Muusikoiden.net
09.12.2016
 

Konsertit, keikat, tapahtumat »

Keskustelualueet | Lisää kirjoitus aiheeseen | HakuSäännöt & Ohjeet | FAQ | Kirjaudu sisään | Rekisteröidy

Aihe: 31.10.2014 Pharaoh Overlord & Spettro Family (ITA) Kuudes Linja
1
Mosaiikki
05.08.2014 13:30:05
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

31.10.2014 Kuudes Linja, Helsinki
 
Circlen, Plain Riden ja Aavikon jäsenistä koostuva Pharaoh Overlord hypnotisoi Helsingin lokakuussa.
Vuonna 2000 debyyttialbuminsa julkaisseen yhtyeen hitaasti kasvavat biisit houkuttelevat kuulijat pauloihinsa
psykedeelisen koukuttavilla riffeillä poiketen väillä kasarihevin b-sarjaan.
 
Pharaoh Overlordin musiikki on yhtä aikaa yksinkertaista ja eeppistä, huikentelevaista ja naurettavaa, viihdyttävää
ja monotonista. Kuudennen Linjan keikalla on odotettavissa vähintäänkin mielenkiintoinen esiintyminen. Äskettäisellä
H2Ö-festivaalilla kappaleita sävellettiin vielä esiintymispäivänä.
 
Illan avaa Italialainen Spettro Family. 80-luvun kauhuelokuvien ääniraitojen, primitiivisen
industrialin ja uuden aallon suuntaan kumartava artisti saapuu ensimmäistä kertaa Suomeen.
 
Helsingin keikan lipunmyynti käynnistyy Tiketissä 15.8.2014
https://www.facebook.com/events/352818288198876
 
http://www.ektrorecords.com/ektro.php?p .. lord_disco
 
http://spettrofamily.bandcamp.com/
 
_________________
Blow Up That Gramophone
http://www.blowup.fi
http://www.facebook.com/blowupthatgramophone
 
Mosaiikki
15.08.2014 10:00:10
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Liput myynnissä!
 
http://www.tiketti.fi/Pharaoh-Overl … Kuudes-Linja-Helsinki-lippuja/27298
 
Pharaoh Overlord - Rodent
https://www.youtube.com/watch?v=wX-OQWR7Zuc
 
Mosaiikki
29.09.2014 14:00:41
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Italialainen Spettro Family joutuu perumaan esiintymisensä. Ennakkoon jo ostetut liput voi palauttaa samaan Tiketin myyntipisteeseen, josta liput on ostettu. Tilalla nähdään kotimainen Superfjord!
 
Otetaan palanen 60- ja 70-lukujen henkistynyttä modaalista jazzia ja laitetaan se myllyyn 90- lukulaisen indie-kitaroinnin kanssa. Otetaan urbaania shoegaze-psykedeliaa ja naitetaan se 60-luvun pastoraalisempaan versioon. Lisätään hyppysellinen hipahtanutta intiadronea ja krautjumputusta elektroniseen musiikkiin. Ja sitten vielä ripaus klassista minimalismia improvisatoriseen laajakangasrockiin.
Syntyy vapautta.
 
Superfjord - The Great Vehicle
https://www.youtube.com/watch?v=ohr-DKW97sE
 
Superfjord - A Love Supreme (live 2014/08/16)
https://www.youtube.com/watch?v=XpCSnCKuSZo
 
Mosaiikki
20.10.2014 12:09:27
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Illan aikataulut.
 
20:00 Ovet auki
20:45 Superfjord
22:00 Pharaoh Overlord
 
Mosaiikki
24.10.2014 17:59:10
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Ensi viikon perjantaina!
 
Pharaoh Overlord - Skyline, Dunajam 2012
https://www.youtube.com/watch?v=uoDzDyPZty0
 
Superfjord - The Great Vehicle (Live @ Helsinki, Semifinal)
https://www.youtube.com/watch?v=mw1nQknr-Lw
 
Mosaiikki
30.10.2014 20:17:25
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Huomenna!
http://www.tiketti.fi/Pharaoh-Overl … Kuudes-Linja-Helsinki-lippuja/27298
 
Mosaiikki
31.10.2014 12:45:22
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

TÄNÄÄN!!!!!
 
« edellinen sivu | seuraava sivu »
1

» Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (Vaatii kirjautumisen)

» Kirjaudu sisään

Keskustelualueet «
Haku tästä aiheesta / Haku «
Säännöt «

Copyright ©1999-2016, Muusikoiden Net ry. Kaikki oikeudet pidätetään.
Palaute | Käyttöehdot | Rekisteriseloste | Netiketti | Mediakortti