| Aihe: Jimi Hendrix - kitarasankareiden kuningas? | |
|---|
|
Nuo loppupuolen biisit on minustakin ihan parhaita. Esimerkiksi Angel ja Dolly Dagger ovat ainakin tällä hetkellä oman listani kärkipäässä.
Allekirjoitan. Vielä 90-luvulla Henkan loppuaikojen tuotantoon suhtauduttiin vähätellen, joten on hienoa huomata kuinka arvostus on noussut ajan myötä. Hienoja biisejähän löytyy vaikka kuinka; Freedom, Drifting, Hey Baby, Earth Blues...
"Teeskentelin monta vuotta pitäväni jazzista. Maksoin kovan hinnan." -Lemmy |  Marlowe
10.08.2006 12:28:24 (muokattu 10.08.2006 12:32:21) | |
|
Hendrix on kyllä rockin historian merkittävimpiä kitaristeja. Neljä soololevyä ja pari konserttitaltiontia löytyy omastakin hyllystä, mutta niiden kuunteleminen on viime aikoina jäänyt vähemmälle. Etenkään noita livejä ei jaksa pahemmin soitella. Pidän eniten debyyttilevystä ja "Electric Ladylandista", yksittäisistä biiseistä voisi esille nostaa "Foxy Ladyn" ja "Purple Hazen", josta on muuten olemassa ihan metka Robert Crumbin piirtämä underground-sarjakuvasovitus.
Jännä kyllä olisi nähdä ja kuulla, mitä Hendrix tekisi, jos olisi hengissä; oikeastaan kaikki 60-luvun kitarasankarit Jeff Beckiä lukuunottamatta ovat jumiutuneet soitossaan ja musiikissaan samoihin juttuihin, oisiko Hendrixillekin käynyt näin vai ei?
Tosiaan, mitä noihin vanhoihin kitarasankareihin tulee, niin aika lailla samoilla linjoilla olen kanssasi. Jeff Beck tuntuu tosiaan olevan edelleenkin aika viriili tapaus yhdistellessään sähkökitaraa ja konejuttuja, mutta on toisaalta jäänyt aika lailla pienten piirien suosikiksi. Clapton on seestynyt, Page jäänyt (ihmeen paljon) taustalle, Townshend ja Richards juuttuneet enemmän tai vähemmän soittamaan vanhoja juttujaan (toki tyylillä) ja sitä rataa.
Joskus mietiskeltiin tuota Hendrixin tapausta työkaverien kanssa. Hendrix olisi voinut siirtyä tuotannossaan lähemmäs jazzrockia (esimerkiksi Miles Davis -sessioista kai oltiin käyty "Electric Ladylandin" aikaan jonkinlaisia neuvotteluja, jotka sitten kuitenkin kaatuivat - raha kai oli kyseessä) tai sitten tehnyt jotakin "mustempaa" juttua, mihin esimerkiksi "Band of Gypsies" tuntuisi viittaavan. Eräänä skenaariona heitettiin ilmaan myös vuoden 2007 Pori Jazzit, joissa harmaantunut ja edelleen tyylikkäästi hipahtava kitaristi esiintyisi Kirjurinluodolla uutta nuoruuttaan elävälle piknik-yleisölle = )
angel. ehkä kaunein biisi kautta aikain. siis ehkä. minä niistä soolon soittamisista mitään ymmärrä.
Rod Stewartin "Smiler" -albumilta löytyy muuten hieno versio "Angelista".
"Drove downtown in the rain nine-thirty on a Tuesday night / Just to check out the late-night record shop / Call it impulsive, call it compulsive, call it insane /
but when I'm surrounded I just can't stop. (Barenaked Ladies: Brian Wilson) | |
Joskus mietiskeltiin tuota Hendrixin tapausta työkaverien kanssa. Hendrix olisi voinut siirtyä tuotannossaan lähemmäs jazzrockia (esimerkiksi Miles Davis -sessioista kai oltiin käyty "Electric Ladylandin" aikaan jonkinlaisia neuvotteluja, jotka sitten kuitenkin kaatuivat - raha kai oli kyseessä) tai sitten tehnyt jotakin "mustempaa" juttua, mihin esimerkiksi "Band of Gypsies" tuntuisi viittaavan. Eräänä skenaariona heitettiin ilmaan myös vuoden 2007 Pori Jazzit, joissa harmaantunut ja edelleen tyylikkäästi hipahtava kitaristi esiintyisi Kirjurinluodolla uutta nuoruuttaan elävälle piknik-yleisölle = )
Jeh, ja 80-luvulla Hendrix ois voinut tehdä Princen kanssa kovan funk/pop-lätyn, vaikkapa. ;)
"Here I am all alone and all dressed up to kill, but I'd much rather be with the boys than be with you." |  -J
10.08.2006 15:33:22 (muokattu 10.08.2006 15:34:36) | |
|
Niin, meidän sukupolvellehan Hendrix on ainoastaan tuttu sähköisessä muodossa. On olemassa bändejä ja artisteja, joiden todellinen mahtavuus käy ilmi parhaiten livetilanteessa. Moni varmaan ajattelee Hendrixistä, että joo, kyllähän mä ton jätkän tuotannon osaan vetää etu- ja takaperin mennen tullen.
Eihän ne biisit sinänsä ihmeellisiä ole, mut ei se ole pelkkä mekaaninen soittosuorite, mistä Hendrixin musiikissa on kysymys. Ei musiikki ole pelkkää soittamista ja laulamista. Sitä esitetään.
Livenä, etenkin LIVENÄ Henkalla oli ilmiömäinen kyky hallita kitaraansa ja etenkin sen joka ikistä äännähdystä, tullen sitten kielestä tai virityskoneistosta millä ruumiinosalla tahansa tuotettuna. Oletteko kuulleet lauseen "ottaa tila haltuun"? Jep, juuri siitä tässä oli kysymys. Eikä sellaiseen tarvita floyd rose rotanloukkua, mikroprosessorilla varustettua superefektiä, avaruusajan digitaalinäyttöistä vahvistinta tai valokuitua miksauspöytään.
Ei meikäläisellekkään Hendrixin varsinainen tekninen soittotaito ole mitään virtsankarkailua aiheuttanut, vaan enemmänkin hänen soittotapansa performanssitasolla. Se saatanallinen energia ja sävelkulkujen määrätietoisuus, sekä ennen kaikkea rosoisuus, joka kaikeksi onneksi on aistittavissa myös hänen levytyksistäänkin.
Nykypäivän Protools-aikakauden saastuttamasta musiikista ei enää voi aistia sitä alkukantaista rosoisuutta, mitä 50-70 -lukujen artistien levyiltä pystyy havaitsemaan. Hendrixin plattoja kuunnellessa, musiikista kuulee artistin työskentelyn äänet, eikä soundia ole muokattu turhan kliiniseen muotoon. Hänen levyiltään aistii samoja rosoisia elementtejä, mitä miehen livetyöskentelyssä on mahdollista havaita ja siihen pääseminen on minun mielestäni ollut Hendrixin musiikin ydin.
Muut kitaristit soittivat, mutta Hendrix esitti kitaralla.
Tulink' mää vai onk tää hoitoainetta? |  J.Hollström
10.08.2006 15:56:43 (muokattu 10.08.2006 15:56:52) | |
|
Hyvää tekstiä -J:ltä. Plussaa. | |
Niin, meidän sukupolvellehan Hendrix on ainoastaan tuttu sähköisessä muodossa. On olemassa bändejä ja artisteja, joiden todellinen mahtavuus käy ilmi parhaiten livetilanteessa. Moni varmaan ajattelee Hendrixistä, että joo, kyllähän mä ton jätkän tuotannon osaan vetää etu- ja takaperin mennen tullen.
Eihän ne biisit sinänsä ihmeellisiä ole, mut ei se ole pelkkä mekaaninen soittosuorite, mistä Hendrixin musiikissa on kysymys. Ei musiikki ole pelkkää soittamista ja laulamista. Sitä esitetään.
Livenä, etenkin LIVENÄ Henkalla oli ilmiömäinen kyky hallita kitaraansa ja etenkin sen joka ikistä äännähdystä, tullen sitten kielestä tai virityskoneistosta millä ruumiinosalla tahansa tuotettuna. Oletteko kuulleet lauseen "ottaa tila haltuun"? Jep, juuri siitä tässä oli kysymys. Eikä sellaiseen tarvita floyd rose rotanloukkua, mikroprosessorilla varustettua superefektiä, avaruusajan digitaalinäyttöistä vahvistinta tai valokuitua miksauspöytään.
Ei meikäläisellekkään Hendrixin varsinainen tekninen soittotaito ole mitään virtsankarkailua aiheuttanut, vaan enemmänkin hänen soittotapansa performanssitasolla. Se saatanallinen energia ja sävelkulkujen määrätietoisuus, sekä ennen kaikkea rosoisuus, joka kaikeksi onneksi on aistittavissa myös hänen levytyksistäänkin.
Nykypäivän Protools-aikakauden saastuttamasta musiikista ei enää voi aistia sitä alkukantaista rosoisuutta, mitä 50-70 -lukujen artistien levyiltä pystyy havaitsemaan. Hendrixin plattoja kuunnellessa, musiikista kuulee artistin työskentelyn äänet, eikä soundia ole muokattu turhan kliiniseen muotoon. Hänen levyiltään aistii samoja rosoisia elementtejä, mitä miehen livetyöskentelyssä on mahdollista havaita ja siihen pääseminen on minun mielestäni ollut Hendrixin musiikin ydin.
Muut kitaristit soittivat, mutta Hendrix esitti kitaralla.
Tämä oli kyllä niin täyttä asiaa, että on pakko nakata plussa. Juuri näin se on.
It's always funny until someone gets hurt, and then it's just hilarious. S.M.A.K.-jäsen #5 |  Jape Muusa
10.08.2006 18:09:14 (muokattu 10.08.2006 18:13:36) | |
|
-J kertoi kaiken oleellisen,ei mulla ainakaan ole tohon mitään lisättävää. Plussat ropisee myös täältä!
Loppujen lopuksi tärkeintä ei ehkä olekkaan päämäärä,vaan itse liike!?! |  Milkop
10.08.2006 19:08:25 (muokattu 10.08.2006 19:09:11) | |
|
-J:lle plussaa myös minulta. Jari Tervo sanoi aikoinaan hyvin (vaikka mies täysi torspo onkin muuten), että "Hendrixin soitto kuulosti siltä kuin viisi kitaraa soisi yhtäaikaa ja ne olisivat kaikki tulessa".
E: Tai jotenkin noin. | |
Live-levyistä pitää ehdottomasti mainita Live at Winterland. 11-minuuttinen Red house ja 8-minuuttinen Killing floor ovat varsinaista tappobluesia. Materiaali on äänitetty 1968 ja koko bändi toimii kuin tauti. Ja koska sounditkin ovat tässä levyssä poikkeuksellisen hyvät, En voi muuta kuin suositella. | |
J-n teksti oli asiaa alusta loppuun. + | |
Live-levyistä pitää ehdottomasti mainita Live at Winterland. 11-minuuttinen Red house ja 8-minuuttinen Killing floor ovat varsinaista tappobluesia. Materiaali on äänitetty 1968 ja koko bändi toimii kuin tauti. Ja koska sounditkin ovat tässä levyssä poikkeuksellisen hyvät, En voi muuta kuin suositella.
Komppaan tätä ja J:n mainiota sepustusta.
And there ain't nothin' like a friend who can tell you you're just pissin' in the wind. |  Loijaa
10.08.2006 20:01:41 (muokattu 10.08.2006 20:02:33) | |
|
..Muut kitaristit soittivat, mutta Hendrix esitti kitaralla.
Plussaa tulee minultakin. Mielestäni toinen kitaristi, joka Hendrixin ohella ESITTI/ESITTÄÄ musiikkiaan (ainakin välillä) on Ritchie Blackmore.
That's The Way That It Is. | |
Live-levyistä pitää ehdottomasti mainita Live at Winterland.
Jep. Sääli että kyseinen levy (kuten myös Jimi Plays Monterey ja Stages-paketti) vedettiin markkinoilta jo 1997, eikä perikunta ole vielä ehtinyt julkaista lupaamaansa uutta Winterland-kokoelmaa.
Täytyy myös mainita että niin hyvä kuin tuo Live at Winterland olikin, niin monet kuuden nauhoitetun setin parhaimmista vedoista EIVÄT päätyneet levylle.
Eddie Kramer miksasi nauhat uudestaan muutama vuosi sitten (Kramerin miksaamat hienolta kuulostavat Fire ja Hey Joe löytyvät Voodoo Child-kokoelmalta), joten ehkä uutta laajennettua versiota ei tarvitse odottaa enää kovin montaa vuotta...
"Teeskentelin monta vuotta pitäväni jazzista. Maksoin kovan hinnan." -Lemmy | |
Jep. Sääli että kyseinen levy (kuten myös Jimi Plays Monterey ja Stages-paketti) vedettiin markkinoilta jo 1997, eikä perikunta ole vielä ehtinyt julkaista lupaamaansa uutta Winterland-kokoelmaa.
Täytyy myös mainita että niin hyvä kuin tuo Live at Winterland olikin, niin monet kuuden nauhoitetun setin parhaimmista vedoista EIVÄT päätyneet levylle.
Eddie Kramer miksasi nauhat uudestaan muutama vuosi sitten (Kramerin miksaamat hienolta kuulostavat Fire ja Hey Joe löytyvät Voodoo Child-kokoelmalta), joten ehkä uutta laajennettua versiota ei tarvitse odottaa enää kovin montaa vuotta...
Ihmettelinkin kun ei mistään saa tuota Jimi Plays Montereytä tilattua. Nyt se sitten selvisi että miksi.
It's always funny until someone gets hurt, and then it's just hilarious. S.M.A.K.-jäsen #5 | |
Itse odotan kuin kuuta nousevaa In the west levyn uudelleen julkaisua. | |
Hendrixin Monterey-keikasta kiinnostuneita lämmittänevät taannon julkaistu D.A. Pennebakerin "Monterey Pop" -dvd sekä samaisilta festivaaleilta koottu neljän CD-levyn boksi, jolla on mukana käsittääkseni koko Experiencen setti (eli toisin sanoen Killing Floor - Foxy Lady - Like a Rolling Stone - Rock Me Baby - Hey Joe - Can You See Me - The Wind Cries Mary - Purple Haze - Wild Thing).
Eli tuollaisesta Rhinon julkaisemasta laatikosta on kyse:
http://www.allmusic.com/cg/amg.dll?p=amg&sql=10:3o120r3at48b
Hyvä boksi on muutenkin kyseessä. Monterey oli musiikillisesti vähintään yhtä mielenkiintoinen tapahtuma kuin Woodstock, ja ilmeisesti läsnäolijoiden kannalta muutenkin huomattavasti miellyttävämpi festivaali.
"Drove downtown in the rain nine-thirty on a Tuesday night / Just to check out the late-night record shop / Call it impulsive, call it compulsive, call it insane /
but when I'm surrounded I just can't stop. (Barenaked Ladies: Brian Wilson) | |
-J:lle plussaa täältäkin. Autossa soi Little Wing, sivuhuomautuksena myös älyttömän makeat rumpusoundit.
Jotkut ihmiset ovat suorastaan tuomittuja kuolemaan liian nuorena.
I absolutely Weckl. Bustard #1 | |
Itse odotan kuin kuuta nousevaa In the west levyn uudelleen julkaisua.
Kannattaa lopettaa odottaminen. Voi mennä ikä ja terveys.
Guitar World-lehden taannoisessa haastattelussa John McDermott ilmoitti ettei In the Westiä tulla julkaisemaan uudestaan, vaan materiaali päätettiin mieluummin jakaa useammalle eri julkaisulle. (4-CD:n JHE-boksi, Wild Blue Angel, Live at Berkeley 2nd Show).
Mainitsemani "Live at Berkeley 2nd Show" on muuten aivan käsittämättömän hieno live. "Machine Gun" soi tällä keikalla todella hyvin. Ja soundit on Henkan livetaltiointien parhaimmistoa.
Tällä hetkellä saatavilla olevista Hendrix-liveistä tämä on oma henkilökohtainen suosikkini. Ainakin viralliseen Royal Albert Hall '69-julkaisuun asti.
"Teeskentelin monta vuotta pitäväni jazzista. Maksoin kovan hinnan." -Lemmy | |
Kannattaa lopettaa odottaminen. Voi mennä ikä ja terveys.
Guitar World-lehden taannoisessa haastattelussa John McDermott ilmoitti ettei In the Westiä tulla julkaisemaan uudestaan, vaan materiaali päätettiin mieluummin jakaa useammalle eri julkaisulle. (4-CD:n JHE-boksi, Wild Blue Angel, Live at Berkeley 2nd Show).
Tää on niin tätä...
Live-julkaisuista on mun suosikki "The Jimi Hendrix Concerts", joka alkuaan julkaistiin vinyylinä v. 1982. Sillä on mm. Albert Hall, Winterland, LA Forum, San Diego -matskua. Kokoonpano on alkuperäinen Experience, parissa biisissä Billy Cox. Noilla taltioinnella välittyy mielestäni hienosti -J:n kiteyttämä ilmiömäinen kyky hallita kitaraansa ja etenkin sen joka ikistä äännähdystä. Mulla oli aiemmin ollut Smash Hits ja Electric Ladyland, mutta vasta nuo livejutut yhdessä BBC Radio One tuplavinyylin kanssa veivät mennessään...
Tuossa sinänsä mainiossa ja asiallisessa McDermottin kirjassa "Setting The Record Straight" ei tuota pidetä kovin erinomaisena, ts. yhdistämällä Winterland ja Concerts olisi saatu parempi paketti. Makuasioita, ehkä herroilla McDermott ja Kramer oli jo mielessä nämä nyttemmin julkaistut keikkakohtaiset kokonaisuudet ja 4cd-boxi. Mielestäni kuitenkin esim. Wild Blue Angel välittää lähinnä dokumenttia väsyneestä ja vastentahtoisesti Euroopan kiertueelle lähteneestä miehestä, vaikka hienojakin hetkiä keikalla on. Esim. The Whon setti samaisilta Isle Of Wightin festareilta on tiukkuudessaan aivan toista luokkaa. Valitettavasti ei Jimin parhailla keikoilla ollut useinkaan ammattimaista äänityskalustoa läsnä. Mutta nuo Berkeleyn keikat pitää kyllä tsekata...
"Lonesome Guitar take me home
I will never be alone
Lonesome Guitar take me home
Now my home is on the road" | |
Live-julkaisuista on mun suosikki "The Jimi Hendrix Concerts", joka alkuaan julkaistiin vinyylinä v. 1982. Sillä on mm. Albert Hall, Winterland, LA Forum, San Diego -matskua.
Totta, tuo oli hieno julkaisu mitä tuli aikoinaan diggailtua paljonkin. Stone Free ja Hear My Train A'Comin' toimii pirun hyvin.
Varsinkin Experiencen 1969-kiertueen nauhoitukset kolahtaa meikäläiselle; Royal Albert Hall, San Diego ja L.A. Forum. Viimeksimainuttu julkaisitiin muuten lyhyeksi aikaa virallisesti jenkeissä Lifelines-paketin (Euroopassa Live & Unreleased) bonus-cd:nä. Mahdollisesti vapainta Experiencen soittoa mitä narulle on tallentunut.
Tuossa sinänsä mainiossa ja asiallisessa McDermottin kirjassa "Setting The Record Straight" ei tuota pidetä kovin erinomaisena, ts. yhdistämällä Winterland ja Concerts olisi saatu parempi paketti.
Joo, muistan itsekin hämmästelleeni tuota kommenttia. Noh, miehet eivät tuota kirjoittaessaan olleetkaan itse päättämässä asioista.
Mielestäni kuitenkin esim. Wild Blue Angel välittää lähinnä dokumenttia väsyneestä ja vastentahtoisesti Euroopan kiertueelle lähteneestä miehestä, vaikka hienojakin hetkiä keikalla on.
Se on nimenomaan sitä. Kyseessä ei todellakaan ole Henkan paras esitys, mutta julkaisua voidaan pitää totuudenmukaisimpana dokumenttina mitä tuosta keikasta on julkaistu.
Edellinen 1990 Polydorin julkaisema Alan Douglasin kyhäämä "Live - Isle of Wight '70" oli todella omituinen yritys; biisijärjestys oli rukattu uuteen uskoon, suurin osa biiseistä oli editoitu ja jostain syystä mukaan oli ympätty rutkasti lisää yleisön kiljumista efektilevyltä. Ja cd:n takakannen valokuvaan oli photoshopattu lisää yleisöä, oletettavasti Iron Maidenin keikalta... Was?!
Alan Douglasin muutkin tuon ajan Hendrix-julkaisut kärsivät samoista ongelmista, kuten "Woodstock" ja Stages-boksin "Atlanta '70". Nyky-perikunta onkin kunnostautunut julkaisemaan totuudenmukaisempia versioita keikkataltioinneista.
"Teeskentelin monta vuotta pitäväni jazzista. Maksoin kovan hinnan." -Lemmy | | « edellinen sivu | seuraava sivu » | |
|---|
|
|
