| Aihe: Ritchie Blackmore & Rainbow | |
|---|
|
Haha, toi on niin perinteinen.. Tuliko blackmore toimeen niinku kenenkään kanssa? Nehän oli Gillanin kanssa toistensa kurkussa kiinni ihan koko purplen ajan.
Eivät suinkaan koko ajan. Esim. "Who Do We Think We Are?"-levyn nauhoitusten aikana eivät miehet edes olleet samaan aikaan studiossa. :)
Vuonna -85, kun Purple comeback-kiertueellaan soitti Tukholmassa, asuttiin samassa hotellissa kuin bändi. Mahtuivat Gillan ja Blackmore silloin samaan hissiin. Tosin miesten olemus (tiukkailmeisellä Blackmorella musta nahka-asu ja rennolla Gillanilla harmaat verkkarit) ei olisi voinut enempää poiketa toisistaan. Eikä sitä (edes) ammatillista yhteisymmärrystä enää kauan sitten riittänytkään...
Rainbown "Rising" on ehdoton klassikko ja "Long Live R & R" myös parhaiden biisiensä osalta. Eivät nuo kuitenkaan pystyneet breikkaamaan bändiä Purple-diggareiden piirin ulkopuolelle. Siihen tarvittiin Russ Ballardin pehmohevi-hitit ja "joustavammat" laulajat. Turnerin aikaan Rainbow kuulosti mun korvaan jo samalta kuin esim. Foreigner ja muu "jenkkirock", ts. persoonallisuus oli menetetty.
"This is my truth, tell me yours." |
|
Sitä minä vain ihmettelen miksi Diolle ei annettu sitä arvoa joka hänelle kuuluu laulaessaan Rainbowssa.
Kyllä minun mielestä Dioa on arvostettu kautta aikain Rainbow:n aikaisista tekeleistä, ja toimi Diolle aika hyvänä ponnahduslautana uralla eteenpäin. Tosin olisi varmaan breikannut missä tahansa bändissä koska Dio on jonkulainen standardi mihin myöhempää laulajasukupolvea on vertailtu. Kaikki Dion aikaiset Rainbown levytykset on klassikkokamaa, ainakin itselleni, ja luulen että koko hard rock scene arvostaa niitä hyvinkin korkealle. Myöhempi matsku onkin sitten jo hieman epätasaisempaa, ja se kaupallisuus mitä Ritchie lähti Down to Earthin aikana ja sen jälkeen hakemaan ei ole saanut kaikkein puritaanisimpien diggareiden hyväksyntää. Tosin monta helmeä on niidenkin levytysten joukossa. |
|
Mutta KAUPALLISISSA PIIREISSÄ ARVON HERRAT! Puhun dion arvostuksesta kaupallisessa tarkoituksessa. Jokainen perusrockari tiettää että Diohan on yksinkertaisesti jumalattoman hyvä laulamaan. Mutta miksi kaupaliinen kuulijakunta ei sano sitä ääneen?
HPK = Hemmetin Paljon Kirkkoja. |
|
Mutta miksi kaupaliinen kuulijakunta ei sano sitä ääneen?
Ehkä kysyt tätä väärältä foorumilta. Kysyisit yhteiskunta- ja taloustieteilijöiltä etkä rockareilta!
All you gotta do is plug me into High Voltage Rock'n'Roll. |
|
Mutta KAUPALLISISSA PIIREISSÄ ARVON HERRAT! Puhun dion arvostuksesta kaupallisessa tarkoituksessa. Jokainen perusrockari tiettää että Diohan on yksinkertaisesti jumalattoman hyvä laulamaan. Mutta miksi kaupaliinen kuulijakunta ei sano sitä ääneen?
Mikähän mahtaa olla kaupallinen piiri/kaupallinen kuulijakunta, kun puhutaan levyteollisuudesta?
Sano mitä ääneen? Että Dio on hyvä laulaja?? Jollei se kato oo muiden mielestä hyvä
Opinions are like assholes, everybody's got one. (Harry Callahan) |
 C
18.05.2005 15:10:40 | |
|
Mutta KAUPALLISISSA PIIREISSÄ ARVON HERRAT! Mutta miksi kaupaliinen kuulijakunta ei sano sitä ääneen?
En ymmärrä, mitä tarkoitat. Tarkoitatko sitä, että Dion levyjä ei osteta tarpeeksi? Ei kai silläkään ole tekemistä sen lauluäänen arvostuksen kanssa. Mielestäni Dion soolotuotanto ei ole erityisen laadukasta muutamia biisejä lukuunottamatta. Siis sävellyksinä.
"Heavy on kaunista ja melodista musiikkia." - General Njassa |
|
All Night Longistahan tehtiin Joe Lynn Turnerin kanssa uusi, pitempi versio. Rokkaa alkuperäisen suohon 100-0 IMHO.
Give the monkey a brain and he'll swear he's the center of the universe |
|
Mutta KAUPALLISISSA PIIREISSÄ ARVON HERRAT! Puhun dion arvostuksesta kaupallisessa tarkoituksessa. Jokainen perusrockari tiettää että Diohan on yksinkertaisesti jumalattoman hyvä laulamaan. Mutta miksi kaupaliinen kuulijakunta ei sano sitä ääneen?
No, onhan Rob Halfordkin hyvä (voi että miten laimea sana, mutta tyydytään nyt siihen), mutta ei Priest silti radiolistoilla soi.
Kalamies #3 >-)))> |
|
laadukasta keskustelua. Blackmore on paras, Rainbow on paras, Dio on paras, Cozy Powell on paras. Kuunelkaapa ehdottoman aliarvostettu livelevy On Stage, siinä on kyllä semmoista meininkiä että ei moista olekkaan. Myös 84 Japanin Difficult to Curen esitykset ovat nerokkaita, loistavia, mahtavia. Ensimmäiset kolme studiolevyä ovat loistokkaita. Graham Bonnet ja Joe Lynn Turner ovat varmasti omassa laulutyylissä hyviään, mutta pudottivat Rainbowin kyllä aika tyylistään pohjalle. Mutta on myös muutamia helmiä Turnerin ajoilta, Spotlight Kid esimerkiksi.
Shackle-razzle-futzal-craz |
|
Cozy Powell on paras.
Tässä on muuten heebo, joka iskee sitä kannua ja kovaa! Ja se kuuluu sekä Rainbown, Whitesnaken että Sabbathin tuotannossa. On rumpaleita ja Rumpaleita. Powellin lasken samaan jengiin Bonhamin, Wardin, Paicen ja Moonin kanssa.
All you gotta do is plug me into High Voltage Rock'n'Roll. |
|
Kuunelkaapa ehdottoman aliarvostettu livelevy On Stage, siinä on kyllä semmoista meininkiä että ei moista olekkaan.
Onhan se kuunneltu. Lähes 25 vuotta sitten ekan kerran. Niin paljon kun Rainbow:sta tykkäänkin, niin tuo levy on jäänyt kaikkein vähimmälle kuuntelulle bändin levyistä. Tai ainakin 70-luvun puolella tehdyistä. "On Stagelle" kiteytyy turhan monta klisettä 70-luvun "isojen heavyrock-bändien" meiningeistä. Sellaista älytöntä biisien venyttämistä ja laulusolistin typerää kailottamista siellä täällä. Onneksi ei sentään ihan Purplemaisiin mittoihin ylletä niissä enemmän tai vähemmän sisäänpäinlämpiävissä soolo/jamittelu-sessioissa. Purplehan veteli yli puolituntisia versioita simppeleistä kolmen ja puolen minuutin ralleista! :D Huh huh!
Nyt ei saa käsittää väärin. Amerikkalaiseen tyyliin voisin sanoa, että minähän RAKASTAN noita bändejä. Levyjen määrää levyhyllyssäkin pitää mitata aika pitkällä mittanauhalla. Tulin nyt vaan listanneeksi pelkästään huonoja puolia tuossa. Suomalaiseen tyyliin. ;)
En mie tuommosta komppia ossaa. Jos mie vejän tähänkin vaan sellasta peruskomppia...? |
|
Powellin lasken samaan jengiin Bonhamin, Wardin, Paicen ja Moonin kanssa.
No siihen jengiinhän hän toki ilmanmuuta kuuluukin... Ois nyt perkule kumminkin hillinnyt vähän sitä kaasujalkaansa. RIP vaan.
There Is A Light That Never Goes Out |
|
Onhan se kuunneltu. Lähes 25 vuotta sitten ekan kerran. Niin paljon kun Rainbow:sta tykkäänkin, niin tuo levy on jäänyt kaikkein vähimmälle kuuntelulle bändin levyistä. Tai ainakin 70-luvun puolella tehdyistä.
Joskus -90 luvun alussa julkaistu "Live In Germany" tuolta samalta Dio/Powell-ajalta on reippaasti parempi kuin "On Stage" imho. 70-luvulla tehtiin monia edelleenkin hyvin toimivia live-julkaisuja, mutta "On Stage" ei taida kyllä kuulua niiden klassisten live-tuplien joukkoon.
Nyt ei saa käsittää väärin. Amerikkalaiseen tyyliin voisin sanoa, että minähän RAKASTAN noita bändejä. Levyjen määrää levyhyllyssäkin pitää mitata aika pitkällä mittanauhalla. Tulin nyt vaan listanneeksi pelkästään huonoja puolia tuossa. Suomalaiseen tyyliin. ;)
Tästä lähdetään..:)
"This is my truth, tell me yours." |
|
No mieti nyt mitä se "I surrender" teki koko bändille? tunnustetaanko Dioa enää kaupallisen kuulijakunnan korvissa ollenkaan sen laulajaksi?
Ei ollut Dio enää messissä tässä vaiheessa, biisillä laulaa Joe Lynn Turner. Graham Bonnettin tullessa Dion tilalle seuraava älppäri nimettiin symbolisesti "Down To Earth" ...
Vastuunsiirrolla onnistuu käsienpesu alta aikayksikön |
|
Ko. biisin vaikutusta ei voi kieltää Ronnie James Dion uralla. Mutta kyllähän Richie Zamboran kitarointikin on siinä melkein puoli biisiä. Mutta muuten kyllä Bonhamin tuplabassaritykitys oli Rainbowin biiseissä se vankka pohja. Sitä en vain muista kuka oli se maaginen syntsamaalari Rainbowissa..? Eikös sama mies ollut myös Deep Purplen kokoonpanossa 1979-1983. Mikäs se nyt oli..? No anyway, Dion basisti John Deacon on nyky-Rainbowin kiertuebasisti Glenn Hughesin hoidellessa laulut.
Sambora ja R.I.P Bonzo eivät koskaan soittaneet Rainbowssa. Syntsamies oli muistaakseni Don Airey, ja Purplessa vaikutti legenda Jon Lord.
Vastuunsiirrolla onnistuu käsienpesu alta aikayksikön |
|
Sambora ja R.I.P Bonzo eivät koskaan soittaneet Rainbowssa. Syntsamies oli muistaakseni Don Airey, ja Purplessa vaikutti legenda Jon Lord.
Ööö, minulla on hienovarainen aavistus siitä, että Närpiö saattoi käyttää huumorin alalajia nimeltä sarkasmi tuossa kirjoituksessaan. ;)
En mie tuommosta komppia ossaa. Jos mie vejän tähänkin vaan sellasta peruskomppia...? |
|
Ööö, minulla on hienovarainen aavistus siitä, että Närpiö saattoi käyttää huumorin alalajia nimeltä sarkasmi tuossa kirjoituksessaan. ;)
... no sitten, enpä tuota haistanut heti :)
Vastuunsiirrolla onnistuu käsienpesu alta aikayksikön |
|
... no sitten, enpä tuota haistanut heti :)
Noo, tää ketju on ollut alusta asti vähän menetetty tapaus...
Opinions are like assholes, everybody's got one. (Harry Callahan) |
 pitk
19.05.2005 17:39:31 | |
|
Noo, tää ketju on ollut alusta asti vähän menetetty tapaus...
Menetetty Hollywoodiin? |
|
Onhan se kuunneltu. Lähes 25 vuotta sitten ekan kerran. Niin paljon kun Rainbow:sta tykkäänkin, niin tuo levy on jäänyt kaikkein vähimmälle kuuntelulle bändin levyistä. Tai ainakin 70-luvun puolella tehdyistä. "On Stagelle" kiteytyy turhan monta klisettä 70-luvun "isojen heavyrock-bändien" meiningeistä. Sellaista älytöntä biisien venyttämistä ja laulusolistin typerää kailottamista siellä täällä. Onneksi ei sentään ihan Purplemaisiin mittoihin ylletä niissä enemmän tai vähemmän sisäänpäinlämpiävissä soolo/jamittelu-sessioissa. Purplehan veteli yli puolituntisia versioita simppeleistä kolmen ja puolen minuutin ralleista! :D Huh huh!
Joo, tuskaahan noiden Rainbow'n ja Purplen jotkut liveäänitteet ovat kuunnella. On Stagen omistin, mutta myin sen sittemmin, koska en yksinkertaisesti jaksanut kuunnella parikymmenminuuttisia versioita viiden minuutin biiseistä. Hauskaa varmasti soittaa, mutta hirveätä kuunnella.
Kalamies #3 >-)))> |
| « edellinen sivu | seuraava sivu » | |
|---|
