Rock, pop, alternative ›

Newsted85: Power Windows on myös erinomainen levy. Kuulokkeilla etenkin. Lifeson soittaa tosi hyviä juttuja siellä syntikoiden seassa.
 
Joo, ei sekään huono oo ja ohan siellä pari ihan kurkoa biisiä mut jotenkin se on kokonaisuutena ehkä vähän tasapaksu, mistä syystä tulee harvemmin kuunneltua.

Cut to the Chase sisältää yhden parhaista Lifesonin sooloista.

Hamsteri Kukkonen: Cut to the Chase sisältää yhden parhaista Lifesonin sooloista.
 
Juu ja Counterparts on muutenkin yksi parhaimmista Rush-levyistä.

Hamsteri Kukkonen: Cut to the Chase sisältää yhden parhaista Lifesonin sooloista.
 
Piti kuunnella. Ihan makia kaikukammio.
 
Subdivisionsin soolo se paras kuitenkin on. Vastaväitteitä ei kuunnella.

kyseinen: Limelightin soolo se paras kuitenkin on. Vastaväitteitä ei kuunnella.

Vessajono: Limelightin
 
juurikin näin

kyseinen: La Villa Strangiaton soolo se paras kuitenkin on. Vastaväitteitä ei kuunnella.
 
Nyt hei.

La Villa Jouluaatossa on kyllä ihan hyvää shreddinkiä, mut Limelight on vaan niin paljon tyylikkäämpi.

Limelight, Between the Wheels, Turn the Page, Presto, Ghost of a Chance, The Garden. Sooloista nuo ovat ehkä vahvimmin jääneet minulle mieleen. Muitakin hyviä toki on.

Vessajono: Joo, ei sekään huono oo ja ohan siellä pari ihan kurkoa biisiä mut jotenkin se on kokonaisuutena ehkä vähän tasapaksu, mistä syystä tulee harvemmin kuunneltua.
 
Minäkin olen oppinut iän myötä hyväksymään Power Windowsin. Ihan taidokasta poppia, vaikka se kuulostaakin äänitetyn jossakin tyhjässä lentokonehangaarissa.

Zed: Minäkin olen oppinut iän myötä hyväksymään Power Windowsin. Ihan taidokasta poppia, vaikka se kuulostaakin äänitetyn jossakin tyhjässä lentokonehangaarissa.
 
Tuotannollisesti se on kieltämättä vähän huonosti ikääntynyt, vaikka ei mulla sinänsä kasarisoundien kanssa mitään erityisempää ongelmaa ookaan. Enemmän se on se sellanen ajalleen ominainen diskanttisuus, mikä siinä häiritsee ku vaikkapa ne vuosikymmenelle tyypilliset syna- ja sähkörumpusoundit, mitkä ehkä useimmilla muilla särkee korvia.

Vessajono: Tuotannollisesti se on kieltämättä vähän huonosti ikääntynyt, vaikka ei mulla sinänsä kasarisoundien kanssa mitään erityisempää ongelmaa ookaan. Enemmän se on se sellanen ajalleen ominainen diskanttisuus, mikä siinä häiritsee ku vaikkapa ne vuosikymmenelle tyypilliset syna- ja sähkörumpusoundit, mitkä ehkä useimmilla muilla särkee korvia.
 
höpsis, Big Money on aina se eka biisi millä testataan uudet äänivermeet

phiit: höpsis, Big Money on aina se eka biisi millä testataan uudet äänivermeet
 
Uskomaton levy, uskomaton soundi. Tovi kesti, että sain orkkisvinyylin haalittua. Omasta mielestäni tuo soundi on kestänyt todella hyvin aikaa. Se kuulostaa vieläkin futuristiselta ja tuoreelta. Miltähän se on kuulostanut silloin 1985?

Tympee Huttunen: Uskomaton levy, uskomaton soundi. Tovi kesti, että sain orkkisvinyylin haalittua. Omasta mielestäni tuo soundi on kestänyt todella hyvin aikaa. Se kuulostaa vieläkin futuristiselta ja tuoreelta. Miltähän se on kuulostanut silloin 1985?
 
Joskus vertailin alkuperäisen CD-painoksen eroja remasteroituun versioon, ja se alkuperäinen vasta hyvältä kuulostikin, kun jokainen instrumentti soi kirkkaasti ja erottuvasti.
 
Power Windowsista pyörii netissä väitetty demokasetti, jossa sovitukset ovat paikoittain erilaiset lopulliseen albumiin verrattuna ja soundit muistuttavat enemmän Grace Under Pressuren tyyliä. Löytyy Youtubesta: https://www.youtube.com/watch?v=eTkACkEwY9E

Power Windowsin ilmestyessä olin 16 v. ja siinä iässä ihminen lienee vastaanottavaisimmillaan elämää suuremmille elämyksille. Varmaan tästä syystä se on mulle se rakkain Rush-levy! Voi niitä lukuisia pimeitä iltoja omassa huoneessa luurit korvilla ja Marathon tai Middletown Dreams valtavalla volyymilla; olihan se out of this world :-)

Mulla on suunnilleen kaikki alkuperäiset LP painokset Prestoon asti.
RTB, Counterpartsin ja TFE:n kun vielä saisi.

Zed: Minäkin olen oppinut iän myötä hyväksymään Power Windowsin. Ihan taidokasta poppia, vaikka se kuulostaakin äänitetyn jossakin tyhjässä lentokonehangaarissa.
 
Mun Rush-historia meni jotakuinkin niin, että olen todellakin myöhäisherännäinen, kuten kaiken muunkin hyvän musiikin suhteen. Olin joitakin Rushin biisejä koittanut kuunnella silloin tällöin, mutta en vain ikinä päässyt sinuiksi Geddyn äänen kanssa. Marraskuussa 2010 kaveri kehaisi, että kannattaa tutustua biisiin nimeltä Limelight, ja kuuntelin sen, ja sehän toimi ihan hyvin. Kuuntelin sitten jotakin satunnaisia livevetoja Youtubesta, ja laitoin Spotifystäkin soimaan jonkun livelevyn. En kuitenkaan tarkemmin muista, että mikä live se oli. En jaksanut pitkään kuunnella, pari kolme biisiä sieltä täältä.
 
Pikakelaus vuoteen 2012, kun muistaakseni jäsen Stiiq kehui Hemispheresiä, ja päätin jälleen antaa mahdollisuuden. Ja silloin Rush toimi paremmin. En kuitenkaan kuunnellut juuri muuta kuin ko. albumia ja joitakin biisejä Moving Picturesilta. Geddyn äänikin alkoi olla jo vähän siedettävämpää.
 
Sitten alkutalvesta 2013 kuulin radiosta kappaleen, joka iski aivan vitun täysiä, ja ihmettelin että mikä tämä biisi ja mikä tämä bändi oikein on, kun kuulostaa Rushilta mutta oli jotenkin oudon syntikkapitoista verrattuna siihen Rushiin, jonka tiesin aiemmin. Biisi oli Manhattan Project. Kesti hyvä tovi kaivaa tuo biisi esiin, mutta päätin sitten tutustua koko bändiin tarkemmin, ja sillä tiellä ollaan edelleen.
 
Ja edelleen tuo Manhattan Project on omissa kirjoissa yksi bändin suosikkikappaleista.

Itse innostuin 14-vuotiaana nähtyäni Show Don't Tell -videon, jota jonkin verran pyöritettiin jollakin taivaskanavalla. Sitten kun vielä Drums & Drumming (RIP ja kyynel) -lehdessä oli Preston arvostelu, niin päädyin hankkimaan levyn. Sitten aloin hankkia levyjä kronologisesti toiseen suuntaan. A Show of Hands on varmaan edelleenkin suosikkini. Lopetin Caress of Steeliin, kun alkoi mennä liian hapokkaaksi.
 
Muistan lapsuudesta hyvin myös The Body Electricin, jonka video pyöri usein jollain Sky Channelilla tms. Siinä oli jännä video, mutta musa ei ihan lähtenyt vielä 10-vuotiaalle tenavalle.