Rock, pop, alternative ›

velipesonen: Minun osallistumiseni Black Sabbathia koskevaan keskusteluun legitimoi sama asia kuin sen motivoikin ja se on että minä olen Sab-fani. Olen fanittaja. Oikeastaan fanitus on sitä mitä tahdon ilmaistakin mutta kunnon fani on myös kriittinen.
 
Tiedän mitä meinaat koska olen ite samalla tapaa kriittinen jos esim puhutaan vaikka Zeppelinistä. Mutta pyrin silti jättämään suurimman osan väittelyistä sikseen ainoastaan sen takia että näin netin välityksellä se ei yleensä johda mihinkään. Esim kaljan äärellä se taas on ihan eri mukavaa hommaa.
 
Oot varmaan kuullu tai lukenu semmosten mielipiteitä jotka on kamalan epävarmoja itsestään. Se heille sallittakoon mutta eipä niistä mielipiteistäkään yleensä jää mitään käteen. Julkisesti esitetyllä mielipiteellä on pääasiassa se arvo että se voi antaa herätteen ajatella ja tutkia maailma ihan ITSE.
 
Olen törmännyt noihin erittäinki useesti. Ite pyrin yleensä tutkimaan asioita omalta kannaltani. En siltä kannalta että mitä joku muu sen arvio tai mitä mieltä siitä yleisesti ollaan. On tietenki kaks eri se että mitä minä oon mieltä jostain asiasta ja mikä on oikea totuus..mikäli sellaista voi edes olla. Joskus jonku toisen heittämä huomio voi herättää itellä sellasen "katos perkele noihan se on" tunteen mutta nykyään aika harvoin. Sen verta tarkasti tulee käytyä läpi ne asiat mitkä itteä kiinnostaa. Olkoon se tässä tilanteessa vaikka esim. joku piisi/bändi.

GrooverMan: Tästä oon samaa mieltä, eikä kyseessä ole ainakaan pelkästään se, että Ward ei ole puikoissa. Miksauksessa on käytetty käytännössä pelkästään lähimikkejä. Nää on aina jonkinasteisia kompromisseja, kun rummut on jätetty/tehty aika pieneksi on kitaroilla varaa olla entistä isompia. Mutta silti, olis toivonut että hieman enemmän tilaa olis tehty rummuille. Muuten tosiaan kuulosti yhdellä läpikuuntelulla hyvältä.
 
Tästä samaa mieltä.Rummut on miksauksessa aika takana ja Tonyn kitara ja Geezerin basso dominoivat.Ei kyllä sinänsä haittaa ,mutta olisin toivonut vanhojen Sabs-levyjen (siis Ozzyn aikaisten) mukaista "enemmän soittamista" rumpujen osalta.

PsychedelicWarlord: Tätä pseudosyvällistä sanojen tulvaa ilman mitään asiaa on taas tylsempää seurata musiikin näkövinkkelistä.
 
Olen samaa mieltä. Eli aina välillä eräiden tekstit menevät niin överiksi, että ei tarvittaisi muuta kuin Timo Kahilainen lukemaan ne virallisella äänellä ja niin meillä olisi valmis Kummeli-sketsi.
 
Tässä vaiheessa haluan kuitenkin aivan erityisesti korostaa sitä faktista tosiseikkaa, että tämä argumenttini ei sinänsä itsessään reaalitasolla legitimoi minkäänlaisessa objektiivisessa mielessä edellämainittuja sitoutuneita itsestäänselvyyksiä tai auktoriteetinomaisesti validioi mitään tiettyjä sosiaalisiin karsinoihin sitoutuneita imaginäärisiä konstruktioita.
 

 
http://puppulausegeneraattori.fi
 
Jos vertailemme lyhyesti asiaankuuluvia ilmiöitä, huomaamme, että Black Sabbath aiheuttaa huolestumista suunniteltaessa huomaamattomia haittatekijöitä. Matemaatikotkaan eivät kysele mitä numerot ovat, mutta Black Sabbath mallintaa kokonaiskuvaa käyttäen hyödykseen esimerkiksi vastuunalaisia kontradiktioita. Lienee sanomattakin selvää, että Black Sabbath järkeistää käsitystämme kyseisestä asiakokonaisuudesta, mihin tavallaan liittyy myös asianosaisiin kohdistuvia ongelmia.
 
Todellisuudessa Black Sabbath panostaa interaktiivisuuteen ajattelematta hiusten halkomiseksi osoittautunutta geneerisyyttä. Me emme tiedä mitä tapahtuu todella, jos Black Sabbath järkeistää käsitystämme kyseisestä asiakokonaisuudesta, mihin tavallaan liittyy myös asianosaisiin kohdistuvia ongelmia. Kaikesta huolimatta Black Sabbath yksinkertaistaa meihin kohdistuvaa tietotarvetta. Vaikka usein kuuleekin aivan järjettömiä mielipiteitä, on kuitenkin tosiasia, että Black Sabbath havainnollistaa hyvinvointimalliamme sekä tulevaa taloudellista ja teollista behaviorismia.

Groke: Olen samaa mieltä....
 
Plussa napsahti.Repeilin :-)

Groke:
http://puppulausegeneraattori.fi
 
Olisit säästänyt tuota myöhemmäksi niin olisit voinut keskustella näiden muutamien sankarien kanssa täällä.

Minä loukkaannun tästä.

velipesonen: Minä loukkaannun tästä.
 
http://24.media.tumblr.com/tumblr_mct9vxruJj1r1mr1po1_500.gif

Velipesosen tekstit on vaan liian syvällisiä teille

313:Damaged Soul menee kyllä kertaheitolla Sabbathin hienoimpien hetkien joukkoon. Muuta moitittavaa ei ole kuin muoviset rumpusoundit. Wilk on mies paikallaan mutta jytinä puuttuu. Harmi.
 
Mun mielestä rummuissa voisi olla enemmän muutakin kuin soundit. Itselleni on jäänyt mieleen Wardin rumpuloinneista erityisesti Wishing well jollaista tykitystä olisin mielelläni kuullut lisää. Tiedän että siihen levyyn ei monen mielestä saisi verrata lainkaan, mutta minun näkövinkkelissäni kolme alkuperäisjäsentä riittää vertailuun kun tässä tuoreessakin on kolme alkuperäistä.

jazzmies: Ja hevijantterit opiskelevat muista lajeista vain sen, mikä heidän omaan pirtaansa sopii.
 
Minusta meidän eurooppalaisten pitäisi opiskella erityisesti ennen vuotta 1600 sävellettyä eurooppalaista musiikkia eli musiikkia ajalta ennen kuin kaikki lähti menemään katastrofaalisesti pieleen. Siihen aikaan arvostettiin kauneutta aidommin ja esimerkiksi viitsittiin olla kiinnostuneempia viritys- ja säveljärjestelmiin sisältyvistä yksityiskohdista; temperoitu systeemi tunnettiin mutta sitä pidettiin jokseenkin kammottavana mutta nykyisin on säveltäjiäkin jotka eivät edes tiedä että sama intervalli on eri laajuinen riippuen sijoittumisestaan asteikkoon. Rumuuden aikakaudella kauneudesta tulee abstraktio joka oikeasti on jo pelkkä vitsi.

velipesonen: temperoitu systeemi tunnettiin mutta sitä pidettiin jokseenkin kammottavana mutta nykyisin on säveltäjiäkin jotka eivät edes tiedä että sama intervalli on eri laajuinen riippuen sijoittumisestaan asteikkoon. Rumuuden aikakaudella kauneudesta tulee abstraktio joka oikeasti on jo pelkkä vitsi.
 
Tarvitseeko tämä tietää? Suurin osa omista musandiggailusi kohteista tuskin tietää asiasta hevonvittua. Onko se haitannut heitä? Ovatko he vähemmän arvokasta musaa, josta vain sitten satut diggaamaan? Tämä ei ole vittuilua, olen kiinnostunut.

Jokapaikanapina: Ovatko he vähemmän arvokasta musaa, josta vain sitten satut diggaamaan?
 
Eivät oikeastaan. Tuossa osallistuin jazzmiehen viittelöimään keskusteluun siitä mitä pitäisi opiskella ja harmillisen harva opiskelee 1600-lukua edeltävää (länsi)eurooppalaista musiikkia kunnolla, vaikka siellä se meidän kadonneen kulttuurimme ydinmehu on. Kauneus on yksinkertainen asia mutta nykyisin sitä ei paljoa arvosteta vaan arvostetaan a) efektiä ja b) konstruktiivisia seikkoja. Efektille ja konstruktiivisille seikoille uhrataan yksityiskohdat ja tunne-elämän suhdallisuus sekä moninaisuus, nyanssit, jolloin tuloksena on herkästi pelkkää tunteilua tunteen sijaan.
 
Tulipa mieleen myös Chico Hamiltonin kvintetin upea pelkkään kauneuteen keskittyvä musisointi 1950-luvulta.

Joo
 
Yhet sankarit yrittää epätoivosesti pukea noita lauseita koreampiin vaatteisiin että vaikuttaisi edes vähän siltä että tietäisi mistä puhuu.
 
On toi nyt suoraan sanottuna aika säälittävää, varsinkin kun kyseessä taitaa olla ihan aikuiset miehet. Mitään kantaa en ota siihen kuka on oikeassa missäkin.
 
Pitäs kyllä itsekin katsastaa toi uus levy vaikka oonkin tykänny enemmän ozzystä yksinään ja sabbathista dion kanssa.
 
Edit. Osaan kyllä käyttää nimissä isoja alkukirjaimia mutta oon laiska
 
Edit. Tuli mieleen että on tässä kyllä sellainenkin mahdollisuus että juurikin tästä iästä johtuen toi kirjottelu näyttää noin hoopolta. Siis jos tätä nettiin kirjottelua ei miellä keskusteluna samalla tavalla ku joku nuorempi joka on lätissyt ircissä ja mesessä siitä lähtien kun oppi kirjottamaan.

velipesonen: Tuossa osallistuin jazzmiehen viittelöimään keskusteluun siitä mitä pitäisi opiskella ja harmillisen harva opiskelee 1600-lukua edeltävää (länsi)eurooppalaista musiikkia kunnolla, vaikka siellä se meidän kadonneen kulttuurimme ydinmehu on.
 
Totta kuin kirkon rotta. Yksi suosikkisäveltäjistäni on englantilainen renessanssisäveltäjä Williams Byrd. Hänen tekemisessään sielu lepää ja vasta kolmesataa vuotta sen jälkeen alkoi kauneus palata täysin purjein takaisin modernismin, etenkin impressionismiin liitettävän, myöskin englantilaisen Frederick Deliuksen myötä. Beethovenin ja muiden keskieurooppalaisten mestarien avut olivat jossakin ihan muualla. Beethovenin muototaju oli erehtymätön ja hän sai myös tasavireseltä haiskahtavan orkesterin soimaan ja mahtavan musiikkinsa kuulostamaan vilpittömältä.
 
Kuuntelin puolet tuosta Sabbathin uutukaisesta ja kyllähän siellä on bändille tuttua orgaanisuutta ja ennaltamäärittelemätöntä toistoa ilmassa, että pakkohan siitä on tykätä ainaki jossain määrin. Paitsi ihan tyhmää tehdä kappaleita, jotka ovat pastisseja omista tekeleistä. Ozzy kiilaa ihan rutosti ja sillä on se yksi maneeriniekku, jota hän tunkee joka paikkaan, joten kuuntelemisestä tulee kokonaisuudessaan varsin huvittava musiikkimatka.

Kappas, 13:sta tuli ykkönen Briteissä.

Krauts and Frogs, sakemannit ja fransmannit onnistuivat kaappaamaan hegemonian klassisessa musiikissa ja Ol' Blighty jäi vähän alakynteen. Ehkä nuo Black Sabbathinkin vanhojen biisien heterofoniset taitteet jopa jonkinasteisessa deliaanisuudessaan(!) ovat jonkinlainen kostoisku vasten frankogermaanisen ylivallan kasvoja.
 
Tämä oli tällainen taidepoliittinen yleistys. Impressionisteilla oli mielestäni se puute että heidän kauneutensa oli kadottanut viattomuutensa ja samalla suuren osan voimastaan. Otetaan nyt vertailukohtia vaikkapa maalaustaiteesta jossa ns. gotiikan maalausten pyhä ilmaisevuus on viatonta kun taas impressionistit pyyhkäisevät absinttihöyryihin. Prerafaeliitit edustavat minulle jotenkin aidompaa pyrkyä menetetyn kauneuden ääreen ja kuinka ollakaan olivat englantilaisia.
 
Ehkäpä myös vanhojen Sab-levyjen ja prerafaeliittien estetiikassa on jotain samaa. Tässä on myös uskonnollinen ulottuvuutensa sikäli että Sabbathin Hammer-kauhua pursuvat sanoitukset suhtautuvat uskonnon tarjoamiin sisältöihin oikeastaan viattomasti toisin kuin moderni eksistenssispekulatsioni.
 
E: Taide on kestävää jos pystyy luomaan myyttejä, ei tuhoamaan niitä, ja kauneus taiteellisena arvona on jotain mihin pitää vain uskoa.

velipesonen: Rumuuden aikakaudella kauneudesta tulee abstraktio joka oikeasti on jo pelkkä vitsi.
 
velipesonen: harva opiskelee 1600-lukua edeltävää (länsi)eurooppalaista musiikkia kunnolla, vaikka siellä se meidän kadonneen kulttuurimme ydinmehu on. Kauneus on yksinkertainen asia mutta nykyisin sitä ei paljoa arvosteta vaan arvostetaan a) efektiä ja b) konstruktiivisia seikkoja. Efektille ja konstruktiivisille seikoille uhrataan yksityiskohdat ja tunne-elämän suhdallisuus sekä moninaisuus, nyanssit, jolloin tuloksena on herkästi pelkkää tunteilua tunteen sijaan.
 
Jaa, tämä kuulostaa romantikkojen (aatteellisessa mielessä, ei imelyyden merkityksessä) rakennekoneiston rattaissa kritiikiltä. On siinä perääkin, mutta siitä jää pois se, että abstrakti ja konkreettinen, idea ja todellisuus jota elämme, ovat kummatkin ihmisen luomia rakennelmia ja sellaisina syvästi inhimillisiä. Ei se länsimainen abstraktio ole sellainen elämän ulkopuolinen abstrakti kuin esitetään, vaan se on ladattu tunteella ja tarinalla, täynnä yksityiskohtia ja nyansseja. Jos ei siis ei ota tarkastelulähtökohdakseen rakenteellisesti määräytynyttä ennakkoasennetta, että modernista seuraa abstrakti ja ne ovat yhdessä vieraita aidan toisella puolella olevalle käsityölle ja elämälle.
 
velipesonen: Taide on kestävää jos pystyy luomaan myyttejä, ei tuhoamaan niitä, ja kauneus taiteellisena arvona on jotain mihin pitää vain uskoa.
Niin että moderni ja sen abstrakti vasta valtaisa myytti, romanttinen tarina onkin. Mutta kun se on niin tuttu ja sen keskellä elää niin eihän se kutkuttavan eksottiselta tai söpösti maanläheiseltä tunnu. Omaa arkea on vaikea jaloksi villiksi nostaa.
 
Asiaan: kyllä 13 vaan painelee nappeja hemmetin oikeassa järjestyksessä.

Askr: Jaa, tämä kuulostaa romantikkojen (aatteellisessa mielessä, ei imelyyden merkityksessä) rakennekoneiston rattaissa kritiikiltä. On siinä perääkin, mutta siitä jää pois se, että abstrakti ja konkreettinen, idea ja todellisuus jota elämme, ovat kummatkin ihmisen luomia rakennelmia ja sellaisina syvästi inhimillisiä. Ei se länsimainen abstraktio ole sellainen elämän ulkopuolinen abstrakti kuin esitetään, vaan se on ladattu tunteella ja tarinalla, täynnä yksityiskohtia ja nyansseja. Jos ei siis ei ota tarkastelulähtökohdakseen rakenteellisesti määräytynyttä ennakkoasennetta, että modernista seuraa abstrakti ja ne ovat yhdessä vieraita aidan toisella puolella olevalle käsityölle ja elämälle.
 
Niin että moderni ja sen abstrakti vasta valtaisa myytti, romanttinen tarina onkin. Mutta kun se on niin tuttu ja sen keskellä elää niin eihän se kutkuttavan eksottiselta tai söpösti maanläheiseltä tunnu. Omaa arkea on vaikea jaloksi villiksi nostaa.
 
Asiaan: kyllä 13 vaan painelee nappeja hemmetin oikeassa järjestyksessä.
 
En mä ihan tota tarkoittanut, ensinnäkin jalon villin on jo aikoja sitten korvannut älykäs pummi jota punk parodioi typerällä ääliöllään. Moderni maailma palvoo älykästä pummia mutta kammoksuu sosiaalisen rappion todellisuuden pelkkää esittämistä, pelkkää ilmaisemista ja pitää sitä jopa jonkinlaisena petturuutena, rintamakarkuruutena. Älykäs pummi, Bukowskin Barfly, on kuin onkin nykyajan nyt jo pahasti väsähtänyt kollektiivinen projekti. Eipä olisi ollut väliksi jos minulta kysytään.
 
Oikeastaan puhun vain uskosta, uskomisesta ja uskonnosta. Myytti on minun sanastossani uskomisen aksiooma, jokainen ylläpitää omia myyttejään ja ne voivat olla peräisin jostain uskonnosta tai sitten ei. Nykymaailma jatkuvalla pyrkimyksellään murtaa myyttejä ja kyseenalaistaa uskomuksia ilman kykyä tarjota tilalle juuri muuta kuin tylsän kertomuksen pultsarista jolla on paljon naisia sotii oikeastaan taidetta vastaan jolloin taiteesta tulee väkisinkin irvokas ilmiö. En pidä tällaista asiantilaa ja kehitystä myönteisenä.
 
Kauneuden konkreettisuus eli kouraantuntuvuus on siis myyttien runsaudesta eikä niukkuudesta johtuvaa ja aika joka on menettänyt kykynsä uskoa on myös taiteenvastainen. Jos nyt tarkkoja ollaan niin kauneus on "abstrakti käsite" mutta myyttien maailmassa kaikki on toisin. Myyttien maailmassa musiikki kuuntelee sinua eikä päinvastoin ja mielestäni se on suositeltava asiantila.

velipesonen: En mä ihan tota tarkoittanut, ensinnäkin jalon villin on jo aikoja sitten korvannut älykäs pummi jota punk parodioi typerällä ääliöllään. Moderni maailma palvoo älykästä pummia mutta kammoksuu sosiaalisen rappion todellisuuden pelkkää esittämistä, pelkkää ilmaisemista ja pitää sitä jopa jonkinlaisena petturuutena, rintamakarkuruutena. Älykäs pummi, Bukowskin Barfly, on kuin onkin nykyajan nyt jo pahasti väsähtänyt kollektiivinen projekti. Eipä olisi ollut väliksi jos minulta kysytään.
 
Oikeastaan puhun vain uskosta, uskomisesta ja uskonnosta. Myytti on minun sanastossani uskomisen aksiooma, jokainen ylläpitää omia myyttejään ja ne voivat olla peräisin jostain uskonnosta tai sitten ei. Nykymaailma jatkuvalla pyrkimyksellään murtaa myyttejä ja kyseenalaistaa uskomuksia ilman kykyä tarjota tilalle juuri muuta kuin tylsän kertomuksen pultsarista jolla on paljon naisia sotii oikeastaan taidetta vastaan jolloin taiteesta tulee väkisinkin irvokas ilmiö. En pidä tällaista asiantilaa ja kehitystä myönteisenä.
 
Kauneuden konkreettisuus eli kouraantuntuvuus on siis myyttien runsaudesta eikä niukkuudesta johtuvaa ja aika joka on menettänyt kykynsä uskoa on myös taiteenvastainen. Jos nyt tarkkoja ollaan niin kauneus on "abstrakti käsite" mutta myyttien maailmassa kaikki on toisin. Myyttien maailmassa musiikki kuuntelee sinua eikä päinvastoin ja mielestäni se on suositeltava asiantila.
 
Asia ei tarkalleen ottaen aivan näinkään ole, mutta menköön tämän kerran.
 
Paranoid!

GrooverMan: Asia ei tarkalleen ottaen aivan näinkään ole, mutta menköön tämän kerran.
 
Paranoid!
 
Ylläpidän tällaista paranoidistista taideteoriaa.