| Aihe: Hurriganes | |
|---|
 kvhl
01.11.2016 14:43:47 | |
|
tässä on linkki remun videoon. löytyy varmaan muualtakin mutta tässä http://anakonda.fi/musiikki-uutiset … i-video-kuuntele-biisi-ja-lue-kirja |
|
Rodger: Kuuntelin ja päässä alkoi soimaan The Who:n "Can't Explain".
Sama juttu, ja sehän se on. Aika yks yhteen, Remun biisin väliosaa lukuun ottamatta. Mutta Remun veto ehkä jopa parempi? Tiedä sitten miten on krediitit merkitty... |
kvhl
05.11.2016 19:47:08 | |
|
Joo on kyllä tosiaakin yhteläisyyttä aika paljon tohon edellä mainittuun the whon biisiin.Mutta saa nähdä onko merkattu omaks vai ? |
|
Onhan se toki ihan riittävän erilainen ollakseen oma biisinsä. Ilehän on kertonut, että esimerkiksi "11th St Boogie" tehtiin New York Dollsin levyttämän "(There's Gonna Be A) Showdown" -biisin kertsin pohjalta, mutta ei se kyllä minun kelloja ole soitellut. Onhan siinä sama sointukierto. |
kvhl
20.11.2016 12:18:24 | |
|
No niin nyt ilmesty se remun uusilevy perjantaina ,ja hyvältä kuulostaa !.michael monroe on huuliharppuineen useamalla biisillä ja ile kitarassa ainakin yhdellä.Kuunelkaa ! löytyy spotifyestä ja deezeristä. Pidän itse ainakin tästä ja pitkästä aikaa ns rockenroll levy suomalaiselta bändiltä. |
|
https://youtu.be/RL4FeGvs72o?t=2 Hyvä Ganes cover. |
Rodger
22.11.2016 00:46:05 (muokattu 22.11.2016 00:47:40) | |
|
Electric Play - Rokkia tilattiin, rokkia tehtiin ja rokkia saatiin. Oikein kelpo soololevy Remulta, mutta ei se mitään Hurriganesia ole. Hurriganes kuoli viimeistään Cissen myötä. Levy tuo lähinnä mieleen Remun soololevyt.
Nykytavan mukaan kaikki henki ja dynamiikka on kompressoitu pihalle, kuten Ile Kallio Big Rock Bandinkin levyllä. Puuduttavaa junnausta. Liikaa erilaisia kaikuefektejä samaan aikaan. Jos joku muu kuin Remu laulaisi, niin tuskin kenellekään tulisi mieleen Hurriganes millään tavalla.
Korvien puhdistamiseen kuuntelun jälkeen:
https://www.youtube.com/watch?v=gmB3vnWz7P4
Siinä kuuluu Hurriganes. |
|
Rodger: Nykytavan mukaan kaikki henki ja dynamiikka on kompressoitu pihalle, kuten Ile Kallio Big Rock Bandinkin levyllä. Puuduttavaa junnausta.
Tuo on kyllä laitimmainen vitsaus.
En ole musiikin asiantuntija. |
|
Itse tilasin vinyylin ennakkoon ja toiveena on että saan yhden niistä Remun nimmaroiuista kappaleista. Saa nähdä.
Kyllä tuo Electric Play -kipale ainakin tänne kolisee kovaa, eli odotan levyltä sellaista hyvän tuulista menevää rokkenrollia. Hyvä että Remu teki ainakin yhden tälaisen lätyn vielä. |
|
Remu & Hurriganes Electric Play
Täytyy myöntää, että olin etukäteen hieman skeptinen tämän levyn suhteen. Viimeisen parinkymmenen vuoden ajan satunnaiset keikkakokemukset Remun uudelleenlämmittelyn Hurriganesin suhteen ovat olleet pääosin surullista seurattavaa. Etenkin silloin kun Remu on ollut itse ainoana rumpalina. Tänä aikana ilmestyneillä Hurriganesin-nimellä tehdyillä levyillä on toki joitain valopilkkuja ollut. Etenkin Born to Rock, joka on varmaankin maailman kovin comeback-biisi.
Alkuperäinen Hurriganes on niin ikoninen bändi ja pala suomalaista rock-historiaa, sekä itselleni ehkä se kaikkein kovin yhtye, että vuosien varrella on tuntunut ajoittain hankalalta ja joskus miltei pyhäinhäväistykseltä Hurriganesin nimen käyttäminen Remun kiertueilla ja levyillä. Hurriganes kuoli Cissen, Albertin ja Ilen myötä. Varmaan näin. Mutta toisaalta Remu oli bändin johtaja, laulaja, soittaja ja pääasiallinen biisien tekijä. Miksipä hänellä ei olisi oikeus tehdä edelleenkin musiikkia Hurriganesin nimellä.
Mutta sitten itse tähän uuteen levyyn. Ensimmäinen reaktioni sen läpi kuunnellessani oli, että Ei Herrajumala kyllähän on aivan perhanan kova levy! Tarttuvia sävellyksiä, hyvät ja rouheat soundit, loistoriffejä - sekä ennen kaikkea upeaa perinnetietoista kitarointia. Sanoituksethan ovat toki mitä sattuu, mutta se ei tässä yhteydessä ole koskaan ollut merkityksellistä. Olin ajatellut, että en lähde tätä millään tavoin vertailemaan 70-luvun Ganesin levyihin. Mutta jotenkin kuitenkin haluan niin tehdä. Eihän tämä siis mikään uusi Roadrunner ole. Eikä Crazy Days, 10/80 tai Hot Wheelsikään. Eikä pidäkään olla. Mutta kyllä tämän voisi sijoittaa sinne 70- ja 80-lukujen taitteen heikompien levyjen paremmalle puolelle jos vertailuun syyllistyy.
Levyn nimibiisi on todella tarttuva. Aivan sama minulle, vaikka siinä on kuin lainattu erästä rock-klassikkoa. Kohokohtia ovat myös Mike Monren avittama bluesahtava Catch Me ja uljasta Ile Kallion kitarointia sisältävä Ruby Jane. Näiden lisäksi ultratarttuva Give Me a Reason palauttaa uskon perinteiseen vanhan kunnon klassiseen rock`n rolliin. Kyseinen biisi voisi olla vaikkapa Hellacoptersin kepeimmästä sävelkynästä.
Mutta missä sitten mättää. No ei varsinaisesti missään. Mutta onkohan aika sitten kuitenkin jo ajanut Remun ja kumppaneiden ohi? Hurriganes oli 70-luvulla ylivoimaisesti Suomen suosituin bändi. Nyt orkesteri tarpoo suosionsa puolesta jossain kakkosdivarissa. Remu ei varmaankaan tämän levyn avulla uusia kuulijoita saa? Auttaiskohan se, jos bändi tekisi vielä niin sanotun uuden Roadrunnerin. Ei välttämättä sekään. Musiikki on aina sidoksissa aikaansa. Taitaa vaan olla niin, että tällaisen yksinkertaisen kolmensoinnun rokin kuuntelijat ovat kuitenkin jo marginaalissa. Nyt pyyhkivät jo uudet tuulet myyntitilastoja. Mutta itse pidän kuitenkin edelleen Hurriganestista - ja myös tästä levystä. Aivan mahdottomasti. Minusta Jagger kiteytti aikoinaan jo parhaan sitaatin kuvaamaan mitä minä tästä ajattelen: I know it`s only rock`n roll but i like it.
All That Makes Me Happy Is The Blues. |
kvhl
02.12.2016 13:19:38 | |
|
Kiva kuulla muittenkin mielipiteitä !.Mä pidän kans tästä uudesta levystä ,olen positiivisesti yllättynyt että näin hyvän levyn tekivät.Kitarat tosi hyvin esillä hyvät soundit !.Tosi on että aika on muuttunut silleen että ei ole enää paljoakaan bändejä jotka tekee perinteistä rockn rollia. Muutaman kerran kuuneltua tuntuu että paranee vaan tää levy.Itse pidän just tällaisesta vanhanajan rocken rollista mitä esim Dr Feelgood ja Hurriganes tekivät. |
|
Tsugu Way: Auttaiskohan se, jos bändi tekisi vielä niin sanotun uuden Roadrunnerin. Ei välttämättä sekään. Musiikki on aina sidoksissa aikaansa.
Anteeksi hienoinen off topic.
Musiikki voi muuttaa ihmisen elämää mikäli 2 asiaa toteutuu;
1. Sen pitää olla jotakin tuoretta, biisien pitää kuullostaa uusilta. Vaikka rock ei ollutkaan 70-luvun alussa mikään ihan uusi genre niin Ganes teki asiat Suomen olosuhteissa silloin poikkeuksellisen uudella ja laadukkaalla tavalla.
2. Sinun itsesi pitää olla herkässä iässä/tilassa. Jos olet kuullut Roadrunnerin tuoreeltaan niin näin tuskin enää on.
Se ei silti poista sitä etteikö uudetkin levyt voisi olla pirun toimivia ja etteikö niitä jaksaisi kuunnella vaikka kuinka. Ei ne silti enää elämää mullista. Itse toki arvostan Roadrunneria todella kovasti mutta silti mulle mullistavampia levyjä on vaikkapa Green Day:n Dookie tai Offspringin Smash. Johtuen juuri ennen kaikkea tuosta kohdasta 2. |
|
Levy myynyt itsensä Suomen Virallisen albumilistan 10. sijalle joten ei mikään heppoinen saavutus nykymusiikin kanssa kilpaillessa ja Cheekien sekä Vain Elämää suosion vallitessa. Pelkästään tuo riittää jo antamaan isot aplodit Remulle ja bändille.
Tuo levyn nimikkobiisi oli se joka antoi itselleni uskoa että levy tulee olemaan hyvä. Itselleni lätty toimi jo eka pyöräytyksellä. Ja tuli se nimmaroitu vinyyliversio vieläpä hyllyyn.
Ja mitä tulee tuohon aiempaan kirjoitukseen esim. Roadrunner tyyppisen levyn julkaisuun, en usko että sekään riittäisi nostamaan bändiä niin isoon suosioon kuin nykymuusikki on tai edes saamaan uusia faneja. Syy tuohon on se että tuollainen musiikki ei toimi enää niin suurelle yleisölle vaikka paljon onkin myös sellaisen musiikin ystäviä vielä.
Sellaiset mielipteet täällä. |
|
Mad-Mike: Ja mitä tulee tuohon aiempaan kirjoitukseen esim. Roadrunner tyyppisen levyn julkaisuun, en usko että sekään riittäisi nostamaan bändiä niin isoon suosioon kuin nykymuusikki on tai edes saamaan uusia faneja. Syy tuohon on se että tuollainen musiikki ei toimi enää niin suurelle yleisölle vaikka paljon onkin myös sellaisen musiikin ystäviä vielä.
Mielestäni tuollaiselle musiikille on edelleen selvä tilaus myös nuoremman väen keskuudessa, mutta "uuden Hurriganesin" tulisi olla nimenomaan uusi, nuorista muusikoista koostuva bändi, jotta se nousisi edes lähelle vastaavaa suosiota ja hysteriaa kuin Hurriganes 70-luvun puolivälissä. Jokin aika sittenhän esim. Ganes-leffa ja Baseballs-bändi olivat kovia sanoja nuorison keskuudessa, mikä nosti omaa uskoani alkukantaisen rockin tulevaisuuteen ja jatkuvuuteen. Musiikkivirtaukset tulee ja menee, ja itse uskon, että rock and roll tulee vielä muotiin. |
|
Wyman: , mutta "uuden Hurriganesin" tulisi olla nimenomaan uusi, nuorista muusikoista koostuva bändi, jotta se nousisi edes lähelle vastaavaa suosiota ja hysteriaa kuin Hurriganes 70-luvun puolivälissä.
Oikeassa olet tuosta. ja suurin ongelma nykyrokkibändeissä on se että ei ole omaperäisyyttä. Aikoinan kun Hurriganes teki aktiivisesti musiikkia Remu paskat välitti trendeistä tms asioista. Hän tiesi ettei ole haka soittamaan mutta kannusti
jokaista bändin jäsentä soittamaan "kellarista" ja luotti siihne että kaikki kun lähtee tunteella homma toimii ja sehän toimi. Tämä puuttuu siis nykybändeiltä. ASENNE. Liika yritys ja keskittyminen siihen "miten tää nyt kannattais tehdä" tappaa musiikin. Tunteella soitto puuttuu täysin. |
|
Mad-Mike: Remu paskat välitti trendeistä
Ei nyt ihan noinkaan. Huomautan, että kaksi ekaa levyä olivat nimenomaan Britannialähtöistä 50-lukulaisen rockin revival-trendiä. Hot Wheelsillä kuulee brittien pub rock -trendin vaikutuksen. Tsugu Wayllä soi jo lisäksi saman ajan punk/new wave -vaikutteet. |
|
Rodger: Ei nyt ihan noinkaan. Huomautan, että kaksi ekaa levyä olivat nimenomaan Britannialähtöistä 50-lukulaisen rockin revival-trendiä. Hot Wheelsillä kuulee brittien pub rock -trendin vaikutuksen. Tsugu Wayllä soi jo lisäksi saman ajan punk/new wave -vaikutteet.
Ja "Seven Nightsilla..." ja "Hurrygamesilla" ajalle muodikkaat synat. Kyllä ajan ilmiöitä on aina yhdistetty Hurriganesin musiikkiin.
"Juici meni ravintolaan ja tilas tarjoilijalta: "Jekku ruuan kans!" "Taidatkin olla sellainen anagrammijätkä", kommentoi tarjoilija." -Jabe |
 Tsugu Way
04.12.2016 10:05:26 (muokattu 04.12.2016 10:06:51) | |
|
Juurikin näin miten juici ja rodger asian ilmaisivat. Samaa mieltä. Jos kuunnellaan ganesin levyjä vaikkapa vuosilta 1977-84, niin hyvinkin monenlaista kokeilua. kyllä siinä on yritetty rimpuilla ajassa mukana.
Hurriganes sai pitää niinsanotusti valtaa ylkösbändinä 1974-77, mutta sitten tulivat uudet muotivirtaukset punk ja fifties/Rockabilly-ilmiöt voimalla suomeen. Yhtäkkiä Teddy & Tigers, Pelle, Eput ja Hassiset menivät suosiossa ohi. Eikä tämä kivutonta Remullekaan ollut. Ile kallio kertoikin jossain haastattelussa mainion tarinan. Olivat olleet jossain festareilla soittamassa noihin aikoihin. Soittoaika iltapäivällä. Lähes tyhjä kenttä. Yhtäkkiä lavan edestä kävelee hitaasti ohi joku varhaisteini-ikäinen räkänokka komeassa teddy-töyhtössään ja koko ajan kävellessään näytttää keskisormea lavalla soittaville ganeseille ;-D
All That Makes Me Happy Is The Blues. |
|
Tsugu Way: Ile kallio kertoikin jossain haastattelussa mainion tarinan. Olivat olleet jossain festareilla soittamassa noihin aikoihin. Soittoaika iltapäivällä. Lähes tyhjä kenttä. Yhtäkkiä lavan edestä kävelee hitaasti ohi joku varhaisteini-ikäinen räkänokka komeassa teddy-töyhtössään ja koko ajan kävellessään näytttää keskisormea lavalla soittaville ganeseille ;-D
Ironisintahan tässä on se, että ainakin Teddy & The Tigersin muusikot olivat kovia Hurriganes-diggareita, ja molemmat bändit imivät vaikutteita jossain määrin samoista 50-luvun jutuista. Tigersin faneille Hurriganes kuitenkin edusti yhtyeenä väärää sukupolvea, ja oli siten automaattisesti paskaa. Ilehän antoi omaelämäkerrassaan täyslaidallisen koko silloista rockabilly-villitystä kohtaan. |
|
Wyman:Ilehän antoi omaelämäkerrassaan täyslaidallisen koko silloista rockabilly-villitystä kohtaan.
Niin, brittiläisperäistä Teddy-kulttuuria kohtaan. Mutta tätä ei pidä sotkea ns. rokkareihin, jotka kuuntelivat vain alkuperäistä '50-luvun rock'n rollia, eivät esim Crazy Cavan & the Rhythm Rockersia ja Matchboxia.
Insanely happy. But are your ears good enough? |
| « edellinen sivu | seuraava sivu » | |
|---|
