Muusikoiden.net
04.12.2016
 

Konsertit, keikat, tapahtumat »

Keskustelualueet | Lisää kirjoitus aiheeseen | HakuSäännöt & Ohjeet | FAQ | Kirjaudu sisään | Rekisteröidy

Aihe: COVENANT (SWE) @ Nosturi, Helsinki 28.9.2013
1
Nosturi
19.02.2013 14:21:34
Kotisivu       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

La 28.09.2013, ovet 21:00, 24€ , S/K18
COVENANT (SWE)
Ennakkoliput tulevat myyntiin 21.2. Tikettiin!
 
ELEKTROPIONEERI COVENANT EUROOPAN KIERTUEELE UUDEN LEVYN TIIMOILTA
Pitkänlinjan elektropumppu Covenant julkaisee 27.8.2013 "Leaving Babylon" nimeä kantavan uuden albumin ja saapuu Helsinkiin lauantaina 28. syyskuuta. Bändi on julkaissut musiikkia 90-luvun alusta lähtien ja julkaisee edelleen hitin toinen toisensa jälkeen. Covenant yhtyeen musiikki on yhdistelmä energistä synthpoppia ja synkkää post-industrial soundia maustettuna ronskilla ripauksella elektronista tanssimusiikkia. Samettisen maton sähköisen soundin pohjalle luo solisti Eskil Simonssonin matala ja mausteinen ääni.
 
Covenantin tuotanto kuuluu samaan musiikilliseen aaltoon yhdessä muun muassa Kraftwerk:in, Depeche Mode:n ja The Human Legue:n kanssa.
Covenant muotoutui pian alussa kuusijäsenisestä ryhmästä kolmen miehen pakkaukseksi ja ensimmäinen albumi näki päivänvalon 1994. Vuonna 2007 trion yksi alkuperäisjäsen Clas Nachmanson astui sivuun ja tilalle löysi paikkansa Daniel Myer. Vuonna 2006 julkaistu "Skyshaper" jäi näin ollen Nachmansonin viimeiseksi. Covenant julkaisi kuitenkin uudella kokoonpanollaan kehutun "Modern Ruin" albumin vuonna 2011. Yhtye voi hyvin ja jatkaa sointiaan synkän surisevassa soundimaailmassa keskittyen teemoissaan scifiin ja cyberpunkkiin
 
http://www.covenant.se/
https://www.facebook.com/pages/Covenant-OFFICIAL/1 56626197713557
 
Facebook-event:
https://www.facebook.com/events/527038424008080/
 
Nosturi
18.09.2013 18:56:05
Kotisivu       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

La 28.9. ovet 21:00, 24€ (K18)
COVENANT (SWE)
KUROSHIO
 
Tummasävytteistä industrialia soittava helsinkiläinen Kuroshio esiintyy ruotsalaisen Covenantin lämppärinä. Yhtyeen sekoittaa hyvin jännällä tavalla trancea, psykedeliaa ja istuttaa sen elokuvamaiseen hämyiseen äänimaisemaan.
 
Tutustupa tästä:
 
http://kuroshiomusic.com/
http://kuroshiomusic.bandcamp.com/album/biomechanic
 
Facebook-event:
https://www.facebook.com/events/527038424008080/
 
« edellinen sivu | seuraava sivu »
1

» Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (Vaatii kirjautumisen)

» Kirjaudu sisään

Keskustelualueet «
Haku tästä aiheesta / Haku «
Säännöt «

Copyright ©1999-2016, Muusikoiden Net ry. Kaikki oikeudet pidätetään.
Palaute | Käyttöehdot | Rekisteriseloste | Netiketti | Mediakortti