Muusikoiden.net
19.04.2024
 

Rock, pop, alternative »

Keskustelualueet | Lisää kirjoitus aiheeseen | HakuSäännöt & Ohjeet | FAQ | Kirjaudu sisään | Rekisteröidy

Aihe: Ed Sheeran
1 2 3 4 5
2randpo
29.07.2019 15:13:26
Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Kefiiri: Tällä tavoin ärsytettynä olen valmis sortumaan "tee itse paremmin" -kortin käyttämiseen jutun kirjoittajaa vastaan.
 
Niinpä, omista lähtökohdistaan Sheeran on ilmeisen suvereeni. Kritiikki on tosiaan sallittua, mutta tuskin tekee oikeutta kohteelle hakea sitä särmää juttuun jostain tekijän tähtäyspisteen ulkopuolelta. Siksi esim. Antti Tuiskun kommentti itseensä kohdistuvasta kritiikistä oli osuva. Kritiikin kärki kun oli, että Tuisku on tuote. Tähän Tuisku vastasi, että juuri siihen hän pyrkii. Jos kerran Sheeran pyrkii miellyttämään ja viihdyttämään yleisöään, hän on onnistunut siinä.
 
Levysoitin on laite, jolla toistetaan 33, 45 tai 78 kierrosta minuutissa pyöriviä äänilevyjä.
McLeach
29.07.2019 21:21:27
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Alkaa meneen jo suht diipiksi teksti. Aika mielenkiintoinen efekti, että lähes aina se kenestä (täällä tai muualla) vähiten pidetään ja ketä vähiten (muka) kuunnellaan, kirvoittaa syvimmät analyysit.
 
Eihän sheeran eroa ilmiönä mitenkään muista poppitähdistä. Paitsi toisin kuin esim nämä popin kuninkaat ja prinsessat, sheeran tekee omat biisinsä, menee musiikki edellä, osaa laulaa ja myös esiintyy ilman huulisynkkaa. Vaikea ymmärtää, miksi hän on jonkun mielestä yliarvostettu. Eihän poppia pysty tuon autenttisemmin ja ahkerammin tekemään.
 
McLeach
29.07.2019 21:29:57 (muokattu 29.07.2019 21:31:57)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Lunnu:Ennemmin tätä kuin niitä mikrofooniin mökeltäjä, joiden pitää köpötellä lavaa eestaas vähän kumarassa kun kaulassa on senverta paljon kultaketjua ja tiesmitä riipusta.
 
Puhut varmaan räpistä? Kannattaa tutustua tarkemmin, siltäkin saralta löytyy tosi paljon hienoa kamaa: hyviä sanoituksia, biisejä, biittejä, rytmejä ja paljon sellaista, mitä esim rokista puuttuu.

Kaikista genreistä löytyy ne omat "pellet", joissa se materiaalin musiikillinen sisältö on toissijaista ja mennään meininki edellä. Ja mielestäni räpissä tämäkin puoli on usein jopa parempaa kuin esim rokissa, popissa ja metallissa.
 
Funkånaut
29.07.2019 21:48:33
Kotisivu Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Jucciz: Onko sattumaa, että vaikka en osaa nimetä yhtäkään Ed Sheeranin biisiä saati tunnista jos mulle semmoinen soitettaisiin, mulla oli täsmälleen semmoinen kuva kaverista, kuin mitä tämä kirjoitus paljastaa:
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2019/ … iikki-uppoaa-suureen-yleisoon-mutta
 
...eli faneille maailman parasta bestiä ikinä, mutta välttämättä fanilaumaan kuulumattomille ei sit kuitenkaan se maailman huikein juttu.

 
Eli identtinen kaikkien muiden kanssa.
 
"hello i am from japan and i really enjoy this music. my friend is karri with glasses and he recommend. i appreciate today him."
Kefiiri
30.07.2019 20:24:56 (muokattu 30.07.2019 20:25:25)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Anteeksi tyhmyys! Mikä/kuka oli identtinen?
 
En ole musiikin asiantuntija.
Lunnu
30.07.2019 22:32:30
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Kefiiri: Anteeksi tyhmyys! Mikä/kuka oli identtinen?
 
Ja kenen/minkä kanssa?
 
Nostalgy is not what it used to be
sirdickyj
31.07.2019 09:30:50
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

sormunen: Humppaheikin on tietysti vaikea käsittää rockn rollia, mitä Agents on ollut alusta ja tulee olemaan loppuun asti. Pimeyden prinssin solistin rooli oli tähtiin kirjoitettu. Ei se nyt Topille pärjää, mutta mieletön kakkonen.
 
Humppaheikkinä osannet paremmin itse määrittää tuon käsittämisen vaikeusasteen. Uskon korviani. Kuten Ed Sheeraninkin kanssa.
 
Ei asiat oo niin kauheen vaikeita, eikä musa mitään syvempää tiedettä. Jos Ed Sheeranin musa liikuttaa massoja, ja useampi kuin yksi ihminen kertoo vakkuttuneensa hänen live-esityksensä intensiteetistä, on siinä pakko olla joku kohdallaan.
 
Samaan aikaan itse näen kyseessä olevan samansuuntaisen joukkopsykoosin kuin raskasta whatever tapshtumissa (-joulua -iskelmää jne) ja Agentsin iskelmämusan kanssa flirttailun palvomisessa. Ja mikäs siinä. Musa on ollut aina mielikuvia ja fiilisasia. Ja enimmäkseen niin raskasta joulua, agents, sheeran, bilebändit jne.ovat musiikkia ihmisille, jotka eivät kuuntele musiikkia. Näissä massatapahtumissa, siis. Ja siinä ei ole mitään väärää.
 
Nää "Agents on rocknrollia" viisastelijat on oma lukunsa, mulle se on aika haikee bändi, joka on tehnyt geneerisen version Badding-hommasta. Pulliaisen oma C Combo on jotenkin enemmän sellanen juttu mikä menee läpi itselle puritaanin musadiggailuna. Siitä tuskin silti elanto irtoaa. Hyvä siis että on asioita jotka liikuttaa kansaa. Ja hyvä että on toisenlaisiakin asioita.
 
Epämuusikko
31.07.2019 11:21:58
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Koko rhythm 'n blues -- rock 'n roll --- rautalanka --- Agents -ketju nyt on (omasta mielestäni toki) makrotason esimerkki rikkinäisestä puhelimesta, jossa joka välissä menetettiin jotain oleellista. No niin, jatkakaa.
 
So smooth you can hear the beard.
Jucciz
03.08.2019 23:01:44
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Epämuusikko: Koko rhythm 'n blues -- rock 'n roll --- rautalanka --- Agents -ketju nyt on (omasta mielestäni toki) makrotason esimerkki rikkinäisestä puhelimesta, jossa joka välissä menetettiin jotain oleellista. No niin, jatkakaa.
 
Perin vastaansanomattoman ansiokasta havainnointia.
Kefiiri
04.08.2019 08:53:44 (muokattu 04.08.2019 20:17:01)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Edit: ähh...
 
En ole musiikin asiantuntija.
lukethesis
04.08.2019 12:00:43
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

2randpo: ...Blly Joel, jolla ei tavallaan ole varsinaista imagoa. Tai on, mutta se imago on juuri tuo: pelkkä jäbä. Joelin "vika" oli aikoinaan tietenkin myös se, että hän ei ollut eikä ole koskaan ollut vähääkään "cool". k
 
No, oli se sitä ainakin silloin kun se nappasi nuoren Christy Brinkleyn ;-) Vaikka tosiasiassa taisi saada vaan isommat vihat niskaansa.
 
Rattata: Hauskintahan tässä on se et tuo on stadioneilla käytännössä sama tyyppi mitä aikoinaan katusoittajana. Aika vähän muuttunut. Levyt ovat tietenkin asia erikseen, niillähän musansa on ihan samanlaista geneeristä poppia kuin muuallakin.
 
...mikä liittyy hänen tarkasti luotuun imagoonsa ja sen vaalimiseen.
 
MaD PiAnIsT
06.08.2019 20:58:54 (muokattu 06.08.2019 21:00:09)
Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Tämä Stevie Wonder coveri on kyllä tykki:
https://www.youtube.com/watch?v=rNuhRlw0XA4
 
Keikka oli myöskin hyvä, toisaalta välillä liian löysää omaan korvaan, muttei se kuitenkaan poista sitä tosiseikkaa, että Ed on hemmetin lahjakas sälli tekemään biisejä sekä esiintymään suvereenisti lavalla. Muutaman biisin kuuntelee silloin tällöin, mutta kokonainen levy alkaa jo olemaan vähän liikaa.
 
Edit: Ja laulutaito on sen verran kovalla tasolla, että koko keikan olisi voinut äänittää suoraan levylle ilman mitään korjattavaa.
 
"Live like a windrammer as you fuck"
sirdickyj
06.08.2019 23:38:32
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

MaD PiAnIsT: Tämä Stevie Wonder coveri on kyllä tykki:
https://www.youtube.com/watch?v=rNuhRlw0XA4
 
Keikka oli myöskin hyvä, toisaalta välillä liian löysää omaan korvaan, muttei se kuitenkaan poista sitä tosiseikkaa, että Ed on hemmetin lahjakas sälli tekemään biisejä sekä esiintymään suvereenisti lavalla. Muutaman biisin kuuntelee silloin tällöin, mutta kokonainen levy alkaa jo olemaan vähän liikaa.
 
Edit: Ja laulutaito on sen verran kovalla tasolla, että koko keikan olisi voinut äänittää suoraan levylle ilman mitään korjattavaa.

 
On myös mahdollista että korjaus tapahtui jo livenä.
 
En tosin väitä että näin oli, eikä sillä ole niin suurta merkitystäkään. Mutta noinhan usein tapahtuu. Muutenhan esim. Madonna tai Toni Virtanen ei koskaan voisi esiintyä keikalla.
 
antnis
07.08.2019 01:26:36
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

MaD PiAnIsT: Tämä Stevie Wonder coveri on kyllä tykki:
https://www.youtube.com/watch?v=rNuhRlw0XA4
 
Keikka oli myöskin hyvä, toisaalta välillä liian löysää omaan korvaan, muttei se kuitenkaan poista sitä tosiseikkaa, että Ed on hemmetin lahjakas sälli tekemään biisejä sekä esiintymään suvereenisti lavalla. Muutaman biisin kuuntelee silloin tällöin, mutta kokonainen levy alkaa jo olemaan vähän liikaa.
 
Edit: Ja laulutaito on sen verran kovalla tasolla, että koko keikan olisi voinut äänittää suoraan levylle ilman mitään korjattavaa.

 
Aika paska coveri tuo oli, typeriä looppeja koko ajan pyörimässä.
 
McLeach
07.08.2019 10:27:42 (muokattu 07.08.2019 10:28:36)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

sirdickyj: On myös mahdollista että korjaus tapahtui jo livenä.
 
En tosin väitä että näin oli, eikä sillä ole niin suurta merkitystäkään. Mutta noinhan usein tapahtuu. Muutenhan esim. Madonna tai Toni Virtanen ei koskaan voisi esiintyä keikalla.

 
En oo mikään kultakorva, mutta toni virtanen ei tosiaankaan käytä vireenkorjausta livenä. Jos näin kerran usein tapahtuu niin ois kiva nähdä jotain esimerkkiä noista livekorjauksista, miltä tahansa artistilta. En ole itse törmännyt.
 
Kefiiri
07.08.2019 11:07:15
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Tässä vireen korjaus on selvästi kuultavissa kohdasta 1:14 eteenpäin :)
 
https://www.youtube.com/watch?v=z_bXHbUqOd0
 
En ole musiikin asiantuntija.
sirdickyj
07.08.2019 16:36:54
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

McLeach: En oo mikään kultakorva, mutta toni virtanen ei tosiaankaan käytä vireenkorjausta livenä. Jos näin kerran usein tapahtuu niin ois kiva nähdä jotain esimerkkiä noista livekorjauksista, miltä tahansa artistilta. En ole itse törmännyt.
 
Miten siitä voisi jotain esimerkkejä laittaa? Ideahan nimenomaan on että asian huomaa.
 
Tonistako siis kuulee että ei ole vireessä?
 
Madonna ei tekisi yhtään keikkaa ilman tunettamista. Taannoinhan pääsi käymään hassusti Euroviisuissa, mutta pätkät sit poistettiin Youtubesta. Ja kansa ihmetteli. Vaikka kimma on vedellyt mitä sattuu aina.
 
McLeach
07.08.2019 16:51:52
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

sirdickyj: Miten siitä voisi jotain esimerkkejä laittaa? Ideahan nimenomaan on että asian huomaa.
 
Tonistako siis kuulee että ei ole vireessä?
 
Madonna ei tekisi yhtään keikkaa ilman tunettamista. Taannoinhan pääsi käymään hassusti Euroviisuissa, mutta pätkät sit poistettiin Youtubesta. Ja kansa ihmetteli. Vaikka kimma on vedellyt mitä sattuu aina.

 
Niin toni virtanen ei käytä koska vetää niin vihkoon koko ajan ettei tunetus edes korjaisi eikä korjaa. Olen ollut siinä kuvitelmassa että madonna vetää niin kuin muutkin popparit nykyään eli taustanauhalta laulut, jonka päälle vähän hoilaillaan. Ja madonna nyt veti euroviisut jostain syystä ilman taustanauhaa.
 
HaloOfFlies
17.09.2021 10:47:04 (muokattu 17.09.2021 10:51:04)
Kotisivu       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Ed Sheeran esiintyy Helsingin Olympiastadionilla 20.8.2022. Liput tulee myyntiin 25.9. Konserttiin otetaan käyttöön uusi digitaalinen LIPPU.Pass -lippu, jonka avulla pyritään ehkäisemään lippujen väärinkäyttöä. Ostetut liput saa käyttöön ainoastaan älypuhelimeen ladattavan sovelluksen avulla ja ne aktivoituvat lähempänä tapahtumaa.
 
Jotta konserttia pääsee katsomaan, on lipuissa näkyvän ostajan sukunimen täsmättävä henkilöllisyystodistukseen, joka pitää näyttää portilla. Liput myös yhdistetään ostoprosessin yhteydessä annettavaan puhelinnumeroon. Jos ostaa lipun jollekulle lahjaksi, on myös lipun ostajan osallistuttava konserttiin.
 
Out on the street for a living, picture's only begun. Got you under their thumb.
« edellinen sivu | seuraava sivu »
1 2 3 4 5

» Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (Vaatii kirjautumisen)

Keskustelualueet «
Haku tästä aiheesta / Haku «
Säännöt «