| Aihe: The Who | |
|---|
 Feggy
01.11.2005 13:07:23 (muokattu 01.11.2005 13:07:59) | |
|
Haluaisin tutustua bändiin joten minkä levyn sitä pitäisi/kannattaisi ostaa?
On kaksi Who:ta : pop-art-who (kokoelma Meaty, Beauty, Big & Bouncy) ja Hard-Who (osta Who's Next tai Quadrophenia). Tietenkin on kokoelmia, jotka kattavat molemmat. Parhaimman kuvan saa varmaan tuosta Kids are alright-leffasta, jonka kaikkien rock-musiikin ystävien pitäisi nähdä. | |
Pari juttua pitää sanoa... Then and now kokoelma kattaa aika hyvin The Whon uran. Quadrophenia on todellinen mestariteos. Ja Tommy elokuva on aika hauska pätkä :)
Eipä tässä muuta. Ps: Ei kannata juoda giniä, koska Dr. Jimmy saattaa tulla vierailemaan!
When I woke up, mom and dad are rolling on the couch.
Rolling numbers, rock and rolling, got my Kiss records out. | |
Pari juttua pitää sanoa... Then and now kokoelma kattaa aika hyvin The Whon uran. Quadrophenia on todellinen mestariteos. Ja Tommy elokuva on aika hauska pätkä :)
Eipä tässä muuta. Ps: Ei kannata juoda giniä, koska Dr. Jimmy saattaa tulla vierailemaan!
Makuasioitahan nämä, mutta musta Tommy on ihan hanurista. Quadrophenia-leffa on huomattavasti ansiokkaampi ja Who-dokkarina Kids are alright on paras. | |
Haluaisin tutustua bändiin joten minkä levyn sitä pitäisi/kannattaisi ostaa?
Who's Next ja Quadrophenia.
Frank Zappa: Joe's Garage - Packard Goose (3:15 - 4:08) |  Jackie
01.11.2005 15:01:00 (muokattu 01.11.2005 15:08:17) | |
|
Tommy on ihan hanurista.
Hehee, mutta silti hiton hauska. Kannattaa myös hankkia 30 years of maximum r&b dvd. Reilusti hyvälaatuista livemateriaalia ja löytyy jopa haastattelua ja liveä suomen keikalta vuodelta 66.. vai oliko se 67??
When I woke up, mom and dad are rolling on the couch.
Rolling numbers, rock and rolling, got my Kiss records out. | |
Nähtyäni Rock n' Roll Circuksen tuli Keith Moonista yksi suosikkirumpaleista. Iloisen näköistä soittoa jos ei muuta :) Kunnon koheltaja.
Tuumasta toiseen. | |
Nähtyäni Rock n' Roll Circuksen tuli Keith Moonista yksi suosikkirumpaleista. Iloisen näköistä soittoa jos ei muuta :) Kunnon koheltaja.
Moon oli kyllä aivan tajuttoman kova soittamaan ja räjäyttelemään rumpuja:)
Everybody loves somebody but nobody loves rumpali. | |
Diggaan. Ei mulla muuta.
"I really don't care about Kirk (Hammett) he stole my job, but at least I got to bang his girlfriend before he took my job how do I taste, Kirk?" - Dave Mustaine | |
Haluaisin tutustua bändiin joten minkä levyn sitä pitäisi/kannattaisi ostaa?
Live at Leeds ei jätä taatusti kylmäksi, siihen kannattaa tutustua. Bändin hurmos tulee esille lauteilta aika nasakasti.
Jäitä ammeeseen Jepson! Herra kylpee pian! | |
Haluaisin tutustua bändiin joten minkä levyn sitä pitäisi/kannattaisi ostaa?
Mielestäni hyviä aloituslevyjä:
Live at Leeds, Who's Next, Tommy.
Ja sitten kun ne määritelty:
Quadrophenia, Sell Out, Who By Numbers, My Generation
Ja sitten ne loput.
Ehdotttomia ovat myös 4 CD:n boxi 30 Years of Maximum R & B ja samanniminen DVD sekä tietenkin Kids Are Alright DVD.
"Teeskentelin monta vuotta pitäväni jazzista. Maksoin kovan hinnan." -Lemmy | |
the who on kyllä silkka parhautta! who's next, quadrophenia ja kids are allright dokkari on lähes pakollisia kaikille tutustuttavaksi.
Quadropheniassa on muuten retee se love, reign on me - teema joka jatkuu koko tuplan ajan.
"Mä en oo ikinä luottanu jätkiin jotka laulaa poppii" -Jone Nikula | |
Live at Leeds ei jätä taatusti kylmäksi, siihen kannattaa tutustua. Bändin hurmos tulee esille lauteilta aika nasakasti.
Joo, tää Live At Leeds (julkaistu 16.5.1970) on yks mun suosikkeja, kertakaikkisen armoton livetaltiointi ja ryhdikästä bassoröytöä by Entwhistle.. ! |  rokkirami
01.11.2005 22:23:57 (muokattu 01.11.2005 22:29:09) | |
|
Won't Get Fooled Againin kliimaksista ei rock and roll enää paljoa paremmaksi voi mennä. Se karjaisu, se karjaisu...
Joo se karjasu on kyllä ihan paras. Naapurit varmaan tykkää, kun mä hoilailen aina ton Who's next albumin mukana.
edit: Live at Leeds ei jätä taatusti kylmäksi, siihen kannattaa tutustua. Bändin hurmos tulee esille lauteilta aika nasakasti.
Tää on yks parhaista livelevyist mitä tiedän, ja Keith Moon on kuin joku hemmetin hurrikaani ku se pistää kunnolla menee. Energinen kaveri. |  Rämppy
02.11.2005 09:54:02 (muokattu 02.11.2005 09:56:29) | |
|
Who's Nextin tuplacd-versiolla (joku deluxe edition tms.) on livelätty, joka on erittäin kova. Mielestäni yhtä hyvä kuin legendaarisen hyvä Live at Leeds.
Ja Live at Leedsin vastaavalla tuplacd:llä on Tommy kokonaisuudessaan livenä. Jännä kuunnella kuinka kolme soittajaa + laulaja suoriutuvat alunperin melko mahtipontisesta rockoopperasta livenä. Ja suoriutuvathan ne -soitto on erittäin pontevaa ja tiukkaa. Alkujaan aika runsaasti sovitetut biisit eivät kuullosta lainkaan köyhiltä peruskokoonpanollakaan vedettynä.
Noita livejä kuunnellessa olen oppinut arvostamaan Pete Townshendia kitaristina huomattavasti aiempaa enemmän. Ei mikään tilusankari, mutta mm. dynamiikka hienosti hallussa.
Eikö tähän rämpyttämiseen koskaan kyllästy? | |
Jos siis jos The Whosta puhutaan nii se on kyl mun mielestä melki kovin rokkibändi ikuna. Aina puhutaan kuinka Beatles on paras ja sit Rollarit nii mun mielestä The Who:n kuuluisi olla viimeistään 3. sijalla(Bob Dylanin kanssa...mielestäni voisi mennä ehkä Rollareittenkin ohi mutta se on sitten eri juttu). Bändi pesi molemmat mennen tullen livenä, on muutenkin antanu paljon vaikutteita live-esiintymisiin ja muitakin vaikutteita esim. punk(mc5, ramones, sexpistols) ja hard rock(led zeppelin, queen, wasp) sekä myös ihan perus rock/pop(oasis, hellacopters, stereophonics) bändeille. Edellämainitut bändit(ja monet muut) ovat joko coveroineet ko. bändin tuotantoa tai maininnet suurena vaikuttajanaan tai suoraan "varastettu" riffejä ynnämuuta.
Entä sitten itse jäsenet:
Pete Towshend: Whon "pomo" siinä mielessä että teki noin 90% biiseistä. Kitaristina ei teknisesti mikään mestari, mutta jos vaikka jos livejä kuuntelee nii ihan helvetin tiukka rytmikitarointia ja hienoja yhden nuotin sooloja. Myös voimasointujen ja hallitun feedbackin käytön edelläkävijöitä. Jopa Jimi Hendrix on ottanut selviä vaikutteita esimerkiksi lavaesiintymiseen kitaran hajoittamisesta ja feedbackin ja kaikelaisen kaaottisen melun ja voimasointujen käyttöön. Ja kaikki hienot mutta yksinkertaiset riffit kuten Substitute, Pinball Wizard, Behin Blue Eyes, The Real Me. Sekä myös hyvät sanoitukset Ja sitten vielä syntikan soitto Who's Next albumilla. Käsittääkseni syntikkaa ei oltu tuohon aikaan rokissa kukaan käyttänyt tuolla tavalla kuten Wont get fooled againissa. Niin ja lava esiintyminen tietenkin aivan omaa luokkaansa.
John Entwistle: Jopa eräs kaikkien aikojen bändin basistina pidetty Pauli Mäkkarttula on myöntänyt(?)/ottanut vaikutteita jotka huomaa ainakin Helter Skelter kappaleessa. Mielestäni basson Jimi Hendrix. Lavalla ollessa täysin vastakohta muille, seisoi lähinnä paikallaan mutta sormet menee 1000km tunnissa otelaudalla. Piti homman myös täydellisesti koossa elikä ikäänkuin ankkuri jota ilman bändi olisi voinut upota. Todella laaja ääniala kuten erittäin korkea falsetti jota ilman bändi olisi ollut vähän pulassa livenä. Kuunnelkaapa vaikka biisejä kuten The Real Me, My Generation, Sister Disco, Happy Jack, Young Man Blues(live) tai Dreaming From The Waist(liveversioissa varsinkin) niin kuulette mitä on(ainakin mun miälestä)basson soitto parhaimmillaan.
Keith Moon: Legenda. Täysin oma tyyli jota mielestäni kukaan ei ole pystynyt matkimaan. Ensimmäisiä tuplabassorumpujen käyttäjiä rokissa. Joittenkin mielestä soitto on yhtä jatkuvaa filliä jossa ei ole mitään järkeä mutta kyllä parhaimmillaan ainakin noihin Whon biiseihin sopii kuin nenä päähän ellei paremmin. Varsinaisia rumpusooloja mies ei kuitenkaan soittanut kuin muutaman kerran. Loppuaikoina hiukan laimeni päihdeongelmien ja treenamattomuuden takia. Ironista kyllä että mies kuoli juuri kun oli pääsemässä kuiville:/. Happy Jack, Heaven&Hell(live), Young Man Blues(live), Bargain, The Real Me.
Roger Daltrey: Äänialaltaan ehkä melko heikko mutta se voima mitä siinä laulussa on! Livenä pystyi lähes samaan kuin mitä studiossa. Usein pidetään Whon lahjattomana tyyppinä mutta ei myöskään hänen suorituksiinsa moni pystyisi kuten Wont Get Fooled Again, Love Reign Over Me, Behind Blue Eyes, Eho Are You, Young Man Blues(live)
Ja sitten vielä jos noista 70 luvun albumeista puhutaan niin aina hehkutetaan WN:tiä ja Quadropheniaa mutta myös seuraavat Who By Numbers ja Who Are You ovat loistatekeleitä. Tosin niihin ehkä kannattaa tutustua ensin mainittujen jälkeen tosin toisaalta taas olen sitä mieltä että Quadrophenia kokonaisuutena on hieman tylsähkö ainakin aluksi elikä mielestäni hyvä tutustumisjärjestys on: WN, WAY, Quadrophenia ja sitten WBN joka iski meikäläiseen aika hyvin kun oli noihin muihin tutustunut. Paljon hyviä biisejä joita ei kokoelmilla paljoa näkynyt ja loistavia sanoituksia. 80 albumeita en ole kuullut enkä tiedä haluanko mutta ei saa kuitenkaan unohtaa loistavaa You Better You Bet kipaletta. 60 luvun albumit oli kokonaisuutena vähän heikkoja eli oli hyvää mut myös täytemateriaalia...parhaat biisit julkaistiin silloin lähinnä singleinä eivätkä siten albumeille päätyneet. Ultimate Collectionilta löytyy lähes kaikki mitä aloittelijan täytyy kuulla(vaikkakin WBN on unohdettu lähes kokonaan.
Mielestäni ehdottomasti mittaamaton vaikutus rock musiikkiin ja sen moniin alagenreihin. Aliarvostettu sanana sopii tähän bändiin .
Tähän loppuun vielä että en varsinainen muusikko ole eli teoriat on aika hukassa ainakin kitaran ja basson osalta ja muutenkin et nämä on taas näitä minun mielipiteitä et saa olla eri mieltä ja kritisoida asiallisesti mutta ei saa tappelua järjestää:).
"Informaatio ei ole sama kuin tieto. Tieto ei ole sama kuin viisaus. Viisaus ei ole sama kuin totuus. Totuus ei ole sama kuin kauneus. Kauneus ei ole sama kuin rakkaus . Rakkaus ei ole sama kuin musiikki. Musiikki on kaikkein parasta!" -Frank Zappa |  -J
03.11.2005 12:20:24 | |
|
Live at Leeds on todella kova levy, joka about 10 vuotta sitten aiheutti allekirjoittaneessa suunnatonta kiinnostusta bändiä kohtaan. Aikaisemmin en The Whon tuotantoon ollut tutustunutkaan kuin ehkä satunnaisesti kuullen.
Ransu -koira on suomalaisen viihdebusineksen rautaisin ammattilainen - 25 vuotta käsi perseessä ja pää on kestänyt! |  2541
03.11.2005 15:24:11 | |
|
Ja sitten vielä jos noista 70 luvun albumeista puhutaan niin aina hehkutetaan WN:tiä ja Quadropheniaa mutta myös seuraavat Who By Numbers ja Who Are You ovat loistatekeleitä.
Who By Numbers on aika aliarvostettu ja vähän harmittaakin kun kokoelmille levyltä päätyy aina vain sinkkubiisi "Squeeze Box", kun jo mainitsemasi "Dreaming From The Waist" on ihan klassikkomateriaalia.
Who Are Yousta olen kyllä eri mieltä kanssasi, minusta se on nimibiisiä lukuunottamatta varsin tylsä tekele. Remasteroitua versiota hieman piristää bonusbiisinä oleva demo "Empty Glass" josta tuli Townshendin soololevyn nimikappale pari vuotta myöhemmin. Empty Glass -levy pesee muutenkin kokonaisuutena tuon ajan The Who -älpyt.
60 luvun albumit oli kokonaisuutena vähän heikkoja eli oli hyvää mut myös täytemateriaalia...parhaat biisit julkaistiin silloin lähinnä singleinä eivätkä siten albumeille päätyneet.
Kyllä minusta The Who Sell Out toimii nimenomaan kokonaisuutena ja on muutenkin levynä The Who:n top viidessä. | |
Käyttäjätunnukselle + kirjoituksesta ! Kaikkea en kuittaa eikä tarvitsekkaan, koska kirjoitus oli mielipide -painotteinen.
Tuollaisia juttuja on ihan mukava lukea ja vaikka verrata omaan mielipiteeseen aiheesta. Ei aina tarvitse olla sitä perusfaktaa, joka löytyy netistä muutenkin. Ja omaan arvoonsa jää myös ne oman mielipiteensä Tyrkyttäjät, jotka ovat Aina oikeassa.
The Who ! |  HaloOfFlies
03.11.2005 19:56:37 (muokattu 03.11.2005 20:01:04) | |
|
Jos siis jos The Whosta puhutaan nii se on kyl mun mielestä melki kovin rokkibändi ikuna. Aina puhutaan kuinka Beatles on paras ja sit Rollarit nii mun mielestä The Who:n kuuluisi olla viimeistään 3. sijalla(Bob Dylanin kanssa...mielestäni voisi mennä ehkä Rollareittenkin ohi mutta se on sitten eri juttu). Bändi pesi molemmat mennen tullen livenä, on muutenkin antanu paljon vaikutteita live-esiintymisiin ja muitakin vaikutteita esim. punk(mc5, ramones, sexpistols) ja hard rock(led zeppelin, queen, wasp) sekä myös ihan perus rock/pop(oasis, hellacopters, stereophonics) bändeille. Edellämainitut bändit(ja monet muut) ovat joko coveroineet ko. bändin tuotantoa tai maininnet suurena vaikuttajanaan tai suoraan "varastettu" riffejä ynnämuuta.
Entä sitten itse jäsenet:
Pete Towshend: Whon "pomo" siinä mielessä että teki noin 90% biiseistä. Kitaristina ei teknisesti mikään mestari, mutta jos vaikka jos livejä kuuntelee nii ihan helvetin tiukka rytmikitarointia ja hienoja yhden nuotin sooloja. Myös voimasointujen ja hallitun feedbackin käytön edelläkävijöitä. Jopa Jimi Hendrix on ottanut selviä vaikutteita esimerkiksi lavaesiintymiseen kitaran hajoittamisesta ja feedbackin ja kaikelaisen kaaottisen melun ja voimasointujen käyttöön. Ja kaikki hienot mutta yksinkertaiset riffit kuten Substitute, Pinball Wizard, Behin Blue Eyes, The Real Me. Sekä myös hyvät sanoitukset Ja sitten vielä syntikan soitto Who's Next albumilla. Käsittääkseni syntikkaa ei oltu tuohon aikaan rokissa kukaan käyttänyt tuolla tavalla kuten Wont get fooled againissa. Niin ja lava esiintyminen tietenkin aivan omaa luokkaansa.
John Entwistle: Jopa eräs kaikkien aikojen bändin basistina pidetty Pauli Mäkkarttula on myöntänyt(?)/ottanut vaikutteita jotka huomaa ainakin Helter Skelter kappaleessa. Mielestäni basson Jimi Hendrix. Lavalla ollessa täysin vastakohta muille, seisoi lähinnä paikallaan mutta sormet menee 1000km tunnissa otelaudalla. Piti homman myös täydellisesti koossa elikä ikäänkuin ankkuri jota ilman bändi olisi voinut upota. Todella laaja ääniala kuten erittäin korkea falsetti jota ilman bändi olisi ollut vähän pulassa livenä. Kuunnelkaapa vaikka biisejä kuten The Real Me, My Generation, Sister Disco, Happy Jack, Young Man Blues(live) tai Dreaming From The Waist(liveversioissa varsinkin) niin kuulette mitä on(ainakin mun miälestä)basson soitto parhaimmillaan.
Keith Moon: Legenda. Täysin oma tyyli jota mielestäni kukaan ei ole pystynyt matkimaan. Ensimmäisiä tuplabassorumpujen käyttäjiä rokissa. Joittenkin mielestä soitto on yhtä jatkuvaa filliä jossa ei ole mitään järkeä mutta kyllä parhaimmillaan ainakin noihin Whon biiseihin sopii kuin nenä päähän ellei paremmin. Varsinaisia rumpusooloja mies ei kuitenkaan soittanut kuin muutaman kerran. Loppuaikoina hiukan laimeni päihdeongelmien ja treenamattomuuden takia. Ironista kyllä että mies kuoli juuri kun oli pääsemässä kuiville:/. Happy Jack, Heaven&Hell(live), Young Man Blues(live), Bargain, The Real Me.
Roger Daltrey: Äänialaltaan ehkä melko heikko mutta se voima mitä siinä laulussa on! Livenä pystyi lähes samaan kuin mitä studiossa. Usein pidetään Whon lahjattomana tyyppinä mutta ei myöskään hänen suorituksiinsa moni pystyisi kuten Wont Get Fooled Again, Love Reign Over Me, Behind Blue Eyes, Eho Are You, Young Man Blues(live)
Ja sitten vielä jos noista 70 luvun albumeista puhutaan niin aina hehkutetaan WN:tiä ja Quadropheniaa mutta myös seuraavat Who By Numbers ja Who Are You ovat loistatekeleitä. Tosin niihin ehkä kannattaa tutustua ensin mainittujen jälkeen tosin toisaalta taas olen sitä mieltä että Quadrophenia kokonaisuutena on hieman tylsähkö ainakin aluksi elikä mielestäni hyvä tutustumisjärjestys on: WN, WAY, Quadrophenia ja sitten WBN joka iski meikäläiseen aika hyvin kun oli noihin muihin tutustunut. Paljon hyviä biisejä joita ei kokoelmilla paljoa näkynyt ja loistavia sanoituksia. 80 albumeita en ole kuullut enkä tiedä haluanko mutta ei saa kuitenkaan unohtaa loistavaa You Better You Bet kipaletta. 60 luvun albumit oli kokonaisuutena vähän heikkoja eli oli hyvää mut myös täytemateriaalia...parhaat biisit julkaistiin silloin lähinnä singleinä eivätkä siten albumeille päätyneet. Ultimate Collectionilta löytyy lähes kaikki mitä aloittelijan täytyy kuulla(vaikkakin WBN on unohdettu lähes kokonaan.
Mielestäni ehdottomasti mittaamaton vaikutus rock musiikkiin ja sen moniin alagenreihin. Aliarvostettu sanana sopii tähän bändiin .
Tähän loppuun vielä että en varsinainen muusikko ole eli teoriat on aika hukassa ainakin kitaran ja basson osalta ja muutenkin et nämä on taas näitä minun mielipiteitä et saa olla eri mieltä ja kritisoida asiallisesti mutta ei saa tappelua järjestää:).
Kyllä tuosta kirjoituksesta on pakko antaa plussaa, oli todella hieno. Jäsenkuvauksista olen kyllä kaikista samaa mieltä, eritoten siitä, että Roger Daltreyn laulusuorituksiin ei kovin moni pysty. Ne ovat suorastaan huikeita. Uskomaton vokalisti, sekä levyllä että livenä. Yksi parhaista ikinä.
80-luvun Who-levyistä voin sanoa suoraan että niihin tekeleisiin ei kannata tutustua. You Better You Bet on kyllä loistokappale, mutta muuten ne levyt ovat kyllä sanalla sanoen karseita. Norpan ohjelmassa niitä joskus soitettiin Who-putkessa. En suosittele kasari-Whota.
Kids Are Alright-DVD:llä oli mielenkiintoinen special feature, jossa pystyi seuraamaan Entwistlen bassonsoittoa kahdessa biisissä (Baba O'Riley ja Won't Get Fooled Again). On kyllä timantinkova basisti, täytyy myöntää.
First they steal your mind and then they steal your soul | |
Pete Towshend: Whon "pomo" siinä mielessä että teki noin 90% biiseistä. Kitaristina ei teknisesti mikään mestari, mutta jos vaikka jos livejä kuuntelee nii ihan helvetin tiukka rytmikitarointia ja hienoja yhden nuotin sooloja. Myös voimasointujen ja hallitun feedbackin käytön edelläkävijöitä. Jopa Jimi Hendrix on ottanut selviä vaikutteita esimerkiksi lavaesiintymiseen kitaran hajoittamisesta ja feedbackin ja kaikelaisen kaaottisen melun ja voimasointujen käyttöön. Ja kaikki hienot mutta yksinkertaiset riffit kuten Substitute, Pinball Wizard, Behin Blue Eyes, The Real Me. Sekä myös hyvät sanoitukset Ja sitten vielä syntikan soitto Who's Next albumilla. Käsittääkseni syntikkaa ei oltu tuohon aikaan rokissa kukaan käyttänyt tuolla tavalla kuten Wont get fooled againissa. Niin ja lava esiintyminen tietenkin aivan omaa luokkaansa.
.
Siinähän se on sanottu. Soundit, tyylikkyys ja tuulimylly. | | « edellinen sivu | seuraava sivu » | |
|---|
|
|
