Muusikoiden.net
03.12.2016
 

Tietokoneet ja musiikkiohjelmat »

Keskustelualueet | Lisää kirjoitus aiheeseen | HakuSäännöt & Ohjeet | FAQ | Kirjaudu sisään | Rekisteröidy

Aihe: Hiljainen kone musiikin tekemiseen
1 2
elampen
20.11.2010 11:14:30
Kotisivu Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Alkaa olla aika päivittää osittain jo melko muinaisista komponenteista koostuva PC, joka ei esimerkiksi Windows seiskaa jaksaisi pyörittää.
 
Uuden koneen olisi hyvä olla mahdollisimman hiljainen sekä yleistä viihtyvyyttä että musiikin tekemistä ajatellen. Budjetti on siinä 1000 euron paikkeilla. Löysin aiheesta tällaisen ketjun puolentoista vuoden takaa,
 
http://muusikoiden.net/keskustelu/p … ts.php?c=33&t=178631&o=40&#p8750658
 
Onko se edelleen pätevä vai onko aika ehtinyt ajaa sen ohi?
 
Siksi toisekseen, tietokoneen kasaaminen on kokemukseni mukaan monesti piinallisen hankalaa ja aikaa vievää hommaa. Lisäksi tulee syvän asiantuntemattomuuden vallassa hankituksi vääränlaisia komponentteja, jotka sitten jäävät hyllyyn lojumaan tai myydään pilkkahintaan eteenpäin. Olisi melkoinen helpotus löytää valmiiksi kasattu uusi, hiljainen kone.
 
Osaatteko neuvoa? Pelikoneesta siis ei ole kyse, vaan etusijalla ovat musiikin tekemisen edellyttämä tehokkuus sekä hiljaisuus.
 
!!Disclaimer!!
 
Toivottavasti tämä ketju ei mene tähän:
 
-Mikset osta mäcciä?
-Koska budjetti on rajallinen ja minulla on läppäri, jossa haluan käyttää samoja ohjelmia kuin pöytäkoneessa.
-Mikset sitten osta mäcciläppäriä myös? HYMIÖ
-Ei ole liikaa rahaa ja on jo PC-softat ja W7 on ihan hyvä käyttis.
-Joo mut mäcci on paljon parempi HYMIÖ HYMIÖ HYMIÖ
-En mä silti.
-Joo mut silti mäcci HYMIÖ HYMIÖ HYMIÖ HYMIÖ HYMIÖ HYMIÖ
 
jne. jne.
 
Kyllä elämä on ihmisen parasta aikaa.
elampen
20.11.2010 11:46:39
Kotisivu Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Tällainen löytyi,
 
http://www.innowind.fi/phenom.htm
 
Onko tolkullinen kokoonpano, jos esim. tuplaa muistin määrän ja vaihtaa näytönohjaimen malliin, jossa ei ole tuuletinta? Hinta 845€ ei pahasti päätä huimaa.
 
Kyllä elämä on ihmisen parasta aikaa.
dolbynr
22.11.2010 12:04:44
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Maailmantalouden alasajo jatkuu:
 
http://www.tietokone.fi/uutiset/pc_koneet_halpenevat_lahikuukausina
 
maelstorm
22.11.2010 14:47:45
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

tsekkaa semmonen mesta ku silentrig .
 
Siivet.
BondakeBunny
22.11.2010 18:19:47
Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Kyllä tonnilla pitäs saaha oikeinkin pätevä kone musa ja kaikkeen muuhunkii hommaan. Varsinkii jos on näyttö sun muut oheisroippeet jo valmiina. Passiivi jäähytetty näytönohjain ja isot tuulettimet ni ei pahaa ääntä päästele.
 
Itekkii päivitin konetta tuossa kesällä ihan perus halvoilla osilla ja melko hiljanen tämäkii. Kuhan muistaa biossista laittaa, että alkaa tuuletin huutamaan vasta sitten kun on rasitusta.
 
Minä olen itse jumala, synti ja se joka päättää mitä sillä tehdään.
LaMotta
22.11.2010 20:32:04
Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Ja normaalia hiljaisempia tuulettimia on saatavana lisähintaan.
 
Voi teitä, humanismista juopuneet nihilistit.
BondakeBunny
22.11.2010 20:34:14
Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Jos oikein haluaa hifistellä ni tillaa vesijäähytyksellä. Mutta uskosin, että ihan tarpeeks hiljasia rupeli jäähyttimiäkii löytyy.
 
Minä olen itse jumala, synti ja se joka päättää mitä sillä tehdään.
JPQ
22.11.2010 22:01:13
Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

BondakeBunny: Jos oikein haluaa hifistellä ni tillaa vesijäähytyksellä. Mutta uskosin, että ihan tarpeeks hiljasia rupeli jäähyttimiäkii löytyy.
 
Kyllähän noita varmaan on koska:
Mac Miniinkin on onnisttu saamaan. ja se tiivis paketti sentäs. toisekseen joku mini kone kun bitti testasi pääsi käytännössä samoihin lukemiin sinne 19db korville john näyttää verkkokaupankin yksi tuuletin pääsevän jos sivun lupaukset pätee. joskin siitä koneesta uupui firewire toisin kuin mac ministä muistelen. ja jotain muutakin kait tarkkaan en muista. mutta näihin nojaten kyllä. Ja olen kohtelias en mäkkiä suosita kun kerta pyydettiin omapahan on aloittajan asia millä työskentelee olihan sitä aluksi vaikea itsekin luopua Sonarista mutta nyt ei sitä enään kaipaa jopa ennen vaihtoa katosi kaipuu kun tustuin nykyisen systeemin etuihin. Anteeksi offtopic.
 
Laajan musiikkityylien kirjon edustaja. Tähän asti kehutuin kappale musiikki näytteessä download linkkinä. Ehkäpä toinen puolisko tyylistäni jota eniten edustan.
elampen
23.11.2010 13:36:41
Kotisivu Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

JPQ:Ja olen kohtelias en mäkkiä suosita kun kerta pyydettiin omapahan on aloittajan asia millä työskentelee olihan sitä aluksi vaikea itsekin luopua Sonarista mutta nyt ei sitä enään kaipaa jopa ennen vaihtoa katosi kaipuu kun tustuin nykyisen systeemin etuihin. Anteeksi offtopic.
 
Jos olisin aloittaja niin saattaisin mäkkiä harkitakin. Kirjoitin ylle syyt, miksi en harkitse.
 
Kyllä elämä on ihmisen parasta aikaa.
CPU
24.11.2010 12:30:00
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

elampen:
 
Toivottavasti tämä ketju ei mene tähän:

-Mikset osta mäcciä?
-Koska budjetti on rajallinen ja minulla on läppäri, jossa haluan käyttää samoja ohjelmia kuin pöytäkoneessa.
-Mikset sitten osta mäcciläppäriä myös? HYMIÖ
...

 
JPQ: Kyllähän noita varmaan on koska:
Mac Miniinkin on onnisttu saamaan...

 
/palmface
 
Onks sitä nyt pakko lässyttää jotain mäkkiläppää vaikka op nimenomaan toivoi, että ei?
 
K.
 
http://www.therepublicofdesire.net/ http://www.myspace.com/protectorateindustrial
JPQ
24.11.2010 12:54:11 (muokattu 24.11.2010 12:59:14)
Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

elampen: Jos olisin aloittaja niin saattaisin mäkkiä harkitakin. Kirjoitin ylle syyt, miksi en harkitse.
 
Mä en käännyttänyt vaan tarkoitin että ymmärrän sinua koska aluksi vaivasi vaihtoajatus minuakin muttei enään. ja tiedän että osaa voi vaivata enempi ja mulla kun ei ollut siihen menessä ostettuna kuin 3 musa ohjelmaa joista sain 2 siirettyä kaupanpäälisineen mäkille ja tuo kolmas sisälsi asioita josta osin halusin eroon jota ei kait vielä nykyäänkään ole siitä muutettu. ja mäkki läppä komenttiin kerroin vain oman kokemukseni en käännytä tässä ketjussa eli oikeasti ymmärrän tuon tilanteen ettei halua vaihtaa varsinkin jos sen perustelee kuten nyt. Varsinkin jos tuntee ohjelmansa niin ettei niitä voi vaihtaa noin vain tai sitten jotain muuta hyväksyttävää syytä. ja tässä hyväksyttävät syythän jokainen päättää itse. Kyllähän niitä ammattilaisiakin pchen mäkin vaihtanut mäkin ongelmien takia. vaikka aika uskomattomalta tuntuu ainakin yksi. ps. omat asiat jotka keitti on nuottituen laatu (vaikka nyky dawinkin sen tuessa joitain ongelmia mutta pienempiä) ja mukana tulevien efektien laatu kun ei ole varaa ostaa pakettia niitäkin varten et mukana olevien softasynien laatu edellä mainitusta syystä. Et sekin vähän että kutkuttaa ajatus että tekisin ehkä joskus erään (en kerro kuka enkä ole hänelle asiasta puhunut et hän on ammattilainen) kanssa yhteistyötä nyt ainakin on daw molemmilla sama.:)
 
Laajan musiikkityylien kirjon edustaja. Tähän asti kehutuin kappale musiikki näytteessä download linkkinä. Ehkäpä toinen puolisko tyylistäni jota eniten edustan.
tender.insanity
24.11.2010 12:58:29
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Mitäs tuo hiljaisuus koneessa tarkoittaa? Otetaan nyt vaikka ihan peruskone, jossa parit tuulettimet ja näyttis joko passiivina tai vaihdettu hiljaisempi propelli päälle, niin ei tuommoinen nyt kauheasti melua pidä. Eri asia on, jos on vaikkapa ASUS näyttis orkkispropellilla tai joku LiteOn -DVD pyörimässä :)
 
Sitä paitsi kun nauhoittaa, oli sitten laulu, rummut, kitaran täysillä luukutus tms, niin erottaako joku oikeasti sieltä taustalta jos teidän superherkät mikrofonit poimii tuon pienen suhinan? Ja mitä väliä sillä on? Nauhoitatteko muutenkin jossain täysin äänieristetyssä tyhjiössä, jossa täydellinen otto vedetään uusiksi, jos se kuuluisa nuppineula tippuu vahingossa lattialle?
 
Kaikenlainen taustahäly kuuluu fiilikseen mukaan. Muuten tulos on liian kliinistä ja ylituotettua paskaa mielestäni. Vahingot ja jotkin hallitsemattomat äänet vain voivat kuulostaa ja sopia tilanteeseen helvetin hyvin. Oli se sitten kitaralla kieleen vahingossa tauon aikana hipaisu tai basistin kännissä kaatama kaljakori juuri rumpujen nauhoituksessa samalla kun rumpali raivoisasti lyö peltiä.
 
Hyvä terveys on hitain tapa kuolla.
JPQ
24.11.2010 13:01:40
Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

tottakai jossain määrin totta mua vaan stressaa koneen meteli ja tiedän että hiljaisiakin pceitä on. Ja jostain syystä osassa pceistä windows toimii paremmin kuin osasta itselläni toimi eräisiin nähden ilmeisen loistavasti (jolla jatkuvasti useampia ongelmia mulla vain kaksi kumpikaan ei juuri perusmusa hommissa haitannut) saatikka edesmennellä ystävälläni sillä toimi vielä paremmin kuin minulla jos hänen laatuvaatimuksensa olivat samat. Hänellä oli vieläpä ohjelmia jotka saattaa aiheuttaa ongelmia käytössä.(pakosti käytössä).
 
Laajan musiikkityylien kirjon edustaja. Tähän asti kehutuin kappale musiikki näytteessä download linkkinä. Ehkäpä toinen puolisko tyylistäni jota eniten edustan.
elampen
24.11.2010 13:21:15 (muokattu 24.11.2010 13:28:31)
Kotisivu Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Näytöstä kysyisin, että mikä olisi sellainen 23-24" näyttö, jolla on niin tukeva jalusta, ettei näyttö heilu eikä huoju, ja jossa olisi kohtalaisen hyvät omat kaiuttimet? Ei tarvitse ihan hifi-luokkaa olla vaan hyvää keskitasoa.
 
EDIT:
 
Tällaista näkee suositeltavan,
 
http://www.jimmspc-store.fi/tuote/VW246H?t=false
 
Vai olisiko syytä kuitenkin hankkia aktiivikaiuttimet tähän tarkoitukseen? Pöydällä vain tuppaa olemaan vähänlaisesti tilaa.
 
Kyllä elämä on ihmisen parasta aikaa.
tender.insanity
24.11.2010 13:27:35 (muokattu 24.11.2010 13:28:21)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

elampen: Näytöstä kysyisin, että mikä olisi sellainen 23-24" näyttö, jolla on niin tukeva jalusta, ettei näyttö heilu eikä huoju, ja jossa olisi kohtalaisen hyvät omat kaiuttimet? Ei tarvitse ihan hifi-luokkaa olla vaan hyvää keskitasoa.
 
Vaikka joku SyncMaster (esim. 2443BW tai vanhempi 2433BW).
 
Ethän meinaa vakavissasi musiikkia tehdä näytön kaiuttimien avustuksella?
 
Hyvä terveys on hitain tapa kuolla.
elampen
24.11.2010 13:29:49
Kotisivu Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

tender.insanity: Vaikka joku SyncMaster (esim. 2443BW tai vanhempi 2433BW).
 
Ethän meinaa vakavissasi musiikkia tehdä näytön kaiuttimien avustuksella?

 
En vakavissani, lähinnä leffojen katselua ajattelin. Tehtyjä äänitteitä on tosin hyvä kuunnella niin hyvillä kuin huonoilla laitteilla, jotta EQ:n saa kohdalleen.
 
Kyllä elämä on ihmisen parasta aikaa.
tender.insanity
24.11.2010 13:32:23
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

elampen: En vakavissani, lähinnä leffojen katselua ajattelin. Tehtyjä äänitteitä on tosin hyvä kuunnella niin hyvillä kuin huonoilla laitteilla, jotta EQ:n saa kohdalleen.
 
Aa.. Otan nuo SyncMaster -ehdotukset takasin. Niissähän ei ole kajareita itsessään. Muuten ovat laatuvermeitä eli 1920x1200 resolla ja EI TN-paneelia.
 
Hyvä terveys on hitain tapa kuolla.
CryptoFib
25.11.2010 20:59:55
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Voiphan se olla aikaa vievää touhua, tosiaan, eritellä ne osat, että mitä pitäis ostaa, mutta kylläpä se tutkimus on sen arvoista. Yleensä, kun tehokkaissa/järkevissä pakettikoneissa on tolkuton kate.
 
En jaksa alkaa etsiväksi (kun se vie sitä aikaa), mutta oma mutu on, että intelin prossu se kannattaa olla. Uusimmalle prossukannalle hommaat järkevästi hinnoitellun i9:n ja 8gt nopeaa muistia alkuun, nii eiköhän sillä pärjää. Passiivinäyttis. Tarpeeks tehokas laatumerkkinen poweri (antec käsittääkseni on jees merkki). Iso osa hiljasuudesta on kotelo. Siihenki kantsii satsata. Eli ts. hullun hyvää ei saa hullun halvalla, mutta joku 1200e kone kestää ajan hammasta selvästi yli 50% paremmin, ku 600e kone. IMHO.
 
Siitä huolimatta, että eläminen on niin kallista, se on edelleen hyvin suosittua.
elampen
25.11.2010 22:13:13
Kotisivu Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

CryptoFib: Voiphan se olla aikaa vievää touhua, tosiaan, eritellä ne osat, että mitä pitäis ostaa, mutta kylläpä se tutkimus on sen arvoista. Yleensä, kun tehokkaissa/järkevissä pakettikoneissa on tolkuton kate.
 
En jaksa alkaa etsiväksi (kun se vie sitä aikaa), mutta oma mutu on, että intelin prossu se kannattaa olla. Uusimmalle prossukannalle hommaat järkevästi hinnoitellun i9:n ja 8gt nopeaa muistia alkuun, nii eiköhän sillä pärjää. Passiivinäyttis. Tarpeeks tehokas laatumerkkinen poweri (antec käsittääkseni on jees merkki). Iso osa hiljasuudesta on kotelo. Siihenki kantsii satsata. Eli ts. hullun hyvää ei saa hullun halvalla, mutta joku 1200e kone kestää ajan hammasta selvästi yli 50% paremmin, ku 600e kone. IMHO.

 
Juuri näillä suuntaviivoilla ollaan etenemässä, eikä tarvitse etsiväksi ryhtyä. Intel, 8Gt, passiivinäyttis, hyvä kotelo. Tonnin pinnassa on budjetti, ja siihen vielä hyvä näyttö päälle sitten kun siltä tuntuu.
 
Intelin ja AMD:n ero musakäytössä on kuulemma aika lailla haihtunut vuosien mittaan. Esimerkiksi Pro Toolshan ei ole aina viihtynyt kaikkien AMD-ratkaisujen kanssa, mutta näitä ongelmia ei pitäisi enää olla. (Kertokaa jos olette kuulleet!)
 
Kyllä elämä on ihmisen parasta aikaa.
tender.insanity
26.11.2010 07:38:52
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

elampen: Juuri näillä suuntaviivoilla ollaan etenemässä, eikä tarvitse etsiväksi ryhtyä. Intel, 8Gt, passiivinäyttis, hyvä kotelo.
 
Yksi vaihtoehto on aina että näyttis on integroitu, jos ainoa vaatimus on että kuva tulee monitoriin. Onhan esim. noissa HTPC-koneisiin tarkoitetuissa emoissa usein integroitu näyttis.
 
Hyvä terveys on hitain tapa kuolla.
« edellinen sivu | seuraava sivu »
1 2

» Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (Vaatii kirjautumisen)

» Kirjaudu sisään

Keskustelualueet «
Haku tästä aiheesta / Haku «
Säännöt «

Copyright ©1999-2016, Muusikoiden Net ry. Kaikki oikeudet pidätetään.
Palaute | Käyttöehdot | Rekisteriseloste | Netiketti | Mediakortti