Muusikoiden.net
04.12.2016
 

Elektroniikka ja soitinrakennus »

Keskustelualueet | Lisää kirjoitus aiheeseen | HakuSäännöt & Ohjeet | FAQ | Kirjaudu sisään | Rekisteröidy

Aihe: Mystinen sähköongelma Harley Benton Powerplantissa
1
Tympee Huttunen
30.07.2014 07:37:05
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Tulin hankkineeksi Fender Bassmanin 60-luvulta. Kaikki pelaa kuin rasvattu, mutta kun yhdistin efektilaudan nuppiin alkoi kova humina. Laudassa on Harley Bentonin PowerPlant. Fender on jenkkisähköillä, välissä Stepdown-muuntaja.
 
Otin kaikki efektit irti ja kävin yksitellen läpi. Sama vaiva aina - paitsi silloin, kun vaihdoin Powerplantin vaikka Bossin normimuuntajaan. On sama, onko efekti päällä tai ei, jos sen syöttö tulee Powerplantista, tulee huminaa. Ei ollut väliä, mistä Powerplantin ulostulosta syötön otin.
 
Okei, ajattelin Powerplantin olevan paskana. Mutta kytkin sen toiseen nuppiin eikä ollut minkäänlaisia ongelmia.
 
Laitteet ovat samassa maadoitetussa pistorasiassa, eikä muistaakseni edes nollatussa. Koitin pistotulppaa toisinpäin, siirrellä johtoja pois toistensa päältä ja muita huuhaakikkoja.
 
Sitten tuli mieleen, että HB:ssa on suojamaadoitettu kuori, kuten tietty myös Fenkussa. Ajattelin, voisiko joko nupin tai virtalähteen suojamaadoitus olla puutteellinen, mutta resistanssimittaukset oli OK.
 
Onko muilla ollut vastaavia ongelmia? Lähetänkö Powerplantin suosiolla takuuseen, vaikka se tuntuu toimivan muissa laitteissa? Outoa, että 10€ muuntajat toimii ihan täysin.
 
Zeeboo
30.07.2014 08:28:36
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Erottaako step down muuntaja vahvistimen maasta?
 
White men can't Monk
Tympee Huttunen
30.07.2014 08:47:24 (muokattu 30.07.2014 09:31:12)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Zeeboo: Erottaako step down muuntaja vahvistimen maasta?
 
Samaa mietin, mutta mittasin suojamaan vahvistimen kuoresta stepdownin jälkeiseen pistotulppaan ja se oli ok. Kytkin efektin ja vahvistimen vielä samaan pisteeseen ja mittasin resistanssin molempien kuorien kesken ja se oli ok (Biltema-vehkeillä 0-1ohm).
 
Ihmeellistä, että hurina alkaa vaikka true-by-pass-efekti olisi pois päältä ja kytken johdon tuosta powerplantista siihen.
 
Mulla on TREXin vastaava muuntaja treeniksellä ja täytyy silläkin koittaa.
 
Yksi vaihtoehto voisi olla, että jokin laite häiritsee verkon kautta toista, vaikka se vähän oudolta tuntuisi. HB ei häiritse vahvaria, koska oire ilmenee vasta, kun HB:n syötön kytkee pedaaliin. Voisiko step-down-muuntaja puskea verkkoon jotain häiriötä, joka häiritsee Powerplanttia? Täytyy koittaa Powerplanttia samaan aikaan eri vahvistimella, kun tuo step-down vahvareineen on myös käytössä. Kaikki halpismuuntajat toimii kuitenkin täysin.
 
s151669
30.07.2014 10:29:42
Kotisivu       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Tuo ?
 
http://www.thomann.de/fi/harley_benton_powerplant.htm
 
Sulla on nyt käsissäsi ihan klassinen maalooppiongelma. Tuo laitos on suojamaadoitettu, ja se suojamaa kytkeytyy myös virtalähteen lähtöpuolen maahan. Josta se kiertelee viimeisen efektin lähdön kautta vahvistimen runkoon josta se edelleen kiertelee vahvistimen maadoituksen kautta virtalähteen suojamaahan.
 
Jos homma toimii jollain toisella vahvarilla, niin on tuurista kiinni.
 
Bossin muntajalla ongelmaa ei tule, koska siinä ei ole suojamaadoitusta.
 
Antikitarasankari
Tympee Huttunen
30.07.2014 10:42:52 (muokattu 30.07.2014 10:43:22)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

s151669: Tuo ?
 
http://www.thomann.de/fi/harley_benton_powerplant.htm
 
Sulla on nyt käsissäsi ihan klassinen maalooppiongelma. Tuo laitos on suojamaadoitettu, ja se suojamaa kytkeytyy myös virtalähteen lähtöpuolen maahan. Josta se kiertelee viimeisen efektin lähdön kautta vahvistimen runkoon josta se edelleen kiertelee vahvistimen maadoituksen kautta virtalähteen suojamaahan.
 
Jos homma toimii jollain toisella vahvarilla, niin on tuurista kiinni.
 
Bossin muntajalla ongelmaa ei tule, koska siinä ei ole suojamaadoitusta.

 
Juuri tuo!
 
Okei kiitokset. Tota suojamaata tosiaan veikkasin. Mutta mites sitten? Millä saan asian korjattua? Pitäisi vain luopua HB:n käytöstä ja hankkia sellainen, missä on lähdöt eristettyjä? Vai auttaisiko sekään? Mä en vaan ymmärrä, miksi noi kiertelee tuolla ympäriinsä, kun ne on maissa pistorasiassa. Joku muistaakseni nappasi kitarapiuhasta joskus nollan pois?
 
Zeeboo
30.07.2014 11:19:56 (muokattu 30.07.2014 11:25:12)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Lastinen: Juuri tuo!
 
Okei kiitokset. Tota suojamaata tosiaan veikkasin. Mutta mites sitten? Millä saan asian korjattua? Pitäisi vain luopua HB:n käytöstä ja hankkia sellainen, missä on lähdöt eristettyjä? Vai auttaisiko sekään? Mä en vaan ymmärrä, miksi noi kiertelee tuolla ympäriinsä, kun ne on maissa pistorasiassa. Joku muistaakseni nappasi kitarapiuhasta joskus nollan pois?

 
Tuossa edelläpä tulikin sama diagnoosi, mitä itsekin ounastelin.
 
Kyllä vahvistimen ja sen powerin maiden välillä voi olla potentiaalieroa vaikka maadoitetuissa rasioissa ovatkin. Yksi ratkaisu tuohon voisi olla 1:1 signaalimuuntaja viimeisen efektipurkin ja vahvistimen väliin. Näitä on olemassa esim Ebtecillä, en vaan ole varma onko tälle maahantuojaa (Edit: näyttäisi olevan Vantaan Musiikilla ainakin, T-kaupasta 68€). Toisaalta, ei tuo nyt mahdoton ole DIY projektinakaan.
 
Tuolla on vähän juttua maalenkeistä:
 
http://backstage.custom-sounds.com/ … udat-osa-3-slash-12-maalenkin-purku
 
http://backstage.custom-sounds.com/ … ilaudat-osa-4-slash-12-virtalahteet
 
White men can't Monk
s151669
30.07.2014 11:49:18
Kotisivu       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

No tuonhan saa ratkaistua siten, että katkaisee virtalähteestä sen ulostulojen puoleisen kytkennän suojamaahan eli laitteen runkoon. Pistorasian suunnasta suojamaata ei pidä katkaista.
 
Ja jos tämän takia tapat itsesi sähköiskulla niin älä mua syytä...
 
Antikitarasankari
Tympee Huttunen
30.07.2014 11:56:21
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Zeeboo: Tuossa edelläpä tulikin sama diagnoosi, mitä itsekin ounastelin.
 
Kyllä vahvistimen ja sen powerin maiden välillä voi olla potentiaalieroa vaikka maadoitetuissa rasioissa ovatkin. Yksi ratkaisu tuohon voisi olla 1:1 signaalimuuntaja viimeisen efektipurkin ja vahvistimen väliin. Näitä on olemassa esim Ebtecillä, en vaan ole varma onko tälle maahantuojaa (Edit: näyttäisi olevan Vantaan Musiikilla ainakin, T-kaupasta 68€). Toisaalta, ei tuo nyt mahdoton ole DIY projektinakaan.
 
Tuolla on vähän juttua maalenkeistä:
 
http://backstage.custom-sounds.com/ … udat-osa-3-slash-12-maalenkin-purku
 
http://backstage.custom-sounds.com/ … ilaudat-osa-4-slash-12-virtalahteet

 
Mä en vaan kässää tota maalenkin syntyä nyt, kun on lyhyet kaapelivedot ja ne tulee samasta pistorasiasta. Olen kuitenkin tuotakin virtalähdettä efekteineen käyttänyt jo pitkään ja nyt on setupissa vain tuo "uusi" nuppi. Eikä muutenkaan ole mitenkään ennenkuulumaton setuppi, että käyttää HB:n powerplanttia (tai vastaavaa) efektien virransyötössä ilman ongelmia. Jotenkin musta tuntuu, että korjaan asiaa väärästä päästä, jos laitan erotusmuuntajia pedaalien jälkeen. Haluaisin tietää, mikä on se syy, miksi nyt hurisee ja miksi tavallisesti ei.
 
Backstagen mukaan tilanne olisi lähinnä tätä, vaikka syöttö on samasta rasiasta:
6) Pedaalilauta sähköihin lavan edestä
 
Tämä on helppo tapa saada maalenkki aikaiseksi. Pedaalilauta kytketään lavan edestä verkkovirtaan (pistoke C), jossa se voi kulkea seinässä kymmeniä metrejä ennen kuin se on fyysisesti samassa pisteessä kuin vahvistimesi (pistoke B). Tämä aiheuttaa eroa maadoitusten välillä ja luo maalenkin, joka ilmenee hurinana.
 
Erotusmuuntaja voi auttaa tähänkin pulmaan, mutta se on väärä tapa hoitaa asia. Jos kytkemme ketjuun mukaan mitään muuta, kuten toisen vahvistimen (Amp 2), valttikorttimme on jo käytetty ja olemme pulassa.
 
Tympee Huttunen
30.07.2014 12:04:09
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

s151669: No tuonhan saa ratkaistua siten, että katkaisee virtalähteestä sen ulostulojen puoleisen kytkennän suojamaahan eli laitteen runkoon. Pistorasian suunnasta suojamaata ei pidä katkaista.
 
Ja jos tämän takia tapat itsesi sähköiskulla niin älä mua syytä...

 
No millä syyttäisin? :) Mulla kävi toi sama juttu mielessä. Mä en vaan muutenkaan kässää, miksi ton toisen lähtö on kiinni rungossa. Onko noin kaikissa missä on esim. eristetyt lähdöt?
 
timppis
01.08.2014 02:09:26 (muokattu 01.08.2014 02:16:02)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Maalenkkiongelma se on. Perussyy on HB:n powerin tekotapa, missä koko piirilevyn nollataso, ja näinollen DC-lähtöjen miinuskarvat on maadoitettu suojamaajohtoon. Tossa linkin kuvassa homma näkyykin, KEVI-johto on vedetty piirilevyyn, ja kotelo maadoittuu mitä ilmeisimmin piirilevyn kiinnitysruuvien kautta tuohon samaan johtoon.
 
http://www.uk-electronic.de/Download/PowerPlant_klein.jpg
 
Nyt kun muistetaan, että vahvistimen jakin miinuskarva on kytketty vahvistimen suojamaajohtoon, se lenkin kulku menee jotenkin seuraavasti:
 
Vahvistimen jakin miinus -> Vahvistimen suojamaa -> pistorasian suojamaa -> HB:n powerin suojamaa -> DC-lähtöjen miinus -> pedaali X miinus -> kitarapiuhan miinus -> vahvistimen jakin miinus ->...
 
Jos/kun sähköt otetaan molempiin värkkeihin samasta pistorasiasta, niin suojamaan potentiaali ko. pisteessä on tietysti sama. Mutta lenkkiin muodostuu kiertävä virtakomponentti ilman sitäkin, kun ilmassa heiluu aina jotain verkkotaajuisia ja/tai muita hajakenttiä, jotka ko. lenkin läpi kulkiessaan indusoivat siihen kiertävän virran.
 
Erotusmuuntaja viimeisen pedaalin ja vahvistimen välissä pitäisi poistaa tuo ongelma. Powerin pystynee myös modaamaan siten, että DC-lähtöjen miinus erotetaan suojamaasta, olkoonkin että siitä taitaa ainakin tässä tapauksessa tulla säädösten vastainen laite. Erityisen vaarallista siitä ei silloinkaan tule jos homman tekee oikein, ja siihen voi myös lisätä muita suojauksia (jotka eivät tee siitä kuitenkaan säädösten mukaista). Noin tein mun systeemissä olevalle Biyangin powerille, jossa siis oli sama ongelma.
 
Tulee myös huomata, että tällaisella yhden toisiokäämin powerilla maalenkit löytyy myös jokaisen pedaalin väliltä. Niistä ei pääse ko. laitteella eroon mitenkään. Mutta kokemuksen perusteella pedaalien välisten lenkkien ongelmat on häviävän pieniä tuohon vahvistinlenkkiin verrattuna.
 
Siihen miksi systeemisi nyt hurisee kun aiemmin ei hurissut, veikkaan syyksi sitä, että jotkut vahvistimet ovat yksinkertaisesti herkempiä hurisemaan ko. olosuhteissa, kuin jotkut toiset. Varmaksi en tätä tiedä, mut näin veikkaisin.
 
Lastinen: Mä en vaan kässää tota maalenkin syntyä nyt, kun on lyhyet kaapelivedot ja ne tulee samasta pistorasiasta. Olen kuitenkin tuotakin virtalähdettä efekteineen käyttänyt jo pitkään ja nyt on setupissa vain tuo "uusi" nuppi. Eikä muutenkaan ole mitenkään ennenkuulumaton setuppi, että käyttää HB:n powerplanttia (tai vastaavaa) efektien virransyötössä ilman ongelmia. Jotenkin musta tuntuu, että korjaan asiaa väärästä päästä, jos laitan erotusmuuntajia pedaalien jälkeen. Haluaisin tietää, mikä on se syy, miksi nyt hurisee ja miksi tavallisesti ei.
 
Backstagen mukaan tilanne olisi lähinnä tätä, vaikka syöttö on samasta rasiasta:
 
Tympee Huttunen
01.08.2014 06:49:41
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Osaako joku sanoa, että onko toi sama homma (eli miinuskarva kytketty suojamaahan) esim. T-REXIN virtalähteissä, missä isolated outputit? En haluaisi mitään uusia purkkeja pedaalilautaan.
 
kojones
01.08.2014 12:41:38
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Lastinen: Osaako joku sanoa, että onko toi sama homma (eli miinuskarva kytketty suojamaahan) esim. T-REXIN virtalähteissä, missä isolated outputit?
 
Tuskin on, ei ole Harley Benton Powerplant Juniorissakaan.
 
timppis
01.08.2014 21:32:34 (muokattu 01.08.2014 21:34:14)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Lastinen: Osaako joku sanoa, että onko toi sama homma (eli miinuskarva kytketty suojamaahan) esim. T-REXIN virtalähteissä, missä isolated outputit? En haluaisi mitään uusia purkkeja pedaalilautaan.
 
Ei ainakaan mainospuheiden perusteella pitäisi olla, koska sen jälkeen ne outputit ei enää olisi erillään toisistaan (isolated). "Isolated" voi tässä tapauksessa tarkoittaa:
 
1. Sitä että DC-lähdöt on suojamaasta erotettu. Tämä ei siis vielä ota kantaa, onko DC-lähdöt erotettu toisistaan.
 
2. Sitä että DC-lähdöt on nimenomaisesti erillään toisistaan. Jos näin on, niin ne on väkisinkin myös erillään suojamaasta.
 
Alunperin kyseessäolleessa HB:n powerissa lähtöjä mitä ilmeisimmin ei ole erotettu suojamaasta, ja siksi humina. Modaamalla poweri kohdan 1. mukaiseksi huminan pitäisi poistua. Kohdan 2. mukaiseksi HB:n poweria ei pysty modaamaan, koska sen muuntajassa on vain yksi toisiokäämi eli vain yksi käyttöjännite, eli toisistaan erillään olevia jännitteitä ei ole olemassa. Tällöin voidaan vain reguloida yhtä käyttöjännitettä yhdellä tai useammalla rinnankytketyllä regulaattorilla (HB:n tapauksessa kahdella regulaattorilla, toinen 9 volttinen ja toinen 12 volttinen), ja jakaa se rinnankytkentänä yhteen tai useampaan liittimeen. Ts. vaikka liittimiä on monta, niihin tulee yksi ja sama jännite.
 
Käsittääkseni nuo "isolated"-vehkeet on tuon kohdan 2. mukaisia. Ainakin Voodoo Labs on. Jossain tosin näkee myös termiä "fully isolated", joka nyt ainakin viittaa tuohon. Termistöjä kuitenkin käytetään maailmassa niin monella tavalla eri ihmisten toimesta, että eipä niistä mitään kattavaa voi tutkimatta sanoa. Oleellista on, että kohdan 2. mukaisen powerin muuntajassa pitää jokaiselle lähdölle olla oma toisiokääminsä. Arvaisin, että T-rexin poweri on kohdan 2. mukainen, mutta tämä on taas arvaus. Skemaa en löytänyt vepistä, yleismittarilla tuon näkisi.
 
Tympee Huttunen
01.08.2014 22:25:38
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Kiitokset kaikille. Haen T-REXin Chameleonin treenikseltä testiin.
 
« edellinen sivu | seuraava sivu »
1

» Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (Vaatii kirjautumisen)

» Kirjaudu sisään

Keskustelualueet «
Haku tästä aiheesta / Haku «
Säännöt «

Copyright ©1999-2016, Muusikoiden Net ry. Kaikki oikeudet pidätetään.
Palaute | Käyttöehdot | Rekisteriseloste | Netiketti | Mediakortti