Muusikoiden.net
10.12.2016
Into-Luthman | Yli 300 sivua parasta musakamaa 

Rock, pop, alternative »

Keskustelualueet | Lisää kirjoitus aiheeseen | HakuSäännöt & Ohjeet | FAQ | Kirjaudu sisään | Rekisteröidy

Aihe: Crosby, Stills & Nash (+Young)
1 2 3
fuzzgun
23.03.2011 13:54:08
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Löytyykö diggareita? Kyseessä kuitenkin melko legendaarinen yhtye, silti harvemmin kuulee kenenkään bändiä mainitsevan. 60-70-lukujen vaihteen West Coast-skenen parhaimmistoa. Jokainen jäsen osaava laulunkirjoittaja ja lauluharmoniat on edelleen parhaita koskaan tehtyjä.
 
Mulle toi alkupään tuotanto toimii parhaiten. Kaksi ekaa levyä on molemmat viiden tähden klassikkoja, kolmaskin vielä erinomainen mutta sen jälkeen taso laskee aika reipasta tahtia. 80-luku pilas tänkin bändin, nyyh. Koko 80- ja 90-lukujen tuotannon voi huoletta skipata.
 
Looking Forwardilta odotin aikanaan paljon, mutta taas kävi valitettavan selväksi se miten hyvin Neil Young on säilyttänyt tasonsa vanhoihin bänditovereihinsa nähden. Niilon biisit toimii kyllä, muitten ei niinkään. Varsinkin Stephen Stillsin tankki taisi olla jo aika tyhjä.
 
No, ainahan voi kuunnella niitä vanhoja klassikkolevyjä, ei ne mihinkään katoa vaikka bändi hiipuisi varjoksi entisestään. Rentouttavaa musaa, CSN:n levyillä ei ole kiire minnekään. Tulee Kalifornian aurinko ja appelsiinit mieleen.
 
"Ketään ei todellakaan haeta himasta. Saa olla aikamoinen Sibelius, jos pitää himasta hakea. Paitsi Silu, se haetaan aina himasta."
PJS
23.03.2011 14:42:12
Kotisivu Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Mulle uppoaa ja isosti. Rock historian täydellisimmin yhteenlaulava bändi!
 
Nimenomaan toi debyytti on ehkä timattisimpia rock albumeita mitä on ikinä levytetty. Deja Vú on kova kans, mut jotenkin se ei onnistu ainakaan mulle lunastamaan kokonaisuutena niitä odotuksia mitä debyytti sille lataa. Jotenkin siinä on semmoinen fiilis, että mm. Niilon biisit erottuu muusta materiaalista ollen kokonaisuuden kannalta vähän liikaa tekijänsä kuuloisia. Myöhemmiltäkin levyiltä löytyy hetkensä, mutta noi kaks ekaa on loistavia. Myös livealbumi Four Way Street kannattaa tsekata.
 
Hyvää jatkoa CSN meiningeille on muuta Crosbyn ja Nashin yhteisalbumit ja Graham Nashin varhaiset sooloalbumit. Hiton hyvää biisimatskua ja täydelliyyttä hipovaa yhteislaulua.
 
Peace!
varakeef
23.03.2011 14:45:19
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

No eikö niistä jo alun alkaen sanottu, että kivasti pojat laulaa, mutta ilman Neil Youngin biisejä vähän yhdentekevä.
 
Dejavu on hieno levy.
 
"Käytös siivo ja hillitty sopii lehmälle" - Laura Latvala
reverend
23.03.2011 14:51:50
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

varakeef: No eikö niistä jo alun alkaen sanottu, että kivasti pojat laulaa, mutta ilman Neil Youngin biisejä vähän yhdentekevä.
 
Dejavu on hieno levy.

 
Vähän samoilla linjoilla täälläkin, ilman Y:tä ei niin kiinnostava. Live-levy 4 Way Street on kova.
 
absqua
23.03.2011 14:54:13
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

CS&N ja CSN&Y on mahtikamaa. Kaksi ekaa on täydellisyyttä hipovaa musaa, eikä se kolmaskaan ole pöllömpi. Crosbyn ja Nashin levyistä "Wind on the water" uppoaa parhaiten.
 
Tässä on aika jäätävän kova tv-taltiointi yhdestä kaikkien aikojen hienoimmasta biisistä:
http://www.youtube.com/watch?v=LPvOTVVbMko
Crosby vaikuttaa siltä että on ehkä vedetty pikku tötsyt hetkeä aikaisemmin.
 
Stephen Stillsin Manassas on myös hiton hyvä levy. Kuten Crosbyn "If I only could remember my name":kin. On ne kovia ukkoja, hitto.
 
Always play on one and don't fake the funk. -Bootsy-
PJS
23.03.2011 15:04:15
Kotisivu Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

varakeef: No eikö niistä jo alun alkaen sanottu, että kivasti pojat laulaa, mutta ilman Neil Youngin biisejä vähän yhdentekevä.
 
Dejavu on hieno levy.

 
No onhan niillä muillakin ihan terävä biisinkirjoituskynä. Etenkin Graham Nashkin kirjoittaa parhaimmilla tosi koukukkaita pop-ralleja (Marrakesh Expres, Our House, Teach Your Children, Military Madness, Pre Road Downs etc.) Samoin monet Crosbyn biisit on aika taattua kamaa (Wooden Ships, Almost Cut My Hair, Long Time Gone), samaa voidaan sanoa Stillsistäkin.
 
Se missä niilo veti (noihin aikoihin) pidemmän korren oli se, että tavaraa tuli ainakin julkaisujen perusteella luultavasti aika paljon tappavampaan tahtiin kuin C:lta, S:ltä tai N:ltä tai ja julkaistu materiaali oli suht tasavahvaa.
 
Makuasioita ehkä, mutta ainakin mulle CSN oli debyytillään todella tiukkaa matskua ja toka levy oli selkeä tason lasku, ei välttämättä biisien mutta albumikokonaisuuden kannalta.
 
Peace!
varakeef
23.03.2011 15:24:35
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

PJS: No onhan niillä muillakin ihan terävä biisinkirjoituskynä.
 
On, on. Tähän yleiseen käsitykseen puolihuolimattomasti vain viittasin.
 
Stills on aika peto kitaran varressa... tässä hienoa kaksintaistelua:
http://www.youtube.com/watch?v=-QsSc95pPPY&feature=fvwrel
 
"Käytös siivo ja hillitty sopii lehmälle" - Laura Latvala
absqua
23.03.2011 15:28:35
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

varakeef: On, on. Tähän yleiseen käsitykseen puolihuolimattomasti vain viittasin.
 
Stills on aika peto kitaran varressa... tässä hienoa kaksintaistelua:
http://www.youtube.com/watch?v=-QsSc95pPPY&feature=fvwrel

 
Hieno pätkä, kiitos linkistä!
 
Always play on one and don't fake the funk. -Bootsy-
Milkop
23.03.2011 16:44:57
Kotisivu Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

varakeef: No eikö niistä jo alun alkaen sanottu, että kivasti pojat laulaa, mutta ilman Neil Youngin biisejä vähän yhdentekevä.
 
No enpä nyt tiedä, onhan Vuja Deen hienoin biisi 4 + 20 Stillsin käsialaa. Tämä tosin vain oma mielipide, mutta kyllä ne minusta muutkin osasivat kappaleita rustata.
 
"Jos olet suuren hotellin aulassa ja kuulet 'Tonava Kaunoisen' soivan, häivy vähän helvetin äkkiä. Älä mieti. Juokse."
Flash
23.03.2011 16:48:35
Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Diggaan kyllä kovasti noiden kaikkien tekemisistä yhdessä ja erikseen. Young on tullut nähtyä muutaman kerran livenä, mutta ilman CSN kolmikkoa. Viime kesänä oli sitten vihdoin mahdollisuus nähdä CSN Lontoossa. Odotukset eivät olleet katossa, mutta oli kyllä yllättävän hyvä keikka! Ukot lauloivat edelleen hyvin ja Stills, jonka soittokunto vaihtelee päivästä toiseen, veteli hyviä liidejä.
 
Live Music Is Better!
2541
23.03.2011 17:01:22
Kotisivu Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

absqua:
 
Stephen Stillsin Manassas on myös hiton hyvä levy. Kuten Crosbyn "If I only could remember my name":kin. On ne kovia ukkoja, hitto.

 
Kyllä ja Crosbyn biiseistä tykkään muutenkin eniten. "Guinnevere" ja "Deja Vu" ovat ihan huikeita kappaleita.
Mr. Mustard
24.03.2011 22:25:53
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Itseltä löytyy debyytti ja deja vu. Hyviä levyjä, mutta ei täydellisiä kokonaisuuksia kumpikaan. Debyytiltä paras biisi on 49 bye-byes, mutta heikkojakin mahtuu mukaan: Marrakesh express on sovitusta myöten todella ärsyttävän kuuloinen biisi.
Hienosti poikien stemmalaulu toimii, se on se juttu. Jos biisikin toimii niin tulos on korviahivelevää. Sävellysmatsku saisi olla tasaisempaa tasoltaan kautta linjan. Näistä kritiikeistä huolimatta tykkään kovasti.
 
"Safe sex, safe music, safe clothing, safe hair spray, safe ozone layer. Too late! Everything that´s been achieved in the history of mankind has been achieved by NOT being safe..." - Lemmy Kilmister
Jokapaikanapina
25.03.2011 00:34:22 (muokattu 25.03.2011 00:35:54)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

So Far -kokoelman kautta tutustuin. Deja Vu on parempi ku trion debyytti, mun mielestä. Yksinkertasesti, koska paremmat sävellykset. Youngin Country Girl on kyllä mun mielestä aika huono, mutta Young on muuten ihan liekeissä kyseisellä levyllä. CSNY:ssä albumikokonaisuuksia vähän häiritsevä tekijä on se miten paljon Youngin sävellykset ovat tekijänsä näköisiä. Jotenkin tyylillisesti vähän eri maastossa.
 
Looking Forward taas on mielestäni aivan suotta parjattu levy. Ihan täynnä huikeita sävellyksiä, eikä itseasiassa tällä kertaa Neilin biisit erotu joukosta liikaa, sillä kaikkien muidenkin äänet on vähemmän "kauniita" (vaikkakin siis hyviä toki, mutta äänet vaan on vanhentunu sen verran, ettei Neilin ääni erotu niin paljon joukosta) ja biisitkin on Silver+Gold-henkistä akusista kamaa. Mutta vaikka olen itsekin parjannut CSN-poikien sävellyksiä Looking Forwardilla, niin olen tullut siihen tulokseen, että Neilin sävellykset ovat vain albumin keskikastia. Sen verran olen tykästynyt muiden kynäilyihin ja esityksiin albumilla (toki muutama ulkopuolisen kirjottama biisikin messissä). Faith In Me, Heartland ja Seen Enough on sellasia, josta saan tosi paljon irti. Nyt kun tarkemmin miettii, niin albumin B-puolisko on huomattavasti A-puolta heikompi, ja vain Sanibel erottuu joukosta mainitavan hyvänä.
 
EDIT: Crosbyn sävellyskynä on kyllä sittenkin pitkälti ehtynyt.
 
leka
25.03.2011 21:21:46
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Parasta ikinä. Eka on paras, mutta toinenkin on hyvä Youngista huolimatta. Upeita biisejä ja mahtavaa laulua.
 
Det är farligt att leka i hissen
rybk
30.03.2011 13:50:46
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

varakeef: No eikö niistä jo alun alkaen sanottu, että kivasti pojat laulaa, mutta ilman Neil Youngin biisejä vähän yhdentekevä.
 
Dejavu on hieno levy.

 
Kyllä Helplessly Hoping on aika hieno kipale, vaikka Neil Youngilla ei siinä osuutta ollut. On kyllä yks hienoimpia kolmiäänisiä laulusovituksia.
 
http://www.youtube.com/watch?v=TLw1GaV1z2Y&feature=related
 
Hämmentävän hyvin ne vieläkin laulaa, esim. siinä Rock n roll hall of fame juhlakonsertissa, joka tuli männävuonna tvstä. Hämmensi vaan miten Stills sai niin huonon/geneerisen soundin niistä vintage-tweed-vahvistimistaan.
 
Woodstock
http://www.youtube.com/watch?v=D3MUH8tFZTA&feature=related
 
"So we started out with the idea of maybe write something with a jagged time signature, like 5/7 or something, but that doesnt make your booty move." - Perry Farrell, tahtilajitaiteilun mestari
HaloOfFlies
30.03.2011 15:46:25 (muokattu 30.03.2011 15:48:38)
Kotisivu       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

varakeef: On, on. Tähän yleiseen käsitykseen puolihuolimattomasti vain viittasin.
 
Stills on aika peto kitaran varressa... tässä hienoa kaksintaistelua:
http://www.youtube.com/watch?v=-QsSc95pPPY&feature=fvwrel

 
Jälkimmäisestä kommentista samaa mieltä, veti Live Aidissa akustisella aika upeasti. Suite: Judy Blue Eyes oli hienon kuuloista.
 
It's always funny until someone gets hurt... and then it's just hilarious! S.M.A.K.-jäsen #5
MaxDamage
30.03.2011 17:56:02
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Neil on jumala, mutta CSNY on kyllä hyvä bändi.
 
Itse tykkään Looking forwardista yllättävänkin paljon kokonaisuutena. Muiden heppujen biisit on myös hyviä ja varsinkin Crosbyn Dream for him on kovaa kamaa.
 
Jokapaikanapina
30.03.2011 18:47:53 (muokattu 30.03.2011 18:53:05)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Kuka on kuullut 4 Way Streetin? Lainasin sen eilen kirjastossa ja fiilistelin hyppysissäni sitä koko matkan kotiin, mutta se olikin pieni pettymys. Ensinnäkin saundit on jotenkin turhan etäiset. Toisekseen, itse CSN(Y)-biisimateriaalia on harmillisen vähän albumilla (erityisesti tällä uudemmalla versiolla, siis kahden levyn versiolla, on paljon soolovetoja).
 
EDIT: Ja stemmat on albumilla kokolailla heikommat, kuin mitä on äijiltä totuttu kuulemaan.
 
PJS
30.03.2011 19:43:50
Kotisivu Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Jokapaikanapina: Kuka on kuullut 4 Way Streetin? Lainasin sen eilen kirjastossa ja fiilistelin hyppysissäni sitä koko matkan kotiin, mutta se olikin pieni pettymys. Ensinnäkin saundit on jotenkin turhan etäiset. Toisekseen, itse CSN(Y)-biisimateriaalia on harmillisen vähän albumilla (erityisesti tällä uudemmalla versiolla, siis kahden levyn versiolla, on paljon soolovetoja).
 
EDIT: Ja stemmat on albumilla kokolailla heikommat, kuin mitä on äijiltä totuttu kuulemaan.

 
Ihan OK live tavallaan. Antaa oikean kuvan siitä mitä meininki varmaan oli noihin aikoihin. Kokojengi fidun pilvessä ja niin riidoissa keskenään ettei samalle lavalle mahduta samaan aikaan :D
 
Peace!
uriahheep
09.04.2011 13:37:48
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Varmastikkin beatlesin ohella paras bändi koskaan. Vinyylillä kaksi ekaa löytyy. itse en youngista niin paljon välitä. debyytti aivan helvetin kova levy, deja vu vähän vielä hajanaisemman kuuloinen, mutta allmsot cut my hair varmaan paras kipale koskaan. kolmas levy vielä hyvää kamaa ja sisältää pari uskomattoman lositavaa biisiä mm.just a song before i go. sen jälkeen levyt ei kovin hyviä ole olleet, mutta joka levyltä ainakin yksi loisto biisi löytyy esim. neljännen levyn delta ja looking forwardin heartland. parhaita biisejä IMO: Wooden ships, long time gone, helplessly hoping, carry on, almost cut my hair, woodstock, ohio, find the cost of freedom, just a song before i go, cathedral, carried away, delta...lisääkin löytyy ja kaikki edem. kappaleet ovat puhtaita timantteja! ei voi kylliksi hypettää
 
« edellinen sivu | seuraava sivu »
1 2 3

» Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (Vaatii kirjautumisen)

» Kirjaudu sisään

Keskustelualueet «
Haku tästä aiheesta / Haku «
Säännöt «

Copyright ©1999-2016, Muusikoiden Net ry. Kaikki oikeudet pidätetään.
Palaute | Käyttöehdot | Rekisteriseloste | Netiketti | Mediakortti