| Aihe: The Divine Comedy | |
|---|
|
Satuin katsomaan viimeisimmän Jools Holland show:n töllöstä ja perskutarallaa yhdellä stagella esiintyi tämä pumppu. Ja olipa mielenkiintoisen kuuloinen ryhmä, miellytti heti. En ole aiemmin kuullutkaan bändistä ja en osaa sanoa mitä biisejä esittivät - siis minkä aikakauden, olivatko tuoreita vai vanhempaa matskua. Yksi taisi olla Mother dear -niminen. Mieleen juolahti kaikuja Kinkseistä ja sen suuntaisesta kamasta varsinkin sen kipaleen kohdalla.
Mother Dear ainakin on uusimmalta, eli Victory for the Comic Muse -nimiseltä albumilta:
1. To Die A Virgin _
2. Mother Dear _
3. Diva Lady _
4. Lady Of A Certain Age _
5. Light Of Day _
6. Threesome _
7. Party Fears Two _
8. Arthur C Clarke's Mysterious World _
9. Plough _
10. Count Grassi's Passage Over Piedmont _
11. Snowball In Negative
Isoin hitti lienee edelleen Casanovalta löytyvä Something for the Weekend.
Pitääkin taas kuunnella... Teuvo
Loman Euroviisuihin-kerho#3
"Oikean rytmin kiinni saan, iskelmä alkaa kiinnostaa..." | |
Nostan törkeästi ja pyytämättä threadia, ja vielä tökerömmin copy-pastetan puolet messun sisällöstä:
(kopi-paste)
New Album-Bang Goes The Knighthood
Release Date- May 31st
Written and produced by Neil Hannon, Bang Goes The Knighthood was recorded in Dublin and London during 2009.
The tracklisting is:
1. Down In The Street Below
2. The Complete Banker
3. Neapolitan Girl
4. Bang Goes The Knighthood
5. At The Indie Disco
6. Have You Ever Been In Love
7. Assume the Perpendicular
8. The Lost Art of Conversation
9. Island Life
10. When A Man Cries
11. Can You Stand Upon One Leg
12. I Like
(/end of kopi-paste)
Hannon on esittänyt todistetusti indie discon livenä Madridissa, ja se onkin ainoa viisu, joka on kuulottimiin tarttunut. Sen kuultuani ja biisien nimiä ylianalysoituani, odottelen levyä lievästi pelon sekaisin tuntein. Vaikuttaa hieman liian hauskalta levyltä, ikäänkuin cricket popia mutta eri lyriikoilla. Isot orkesterit on luojan kiitos toki mukana, mutta turha kai tollaisista biisinnimistä on odottaa mitään Timewatchingin (short album about love -versio) kaltaista dramaattisuutta. Sellaista tässä nyt kaivataan, eikä niitä jatkuvia ELO-pastisseja.
Eiköhän tässä ole riittävästi vainoharhaa yhdelle postaukselle. :)
At The Indie Disco: http://www.youtube.com/watch?v=SIqAfP7Ms7Q
Neil Hannon omin sanoin: http://www.thedivinecomedy.com/?p=525 | |
Ja kappas vaan, eilenhän se levy sitten ilmestyikin. Enemmän tuo kolahti mulle kuin Victory for the Comic Muse. Tuo Bang Goes The Knighthood kuulostaa mun mielestä aika paljon Casanovan ja Absent Friendsin välimuodolta, tosin myös jonkin verran Duckworth Lewis Methodilta miinus krikettisanoitukset.
Aika moni arvostelu on dumannut ekat biisit levyllä liian pikkunäppäriksi ja ärsyttäviksi, etenkin The Complete Bankerin, mutta mä pidän. Ehkä sellainen pieni näsäviisailu jotenkin vaan sopii Hannonille.
No, katotaan sitten kun levy on pyörinyt sen 20-40 kertaa, mitä mieltä olen. Entäs te? | |
Eilisestä asti pyörittänyt tätä levylautasella.
Pidän. Olen ehkä näin fanina jäävi arvostelemaan levyä, mutta sanotaan nyt niin, että neljän tähden levy. Ei sitä tietenkään voi verrata uskottavasti vanhoihin klassikoihin, mutta kun kyseessä on 10. levy, niin sitä taustaa vasten erittäin hyvä suoritus. Kyllä Hannon osaa säveltää vielä. Sovitukset on ollut hieman hakusessa Andrew Skeetin ohjauksessa, jos vertaa etenkin Joby Talbotin aikaan. Toisaalta ymmärrän ettei ole kovinkaan halpaa tehdä fin de sieclen kaltaisia plättyjä omasta pussista. :)
Kohokohtia (tähän mennessä):
When a Man Cries (paras biisi ehdottomasti, muut eivät ole missään järjestyksessä)
I Like
Down In The Street Below
Neapolitan Girl
The Complete Bankerin kanssa minulla on se ongelma, että olin kuullut biisin noin kymmenessä eri radiosessionnissa, ja mielestäni levyversion tuotanto eikä sovituskaan (hivenen flat?) ei ole biisille eduksi. Hieno laulu livetarpeisiin, mutta jokin klikkaa studioversiossa. Lienenkö sitten jo kyllästynyt siihen?
Helpotus tässä kaikessa oli kait se, että At The Indie Disco on vasta levyn 11. paras biisi. :) Se kehnoin viisu nyt on selviö, ja tuskin minun tarvitsee sanoa mikä biisi on kyseessä...
Liian aikaista kaiketi puhua tulevaisuudesta, mutta toivoisin, että Hannon tekisi seuraavaksi levyn Yann Tiersenin kanssa. Siitä voisi seurata vielä vanhallakin iällä yksi viiden tähden levy. |  Tuomas
03.06.2010 21:42:41 (muokattu 03.06.2010 21:42:52) | |
|
Nyt on kuunneltu se 10-20 kertaa ja mieleen jää ehkä eniten tämä sakki:
Down in the Street Below (aivan loistava)
I Like (tästä tulee jostain syystä mieleen Egotrippi, hulppean simppeli ja pirteä biisi)
The Complete Banker (toimii aina vaan)
When a Man Cries (ajattelin ensin, että ollaanko hiukan liian mahtipontisena liikenteessä mutta ei Neil voi olla liian mahtipontinen, toimii joka kuuntelulla paremmin)
Lisäksi päässä soi säännöllisesti Neopolitan Girl ja Assume the Perpendicular.
Yksi jännä ilmiö tässä on, että en tykkää pitää tätä levyä taustakuunteluna. Etenkin eka biisi jotenkin vaatii kuulijan huomion, että se avautuisi oikein. Hienoa sävelkuljetusta. Tykkään. | |
Perjantaina - kuuden vuoden tauon jälkeen - ilmestyi uusi kokopitkä äänite Foreverland. Ei tullut taaskaan viiden tähden levyä, mutta ei toisaalta sellaista katastrofia kuin singlet yksinään antoivat ehkä odotuttaa (tiesin kylläkin olla laittamatta liian suurta arvoa singlevalinnoille, niille on kuitenkin aina oma logiikkansa). Nimibiisiä lukuunottamatta levyhän on hyvää ja varmaotteista tekemistä ja ne singletkin menee kivasti tuon kokonaisuuden mukana, etenkin kun niitä ei todellakaan tehnyt mieli kuunnella puhki aiemmin.
Tästä perusvarmuudesta kuuluu läpi tietysti jossain määrin myös pastissimaisuus ja yllätyksettömyys - ylläri pylläri - ja erityisesti Hannonin on tällä kertaa kiittäminen The Divine Comedya; postittakoon kopion cd:stä siis itselleen Scott Walkerin sijasta. Me vähän varttuneemmat ja kaikista muista kelkoista jo aikapäiviä sitten tipahtaneet fanit arvostamme, että edellisen jokseenkin pianovetoisen levyn jälkeen isompia orkestraatioita kantautuu taas kuulottimiin, vaikka kiistatta niitä jousia voisi olla aina enemmänkin.
Suosikkiraidaksi tällä kierroksella valikoituu I Joined The Foreign Legion (To Forget). Ei sitä enää 30 vuoden päästä muistella kuten monia muita TDC-ajattomuuksia, mutta juuri nyt se kuulostaa hemmetin hyvältä. Kunniamaininta Other Peoplelle kaikesta käyttämättä jääneestä potentiaalista. Se olisi voinut olla kaikkien aikojen paras levytetty laulu, mutta olisihan se toisaalta voinut jäädä kakkoseksi; nyt jäi sentään se mahdollisuus.
Ennalta-arvattava 4/5. | |
Täytyy sanoa, että saikkupäivän pelastaja on tämä levy. Kelpaa lekotella sohvalla, tuijottaa kattoon ja kuunnella kappaleita. En osaa nyt vielä suoraan sanoa mitään, mutta kyllähän Hannon itseltänsä kuulostaa.
Foreverlandin haitarismi tuo vahvasti mieleen Fin de Sieclen ja siellä Life on Earthin, tosin positiivissävytteisempänä. Tai ehkä termi, jota haen, on "monimielinen".
Liian ilkeä hipiksi. | | « edellinen sivu | seuraava sivu » | |
|---|
|
|
