Muusikoiden.net
04.12.2016
 
Rock, pop, alternative »

Keskustelualueet | Lisää kirjoitus aiheeseen | HakuSäännöt & Ohjeet | FAQ | Kirjaudu sisään | Rekisteröidy

Aihe: Tuvalu
1 2 3 4 5
miscage
08.03.2006 14:26:03 (muokattu 08.03.2006 14:27:23)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Tässä bändi, joka herätti mielenkiinnon. Kuulin bändistä ensimmäisen kerran kaverilta, ja sitten eksyin jonkun arvostelun kautta heidän kotisivuilleen, josta latasin "Kadotettu"-biisin. Tykästyin heti hienoihin soundeihin, laulajan ääneen ja meininkiin yleisesti.
 
Tuvalu on juuri julkaissut debyytti-albuminsa "Pimeä Saartaa Meitä!", jota ennen bändi on julkaissut "Mitä Muut Ajattelevat Sinusta?"-nimeä kantavan EP:n.
 
Itse ainakin yhden biisin perusteella olen melkoisen myyty, levy lähtee varmasti tilaukseen, heti kun talous antaa periksi.
 
Bändin kotisivut:
www.tuvalu.ws
Kanjonit
08.03.2006 14:44:32
Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Olen nähnyt Tuvalun keikalla ja sen perusteella voin sanoa että tyypeillä on aivan järjetön lavaenergia. Mielenkiinto heräsi kyllä heti, mutta vielä en ole ehtinyt levyjään hankkimaan.
 
Bändi muistuttaa jonkin verran The Mars Voltaa musiikillisesti.
 
Silhuetti
Röytäen olisit jo perillä.
Demostudio: .:Silhuetin uusi Välähdyksiä-ep:.
Exhausted
08.03.2006 15:26:20
Kotisivu Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Bändi muistuttaa jonkin verran The Mars Voltaa musiikillisesti.
 
Jos ei muuten, niin ainakin efektilaudan koon puolesta :)
 
Ihan ok keikan heittivät Vastavirtaklubilla tuossa viime syksynä. Levyltä en ole vielä kuullut tosin.
FlatOutFucked
08.03.2006 16:07:14 (muokattu 08.03.2006 16:08:18)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Näin bändin joskus tammikuussa ja aika kauheaa jöötiä oli. He yrittivät epätoivoisesti olla "trendikkäitä" ja muistuttivat tyyliltään ja musiikillisesti tosiaan mars voltaa, joka ei suinkaan ole hyvä asia. Köyhiä biisejä joihin on päälle liimattu pseudokokeellinen kuorrutus.
Kitaristin efektikasa oli kyllä ihan naurettava, mutta silti ne "noise-osiot" olivat melko mitäänsanomatonta surinaa.
 
There's a liar on the altar. The sermon never falter
This is religion. Your religion.
Exhausted
08.03.2006 16:41:39 (muokattu 08.03.2006 16:41:46)
Kotisivu Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Kitaristin efektikasa oli kyllä ihan naurettava, mutta silti ne "noise-osiot" olivat melko mitäänsanomatonta surinaa.
 
Eihän niistä efekteistä livenä erottunut kuin särö/clean, whammy ja delayt jos soitettini taukojen kanssa. Tai ehkä joskus joku filtteröintijuttu toimi hienosti, mutta suurin osa pedaalien polkemisesta tuntui jotenkin turhalta.
nro5
08.03.2006 18:02:36
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Tuvalun sivuilta (kohdasta julkaisut) löytyy tuon yhden kokonaisen biisin lisäksi pitkähköt klipit lopuista levyn "köyhistä biiseistä joihin on päälle liimattu pseudokokeellinen kuorrutus".;-)
 
FlatOutFucked
08.03.2006 18:19:42

Tuo kokonainen biisi kuulosti juuri niin ikävältä kuin oletinkin sen kuulostavan.
Klippeihin en koske pitkällä tikullakaan (varsinkaan tässä tapauksessa).
 
There's a liar on the altar. The sermon never falter
This is religion. Your religion.
ydinaukio
08.03.2006 18:38:23
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Joo tää on taas tätä että biisit on aivan mitäänsanomattomia ja sitten väliin heitetään jotain paskaa kolinaa niin teinit tykkää.
 
Epämuusikko
08.03.2006 20:13:11
Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Hyvä bändi
 
I like my women like i like my coffee: quiet !
Mohla
08.03.2006 20:17:38
Kotisivu Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Olin pari viikkoa sitten Tampereen Klubilla kaverin kehoituksesta tsekkaamassa bändiä, ja minä vakuutuin ensimmäisen biisin puolivälissä.
 
Ihme kitinää ihmisiltä täällä. Heti kun joku tekee jotain ei niin perinteistä, niin se on sitten turhaa kikkailua, tai jotain vastaavaa. Mulle bändi toimi kuin häkä. Soittajatkin oli oikein päteviä.
 
En saanut levyä ostettua kun oli käteinen lopussa. Pitää laittaa netin kautta tilaukseen jossain vaiheessa.
 
Kova ruumiillinen työ ei ole koskaan tappanut ketään - mutta miksi ottaa riski?
-Charlie McCharty
FlatOutFucked
08.03.2006 20:19:19
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Ihme kitinää ihmisiltä täällä. Heti kun joku tekee jotain ei niin perinteistä, niin se on sitten turhaa kikkailua, tai jotain vastaavaa.
 
Minulle Tuvalun kaltainen tavara edustaa hyvinkin perinteistä nykymusiikkia.
 
There's a liar on the altar. The sermon never falter
This is religion. Your religion.
Lähikauppias
08.03.2006 20:23:24 (muokattu 08.03.2006 20:26:42)
Kotisivu Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Ihme kitinää ihmisiltä täällä. Heti kun joku tekee jotain ei niin perinteistä, niin se on sitten turhaa kikkailua, tai jotain vastaavaa. Mulle bändi toimi kuin häkä. Soittajatkin oli oikein päteviä.
 
Samaa mieltä. Antaa ihmisten tehdä mitä vaan musiikkia tahtovat. Ei se ole keltään pois. Jos haluaa kolistella ja kikkailla, niin sitten pitää tehdä juuri sitä. Muuten ei AINAKAAN saa aikaiseksi mitään muuta kuin laimeaa paskaa. Jos joku ei tykkää, niin kuunnelkoon sitten herrajumala jotain sellaista mistä pitää.
 
Tuvalun klipit kuulostivat kiinnostavalta. Täytyypä mennä katsomaan livenä.
 
Niin, ja hyvä leffa tuo Tuvalu myös, jos nimi on siitä otettu. Ainakin noiden valokuvissa olevien koneiden perusteella voisi ollakin.
 
EDIT: Tosin, kun kuuntelee esim. tuota Neuroromantiikkaa -klippiä, niin ehkä inan verran turhan paljon ollaan samoilla linjoilla Mars Voltan kanssa. Ehkä siihen voisi lisätä jotain muutakin omaa kuin sen suomen kielen ja naislaulajan. Eipä se tosin mua pahasti haittaa, Mars Volta on kuitenkin kova bändi.
 
www.johnnysuperhero.tk
Rock over London, rock on Chicago.
Mohla
08.03.2006 20:28:40
Kotisivu Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Minulle FlatOutFuckedin kaltaiset kommentoijat edustaa hyvinkin perinteistä kyynistä ja ahdistunutta nykyrokkipoliisia.
 
Kova ruumiillinen työ ei ole koskaan tappanut ketään - mutta miksi ottaa riski?
-Charlie McCharty
aivokuolio
08.03.2006 20:32:05
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Minulle FlatOutFuckedin kaltaiset kommentoijat edustaa hyvinkin perinteistä kyynistä ja ahdistunutta nykyrokkipoliisia.
 
Amen to that. Plussat lasahti välittömästi.
 
Piti jo hetkisen verran pohdiskella, että mistä nuo pari tyyppiä olivat niin tuttuja. Pokolla oli joskus sellanen yhden levyn ihme kuin Myyt, ja laulaja ja tuo Mars Volta-vertaukset aikaansaava kitaristi (ulkonäkö ja efektilaudan koko) olivat siinä.
 
3 henkilöä tai 240 kg lihaa
FlatOutFucked
08.03.2006 20:57:08
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Minulle FlatOutFuckedin kaltaiset kommentoijat edustaa hyvinkin perinteistä kyynistä ja ahdistunutta nykyrokkipoliisia.
 
Väärin. Rokkipoliisi on pedantti kyynikko, joka tietää-enemmän-kuin-sinä-ja-on-siksi-parempi-elämänmuoto-kuin-sinä.
Minä en tiedä mitään musiikista/sen tekemisestä ja myönnän sen ihan avoimesti.
 
Ja tämä ketju edustaa hyvin sitä perinteistä asennoitumista eri mieltä oleviin, eli aletaan vinkua ja itkeä jos ei tykätä ko. eriavästä mielipiteestä. Te fanit tässä enemmän narisette.
 
There's a liar on the altar. The sermon never falter
This is religion. Your religion.
aikavaikea
08.03.2006 21:02:44
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Periaatteessa kuulostaa hyvältä. Pitää varmaan käydä kuuntelemassa musiikkiaankin. Linkkiä?
 
What's the ugliest part of your body?
miscage
08.03.2006 21:32:30
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Periaatteessa kuulostaa hyvältä. Pitää varmaan käydä kuuntelemassa musiikkiaankin. Linkkiä?
 
www.tuvalu.ws
 
Sieltä löytyy yksi kokonainen biisi + klipit.
aikavaikea
08.03.2006 21:53:05
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

www.tuvalu.ws
 
Sieltä löytyy yksi kokonainen biisi + klipit.

Kiitos. Pitäisi tuollainen info laittaa heti ketjun alkuun. Käyn huomenna kuuntelemassa.
 
What's the ugliest part of your body?
miscage
08.03.2006 22:10:35
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Kiitos. Pitäisi tuollainen info laittaa heti ketjun alkuun. Käyn huomenna kuuntelemassa.
 
Kröhöm....tarkistapa aloitusviesti.
PomppoK
08.03.2006 23:11:51
Kotisivu       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

The Mars Volta meets maijavilkkumaat, toimii! Pari kertaa jo nähnyt livenä lyhyen ajan sisään, molemmat kerrat eroittuvat toisistaan, paitsi laadun osalta. Levykin on ollut suht kovassa kuuntelussa, useiden rytmisten ratkaisujen komeus alkaa vähitellen paljastua tyhmemmällekin.
 
Mikähän siinä muuten on, että vasurikitaristit tuntuis olevan lähes poikkeuksetta harvinaisen hyvin erottuvia (edukseen tai ei) ja muutenkin keskivertoa huomattavasti taitavempia. Tuohon on kait vaikea sanoa mitään, mutta suht helppoa on ainakin sanoa, että yleisestikin ottaen poikkeukset aikaansaavat aina epämääräiseen vikinään verhottua kateutta tai muuta jyrkän negatiivista latausta.
 
"Once black, you never come back."
« edellinen sivu | seuraava sivu »
1 2 3 4 5

» Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (Vaatii kirjautumisen)

» Kirjaudu sisään

Keskustelualueet «
Haku tästä aiheesta / Haku «
Säännöt «

Copyright ©1999-2016, Muusikoiden Net ry. Kaikki oikeudet pidätetään.
Palaute | Käyttöehdot | Rekisteriseloste | Netiketti | Mediakortti