Muusikoiden.net
30.03.2024
 

Rock, pop, alternative »

Keskustelualueet | Lisää kirjoitus aiheeseen | HakuSäännöt & Ohjeet | FAQ | Kirjaudu sisään | Rekisteröidy

Aihe: Europe tekee comebackin
1 2 3 4 5
HaloOfFlies
03.10.2003 15:30:51
Kotisivu       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Ruotsalainen Europe on tekemässä comebackiä. 80-luvun tukkahevibändi työstää parhaillaan uutta albumia ja suunnittelee maailmankiertuetta.
 
Rumpali Ian Haugland kertoo uuden materiaalin kuulostavan siltä, miltä Europen pitää vuonna 2003 kuulostaa. Bändin manageri Petri Lundén lupaa vahvoja melodioita ja kertosäkeitä, materiaalia josta ihmiset taatusti tunnistavat Europen.
 
Uuden levyn tiimoilta bändi on lähdössä kiertueelle. Näillä näkymin syksyllä 2004 alkava kiertue vie yhtyeen Euroopan lisäksi Etelä- ja Pohjois-Amerikkaan, Japaniin ja Australiaan. Suunnitteilla on myös koko bändin historian kattava DVD.
 
Europen paluuta on suunniteltu jo pitkään. Bändin laulaja Joey Tempest kertoi julkisuudessa jo vuosi sitten, että yhdessä soittaminen on mahdollista, mikäli asia tuntuu kaikista bändin jäsenistä hyvältä
 
"It may be cheesy, but it's the best cheese around" - Paul Stanley
Timesby
03.10.2003 15:36:59
Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

hitto...tuota pitää kuulla :D
 
Es gang zum Vituiks!
Imper
03.10.2003 15:44:38
Kotisivu Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Joo, ja vuoden päästä ilmestyy "Best of Europe vol. 8" jossa taas ekana ja vikana biisinä ainayhtäihana The Final Countdown. Säälittävää.
 
Everyone is a per-son
Tanu
03.10.2003 17:04:33
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Haha, uusi levy käsittänee tekno/club/dance/numetal remixejä Viimeisestä Lähtölaskennasta. Kaipa tuo levy on pakko löytää jostakin edes kuunneltavaksi.
 
Se siitä sitten. Saatanan tylsä peruspeelo.

03.10.2003 18:41:38
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Eiiiiihhhhhh.....! Tämäkin vielä.
 
"Lauluni tulevat jostain tuolta siniseltä taivaalta" Unto Mononen
Xebeche
03.10.2003 19:36:51
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Monesko päivä nyt on? Huhtikuun ensimmäinen?
 
Puhu vertauksin sokeille / Kivin, kepein kopeille / Sanoin suorin sioille / Pienin muodoin suurisuille.
Mika Antero
03.10.2003 20:15:37
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Ruotsalainen Europe on tekemässä comebackiä.
 
Miksi?
 
Nauraessakin sydän suree, ja ilon loppu on murhe.
tekemällätehtywannabe
03.10.2003 20:26:00
Kotisivu Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Onko tietoa onko onko uusintakokoonpanossa Norum vai Marcello?
 
Europe on oikeasti kova bändi, hyviä muusikoita ja hyviä biisejä. Mikäs siinä, uutta matskua kehiin vaan. Ja onhan herroilla hallussaan kunnioitettava saavutus, sinkku ykkösenä 26 maassa yhtäaikaa.
 
Viimeiset kuuluisat sanat.
jomppa82
03.10.2003 20:28:09
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Rumpali Ian Haugland kertoo uuden materiaalin kuulostavan siltä, miltä Europen pitää vuonna 2003 kuulostaa. Bändin manageri Petri Lundén lupaa vahvoja melodioita ja kertosäkeitä, materiaalia josta ihmiset taatusti tunnistavat Europen.
 
Miksei ne voisi tehdä vain hyvää levyä, eikä sellaista mistä ihmiset taatusti tunnistaisivat? Ai niin eihän ne enää sitä osaisikaan. Miltähän Europen pitää kuulostaa vuonna 2003, jos sen piti vuonna 1999 kuulostaa 90-luvun puolivälin eurodancelta?
 
Niiden eka levy oli aika pätevä kokonaisuus. Siihen se sitten jäikin.
 
Terveellä nuorellamiehellä on aina nuha.
HaloOfFlies
03.10.2003 21:08:14
Kotisivu       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Onko tietoa onko onko uusintakokoonpanossa Norum vai Marcello?
 
Europe on oikeasti kova bändi, hyviä muusikoita ja hyviä biisejä. Mikäs siinä, uutta matskua kehiin vaan. Ja onhan herroilla hallussaan kunnioitettava saavutus, sinkku ykkösenä 26 maassa yhtäaikaa.

 
Tässä on tämä reunion-kokoonpano:
Joey Tempest
John Leven
Mic Michaeli
Ian Haugland
John Norum
 
"It may be cheesy, but it's the best cheese around" - Paul Stanley
Bonham
03.10.2003 21:09:09
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Ensi Bocart ja nyt Europe, mitä vielä...
 
Opinions are like assholes, everybody's got one. (Harry Callahan)
Mika Antero
03.10.2003 21:10:15
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Ensi Bocart ja nyt Europe, mitä vielä...
 
Jive Bunny.
 
Sitä minä en enää kestäisi.
 
Nauraessakin sydän suree, ja ilon loppu on murhe.
Brian May jr.
03.10.2003 21:24:21
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Auts.
 
Tyylilaji nopeuden edelle! Ja se on tosi!
Mr. Mustard
03.10.2003 23:26:57
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Kysymys koskien topic-otsikkoa: "Minne"? Ensin pitäisi tehdä "come (tulo)" ennenkuin voi tehdä comebackin (takaisintulon). Miten voi tehdä takaisintulon jos ei ole koskaan kunnolla tullutkaan? (kuulostipa rivolta)
 
"Life is what happens to you when you´re busy making other plans" - John Lennon.
rockpock
03.10.2003 23:42:22
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Rumpali Ian Haugland kertoo uuden materiaalin kuulostavan siltä, miltä Europen pitää vuonna 2003 kuulostaa
 
EI UITTU EI!!!
 
Ei Europen pidä kuulostaa miltään vuonna 2003.
 
Bändi oli ok, kun olin 7-vuotta (1986) ja vanhoista Suosikki-lehdistä on kiva lukea Europe juttuja nostalgia mielessä, mutta EI, emme halua bändiä takaisin...
 
FrankComa
04.10.2003 10:04:36
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Nouuuuuu....
 
Die Eier Von Satan!
Treplev
04.10.2003 13:16:27
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

No on sitä odotettukin.
 
"In this day and age, the only responsible thing a man can do is to kill himself."
KädetönRumpali
06.10.2003 14:06:16
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Oh my...
Ja nostalgia puree!
 
Was?
Chemo
06.10.2003 14:28:38
Kotisivu Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Ensi Bocart ja nyt Europe, mitä vielä...
 
Wham?
 
Mika Antero
06.10.2003 14:47:57 (muokattu 06.10.2003 14:49:38)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Wham?
 
No niin hei! Nyt loppuu tämä! Jos vaikka sattuu Andrew tai Michael näitä lukemaan, saavat vielä idean...
 
Hrrrrr, vilunväreet käyvät selkäpiitäni pitkin.
 
Nauraessakin sydän suree, ja ilon loppu on murhe.
« edellinen sivu | seuraava sivu »
1 2 3 4 5

» Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (Vaatii kirjautumisen)

Keskustelualueet «
Haku tästä aiheesta / Haku «
Säännöt «