Muusikoiden.net
10.12.2016
 

Konsertit, keikat, tapahtumat »

Keskustelualueet | Lisää kirjoitus aiheeseen | HakuSäännöt & Ohjeet | FAQ | Kirjaudu sisään | Rekisteröidy

Aihe: Pentagram (US) 10.11.2015 Jyväskylä, Lutakko
1
Mosaiikki
27.07.2015 08:56:47
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Blow Up That Gramophone, Nem Agency & Tanssisali Lutakko esittävät:
 
Pentagram yhdelle keikalle Suomeen
 
Amerikkalaislegenda soittaa Jyväskylän Lutakossa tiistaina 10. marraskuuta. Uusi albumi kaupoissa 28. elokuuta.
 
Pentagram perustettiin Yhdysvalloissa vuonna 1971. Yhtyeen ainoa pysyvä jäsen on laulaja Bobby Liebling. Pentagramin asema rock'n'rollin maailmassa on merkittävä: se tunnetaan Black Sabbathin ohella doom metal -tyylin edelläkävijänä.
 
Pentagram niitti kulttimainetta Yhdysvaltain underground-musiikkipiireissä jo 1970-luvulla. Yhtye ei kuitenkaan saanut levytyssopimusta, mistä syystä se lopetti toimintansa vuonna 1979.
 
1980-luvun alussa Bobby Liebling kokosi uuden Pentagram-kokoonpanon ja debyyttialbumi näki päivän valon vihdoin vuonna 1985. Toisen albuminsa ilmestyttyä vuonna 1987 Pentagram hajosi.
 
Vuodesta 1993 alkaen Bobby Liebling on koonnut Pentagramin useita kertoja uudelleen vaihtelevilla kokoonpanoilla, joista nyt Suomeen saapuvassa soittavat maestron lisäksi klassisilla Pentagram-albumeilla kitaroiva Victor Griffin, basisti Greg Turley ja rumpali Pete Campbell.
 
Suomessa yhtye vieraili viimeksi toukokuussa 2014. Marraskuun ainutlaatuinen keikka Lutakossa soi Jelmu ry:n 25-vuotisjuhlavuoden kunniaksi ja esittelee samalla uudistuvan Pentagramin: klassikkobändi julkaisee Curious Volume -albumin 28. elokuuta 2015.
 
Pentagram (USA)
10.11.2015 Jyväskylä, Lutakko
Ennakkoliput:
Tiketti 27 e + toimituskulut
www.jelmu.net 27€/25€
http://www.tiketti.fi/tapahtuma/33718
http://www.jelmu.net/pentagram-usa-10112015
 
Pressikuvia:
www.pentagramusa.com/gallery.html
 
www.pentagramusa.com
www.facebook.com/pentagramusa
www.jelmu.net
www.blowup.fi
www.nem.fi
 
Mosaiikki
27.07.2015 09:06:02
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Liput myynnissä!
http://www.jelmu.net/pentagram-usa-10112015
http://www.tiketti.fi/Pentagram-USA-Lutakko-Jyvaskyla-lippuja/33718
 
« edellinen sivu | seuraava sivu »
1

» Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (Vaatii kirjautumisen)

» Kirjaudu sisään

Keskustelualueet «
Haku tästä aiheesta / Haku «
Säännöt «

Copyright ©1999-2016, Muusikoiden Net ry. Kaikki oikeudet pidätetään.
Palaute | Käyttöehdot | Rekisteriseloste | Netiketti | Mediakortti