Muusikoiden.net
09.12.2016
 

Elektroniikka ja soitinrakennus »

Keskustelualueet | Lisää kirjoitus aiheeseen | HakuSäännöt & Ohjeet | FAQ | Kirjaudu sisään | Rekisteröidy

Aihe: Ampmaker-kitti valmistui
1
Tuomoo
18.07.2010 22:24:47
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Tervehdys.
 
Kimppahuoneessa tilattiin viime talvena brittiläiseltä Ampmakerilta vahvistinkittejä, ja ylimääräistä rahaa ja aivan liian paljon ylimääräistä aikaa omistavana kiinnostuin heti hommasta. Kokemusta aikaisemmasta rakentelusta on sen verran, että yläasteella olen valinnaisaineena käynyt yhdistettyä puu- ja sähkötyötä, ja parit mikit vaihtanut ja jotakin pieniä korjauksia kolvaillut. Mutta mitään tällaista en ole aiemmin tehnyt.
 
SE-5A -kitti rantautui talvella, ja rakentelu alkoi helmikuun alussa, ja lupaavasti alkoikin; heti ensimmäinen diodi meni väärinpäin. :) Eipä siinä kauaa mennyt, kun se oli korjattu ja koko paska muutenkin kasattu. Laitteen kasaamisessa ei muuten ollut mitään suurempia ongelmia, pahin ongelma oli siinä, että pikku hiljaa rakentelin tuota eteenpäin, ja kun näitä parin viikon taukoja silloin tällöin tuli, oli jo unohtanut että mitäs kaikkea olikaan jo tehty ja tarkistettu. Tätä tapahtui varsinkin johdotuksien tekemisen aikaan, kun sairastelin pari viikkoa.
 
Vahvistin valmistui maaliskuun alussa, ja hyvältä kuulostaa. Tehoa on 5 wattia, soundit ovat brittihenkiset ja tuollainen pienisäröinen konehan tuo on, ei mikään hevipeli. Sittenpä piti miettiä kotelon valmistamista. Onnekseni pikkuveljeni on amiksen puupuolella, joten ulkoistin kotelon rakentamisen hänelle. Suunnittelu ja mittaus jäi itselle. Kotelo on valmistettu 20mm vahvasta liimatusta mäntylevystä, etu- ja takaseinät on muistaakseni 16mm mäntylevyä, joihin velipoika sai työstää "grillin" aukon ja muut tarvittavat systeemit CNC:llä. Hyvää opetusta sai, ainakin toivottavasti.
 
Kotelon osat ovat olleet pitkään valmiit mutta kasaamatta kiireisen kevään ja kesän takia. Juhannuksena, kun te kaikki muut kittasitte kaljaa ja leikitte aivot narikassa vesillä, minä raahasin takamukseni sekä tekeleeni kellariin ja aloin kasaamaan lootaa. Täysin valmiiksi sen sain tiistaina, kun sain viimeiset hilppeet kiinni. Pintaan tuli valkoiset tolexit. Suurin vaikeus tolexien asentamisessa oli se, että eräästä suomalaisesta verkkokaupasta tilasin tolexit, ja sain noin puolet tilaamastani määrästä! Niukasti riitti tuon lootan tekemiseen, jonka vuoksi piti tehdä sellainen omaperäinen ratkaisu, että päällystin laatikon pohjan erillään muusta laatikosta, ja kasasin laatikon valmiiksi vasta tolexit pinnassa. Eihän se kovin hienon näköinen ole, mutta joku omaperäisyyslisä siihen tuli. :) Päällystys onnistui ilman suurempia ongelmia, välissä piti vähän miettiä miten nurkat saisi siisteiksi, ja niistäkin aivan siedettävät tuli, ainakin omasta mielestäni.
 
Sitten hieman kustannuksista:
Itse vahvistinkitti: ~180€, en muista tarkemmin
Kotelo: puuosat 15€ + velipojalle palkaksi parit ateriat paikallisella grillillä
Kulmaraudat, kahva, ruuvit, tolexit, grilli: ~60€
 
Että sellaista. Itse ainakin olen suhteellisen tyytyväinen työnjälkeen, ainakin kun parin metrin päästä katsoo. :) Soundit hivelevät korvia, pikkuhiljaa olen alkanut tykkäämään hyvistä cleaneista, ja ne tästä kyllä irtoaa. Mutta kaikenkaikkiaan: ensimmäinen kasaamani vahvistin ikinä, ja todennäköisesti ei viimeinen.
 
Sitten pari kuvaa, lisää saattaa tulla joskus.
http://muusikoiden.net/dyn/users/75759.jpg
http://muusikoiden.net/dyn/users/75760.jpg
http://muusikoiden.net/dyn/users/75762.jpg
 
>< (((((*>
MPU
19.07.2010 10:54:21
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Ohan tuo aika hienon näköinen. Kun vielä soundit miellyttää tekijää niin onnistunut projekti sanoisin.
Marko
 
Ite kun tekee saa sellasta kun tulee
dropD
20.07.2010 08:07:18 (muokattu 20.07.2010 08:09:05)
Kotisivu       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Hyvältähän tuo näyttää. Tilailin kesäkuussa saman setin, mutta näillä keleillä ei ole huvittanut sisällä nyhjäillä sitä kasaan. Josko tänään vähän laittaisi projektiin taas vauhtia. Aikomuksena on kikkailla high octaine -henkisesti toinen etuasteputki vielä tuohon kiinni, mutta rakennellaan nyt perussetti ensin...
 
EDIT: Uraltonen rakentelun jälkeen tuo chassis vaikutti mukavan tilavalta työympäristöltä...
 
Virhe! Tyhmä tai liian lyhyt kirjoitus
Tuomoo
20.07.2010 21:23:16
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

dropD: Hyvältähän tuo näyttää. Tilailin kesäkuussa saman setin, mutta näillä keleillä ei ole huvittanut sisällä nyhjäillä sitä kasaan. Josko tänään vähän laittaisi projektiin taas vauhtia. Aikomuksena on kikkailla high octaine -henkisesti toinen etuasteputki vielä tuohon kiinni, mutta rakennellaan nyt perussetti ensin...
 
EDIT: Uraltonen rakentelun jälkeen tuo chassis vaikutti mukavan tilavalta työympäristöltä...

 
Itsekin tuota toista etuasteputkea mietin, mutta ei taida taidot ainakaan vielä piisata, ellei löydä hyviä ohjeita jostakin.
 
>< (((((*>
dropD
21.07.2010 08:39:24
Kotisivu       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Tuomoo: Itsekin tuota toista etuasteputkea mietin, mutta ei taida taidot ainakaan vielä piisata, ellei löydä hyviä ohjeita jostakin.
 
No empä ole kauhean vakuuttunut riittäkö mullakaan;-) Optimistina kuitenkin kasasin chassikseen jo valmiikisi toisen putkikannan ja vedin hehkut sillekin. Tuolta löytyy paljon materiaalia tuon tyyppisiin rakenteluihin http://www.ax84.com/hioctane.html
 
Virhe! Tyhmä tai liian lyhyt kirjoitus
dropD
07.10.2010 10:52:33
Kotisivu       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Oma SE-5 on viimein kovassa testauskäytössä. Cleanit on kyllä mitä mainiommat tuossa vahvarissa. Säröäkin löytyy tubescreamerin kanssa vaikka mihin mättöön. Silti olisi tarkoitus tuo toinen putki silti lisäillä. Kunhan nyt hahmottaa sopivan minimikomponentti/-energia toimintatavan. Mielessä on käynyt josko tuohon turretin reunaan ruuvaisi palan näkkärikorttia mihin ylimääräiset osat kiinnittäisi. Olisi ainakin helpompi peruuttaa lähtöpisteeseen kun homma menee kuitenkin röytämiseksi.
 
Jonkunlainen kotelo pitäisi värkätä. Kuningasajatusta odotellessa...
 
Virhe! Tyhmä tai liian lyhyt kirjoitus
Tuomoo
07.10.2010 13:04:12
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

dropD: Oma SE-5 on viimein kovassa testauskäytössä. Cleanit on kyllä mitä mainiommat tuossa vahvarissa. Säröäkin löytyy tubescreamerin kanssa vaikka mihin mättöön. Silti olisi tarkoitus tuo toinen putki silti lisäillä. Kunhan nyt hahmottaa sopivan minimikomponentti/-energia toimintatavan. Mielessä on käynyt josko tuohon turretin reunaan ruuvaisi palan näkkärikorttia mihin ylimääräiset osat kiinnittäisi. Olisi ainakin helpompi peruuttaa lähtöpisteeseen kun homma menee kuitenkin röytämiseksi.
 
Jonkunlainen kotelo pitäisi värkätä. Kuningasajatusta odotellessa...

 
Mä oon nyt pari päivää soitellu pelkästään tuolla SE-5A:lla, jätin muuton yhteydessä Blackstarin pikkuveljen käyttöön toiselle paikkakunnalle, ja voin kyllä sanoa että päivä päivältä tykkään yhä enemmän tuosta vahvarista. Boostaamalla saa kyllä kaiken tarpeellisen irti, mutta itseäkin edelleen kuumottaa se toisen etuasteputken lisääminen. Oon noita ohjeita kyllä googlettanu, mutta taitaapi jäädä tekemättä.
 
>< (((((*>
« edellinen sivu | seuraava sivu »
1

» Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (Vaatii kirjautumisen)

» Kirjaudu sisään

Keskustelualueet «
Haku tästä aiheesta / Haku «
Säännöt «

Copyright ©1999-2016, Muusikoiden Net ry. Kaikki oikeudet pidätetään.
Palaute | Käyttöehdot | Rekisteriseloste | Netiketti | Mediakortti