Muusikoiden.net
02.12.2016
OGRE | Klikkaa tästä lisätietoa ja jälleenmyyjät 

Konsertit, keikat, tapahtumat »

Keskustelualueet | Lisää kirjoitus aiheeseen | HakuSäännöt & Ohjeet | FAQ | Kirjaudu sisään | Rekisteröidy

Aihe: Pilgrim (US)+Chestburster, pe 19.4. Kuudes Linja, Hki
1
Artemi
18.02.2013 12:52:29
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

DOOM-YHTYE PILGRIM ENSIMMÄISTÄ KERTAA SUOMEEN
Pe 19.4.2013 Helsinki, Kuudes Linja +Chestburster
 
Yhdysvaltalainen Pilgrim saapuu kevään Euroopan-kiertueellaan ensimmäistä kertaa myös Helsinkiin. Viime vuosien kehutuimpiin doom-tulokkaisiin lukeutuva trio esiintyy Kuudennella Linjalla perjantaina 19. huhtikuuta. Konsertin liput tulevat myyntiin Tiketissä keskiviikkona 20. helmikuuta.
 
Perinnetietoista doom-metallia Reverend Bizarren, Saint Vitusin ja Sleepin hengessä soittava Pilgrim perustettiin Rhode Islandissa vuonna 2010. Maineikkaalle Metal Blade Recordsille kiinnitetty kolmikko julkaisi vuosi sitten debyyttialbuminsa Misery Wizard, jonka menestyksen siivittämänä yhtye saapuu viimeinkin myös Eurooppaan. Ensimmäistä kertaa Suomessa konsertoiva kokoonpano soittaa Kuudennen Linjan konserttia edeltävänä iltana Hollannissa Roadburn-festivaaleilla.
 
Ennen illan pääesiintyjää lavalle nousee kouvolalainen Chestburster, joka soittaa punk-vaikuttaista ja psykedeelistä stoneria. Kuudennen Linjan ovet avataan klo 19.00 ja alkuillan tapahtuma päättyy klo 22.00 mennessä.
 
LIPUT:
Myyntiin ke 20.2.2013 klo 9.00
Alkaen 8 EUR, ennakko: Tiketti
 
PILGRIM (USA)
Traditionaalista melankoliadoomia muhevan raskaalla otteella ja luottaa viipyilyrunttauksen hienoon tunnelmaan, 9/10 Sue
Misery Wizard's strength's lies in its ability to reinterpret the greats like Black Sabbath, Saint Vitus, and Reverend Bizarre into something familiar yet wholly new, expanding upon influences instead of rehashing them Brooklyn Vegan
Misery Wizard, is an extraordinarily enjoyable if stylistically ordinary entrée into a field that's spawned dozens of offshoots and hybrids during the last four decades Pitchfork
 
urlwww.facebook.com/hailthepilgrim/url_
urlhttp://thetruechestburster.bandcamp.com/url_
urlwww.kuudeslinja.com/url_
urlwww.fullsteam.fi/url_
 
Artemi
28.02.2013 16:33:15
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Liput myynnissä!
 
urlhttp://www.tiketti.fi/Pilgrim-US-Ch … Kuudes-Linja-Helsinki-lippuja/19162/url_
 
Pilgrim-"Astaroth":
 
urlhttp://www.youtube.com/watch?v=77IW5WQxj_0/url_
 
Pilgrim-"Misery Wizard" live 9/2012:
 
urlhttp://www.youtube.com/watch?v=jXeL32cHwkM/url_
 
« edellinen sivu | seuraava sivu »
1

» Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (Vaatii kirjautumisen)

» Kirjaudu sisään

Keskustelualueet «
Haku tästä aiheesta / Haku «
Säännöt «

Copyright ©1999-2016, Muusikoiden Net ry. Kaikki oikeudet pidätetään.
Palaute | Käyttöehdot | Rekisteriseloste | Netiketti | Mediakortti