Muusikoiden.net
04.12.2016
 

Rock, pop, alternative »

Keskustelualueet | Lisää kirjoitus aiheeseen | HakuSäännöt & Ohjeet | FAQ | Kirjaudu sisään | Rekisteröidy

Aihe: Juho Salmi & Suuri Voima
1
hulluttaja
09.05.2011 13:58:18
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Raikasta rokkia Tampereelta:
JUHO SALMI & SUURI VOIMA julkaisee KUNINGATAR KADUN LYHYEN -sinkun!
 
Tamperelaisyhtye Juho Salmi & Suuri Voima tarjoilee kuulijalle noin kolme ja puoli minuuttia esimakua syksyllä 2011 ilmestyvältä albumiltaan. Kuningatar kadun lyhyen on rento ja tarttuva, naisvokaaleillakin kuorrutettu rokkibiisi. Kappale edustaa tulevan pitkäsoiton rauhallisinta antia. Silti siinäkin on Juho Salmelle & Suurelle Voimalle ominainen pohjavire: positiivinen energia.
 
Ahkerasti ympäri Suomea keikkaileva Juho Salmi & Suuri Voima on yleisönsä mukaan raikas tuulahdus pölyttyneen ja synkistelevän suomirockin vastapainoksi. Muita kokoonpanoon liitettyjä laatusanoja ovat olleet muun muassa herrasmiespunk ja ska. Ennakkoluuloisesti ei siis tähän ryhmään kannata suhtautua! Sen osoittaa myös tuleva albumi, jolle vaikutteita on poimittu monipuolisesti, tyylitajua ja omaleimaisuutta kuitenkaan unohtamatta. Nuoren viisikon musiikki tulee sydämestä ja iskee jalkoihin!
 
Kuuntele täältä: http://suurivoima.fi
Lataa täältä: http://meteli.net/downloads/levy/Kuningatar-kadun-lyhyen/95288516
Löytyy myös Spotifysta: http://open.spotify.com/track/4iRhJ0nus9hMGdhGEYYzap
 
Johannes_t
09.05.2011 18:42:11
Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Jopas kuulostaa uus sinkku hyvältä! Pitää tulla keikalle ihmettelemään.
 
hulluttaja
09.05.2011 19:38:11
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Johannes_t: Jopas kuulostaa uus sinkku hyvältä! Pitää tulla keikalle ihmettelemään.
 
Kiitos ja tervetuloa!
 
Tässä vielä tulevia keikkoja:
14.05. Pinta Bar, Nokia (Alkuvoima)
10.06. Gloria, Oulu
11.06. Gloria, Oulu
01.07 Tervaholvi, Soini
02.07 Ränkirock, Lehtimäki
15.07. Pannuhuone, Kuopio (Alkuvoima)
16.07. Pannuhuone, Kuopio (Alkuvoima)
17.09. Lucky Monkeys, Lappeenranta
30.09. Ravintola Petra, Juuka
01.10. Ravintola Peltohovi, Kiuruvesi
 
hulluttaja
10.10.2011 11:32:42
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Juho Salmi & Suuri Voima on juuri julkaissut uuden Kesä tulee, tunnetko -albumin. Levyltä löytyy mm. radiosoittoa saanut Kevätlaulu, jonka videon voi käydä katsomassa täältä: http://youtu.be/bRSq8CBpCi0
 
Ekan sinkun (Kuningatar kadun lyhyen) video löytyy täältä: http://youtu.be/fxRKxyrlyZA
 
Levy löytyy kokonaisuudessaan Spotifysta:
http://open.spotify.com/album/6UUr6AHPzIShqQiIxGiJsI
 
Juho Salmi & Suuri Voiman nettisivut (löytyy keikat jne):
http://suurivoima.fi
 
Juho Salmi & Suuri Voima @ Facebook:
http://www.facebook.com/suurivoima
 
Käykääs tsekkaamassa ja kertokaa mitä mieltä ootte!
 
« edellinen sivu | seuraava sivu »
1

» Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (Vaatii kirjautumisen)

» Kirjaudu sisään

Keskustelualueet «
Haku tästä aiheesta / Haku «
Säännöt «

Copyright ©1999-2016, Muusikoiden Net ry. Kaikki oikeudet pidätetään.
Palaute | Käyttöehdot | Rekisteriseloste | Netiketti | Mediakortti