Muusikoiden.net
18.04.2024
 

Elektroniikka ja soitinrakennus »

Keskustelualueet | Lisää kirjoitus aiheeseen | HakuSäännöt & Ohjeet | FAQ | Kirjaudu sisään | Rekisteröidy

Aihe: Yamaha RA-50 modaus
1
Capt. Supernatural
20.01.2016 17:44:42
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Aloin tossa vähän aikaa sitten pohtimaan miten saisin kyseisen Yamahan lepan vibraton nopeutta säätävän potikan ulkoiseksi. Täten sitä voisi säätää esim. urkujen äärestä ilman että vaikkapa keikalla soittajan on oltava suoranaisesti kiinni lepassa jos haluaa siitä monipuolisempaa pyörintä-äksöniä.
Oon siinä vaiheessa, että tein semmosen pienen boksin jonka avulla sitä pitäisi ohjata, ja ajattelin että potikan, joka on yhteydessä vahvariin kolmella kytköksellä vaatisi paikalleen stereo-jakin, jossa on itsessään kolme jalkaa. Tarkoitus oli siis pelkästään pidentää valmista mekanismia. Mainitsemassani voksissa oli stereo-jakki kytkettynä muistaakseni "a100k" potikkaan, ja pistin tämän ja vahvistimen välille luonnollisesti aatellen stereopiuhan:
Lopputuloksena, kun vibrato laitettiin päälle, lepa alkoi pyöriä täyttä vauhtia eikä potikka hidastanut sitä lainkaan.
 
Uskon siis etten nyt ihan kaikessa epäonnistunut, mutta arvostaisin suuresti jos kukaan selittäisi mikä mekanismissa pettää. Ainut meikäläistä yhtälössä häiritsevä yksityiskohta on että vahvarissa valmiina olleessa potikassa luki "5k", joten boksiin asentamani potikka ei ole ehkä paras korvike. Laitan kuvia myöhemmin, en toistaiseksi vielä ehdi.
 
Capt. Supernatural
20.01.2016 21:19:48
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Laitan kuvia myöhemmin, en toistaiseksi vielä ehdi.
https://www.dropbox.com/sh/xuad8ued … lpdr/AACk9X4eB6-D8f8vUyPY5Z7Na?dl=0
Siinä niitä on, voin laittaa lisää pyydettäessä.
Samalla pyydän anteeksi paria kirjotusvirhettä, puhelimella sellaista sattuu aika helposti.
 
kojones
20.01.2016 21:28:51 (muokattu 20.01.2016 21:29:32)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

http://www.uraltone.com/cliff-cl122 … m-stereo-muovisella-mutterilla.html
 
Tarttet tommosen kytkevän jakin joka kytkee potikan pois piiristä kun jakkiin laitetaan piuha. Ja boksissa olevan potikan olisi myös syytä olla 5 kohm, todennäköisesti lineaarinen.
 
Capt. Supernatural
20.01.2016 22:11:37
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

kojones: http://www.uraltone.com/cliff-cl122 … m-stereo-muovisella-mutterilla.html
 
Tarttet tommosen kytkevän jakin joka kytkee potikan pois piiristä kun jakkiin laitetaan piuha. Ja boksissa olevan potikan olisi myös syytä olla 5 kohm, todennäköisesti lineaarinen.

 
Kiitos paljon. Toi jakki menisi siis siihen vahvistimeen kiinni, vai ymmärsinkö väärin?
 
basisti1971
23.01.2016 11:26:49
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Moi.
 
Capt. Supernatural: Toi jakki menisi siis siihen vahvistimeen kiinni, vai ymmärsinkö väärin?
 
Ymmärsit oikein.
 
Layoutkuvan ja kytkentäkaavion perusteella tuollaisen kaukosäädön mahdollisuutta on jo tehtaallakin ennakoitu, mutta ainakaan pikaisella etsimisellä ei netistä moiseen ohjetta löytynyt.
 
Ehkä yksinkertaisin tapa olisi sen kummemmin kytkentää muuttamatta, irroittaa nopeudensäätöpotikka piirilevyltä ja johdottaa tuo ylläesitetty (tai vastaava kolmella kytkimellä varustettu) jakki nykyisen potikan kanssa sarjaan niin että ilman plugia potikka on kytkettynä piiriin kuten ennenkin, ja plugi kytkettynä alkuperäinen potikka kytkeytyy piiristä irti.
 
En tutkinut nopeudensäätöpiiriä sen enempää, mutta melko varmasti voi arvata ettei 100K potikalla toimi, vaatii tuon 5K:n.
 
Jos ei halua tuota johdotustapaa käyttää, piirilevyltä näyttäisi löytyvän melko yksinkertaiset kytkentäpisteet hienostuneempaankin kytkentään.
 
T:Samuli
 
Capt. Supernatural
25.05.2016 23:14:14
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Päätän langan estetiikan vuoksi (vaikka aihe on jo vanha):
Asetin boksin sisälle lesliestä irroitetun potikan, ja rakennelma alkoi toimia moitteettomasti.
 
Tarttet tommosen kytkevän jakin joka kytkee potikan pois piiristä kun jakkiin laitetaan piuha.
Tonne leslien ohjauslevyyn ei luultavasti mahtuis tommonen, ja perus stereojakki nähtävästi hoitaa hommansa ihan hyvin. Onhan tuon boksin avulla vedetty jo kymmenenkunta keikkoja.
 
Kefiiri
26.05.2016 08:25:43
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Capt. Supernatural: Päätän langan estetiikan vuoksi (vaikka aihe on jo vanha):
 
Plussa estetiikan vaalimisesta :)
 
En ole musiikin asiantuntija.
« edellinen sivu | seuraava sivu »
1

» Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (Vaatii kirjautumisen)

Keskustelualueet «
Haku tästä aiheesta / Haku «
Säännöt «