Muusikoiden.net
23.10.2018
 

Elektroniikka ja soitinrakennus »

Keskustelualueet | Lisää kirjoitus aiheeseen | HakuSäännöt & Ohjeet | FAQ | Kirjaudu sisään | Rekisteröidy

Aihe: Vianetsintää: volume-potikan nollakohta säätöalueen keskellä
1 2
Borgback
25.02.2018 18:20:43
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Hei!
 
Olen tässä tehnyt muutamia mikinvaihtoja kitaraan, mutta nyt päätin ensimmäistä kertaa kokeilla HSS-mikitettyyn stratocasteriin potikoiden vaihtoa. Kaikki toimiikin muuten hyvin, mutta volumepotikassa on ongelma. Kun volumea kääntää täysiltä pienemmälle, potikan nollakohta on noin 7:ssä jonka jälkeen volumepotikkaa käännettäessä pienemmälle volume alkaa taas kasvaa.
 
Potikat ovat CTS-potikoita, 2x250k tone ja 1x500k volume. Yritin mittailla yleismittarilla kytkennät ja maadoitukset tuntuisivat olevan ok. Epäilyksenä myös oli, että kuparifoliolla vuorattu mikkisyvennys voisi koskea kytkentöihin ja aiheuttaa ongelmaa joten suojasin kokeeksi ne potikoiden kytkennät joiden ei pitäisi olla kosketuksissa maahan vielä erikseen sähköteipillä. Tuosta ei kuitenkaan ollut apua.
 
Osaisikohan kukaan neuvoa mistä kohtaa vikaa kannattaisi vielä lähteä etsimään tarkemmin? Myös mikkivalitsimeen on tullut kohinaa joka ilmenee mikkivalintoja vaihdettaessa, en tiedä onko tuo kytköksissä edelliseen ongelmaan vai oma juttunsa, ennen potikanvaihtoa tuota ongelmaa ei ollut mutta kytkin on toki vanha originaali 80-luvulta.
 
kojones
25.02.2018 18:28:52
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Kuva kytkennästä auttaa aika paljon vianetsinnässä etänä.
 
Borgback
25.02.2018 18:53:09 (muokattu 25.02.2018 18:57:16)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

kojones: Kuva kytkennästä auttaa aika paljon vianetsinnässä etänä.
 
Hyvä huomio!
 
Tätä yritin tehdä, mutta otin tuon treble bleed-kytkennän kokonaan pois volapotikasta kun kun arvelin että se olisi problematiikan syynä, mutta ei ollut :
https://tylerguitars.com/content/bl … les-duncan-humbucker-wiring-diagram
 
Mutta periaatteessa kytkentä on tehty tämän mukaan, poikkeuksena että ylemmän tonepotikan kuoresta vedetty vielä erikseen maadoitus mikkivalitsimen pohjalevyyn, koska edellisessäkin kytkennässä oli semmoinen :
https://docs.google.com/gview?embed … ds%2F2016%2F05%2F2S_1H_5W_1V_2T.pdf
 
Mikkivalitsimen pohjalevyn maadoitus erikseen on todennäköisesti tarpeeton, koska se maadoittuu jo plektrasuojan kupariteipin kautta.
 
Voin ottaa valokuvia jostakin kohdista jos tuntuu tarpeelliselta kokonaisuuden hahmottamiseksi (ja jos saan ne johonkin tallennettua), kyselkää tarvittaessa.
 
73nd3r
25.02.2018 19:05:41
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Tuo seymourduncanin linkki ei vie ainakaan mulla kytkentäkaavioon vaan niiden valintasivulle.
Aukeisko tuolla perus-HSS-Straton SD-kaavio:
https://www.seymourduncan.com/wp-co … /uploads/2016/05/2S_1H_5W_1V_2T.pdf
 
Mutta mikä Strato se on, vois löytyä Fenderin oma kaaviokin?
 
Borgback
25.02.2018 19:18:21 (muokattu 25.02.2018 19:29:27)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Ja tässä vielä valokuva kytkennästä itsestään, pahoittelen suttuista työnjälkeä, lyijytön tina on hieman hankala saada sulamaan potikan kuoreen näin aloittelijan taidoilla.
 
http://kuvanjako.fi/0ii7x.jpg
 
Kuvassa olevan kondensaattorin arvo on .022 mikrofaradia, mikäli ymmärsin merkinnät oikein.
 
Borgback
25.02.2018 19:22:34 (muokattu 25.02.2018 19:31:35)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

73nd3r: Tuo seymourduncanin linkki ei vie ainakaan mulla kytkentäkaavioon vaan niiden valintasivulle.
Aukeisko tuolla perus-HSS-Straton SD-kaavio:
https://www.seymourduncan.com/wp-co … /uploads/2016/05/2S_1H_5W_1V_2T.pdf
 
Mutta mikä Strato se on, vois löytyä Fenderin oma kaaviokin?

 
Jep, kiitokset havainnosta, tuo oli juuri se kaavio jota yritin linkittää! Huomasin tuon linkkiongelman ja korjasin linkin alkuperäiseen kirjoitukseen. Strato on pohjimmiltaan 1987 American standard mutta se tuli jo mulle HSS-modattuna kun ostin sen käytettynä toistakymmentä vuotta sitten, tällä hetkellä mikkivalitsin on enää ainoa sähköpuolen alkuperäisosa.
 
73nd3r
25.02.2018 20:21:50
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Kyllä mun eka kohde vianetsinnässä olis tuo volapotikan seutu. Älä tykkää pahaa, mutta ei kovin nättiä juottoa. ;) (PS: Ei mullakaan aina onnistu...)
Entäs toi keltanen konkka - vaikka sen vaikutuksesta ongelmaan en osaa sanoa (muuta kuin että irtonainen/rikkinäinen konkka aiheuttaa joskus volaongelmia).
 
Mut yks kaukaa haettu ideanpoikanen, kun ei vol-potin merkinnöistä saa selvää: eihän ole mitenkään mahdollista, että se potikka olis joku center detent -mallinen, eihän?
 
Borgback
25.02.2018 20:40:56 (muokattu 25.02.2018 20:50:00)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

73nd3r: Kyllä mun eka kohde vianetsinnässä olis tuo volapotikan seutu. Älä tykkää pahaa, mutta ei kovin nättiä juottoa. ;) (PS: Ei mullakaan aina onnistu...)
Entäs toi keltanen konkka - vaikka sen vaikutuksesta ongelmaan en osaa sanoa (muuta kuin että irtonainen/rikkinäinen konkka aiheuttaa joskus volaongelmia).
 
Mut yks kaukaa haettu ideanpoikanen, kun ei vol-potin merkinnöistä saa selvää: eihän ole mitenkään mahdollista, että se potikka olis joku center detent -mallinen, eihän?

 
Juu, tää kolvaushomma on meikäläisellä vielä opettelun asteella, ja hyviä neuvoja potikoiden kuoreen juottamisen suhteen otetaan vastaan. 450 astetta (40 watin Weller WHS40 täysillä) ei tunnu riittävän sulattamaan tinaa kunnolla noihin ja on pitäny turvautua ratkaisuihin mitä ei saisi tehdä kuten tökkimään tinaa kolvilla.. :) Ohuempiin kohteisiin sujuu onneksi ongelmitta :)
 
Volapotikan merkinnät: 450GT36K504B26 1643 CTS (toisesta samanlaisesta samassa yhteydessä ostamastani potikasta). Center Detentistä en osaa sanoa ja ymmärrän varmasti kysymyksen väärin, mutta kitarassa oli TBX jonka poistin tuossa yhteydessä ja ainakaan samanlaista keskipykälää potikassa ei tunnu, koko säätöalueella tuntuma on tasainen.
 
Kondensaattorin merkinnät: 150M .022uF +/- 5% 250VDC KN
 
Jos ei muu auta niin täytyy toki tehdä juotokset uudestaan, mutta hämmentävää sinänsä että yleismittarilla mitattuna ei tullu ongelmia vastaan tai sitten mittasin väärin (siinäkään en oo mikään pro).
 
Borgback
25.02.2018 20:46:28
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Borgback:
 
Kondensaattorin merkinnät: 150M .022uF +/- 5% 250VDC KN

 
Tuli mieleen että onhan tuo tohon kokonaisuuteen nähden (500k vola, 2x250k tonet) oikeilla arvoilla oleva kondensaattori? Perusteet on vielä sen verran hukassa että en täysin ole perillä sen funktiosta kokonaisuudessa ja maallikkona tulkitsen että se olis jotenkin asemaltaan niinkun ns. kuuman puolen ja maadoituksen välissä?
 
SirElwood
25.02.2018 21:18:15 (muokattu 25.02.2018 21:20:41)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Borgback: Juu, tää kolvaushomma on meikäläisellä vielä opettelun asteella, ja hyviä neuvoja potikoiden kuoreen juottamisen suhteen otetaan vastaan.
 
Potikoiden kuorissa (ainakin alpha ja cts) on pinnoite joka pitää hioa tai viilata pois ennen juottamista. Dremel for the win, mutta toki käsipelillä onnistuu myös.
 
Liika kuumuus saattaa sulattaa potikoiden sisältä muoviset osat. 450 astetta on liikaa.
 
TG-Music
fox
25.02.2018 21:31:52
Kotisivu Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Borgback: Tuli mieleen että onhan tuo tohon kokonaisuuteen nähden (500k vola, 2x250k tonet) oikeilla arvoilla oleva kondensaattori? Perusteet on vielä sen verran hukassa että en täysin ole perillä sen funktiosta kokonaisuudessa ja maallikkona tulkitsen että se olis jotenkin asemaltaan niinkun ns. kuuman puolen ja maadoituksen välissä?
 
Passiivinen tone toimii sillee, että sen tone-potikan kondensaattori tavallaan päästää maihin korkeita taajuuksia. Säädön "määrää" säädellään sillä potikan vastuksella. Passiivinen tone siis pystyy ainoastaan leikkaamaan korkeita taajuuksia, se ei lisää siihen "soundiin" mitään. Eli se on ihan yhden sortin RC-filtteri (vastus + kondensaattori). Sen tonekondensaattorin arvolla sitten tosin pystyy sitä "leikkuuta" säätelemään, mitä suurempi (arvoltaan) se konkka on, sitä bassovoittoisemmaks saa lopputulosta. 22 nF konkka on aikas yleisesti käytetty, vallankin noissa humpparikitaroissa. Itämaan poijjaat taas aika paljon laittoivat/laittavat 33 nF konkkia, vallankin. Tällä tavoitellaan useimmiten sellasta LP-keppien "paksua" soundia. Tosin saattaa sitten olla, kuten itekin muutamassa "pikarempassa" on tullut todistettua, se soittimenomistaja valittelee että kitarassa on "tumppusoundiset, jotenki tunkkaiset" mikit, ja ryhtyy sitten niiden vaihtoa harkitsemaan. Yhdelle sitte vaihdoin 15 nF tonekonkat, ja huomattavasti mielestään tuli "parempi soundi". ;)
Ja juu, pitää itsekin kaikessa ystävyydessä todeta, että ei tuo ny ihan parasta laatua olevaa juotostekniikkaa tuo kuvan jälki oo.. Pikkuisen lisää harjoitusta.. Hyvä kikka vois olla vaikka hiukkasen sitä potikan kuorta santapaperilla tai viilalla juotoskohdasta hinkata. (Ja tinaahan ei sillä kolvin terällä tökitä, vaan juotoskohtaa lämmitetään kolvilla ja tina sitten "syötetään" siihen juotoskohtaan ja kolvin kärkeen...) ;)
 
welcome to the twilight zone "A fox is a wolf who sends flowers." relic #1
fox
25.02.2018 21:35:11
Kotisivu Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

SirElwood: .
Liika kuumuus saattaa sulattaa potikoiden sisältä muoviset osat. 450 astetta on liikaa.

 
Totta tämäkin, jokusen kerran tullut vastaan paahdettua minipotikkaa. Kyllä mielestäni 40-wattinen Welleri on käypä vehje, ei siinä 150-wattista pelti/läkkisepän kolvia tarvitse. Onks sun blogi muuten pois, kun ei pääse lukemaan? Noin asiasta kolmanteen..
 
welcome to the twilight zone "A fox is a wolf who sends flowers." relic #1
SirElwood
25.02.2018 21:50:55 (muokattu 25.02.2018 21:53:17)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

fox: Onks sun blogi muuten pois, kun ei pääse lukemaan? Noin asiasta kolmanteen..
 
Kyllä sen pitäisi olla julkisena. Näyttää joku epäonninen sinne tänäänkin eksyneen.
 
http://vanhat-radiot.blogspot.fi/
 
TG-Music
Kefiiri
25.02.2018 21:51:41
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Minkä mallinen mahtaa olla kärki? Ihan piikkimallisella voi olla vaikea saada lämpöä potikan kuoreen. Litteä talttamalli taitaa kyllä olla vakiona Wellerissä.
 
En ole musiikin asiantuntija.
Veli
25.02.2018 21:54:32 (muokattu 25.02.2018 21:55:39)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Jep, yksi vaihtoehtohan tosiaan on että potikka on käristynyt pilalle.
 
Kefiiri
25.02.2018 21:55:34
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Ei kai se potikka pala jos ei tinakaan sula?
 
En ole musiikin asiantuntija.
SirElwood
25.02.2018 21:58:21
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Kefiiri: Ei kai se potikka pala jos ei tinakaan sula?
 
Kyllä se tina sulaa, mutta se ei tartu kuoreen vaikka potikkaa korventaa kuinka paljon.
 
TG-Music
Borgback
25.02.2018 21:58:22
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Kefiiri: Minkä mallinen mahtaa olla kärki? Ihan piikkimallisella voi olla vaikea saada lämpöä potikan kuoreen. Litteä talttamalli taitaa kyllä olla vakiona Wellerissä.
 
Toi on semmonen pienehkön talttapäisen ruuvimeisselin muotoinen. Tosin huomaan että se syöpyy aika nopeasti joten ehkä mulla kolvitekniikassa on jotakin muutakin pielessä.
 
Kefiiri
25.02.2018 21:59:56
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

SirElwood: Kyllä se tina sulaa, mutta se ei tartu kuoreen vaikka potikkaa korventaa kuinka paljon.
 
Joo mutta kuvassa näyttäis ettei tina ole sulanutkaan. Kolvin kärki lienee asiallisen mallinen, mutta pitäis vaan sitä latteaa kylkeä tarjota potikkaan.
 
En ole musiikin asiantuntija.
Borgback
25.02.2018 22:02:27
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

fox: Passiivinen tone toimii sillee, että sen tone-potikan kondensaattori tavallaan päästää maihin korkeita taajuuksia. Säädön "määrää" säädellään sillä potikan vastuksella. Passiivinen tone siis pystyy ainoastaan leikkaamaan korkeita taajuuksia, se ei lisää siihen "soundiin" mitään. Eli se on ihan yhden sortin RC-filtteri (vastus + kondensaattori). Sen tonekondensaattorin arvolla sitten tosin pystyy sitä "leikkuuta" säätelemään, mitä suurempi (arvoltaan) se konkka on, sitä bassovoittoisemmaks saa lopputulosta. 22 nF konkka on aikas yleisesti käytetty, vallankin noissa humpparikitaroissa. Itämaan poijjaat taas aika paljon laittoivat/laittavat 33 nF konkkia, vallankin. Tällä tavoitellaan useimmiten sellasta LP-keppien "paksua" soundia. Tosin saattaa sitten olla, kuten itekin muutamassa "pikarempassa" on tullut todistettua, se soittimenomistaja valittelee että kitarassa on "tumppusoundiset, jotenki tunkkaiset" mikit, ja ryhtyy sitten niiden vaihtoa harkitsemaan. Yhdelle sitte vaihdoin 15 nF tonekonkat, ja huomattavasti mielestään tuli "parempi soundi". ;)
Ja juu, pitää itsekin kaikessa ystävyydessä todeta, että ei tuo ny ihan parasta laatua olevaa juotostekniikkaa tuo kuvan jälki oo.. Pikkuisen lisää harjoitusta.. Hyvä kikka vois olla vaikka hiukkasen sitä potikan kuorta santapaperilla tai viilalla juotoskohdasta hinkata. (Ja tinaahan ei sillä kolvin terällä tökitä, vaan juotoskohtaa lämmitetään kolvilla ja tina sitten "syötetään" siihen juotoskohtaan ja kolvin kärkeen...) ;)

 
Tää oli aivan tosi hyvä ja selkeä selitys, kiitos erittäin paljon!
 
« edellinen sivu | seuraava sivu »
1 2

» Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (Vaatii kirjautumisen)

Keskustelualueet «
Haku tästä aiheesta / Haku «
Säännöt «

Copyright ©1999-2018, Muusikoiden Net ry. Kaikki oikeudet pidätetään.
Palaute | Käyttöehdot | Rekisteriseloste | Netiketti | Mediakortti