Muusikoiden.net
04.12.2016
 

Rock, pop, alternative »

Keskustelualueet | Lisää kirjoitus aiheeseen | HakuSäännöt & Ohjeet | FAQ | Kirjaudu sisään | Rekisteröidy

Aihe: Rory Gallagher -elämäkerta 14.6.2015
1
henraita
14.06.2015 00:24:51
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Ensimmäinen suomenkielinen elämäkerta Rory Gallagherista ilmestyy su 14.6. jolloin tulee kuluneeksi 20 vuotta mestarin kuolemasta.
 
Kyseessä on omakustanne, eikä siinä ole kannen lisäksi muita kuvia. Sivuja on 111. Aion tarjota tätä vielä kustantajille, jotta saisin kirjan laajempaan jakeluun ja ennen kaikkea, jotta saisin siihen tekstiä tukevaa kuvamateriaalia.
 
Otin kokeilumielessä 50 kappaleen painoksen, joka varattiin muutamassa päivässä. Viikolla 25 tai 26 tulee 30 kappaleen lisäpainos. Varauksia voi siis edelleen tehdä.
 
On ollut tavattoman hienoa huomata, että Gallagherilla on edelleen Suomessa näin paljon faneja. Ja todennäköisesti olen tavoittanut vain pienen osan. Kiitän teitä kaikkia mitä nöyrimmin! Olette tärkeä taustatuki tarjotessani kirjaa kustantajille. Olen tehnyt kirjoja ennenkin (tieteellistä ja viihteellistä) ja tiedän, ettei tällaista määrää ole todellakaan helppo myydä.
 
Terveisin
 
Henri Aitakari
 
http://muusikoiden.net/tori/nayta.php?id=1010221
 
Stradlin
14.06.2015 02:19:05
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

http://i.imgur.com/7mhu9xF.gif
 
"Voi kun täällä onnistuisi älykkäästi keskustella avaruusliskoista ynnä sun muista. Mutta tervettä keskustelua ei synny minnekään kun heti hyökätään ad hominem viesteillä päälle." - Anonymous-jazz
Funkånaut
14.06.2015 11:28:33
Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Saas nähdä, millä sarjanumerolla meikälle tulee. :)
 
Kun en keksinyt muutakaan sanottavaa, yritin kääntää tilanteen huumoriksi toteamalla "tööt", mutta jostain täysin käsittämättömästä syystä sain vastaukseksi avokämmentä. - Vessajono
antnis
14.06.2015 11:30:43
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Funkånaut: Saas nähdä, millä sarjanumerolla meikälle tulee. :)
 
Mun sarjanumeroni hakkaa sun sarjanumerosi!
 
henraita
14.06.2015 17:42:27
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Pidetään jännitystä yllä! :)
 
ukko idänmies
17.06.2015 21:09:21
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Kiitos. Omani saapui tänään numerolla 43. Hieno juttu, että tälläisiä tekijöitä vielä löytyy.
 
Ei elämästä enää edes juovu.
carnation
17.06.2015 21:11:13
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

http://muusikoiden.net/keskustelu/posts.php?c=3&t=41881&o=0
 
"Silpomisia, saatanismia, fundamentalismia, moninaista kanibalismia, mielisaiden heiteelle jättöä. Sekoavaa höyrypäistä kapitalismin mätänevää loppua."
Funkånaut
17.06.2015 21:37:52
Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

antnis: Mun sarjanumeroni hakkaa sun sarjanumerosi!
 
Meikä sai #16. Ainoastaan 15 ihmistä maailmassa sai paremman.
 
Eikä numerointi välttämättä alkanut ykkösestä... :)
 
Kun en keksinyt muutakaan sanottavaa, yritin kääntää tilanteen huumoriksi toteamalla "tööt", mutta jostain täysin käsittämättömästä syystä sain vastaukseksi avokämmentä. - Vessajono
Hösse
17.06.2015 23:38:06
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Numero 34 :)
 
antnis
18.06.2015 00:10:50
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

33!
 
Mutta kenellä on eka?!?
 
järjestyssäännöt
18.06.2015 00:12:32
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

37!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
 
jukkajylli
18.06.2015 16:15:32
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Kirja saapui. Mahtavaa. Ihan hieno sarjanumerokin.
 
Stidi alla.
henraita
18.06.2015 19:13:13
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

jukkajylli: Kirja saapui. Mahtavaa. Ihan hieno sarjanumerokin.
 
Mahtavaa sarjanumerovertailua! Tämähän on kuin konsanaan vintagekitaroissa ja -vahvareissa. Sen verran olen itsekäs, että varasin numerot yksi ja kaksi itselleni ja vaimolle. Sitten oli ystäviä ja kylänmiehiä, jotka varasivat omiaan, mutta nro 5 lähti maailmalle ja myös kympistä eteenpäin aika pitkällekin ovat pitkin Suomea. Olen noudattanut äärimmäistä tarkkuutta varausten suhteen, ja tiukimmillaan niissä on ollut vain minuutin ero.
 
Funkånaut
18.06.2015 19:23:56
Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

henraita: Mahtavaa sarjanumerovertailua! Tämähän on kuin konsanaan vintagekitaroissa ja -vahvareissa.
 
Just parasta bestiä. Pienin = paras. :)
 
Sen verran olen itsekäs, että varasin numerot yksi ja kaksi itselleni ja vaimolle. Sitten oli ystäviä ja kylänmiehiä, jotka varasivat omiaan, mutta nro 5 lähti maailmalle ja myös kympistä eteenpäin aika pitkällekin ovat pitkin Suomea. Olen noudattanut äärimmäistä tarkkuutta varausten suhteen, ja tiukimmillaan niissä on ollut vain minuutin ero.
 
Ajattelinkin, että ykkönen tuskin lähti.
 
Kun en keksinyt muutakaan sanottavaa, yritin kääntää tilanteen huumoriksi toteamalla "tööt", mutta jostain täysin käsittämättömästä syystä sain vastaukseksi avokämmentä. - Vessajono
iPadGuitarist
19.06.2015 10:17:15
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

#51 :)
 
Muutaman sivun kokemuksella hyvältä vaikuttaa
 
Nick Bone
24.06.2015 08:31:56
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Kiitokset vielä tännekin, roots-ketjun lisäksi.
 
Numerolla 41 saapui oma kappaleeni, sopivaa lukuhetkeä odottaen...
 
All work and no play makes Nick a dull boy!
henraita
09.07.2015 23:19:51
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Tiedoksi arvon keskustelijoille: lisäerä Gallagher-elämäkertaa on saapunut, joten nyt vaan ripeästi tilaamaan! Palaute on ollut toistaiseksi todella hyvää. Ehkä koostan siitäkin vielä kirjan. :)
 
Stradlin
19.07.2015 21:13:30
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Täältäkin suunnalta kovasti kiitoksia, numero 63 oli mökiltä palatessani kotona odottamassa. En ole vielä esipuhetta pidemmälle päässyt, mutta pikaisen silmäilyn perusteella vaikuttaa erittäin asialliselta paketilta.
 
"Voi kun täällä onnistuisi älykkäästi keskustella avaruusliskoista ynnä sun muista. Mutta tervettä keskustelua ei synny minnekään kun heti hyökätään ad hominem viesteillä päälle." - Anonymous-jazz
Nick Bone
22.07.2015 13:53:08
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Erittäin hyvä lukupaketti, suuret kiitokset kirjailijalle!
 
Inspiroiduin tässä lukemisen jälkeen suunnittelemaan ensi keväälle reissua Irlantiin ja ainakin Corkissa olisi tarkoitus käydä fiilistelemässä, ehkä myös Ballyshannonissa... pakollisen Dublinin lisäksi ;)
 
All work and no play makes Nick a dull boy!
« edellinen sivu | seuraava sivu »
1

» Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (Vaatii kirjautumisen)

» Kirjaudu sisään

Keskustelualueet «
Haku tästä aiheesta / Haku «
Säännöt «

Copyright ©1999-2016, Muusikoiden Net ry. Kaikki oikeudet pidätetään.
Palaute | Käyttöehdot | Rekisteriseloste | Netiketti | Mediakortti