Muusikoiden.net
10.12.2016
 

Elektroniikka ja soitinrakennus »

Keskustelualueet | Lisää kirjoitus aiheeseen | HakuSäännöt & Ohjeet | FAQ | Kirjaudu sisään | Rekisteröidy

Aihe: Sähkökitaran rakentamisen "filosofia"
1 2 3
Rodger
23.01.2014 01:51:35
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Olen itse rakentanut ns. vanhoilla päivällä muutaman sähkökitaran. Ensin todistaakseni, että se on mahdollista. Sitten todistaakseni, että se ei ollut sattumaa. Ja tietysti ennen kaikkea nauttiakseni niiden rakentamisesta.
 
Käsityötaide kunniaan, mutta minua ensin vaivannut funktionalismi, soitin rakennetaan soittamista varten, on vaihtunut sen pohtimiseen, että miksi juuri minun pitäisi rakentaa uusi soitin.
 
Kaupalliset toimijat syytää markkinoille teknisesti tyydyttäviä soittimia. Kukaan soitinrakentaja ei ole tuonut markkinoille täysin ylivertaista sähkökitaraa aikaisempaan verrattuna. Perinteisiin kitaramalleihin verratuna kilpailu on rajoittunut lähinnä ulkonäköön ja materiaaleihin.
 
Sähkökitarassa on rakenteellisesti kaksi haaraa. Leo Fender ja Les Paul. Kumpikaan ei keksinyt sähkökitaraa. Les Paul oli muusikko, joka lähti kehittämään sähkökitaraa kitaristin näkökulmasta. Fender oli elektronikkaharrastaja, joka lähestyi sähkökitaran rakentamista insinöörinäkökulmasta. Fender optimoi kitaran valmistusprosessin. Les Paul jätti sen puolen muiden huoleksi.
 
Ensimmäinen syy Suomessa rakentaa sähkökitara oli se, että sellaista ei ollut saatavilla. Seuraava syy oli hinta. Jossain vaiheessa nuo syyt muuttuivat merkityksettömiksi. Nykyään soittokelpoisen sähkökitaran saa neljäsosalla kuukauden työmarkkinatuesta.
 
Mitähän mä nyt yritän sanoa? Kovasti on keskustelua hiomisesta ja höyläämisestä yms., mutta hyvin vähän, siitä mihin sillä pyritään. Jokainen varmasti haluaa todistaa itselleen, että pystyy sen kitaran rakentamaan, mutta siitä eteenpäin - musiikilliset arvot vai visuaalisuus? Vai jotain muuta?
 
Eli, voitte jatkaa keskustelua sähkökitaran rakentamisen henkisestä puolesta.
 
Jeszse
23.01.2014 07:33:43
Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

On se ihan kivaa.
 
Korvaukseksi tarjoan valloittavan hymyn ja hetken verran paskaa. || The Jasser Arafats || Crimson Day
MPU
23.01.2014 07:48:05
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Kitaroista en tiedä mutta bassoja on tullut tehtyä. Syynä lähinnä halu ja tarve näperrellä jotain, halutun kaltaisten soitinten hankinnan mahdottomuus joko taloudellisista tai muista syistä ja sitä mukaa myös jossain määrin tiettyjen soundillisten tavoitteiden saavuttaminen. Joskus on onnistunut, joskus taas ei.
 
Ite kun tekee saa sellasta kun tulee
AcLAc
23.01.2014 09:31:32
Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Bassoja itsekin olen yhä laajemmin rakennellut. Toisaalta se käsillä tekemisen tarve, mutta myös se fiilis, kun on rakentanut 2 tonnin esikuvaa vastaavan soittimen. On se samanlainen ja kuitenkin niin erinlainen... ehkä jopa parempi. Totuus voi kuitenkin olla jotain aivan muuta, mutta ei se haittaa. Jos sitä on hierottu kuukausitolkulla, niin lopputulema on kuitenkin ikään kuin uusi perheenjäsen, eikä pienet puutteet vaivaa, ainakaan niistä ei kehtaa puhua.
 
Isot basistipojat puhuu, että vanhoissa kalliissa soittimissa on sitä jotain, mitä ei missään näissä uusissa "kiina- ihmeissä" ole. Voisin aistia, että tässä itsetehdyssä kitarassa tai bassossa on sitä samaa jotain, käsittämätöntä ainutlaatuisuutta...
 
PS. tuolla varaston ylisillä on muutama pätkä paksua vaahteralankkua kuivumassa.
 
Minä kuljen, Herra ohjaa!
Little Savage
23.01.2014 09:34:48
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  


Kaupalliset toimijat syytää markkinoille teknisesti tyydyttäviä soittimia. Kukaan soitinrakentaja ei ole tuonut markkinoille täysin ylivertaista sähkökitaraa aikaisempaan verrattuna. Perinteisiin kitaramalleihin verratuna kilpailu on rajoittunut lähinnä ulkonäköön ja materiaaleihin.

 
Mä olen tästä ihan eri mieltä. Kyllä sitä on ratkaisuja kehitetty kaiken näkösiin ongelmiin kitaroissa. Kitaristeilla on sitten omat mietymyksensä. Moni ei edes halua soittaa jonkun klassikomallin modernisoidulla versiolla.
 
ÄÄ TÄKÄ TÄKÄ TÄKÄ TÄÄ. Anna sakkoa saatana.
joseplluissans
23.01.2014 09:50:45
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

MPU: Kitaroista en tiedä mutta bassoja on tullut tehtyä. Syynä lähinnä halu ja tarve näperrellä jotain, halutun kaltaisten soitinten hankinnan mahdottomuus joko taloudellisista tai muista syistä ja sitä mukaa myös jossain määrin tiettyjen soundillisten tavoitteiden saavuttaminen. Joskus on onnistunut, joskus taas ei.
 
Tämä ja kokeilunhalu. Ite oon lähteny soveltamaan vanhoja hyväksikoettuja kaavoja. Otan esikuvan/klassikon käsittelynn ja teen siihen muutoksia. Jossain vaiheessa täytyy kyllä tehdä oma design. Rakenteellisia vaihtoehtoja on vaan niin paljon, että täytyy käydä ne läpi :P
 
Basisti, ei siitä mihinkä pääse...
Jeszse
23.01.2014 10:19:04
Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

joseplluissans: Otan esikuvan/klassikon käsittelynn ja teen siihen muutoksia.
 
Itellä työn alla tämmönen: https://fbcdn-sphotos-c-a.akamaihd. … 0_10200973451438915_945033346_n.jpg
 
Korvaukseksi tarjoan valloittavan hymyn ja hetken verran paskaa. || The Jasser Arafats || Crimson Day
MPU
23.01.2014 11:55:10
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Rodger:Kaupalliset toimijat syytää markkinoille teknisesti tyydyttäviä soittimia. Kukaan soitinrakentaja ei ole tuonut markkinoille täysin ylivertaista sähkökitaraa aikaisempaan verrattuna. Perinteisiin kitaramalleihin verratuna kilpailu on rajoittunut lähinnä ulkonäköön ja materiaaleihin.
 
Niin pitkään kun kitaristeille ja basisteille Fenderin ja Gibsonin aikain alussa tehdyt mallit ja niiden kopiot ovat ainoita oikeita ei kaupallisesti kannata muuta tehdä. Ja mihinkäs muuhun suuntaan kuin ulkonäön ja materiaalien variointiin kitara ja basso voi kehittyä ilman että se lakkaa olemasta kitara tai basso?
 
Ite kun tekee saa sellasta kun tulee
joseplluissans
23.01.2014 12:52:21
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Jeszse: Itellä työn alla tämmönen: https://fbcdn-sphotos-c-a.akamaihd. … 0_10200973451438915_945033346_n.jpg
 
Mulla on Gibsonin Grabber G3:sta läpikaulamalli. Puina vaahtera ja purple heart :)
Ja sitten Laklandin 44-mallista (http://www.lakland.com/44-14.htm) teen kahella jazzarin mikillä ja wengekaulalla (oma lapamalli) varustetun mukaelman :)
 
Varastossa on läpikaula-aihio padoukia, sekä perkeleen komee loimuvaahterakansi, sekä -otelauta :) Mitähän niistä tekis...
 
Basisti, ei siitä mihinkä pääse...
rrroope
23.01.2014 13:00:06
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Harvapa tekee mitään itse ainakaan säästääkseen rahaa. eiköhän useimmiten oo kyse vaan siitä nautinnosta kun tekee jotain konkreettista. mukava harrastus, oppii uusia asioita ja on tosi palkitsevaa saada jotain valmiiksikin.
 
itselle yksi lisäpointti on tehdä kitara suomalaisesta puusta. kovin pitkää matkaa et suomessa voi pihalla kulkea törmäämättä puuhun. silti ostamme kitaroita jotka raahataan tänne jostain toiselta puolelta maailmaa.
 
oon rakennellut itse huonekaluja, tarve-esineitä, kitaran, pedaaleita, opetellut korjaamaan ja huoltamaan vaikka mitä. kaikessa olisin varmaan säästänyt jos olisi ostanut vain kaupasta uuden valmiina, mutta elämäni olisi huomattavasti tylsempää ja ympärilläni hirveästi romua.
 
nyt mulla on iso läjä työkaluja, ja ympärillä hirveästi romua, mutta "siitä voi vielä tehdä jotain joskus...".
 
joseplluissans
23.01.2014 13:28:21
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

rrroope: Harvapa tekee mitään itse ainakaan säästääkseen rahaa. eiköhän useimmiten oo kyse vaan siitä nautinnosta kun tekee jotain konkreettista. mukava harrastus, oppii uusia asioita ja on tosi palkitsevaa saada jotain valmiiksikin.
 
itselle yksi lisäpointti on tehdä kitara suomalaisesta puusta. kovin pitkää matkaa et suomessa voi pihalla kulkea törmäämättä puuhun. silti ostamme kitaroita jotka raahataan tänne jostain toiselta puolelta maailmaa.
 
oon rakennellut itse huonekaluja, tarve-esineitä, kitaran, pedaaleita, opetellut korjaamaan ja huoltamaan vaikka mitä. kaikessa olisin varmaan säästänyt jos olisi ostanut vain kaupasta uuden valmiina, mutta elämäni olisi huomattavasti tylsempää ja ympärilläni hirveästi romua.
 
nyt mulla on iso läjä työkaluja, ja ympärillä hirveästi romua, mutta "siitä voi vielä tehdä jotain joskus...".

 
Itellä ollu kans mieleesä kokonaan suomalaisista puista tehty peli. Todennäköisesti koivu-leppä -yhdistelmällä.
 
Kyllähän se on palkitsevaa kun saa projektin valmiiksi, silti aina ennen edellisen valmistumista on jo seuraava mielessä...
 
Basisti, ei siitä mihinkä pääse...
Puavali
23.01.2014 14:44:12
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

joseplluissans: Itellä ollu kans mieleesä kokonaan suomalaisista puista tehty peli. Todennäköisesti koivu-leppä -yhdistelmällä.
 
Kyllähän se on palkitsevaa kun saa projektin valmiiksi, silti aina ennen edellisen valmistumista on jo seuraava mielessä...

 
Mulla on nyt savolaista (silti suoraa) pihlajaa, sitten on kuusikansi, mutta mistä lienee kuusi kotoisin, paitsi Leppävirran Soitinrakentajilta. Kotimaista vaahteraa on tämänhetkisessä projektissa kaulassa, mutta muut puut ovat ulkomaisia.
 
JPHe
23.01.2014 15:58:19
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Projektin valmiiksi saaminen on tylsää, jonka vuoksi mulla vähintään 7 projektia kesken ja niitä voi fiiliksen mukaan työstä. Kaikenlainen askartelu on vain kivaa.
 
Old Joe
24.01.2014 02:56:35
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

JPHe: Kaikenlainen askartelu on vain kivaa.
 
Nimenomaan. Lisä arvoa tuo oma design ja oman kehon mukainen ergonomia. Yksilöllisyys on mulle se juttu. Jos intoa riittää, voi vielä viimeistellä hyvän näköiseksi, seikka mihin mulla ei aina puhti tahdo riittää. Meikäläisellä puut on mitä sattuu löytymään. Etevimmät rakentelijat tekevät kuuleman mukaan kitaran ihan vaikka omasta päästään :)
 
Kyllä minä tiedän etten tiedä, mutta ethän sinä sitä tiedä.
Hannu A
24.01.2014 22:05:11 (muokattu 24.01.2014 22:06:33)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Itse olen lähinnä lankkubassoja rakennellut, pari kitaraakin.
 
Mulle siinä rakentamisessa on itse tapahtumana sellanen tietty terapeuttisuus. Se, että saa keskittyä siihen yhteen käsillä olevaan hommaan ja näkee kättensä työn tuloksen sitä mukaa kun homma etenee. Työkseen kun tekee jotain ihan muuta, niin tollanen näpertelyharrastus on näpertelystä pitävälle luksusta.
 
Toinen syy ja rakentamisen "oikeutus" on se, että en ikinä lähde tekemään sellaista soitinta, jonka saa valmiina kaupasta. Enkä tarkoita, että tehdään stratokopio apinanleipäpuusta, vaan esim. 5-kielinen rickenbacker-mallinen basso, tai 51-mallinen precisionbasso, mutta 5-kielinen. Joku omalla bodyn muodolla oleva basso tai skitts. Tai kiinteätallainen hollowbody stratokopio, tai piezotallalla varustettu hifibasso jne.
 
Tollaisia projekteja on mukava suunnitella, tai minusta ainakin, ikävä kyllä vapaa-aika ei anna myöden alkaa toteuttaa ihan kaikkia visioita, mutta ne mitkä lähtee toteutukseen tuottaa itselle suurta mielihyvää valmistuessaan. Tokihan ne sitten alkuinnostuksen jälkeen tulevat uusien projektien syrjäyttämiksi.
 
"One chord is fine. Two chords is pushing it. Three chords and you're into jazz." - Lou Reed
Osteri
25.01.2014 01:25:53
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

keskustelua hyvin vähän siitä mihin sillä pyritään- musiikilliset arvot vai visuaalisuus? Vai jotain muuta?
 
Rakentajia on kahta sorttia; yksi tekee kitaran metritavarasta ja saa aikaan täysin uniikin soittimen, toinen ottaa pohjaksi jotakuinkin valmiin rungon ja customoi sen. Uskon että molemmilla on kantavana ajatuksena saada aikaan jotain ainutlaatuista sellaista mitä muilla ei ole, eivät saa edes kaupasta.
Jotain siihen soittimeen tulee sellaista oman peukalon jälkeä "I made it" -leimattuna. Nämähän ovat hyvinkin subjektiivisia asioita, eli vaikka oma arvostus olisi suurta, joku toinen ei välttämättä näe siinä vielä mitään ihmeellistä.
 
Nostan hattua rakentajille jotka jaksavat puurtaa kitaran metritavarasta. Itsellä ei siihen riittäisi innostusta eikä kärsivällisyyttä. Mulle riittää rakentelussa se, kun saa jostain puolivalmiista ja viimeistelemättömästä rungosta rakennettua omien ajatusten mukaisen soittimen. Yleensä niistä tulee alkuperäistä tilannetta parempia sahalla, hionnalla ja maalaamisella...jne...muutoksilla.
 
Olennaista ei siis aina ole se, että kitarasta rakennetaan ja pyritään todistelemaan sen olevan kaupoissa olevia parempi. Aika monelle palkitsevaa on se, että rakentuu kuitenkin hyvä soitin ja siihen on saanut käyttää aimo annoksen omaa luovuutta. On syntynyt uniikki kitara!
 
Jos nyt filosofian haluaa kiteyttää, niin sanois: pitää nysvätä ku ei aina jaksa soittaakaan, kuluu aika kuitenkin oikean asian parissa :)
 
Kirjoitan.....siis ehkä en just nyt soita....
Valka
26.01.2014 10:13:59
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Osteri:
Jos nyt filosofian haluaa kiteyttää, niin sanois: pitää nysvätä ku ei OIKEIN OSAA soittaakaan, kuluu aika kuitenkin oikean asian parissa :)

 
Sopisi tälleen meikäläiselle paremmin.
 
Started out with nothing and still got most of it left.
cimar
26.01.2014 20:02:57
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Tuntuu kuin sille kitaralle tulis sielu kun tekee käsin kun vertaa cnc:llä 8 kpl kerrallaan tehtyihin kitaroihin.
 
Jymi
26.01.2014 22:41:03 (muokattu 26.01.2014 22:42:53)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Tarviiko siinä sen kummempi filosofioita. Rakentaa vaan kitaran tai kaksi kun tekee mieli rakentaa moinen.
 
EDIT: Ai niin. Se oma filosofiani on kai viime vuosina enemmän ollut sitä että rakentaa seuran vuoksi. Hyvän harrastuksen parista jos tapaa hienoja tyyppejä niin siinähän se aika kuulu.
 
Old Joe
26.01.2014 22:51:28 (muokattu 26.01.2014 22:51:55)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Jymi: Tarviiko siinä sen kummempi filosofioita. Rakentaa vaan kitaran tai kaksi kun tekee mieli rakentaa moinen.
 
Mun tekis mieli rakentaa talo, tai kaksi, mutta kun puuttuu fyffeä, niin rakennan sitten kitaran tai pari.
 
EDIT: Ai niin. Se oma filosofiani on kai viime vuosina enemmän ollut sitä että rakentaa seuran vuoksi. Hyvän harrastuksen parista jos tapaa hienoja tyyppejä niin siinähän se aika kuulu.
 
Kuuluu ehdottomasti hyviin harrastuksiin ja kavereitten tuella siitä saa vielä enemmän irti.
 
Kyllä minä tiedän etten tiedä, mutta ethän sinä sitä tiedä.
« edellinen sivu | seuraava sivu »
1 2 3

» Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (Vaatii kirjautumisen)

» Kirjaudu sisään

Keskustelualueet «
Haku tästä aiheesta / Haku «
Säännöt «

Copyright ©1999-2016, Muusikoiden Net ry. Kaikki oikeudet pidätetään.
Palaute | Käyttöehdot | Rekisteriseloste | Netiketti | Mediakortti