Muusikoiden.net
18.04.2024
 

Rock, pop, alternative »

Keskustelualueet | Lisää kirjoitus aiheeseen | HakuSäännöt & Ohjeet | FAQ | Kirjaudu sisään | Rekisteröidy

Aihe: The Smashing Pumpkins
1 2 3 4 5151 152 153 154 155158 159 160 161 162
Heavy Metal Machine
24.06.2019 14:32:04 (muokattu 24.06.2019 14:53:27)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Tuli käytyä Hampurissa Billyn soolokeikalla kun äijä rundaa nyt yksin SP:n Euroopan kiertueen ollessa hetkellisesti tauolla.
 
Konsertti-ilta alkoi Katie Colen puolituntisella lämppäyksellä jota oli ihana kuunnella, kun kaunis nainen varustettuna upealla äänellä piti otteissaan.
 
Vittuuntuneen oloisen Corganin ilta koostui kahdesta setistä joista ensimmäisessä käsiteltiin alkuun kahdeksan upouutta biisiä herran loppuvuodesta ilmestyvältä levyltä. Näistä jäi parhaiten mieleen "Hard Times" sekä "Dancehall". Ensimmäisen setin Billy niputti viidellä kappaleella Ogilala - levyltä sekä "Along the Santa Fe Trail" -lainauksella.
 
Toisessa setissä WPC kaivoi esiin pitkän uransa aarteita sekä Smashing Pumpkinseilta että yhden rallin verran Zwanilta. Koko illan sykähdyttävimmät oli alun uusi kappale "Hard Times" että loppupuolella kuultu, taivaallinen pianoversio kappaleesta "Disarm". Myös Zwanin "Endless Summer" pitää mainita, sillä se kuulosti anktisesti vedettynä pimeän klubin nurkassa miljoona kertaa paremmalta kuin levyllä.
 
Kotiin tultiin yhtä kokemusta, Billyn settilistaa, plektraa, keikkajulistetta ja paitaa rikkaampana.
 
Tuosta seitsemän kappaletta livenä eturivistä suoraan Corganin naaman edestä filmattuna. Nauttikaa! https://www.youtube.com/playlist?li … =PLOMQxTyetMOlTHe8ubDdplxcDmFMfqQ31
 
https://www.instagram.com/siamesegod_/
konehes
24.06.2019 17:29:36
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Heavy Metal Machine: Tuli käytyä Hampurissa Billyn soolokeikalla kun äijä rundaa nyt yksin SP:n Euroopan kiertueen ollessa hetkellisesti tauolla.
 
Varmasti hieno kokemus! Olen katsonut YouTubesta kaikki tämän soolokiertueen videot, ja yllättäen Endless Summer on ollut melkeinpä hienoin veto. Kappale toimii erityisen hyvin riisuttuna versiona pianon kanssa. Toki myös Disarm on komeaa kuultavaa, mutta se nyt ei ole mikään yllätys.
 
Uudet kappaleet eivät ole itseäni oikein innostaneet Black Lungia lukuun ottamatta. Toivottavasti tulevalla soololevyllä olisi edes vähän runsaammat sovitukset, vaikka varsinaista bändimeininkiä ei olekaan luvassa.
 
cherub with heavy metal machine
dixi19
24.06.2019 20:36:12
Kotisivu Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Heavy Metal Machine: Tuli käytyä Hampurissa Billyn soolokeikalla kun äijä rundaa nyt yksin SP:n Euroopan kiertueen ollessa hetkellisesti tauolla.
 
Jo settilistastakin päätellen varmasti mainio keikka! Violet Rayskin mukana, uuden Pumpkinsin parhaita biisejä ja näyttää toimivan hienosti akkariversionakin: https://youtu.be/W_Vs3K2eZ4g
 
anomus.com
Heavy Metal Machine
07.07.2019 18:16:11 (muokattu 07.07.2019 18:16:44)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Sehän pitää valvoa nyt tulevana yönä, sillä Arte esittää suorana Smashing Pumpkinsien 1.5h keikan Ranskan Belfortista, Eurockéennes-festivaaleilta. 01.00 alkaa https://www.arte.tv/de/videos/08817 … hing-pumpkins-bei-den-eurockeennes/
 
https://www.instagram.com/siamesegod_/
weekenddrummer
08.07.2019 11:35:07
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Kiitos vinkistä ! Todella hyvä keikka oli ja bändi iskussa. Jimmy Chamberlin mahtavassa soittokunnossa ja sai paljon tilaa, taisi olla parissa ekassa biisissä soolon pätkääkin. Hienoa, että 3 alkuperäistä jäsentä yhdessä. Basisti, kolmas kitaristi ja piano nainen oli mulle tuntemattomia, mutta hyvin täyttivät paikkansa.
 
Heavy Metal Machine
12.07.2019 14:16:32
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Mikäli jäi viimeviikkoinen livelähetys väliin, tai vaikkei jäänytkään vaan keho janoaisi lisää Smässäreitä livenä, niin helpotusta paineeseen tarjoilee tänä iltana RTVE2-kanava kun The Smashing Pumpkins konsertoi Madridin Mad Cool -festareilla nyt yöllä klo 00:50 härmän aikaa.
 
https://www.binaural.es/noticias/ma … umpkins-the-cure-y-vampire-weekend/
 
Kanavalinkki: http://www.rtve.es/directo/la-2/
 
https://www.instagram.com/siamesegod_/
Heavy Metal Machine
14.07.2019 18:47:01 (muokattu 14.07.2019 19:38:06)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Tuosta em. Madridin Mad Cool-festariveto jälkitallenteena: https://m.youtube.com/watch?v=iAZcPP5Xg-U
 
Smässärien eeppinen Euroopan valtaus päättyi eilen ja bändi palailee parhaillaan jenkkeihin ja kohti sikäläistä rundia elokuussa. Corganin työt jatkuvat heti maanantaina kun edessä on SP:n Shiny vol-kakkosen valmiiksisaattaminen. On se kova äijä rehkimään: https://www.instagram.com/p/Bz5SkNPhytp/?igshid=oh2eldnvvl5y
 
Edit: tuosta vielä Euroopan päätöskonsertti Portugalista
https://m.youtube.com/watch?v=1waWzremOEY
 
https://www.instagram.com/siamesegod_/
Tee
24.07.2019 19:36:38 (muokattu 24.07.2019 19:41:10)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Heavy Metal Machine: Tuosta em. Madridin Mad Cool-festariveto jälkitallenteena: https://m.youtube.com/watch?v=iAZcPP5Xg-U
 
Smässärien eeppinen Euroopan valtaus päättyi eilen ja bändi palailee parhaillaan jenkkeihin ja kohti sikäläistä rundia elokuussa. Corganin työt jatkuvat heti maanantaina kun edessä on SP:n Shiny vol-kakkosen valmiiksisaattaminen. On se kova äijä rehkimään: https://www.instagram.com/p/Bz5SkNPhytp/?igshid=oh2eldnvvl5y
 
Edit: tuosta vielä Euroopan päätöskonsertti Portugalista
https://m.youtube.com/watch?v=1waWzremOEY

 
Nuo linkit ei enää toiminu mutta olihan youtubessa muuten materiaalia livekeikoilta. Tässäpä vähän ajatuksenjuoksua kun tuli pitkästä aikaa tarkasteltua mitä on bändi saanut aikaiseksi ja kyllähän tuo uusi levy ainakin mulle toimi.
Kyllä on pakko rehellisesti myöntää että tuskin olisi ilman vanhojen patujen paluuta tullut kuunneltua, mikä on kyllä ehkä vähän epäreilua Corgania kohtaan, kova tosiaan tuntuu olevan työmoraali ja aikalailla BC:n kynästähän ne varmasti nuo uuden levyn biisitkin edelleen on. Mukava nähdä että bändi vetää edelleen väkeä keikoille ja siellä ainakin väki kuulee noita uudempiakin biisejä... kyllähän on varmasti ankeaa ja epäkiitollista hommaa nykyään tuo levyjen teko kun ei niitä näytä kukaan ostavan ja kuuntelevan ja käytännössä mahdotonta saada niitä oikeen mihinkään soimaan ja vähän sama taitaa olla kaikille artistista riippumatta.
Näytti olevan paljon kommenttia keikoista että bändi näyttää kyrpiintyneeltä ja ei näytä kiinnostavan mutta lieköhän näin, eiköhän näilläkin kavereilla ole jo sen verran painetta pankkitilillä ettei väkipakolla tarvi enää maailmaa kierrellä. Muutenkaan noihin 90-luvun alun meininkeihin ole minun mielestä ikinä liika hymyily, lanteen heiluttelu ja naureskelu kuulunut vaikka nyt kyseessä ei seattlen grungepoppoo olekaan.
Tuli muuten kuunneltua Auf Der Maurin soololevytkin tässä muutaman päivän sisään ekaa kertaa, 10-15v myöhässä tietenkin. Eihän noi mitään vuosikymmenen merkkiteoksia olleet mutta muutama nappibiisi joukossa kyllä oikeuttaa olemassaoloon, eipä olisi haitannut nähdä Melissaa basson varressa nytkään, kun ei Darcya kelpuutettu, mutta hyvähän tuo oli nykyinenkin.
 
Pulu ja patsas.
BulletFace
17.08.2019 08:44:46
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Apeli: Kyllähän noita mielellään katselee! Ja varsinkin Chamberlin on kyllä aina vaan ihan hirveessä tikissä, Everlasting Gazen vikat tahdit ei kuulosta ihan perus 55-vuotiaan paukutukselta.
 
Jimmy on kyllä ihan kone. Vieläkin muistissa kun kuuntelin ekaa kertaa Siamese Dreamia ja Mellon Collieta ja ihastelin sitä rumpujen soittoa. Jäätävää määrää voimaa, tekniikkaa ja tyyliä yhdessä miehessä. Veteli kyllä Tukholman keikalla kanssa sellaisella tatsilla, että monet 30 vuotta nuoremmat jäävät monttu auki katsomaan touhua.
 
Get the best and fuck the rest.
Heavy Metal Machine
01.11.2019 13:27:06 (muokattu 01.11.2019 14:15:36)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Billy Corganin kolmas soololevy "Cotillions" julkaistaan 22. kuluvaa kuuta. 17 raitaa, tuplavimppa. Ennakkomyynti starttaa hetkenperästä. Nam!
 
Biisilista:
 
To Scatter Ones Own
Hard Times
Jubilee
Fragile, The Spark
Cotillions
Faithless Darlin
Colosseum
Martinets
Buffalo Boys
Dance Hall
Cri De Coeur
Like Lambs
Rider
Apologia
Neptulius
6+7
Anon
 
https://www.instagram.com/siamesegod_/
carnation
01.11.2019 15:39:41
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Heavy Metal Machine: Billy Corganin kolmas soololevy "Cotillions" julkaistaan 22. kuluvaa kuuta. 17 raitaa, tuplavimppa. Ennakkomyynti starttaa hetkenperästä. Nam!
 
Biisilista:
 
To Scatter Ones Own
Hard Times
Jubilee
Fragile, The Spark
Cotillions
Faithless Darlin
Colosseum
Martinets
Buffalo Boys
Dance Hall
Cri De Coeur
Like Lambs
Rider
Apologia
Neptulius
6+7
Anon

 
Linkkiä uutiseen.
 
"Silpomisia, saatanismia, fundamentalismia, moninaista kanibalismia, mielisaiden heiteelle jättöä. Sekoavaa höyrypäistä kapitalismin mätänevää loppua."
konehes
01.11.2019 16:11:35
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

carnation: Linkkiä uutiseen.
 
Lisätietoja:
 
http://www.wpccodex.com/
 
http://www.amazon.com/Cotillions-Wi … +Corgan&qid=1572607623&s=hpc&sr=8-5
 
cherub with heavy metal machine
Heavy Metal Machine
01.11.2019 16:40:09 (muokattu 04.11.2019 23:51:55)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

carnation: Linkkiä uutiseen.
 
Ei ollut linkkiä vielä tiedossa kun Chicagosta tuli speksit privana ennen tiedotetta. Mutta tuossa nyt Corganin sanastoa uutukaisestaan: https://www.instagram.com/p/B4UvpPdhEeu/?igshid=13ih26p0omsg4
 
Onneksi tämän kohdalla rikkoontuu lyhykäisten levyjen putki, sillä tällä on mittaa tunti ja kaksi minuuttia. Shiny, Ogilala ja Monuments nun olivat sellaisia reilun puolen tunnin pikavarveja jokainen.
 
https://www.instagram.com/siamesegod_/
MrQuin
04.11.2019 13:52:36
Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Toivottavasti kaikki uuden albumin biiseistä eivät ole vähäeleisen pikkusieviä americana-rämpytyksiä. Ogilalalla oli hienot hetkensä, mutta kokonaisuutena hieman puuduttavan monotoninen.
 
Heavy Metal Machine
05.11.2019 13:17:39 (muokattu 05.11.2019 20:18:57)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Thirty Days: Revisited/Billy Corgan's Cotillions https://www.youtube.com/watch?v=LjLlhIvSoLY - siitä pientä esimakua tulevasta soololevystä. Siellä täällä on kuultavissa uusia biisejä. Hyvältä kuulostavat. Billyn soolorundi starttaili viime yönä Los Angelesista jossa äijä skulaa kolme loppuunmyytyä keikkaa. Ekana iltana tuo lauleli 28 kappaletta menemään ja kertoili stoorejaan uransa varrelta:
 
Set 1
Hard Times --> https://youtu.be/DsLCaShlMkE
To Scatter One's Own
Faithless Darling
Apologia (Poppies...Sleep)
Cri De Couer --> https://youtu.be/NEC7NHcGScg
Buffalo Boy
Dancehall --> https://youtu.be/zlLGTiqiYVw
Anon
The Spaniards
Processional
Half-Life of an Autodidact
Archer
Little Maggie
 
Set 2
Wound --> https://youtu.be/xJb42cBQmJo
Thirty-Three
Spaceboy
Violet Rays
Endless Summer
Tonight, Tonight --> https://youtu.be/GuzFLSjU3uM
Every Time The Sun Comes Up (Sharon Van Etten -lainaus)
Another Bridge to Burn (Little Jimmy Dickens -lainaus)
Hangin' On
Daphne Descends --> https://youtu.be/-XD4ywsrjS0
Travels --> https://youtu.be/D7AMzn2Vui0
Disarm
Black Lung
Cast A Stone
Silvery Sometimes --> https://www.facebook.com/lindastrawberry/videos/2486505094966296/
 
Valtava peukku Sharon Van Ettenin huikeasta Every Time The Sun Comes Up -lainauksesta. Käsittämättömän hieno biisi. Jäämme odottamaan tallennetta...
 
https://www.instagram.com/siamesegod_/
Jyrken
05.11.2019 18:56:59
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Heavy Metal Machine: Thirty Days: Revisited/Billy Corgan's Cotillions https://www.youtube.com/watch?v=LjLlhIvSoLY - siitä pientä esimakua tulevasta soololevystä. Siellä täällä on kuultavissa uusia biisejä. Hyvältä kuulostavat. Billyn soolorundi starttaili viime yönä Los Angelesista jossa äijä skulaa kolme loppuunmyytyä keikkaa. Ekana iltana tuo lauleli 28 kappaletta menemään ja kertoili stoorejaan uransa varrelta:
 
Set 1
Hard Times --> https://youtu.be/DsLCaShlMkE
To Scatter One's Own
Faithless Darling
Apologia (Poppies...Sleep)
Cri De Couer --> https://youtu.be/NEC7NHcGScg
Buffalo Boy
Dancehall --> https://youtu.be/zlLGTiqiYVw
Anon
The Spaniards
Processional
Half-Life of an Autodidact
Archer
Little Maggie
 
Set 2
Wound --> https://youtu.be/xJb42cBQmJo
Thirty-Three
Spaceboy
Violet Rays
Endless Summer
Tonight, Tonight --> https://youtu.be/GuzFLSjU3uM
Every Time The Sun Comes Up (Sharon Van Etten -lainaus)
Another Bridge to Burn (Little Jimmy Dickens -lainaus)
Hangin' On
Daphne Descends
Travels --> https://youtu.be/D7AMzn2Vui0
Disarm
Black Lung
Cast A Stone
Silvery Sometimes --> https://www.facebook.com/lindastrawberry/videos/2486505094966296/
 
Valtava peukku Sharon Van Ettenin huikeasta Every Time The Sun Comes Up -lainauksesta. Käsittämättömän hieno biisi. Jäämme odottamaan tallennetta...

 
Huikee setti, todella harvinaisia biisejä. Hieno veto Woundista
 
if you mostly play metallica get kirk hammets signature dunlop wahh pedal
konehes
05.11.2019 23:00:45 (muokattu 05.11.2019 23:01:11)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Jyrken: Huikee setti, todella harvinaisia biisejä. Hieno veto Woundista
 
Kyllä! Tässä Daphne Descends, jota ei turhan usein ole soitettu keikalla: http://www.youtube.com/watch?v=-XD4ywsrjS0
 
Taitaa olla toinen kerta sitten vuoden 1998.
 
cherub with heavy metal machine
Heavy Metal Machine
13.11.2019 12:58:02 (muokattu 13.11.2019 14:39:06)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Tässä vielä vähän lisää Corganin vähemmän livenä kuultuja kipaleita parhaillaan käynnissä olevalta kiertueelta:
 
The Empty Sea: https://www.youtube.com/watch?v=BqRoZlMaQFk
La Dolly Vita: https://www.youtube.com/watch?v=ZoWhJzIep-Y
Shame: https://www.youtube.com/watch?v=kTddlODj25k
Glass And the Ghost Children (Jeffin kera): https://www.youtube.com/watch?v=EGlEEewx3SE
A Song for a Son (Jeffin kera): https://www.youtube.com/watch?v=fdReyZdsslA
Ugly: https://www.youtube.com/watch?v=FuoctocvwGw
 
Covereita:
 
Will There Be Any Stars in my Crown: https://www.youtube.com/watch?v=6yM-We1SKMs
Long Black Veil (Sierra Swanin kera): https://www.youtube.com/watch?v=HVXsDyxnxL8
I'm So Lonesome I Could Cry (Hilary Williamsin kera): https://www.youtube.com/watch?v=m4hjalPN6nk
 
Mieletön stoori Corganin ja Rubinin ystävyydestä vuosien saatossa + Zowie: https://www.youtube.com/watch?v=nF3bBp3eM-k
 
https://www.instagram.com/siamesegod_/
Apeli
20.11.2019 11:17:44
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Jos BC:n biisit kuulostaa ylihuomenna liian pliisuilta niin laitan tän biitin taustalle
 
https://www.instagram.com/p/B43DTCIJ4rs/
 
konehes
22.11.2019 20:14:27
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Numeroitu ja nimikirjoituksella varustettu Deluxe-vinyylipaketti tilattu.
 
cherub with heavy metal machine
« edellinen sivu | seuraava sivu »
1 2 3 4 5151 152 153 154 155158 159 160 161 162

» Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (Vaatii kirjautumisen)

Keskustelualueet «
Haku tästä aiheesta / Haku «
Säännöt «