Muusikoiden.net
20.04.2024
 

Konsertit, keikat, tapahtumat »

Keskustelualueet | Lisää kirjoitus aiheeseen | HakuSäännöt & Ohjeet | FAQ | Kirjaudu sisään | Rekisteröidy

Aihe: Kamelot (USA), Gus G (GRC), Kobra and the Lotus (CAN) 29.9.-3.10
1
nembooking
14.07.2015 10:47:46
Kotisivu       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Kamelot syksyllä Suomeen
 
Yhdysvaltalainen progressiivista voimametallia soittava Kamelot saapuu kesän jälkeen Suomeen. Keväällä 2015 uuden albumin julkaiseva bändi nähdään Jyväskylässä 29. syyskuuta, jonka jälkeen iso ja raskas musiikki raikaa 1. lokakuuta Joensuussa ja sitä seuraavina iltoina Seinäjoella ja Helsingissä.
 
Edellisen kerran vuonna 2013 Suomessa nähty Kamelot on suhteellisen harvinainen ja odotettu vieras. Vuonna 2012 laulajaksi tullut ruotsalainen Tommy Karevik tuo yhtyeen eeppiseen tyyliin uutta ulospäin suuntautuneisuutta, joka kuuluu jo samana vuonna ilmestyneellä, Kamelotin viimeisimmällä pitkäsoitolla Silverthorn.
 
Kamelotin syksyiset Suomen-keikat ovat osa yhtyeen maailmankiertuetta. Bändin ja yleisön toivomuksesta massiivinen metalli raikaa nyt Suomessa laajemmin kuin Kamelotin historiassa ikinä: Jyväskylä, Joensuu ja Seinäjoki tulevat saamaan Kamelot-kasteen, joka tuntuu vielä pitkään luissa ja ytimissä.
 
Kiertue järjestetään yhteistyössä Infernon kanssa.
 
Kamelot (USA)
Gus G (GRC)
Kobra and the Lotus (CAN)
 
ti 29.9.2015 Jyväskylä, Lutakko (liput 26 e / 24 e Jelmun jäsenille)
to 1.10.2015 Joensuu, Kerubi (liput 26 e / 24 e Poppareiden jäsenille)
pe 2.10.2015 Seinäjoki, Rytmikorjaamo (liput 25 e / 22 e ennakosta/Selmun jäsenille)
la 3.10.2015 Helsinki, The Circus (liput 27 e ennakko / 30 e ovelta)
 
Jyväskylän, Joensuun ja Seinäjoen liput saatavana Tiketistä ja tapahtumapaikkojen omien verkkokauppojen kautta.
Helsingin liput myynnissä Lippupalvelussa.
 
www.kamelot.com
www.facebook.com/kamelotofficial
www.jelmu.net
www.popmuusikot.fi
www.selmu.fi
www.rytmikorjaamo.fi
www.thecircus.fi
www.tiketti.fi
www.lippupalvelu.fi
www.inferno.fi
www.nem.fi
 
Regalis Apertura
17.07.2015 19:50:36
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Jaahas että oikein Suomen kiertue... Mitens tuo Gus G, vetää varmaan soolokamaa ilman Ozzyä/Firewindiä otaksun?
 
nembooking
23.09.2015 10:14:55
Kotisivu       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

SUOMEN KIERTUEEN AIKATAULUT:
 
ti 29.9.2015 Jyväskylä, Tanssisali Lutakko
19:00 Ovet
20:00 Kobra & The Lotus
20:45 Gus G.
22:00 Kamelot
Liput 26/24e (Tiketti + Jelmu)
 
to 1.10.2015 Joensuu, Ravintola Kerubi
19:30 Ovet
20:00 Kobra & The Lotus
20:45 Gus G.
22:00 Kamelot
Liput 26/24e (Tiketti + Kerubi)
 
pe 2.10.2015 Seinäjoki, Rytmikorjaamo
20:00 Ovet
20:30 Kobra & The Lotus
21:15 Gus G.
22:30 Kamelot
Liput 25/22e (Tiketti, Lippupiste, Selmu)
 
la 3.10.2015 Helsinki, The Circus
19:30 Ovet
20:00 Kobra & The Lotus
20:45 Gus G.
22:00 Kamelot
Liput 30/27e (Lippupalvelu)
 
https://www.facebook.com/events/432211370263891/
 
« edellinen sivu | seuraava sivu »
1

» Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (Vaatii kirjautumisen)

Keskustelualueet «
Haku tästä aiheesta / Haku «
Säännöt «