Muusikoiden.net
09.12.2016
OGRE | Klikkaa tästä lisätietoa ja jälleenmyyjät 

Konsertit, keikat, tapahtumat »

Keskustelualueet | Lisää kirjoitus aiheeseen | HakuSäännöt & Ohjeet | FAQ | Kirjaudu sisään | Rekisteröidy

Aihe: Vuonna 2013 nähdyt keikat
1 2 3
HaloOfFlies
01.01.2013 12:12:46 (muokattu 15.03.2014 10:33:45)
Kotisivu       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Uutta topicia kehiin kun vuosi vaihtui.
 
Omaan listaani kuuluvat ainakin nämä
 
22.2. Mikko Herranen, Club Teatria, Oulu

Oli kyllä niin käsittämättömän karmeaa sontaa, etten edes viitsi arvostella.

22.2. Klamydia, Club Teatria, Oulu

Aah, mikä nostalgiapläjäys! Edellisestä näkemästäni Klamydia-keikasta on jo 15 vuotta, joten tämän bändin näkeminen näin pitkän tauon jälkeen oli mahtavaa! Nuorenin varmaan sen 13-14 vuotta välittömästi kun Kuljukka polkaistiin käyntiin. Ja olihan niitä muitakin herkkupaloja. Pala rauhaa, EVVK, Pienen pojan elämää, Narkkarirakkautta, Huipulla tuulee. Elin noiden biisien tahdissa yläaste- ja lukioajat ja eilen tuntui siltä kuin olisi palannut noihin aikoihin takaisin. Soittivat myös uutta materiaalia ja Älä pelkää elämää kuulosti ehdalta Klamydialta. Loppuun vielä se kaikkien armeijan käyneiden tunnusbiisi eli Mä lähden himaan aivan saatanan kovana versiona. Klamydia rokkaa edelleen!

Setti:

Pohjanmaalla
Kuljukka
Aku Ankka-laulu
Minäminäminä
Älä pelkää elämää
Kaunehin oot
Ajolähtö
Narkkarirakkautta
Pala rauhaa
Hullujen kuningas
E.V.V.K.
Huipulla tuulee
Krapula tulee (mutta minä määrään päivän)
Suomi on sun
Pilke silmäkulmassa

Pienen pojan elämää
Vaatteet pois
Mä lähden himaan

22.2. PMMP, Club Teatria, Oulu

Vaikka PMMP onkin hyvä livebändi, niin pakko sanoa ettei se tuntunut yhtään miltään loistavan Klamydian jälkeen. Paula ja Mira olivat kyllä ihkuja kuitenkin, ja Miran vyö oli jotenkin tutun näköinen. Kuin olisin nähnyt sen jonkin Kiss-albumin kannessa. Oli PMMP:n keikallakin hetkensä, kuten Joku raja, Lautturi ja Matoja. Soittivathan ne myös Rusketusraidat. PMMP:n musiikki on kuitenkin aika selvästi tyttöjen ja naisten musaa, se kävi ilmi hyvin keikan aikana. Vaikka setti jäi nyt Klamydian jalkoihin, on PMMP silti ehdottomasti ansainnut paikkansa yhtenä Suomen tämän hetken kärkibändeistä. Ja onneksi tuli nyt nähtyä, sillä lopettavat pian.

Setti:

Korkeasaari
Jeesus ei tule oletko valmis
Matkalaulu
Rakkaalleni
Lautturi
Heliumpallo
Pariterapiaa
Joku raja
Kovemmat kädet
Matoja
Tytöt
Pahvinaamari
Koko show

Encore:
Päiväkoti
Rusketusraidat

24.5. Dimi, 3" Kuppila, Raahe

Dimi on kyllä pysäyttävän hyvä. Olihan tuo hieman muuttunut viimenäkemästä, hiukset olivat vaalentuneet ja musiikkikin vähän rauhoittunut siitä kasarihevistä jota Mighty 80's esitti. Ääneen oli tullut rutkasti lisää voimaa ja sävyjä. Kun vielä biisivalikoima oli kerrassaan hieno, niin ei voi muuta sanoa kuin että kannatti mennä kuuntelemaan! Keikan parasta antia olivat hieman progehtavat Katuja ja etenkin Isätön. Uuden omakustanteen kappaleet toimivat hyvin ja olipa Dimi säveltänyt tukun uusiakin biisejä. Niistä parhaita olivat Isätön, Itää kunnes niitetään ja Nautin vielä kun voin. Hieno keikka!

Setti:

Anna mun kii pitää
Siellä jossain
Kevåt
Mitä vaan mä teen
Tänä yönä mä oon se nainen
Katuja
Aika pakenee
Isätön
Itää kunnes niitetään
Nautin vielä kun voin

3.6. Kiss, Hartwall Areena, Helsinki

Olihan se helkkarin hieno keikka! Ja huomattavasti parempi kuin ensimmäinen Kiss-keikkani 5 vuotta sitten. Suurin osatekijä tähän oli se, että nyt olin kentällä ja pääsin tihrustamaan suurimpia idoleitani vain muutaman metrin päästä. Ja sekä Gene että Paul (kuten myös Tommy) tulivat niillä lentovaijereillaan vain senttien päähän minusta! Setti oli upea. Oli mahtavaa kuulla omia suosikkikappaleita soitettavan. Psycho Circus, Say Yeah, War Machine. Ja HEAVEN'S ON FIRE! Aivan upeaa vaikka Paulin ääni nyt ei kulkenutkaan kuten ennen. Pommeja ei nytkään säästelty ja uusi Spider-lava oli komean näköinen. Missasin tänään mahdollisuuden saada nimmareita, mutta se ei harmita kun on muutama lähikuva ukoista itse konsertissa. KIIISSSS!!!

Setti:

Psycho Circus
Shout It Out Loud
Let Me Go, Rock 'N' Roll
I Love It Loud
Hell or Hallelujah
War Machine
(Gene breathes fire)
Heaven's on Fire
Deuce
Say Yeah
Shock Me
(Only first verse)
Outta This World
(Tommy and Eric Jam)
God of Thunder
(Gene bass solo intro spits blood and flies)
Lick It Up
Love Gun
(Paul flies over crowd to the B-stage)
Rock and Roll All Nite
Encore:
Detroit Rock City
I Was Made for Lovin' You
Black Diamond

6.7. Toto, Jäähalli, Helsinki
Olihan se ihan hyvä. Settilistasta vähintään puolet oli itselle aika tuntemattomia, mutta hyvin kulki soitto äijillä. Bändillä näytti olevan hauskaa lavalla ja varsinkin Paich oli hyvällä tuulella. Muutenkin keikka oli varsinaista muusikkouden riemujuhlaa, jossa ukkojen soittotaito pääsi oikeuksiinsa. Africa, Rosanna ja Hold The Line pelastivat omalta kohdaltani illan plussan puolelle. Balladeja oli ehkä vähän liikaakin, tuntui että tunnelma latistui kun vähän väliä herkisteltiin. Yleisö oli muutenkin aika vaisusti mukana hittibiisejä lukuunottamatta. Pari ennenesittämatontakin vetoa oli mukana setissä. Kyllä tuosta kannatti 70 euroa maksaa.

Setti:

On the Run / Goodbye Elenore
Goin' Home
Hydra
St. George and the Dragon
I'll Be Over You
It's a Feeling
Rosanna
Wings of Time
Falling in Between
I Won't Hold You Back
Pamela
99
White Sister
Better World
Africa
How Many Times
Stop Loving You
Hold the Line

Encore:
Home of the Brave

11.7. Samuli Putro, Ruiskuhuone, Raahe

Alku oli taas samanlaista paskaa kuin edelliselläkin kerralla. Jotenkin mielestäni edelleenkin tuossa bändissä on ihan väärä rumpali. Tai sitten akustiset biisit on täysin pieleen sovitettu. Nyt keikka kuitenkin parani loppua kohden ja viimeinen kappale Älä sammu aurinko kuulosti jo hyvältä. Ei vaan jotenkin tämä Putron soolomeininki yhtään sytytä. Uudet biisit ovat tasapaksua puuroa, ja vanhemmissa kappaleissa sovitus tökkii pahasti. Ei ollut ihan hintansa arvoinen keikka tuo.

Setti:

Arktiseen limboon
Epätoivon esseet
Jäniksen vuosi
Helismaa
Tuhkaa korulippaassa
Anna nyt
Elämä on juhla
Nainen ei voi miestä pelastaa
Se täydellinen
Huono sängyssä
Mitäpä jos
Olet puolisoni nyt
Encore:
Älä huuda mulle
Tavalliset hautajaiset

26.7. Ricky-Tick Big Band & Julkinen Sana, Rantajatsit, Raahe

Olihan se kyllä aivan mahtavaa menoa! Taustabändi oli ammattitaitoinen, ja kun siihen vielä lisätään kolme tämän maan eturivin räppäriä niin eipä voi paljoa vikaan mennä. Uskomaton karisma tuolla kolmikolla, varsinkin Palefacella. Loistavaa oli musiikkikin. Välillä pääkolmikko kävi tauolla ja antoi taustayhtyeen soittaa muutaman numeron. Tämä olikin ihan hieno hengähdystauko yleisölle, Sitten kun kaverit tulivat taas lavalle, niin tunnelma sähköistyi kertaheitolla. Kiittelivät itsekin yleisöä keikan jälkeen, kun pääsin kolmikon kanssa juttelemaan. Sain myös nimmarit lippuun.

Setti:

Neuvonpito
Ne burnaa
Babel
It's A Deal
Easily Flammable
Se on jatsii
Ei tunnu missään
Kilsoi takana
Rakkaudella vihaajille
Mitä sä pelkäät?
Obsessio

Encore:
Julkinen sana

21.9. Maija Vilkkumaa, 3" kuppila, Raahe

Tämä ei varsinaisesti ollut mikään keikka, vaan puhetilaisuus. Maija on julkaissut kirjan ja kiertää nyt eri paikkakunnilla lukemassa pätkiä siitä sekä keskustelemassa. Maija luki pätkiä kirjastaan ja välillä jutustelivat toimittaja Anna Tuluston kanssa niitä näitä. Oli myös ilo ja kunnia saada tavata Maija ja jutella naisen kanssa kasvokkain. Maija osoittautuikin todella sympaattiseksi ja mukavaksi persoonaksi. Sain vielä nimikirjoituksen debyyttilevyyn, jonka kävin varta vasten kotoa hakemassa.

25.10. Agents, Club Teatria, Oulu

Agents olisi oikeastaan voinut vetää setillisen instrumentaaleita, sillä Pulliaisen kitaransoittoa oli mahtavaa kuunnella. Miinusta turhan iskelmällisestä materiaalista, plussaa rock-klassikoista. San Francisco ja Green River olivat aivan upeita esityksiä. Mutta ei kyllä loppupeleissä hirveästi sytyttänyt, vaikka legendaarinen bändi onkin kyseessä. No, tulipahan nähtyä eikä tarvitse toiste mennä katsomaan.

Setti:

Green River
Mrs Robinson
Moody River
San Francisco
Little Sister
Move It
loppuja en tuntenut.

25.10. Chuck Berry, Club Teatria, Oulu
Oulun keikalta ei onneksi tarvinnut lähteä pettyneenä pois. Vanha mestari näytti, että vielä irtoaa! Olihan Berryn soitto edelleen melkoisen kömpelöä, mutta ajoittain lähti kyllä todella upeasti. Lepopäivä oli selvästi tehnyt hyvää ukolle. Keikalla soitettiin nyt kokonaisia biisejä eikä ollut vain pelkkää jammailua. Vaikka loppua kohden punainen lanka vähän kieltämättä katosikin. Berryn laulu kulki hyvin verrattuna Helsingin keikkaan ja muutenkin Berry oli varsin virkeän ja hyvävoimaisen näköinen ja oloinen. Soinnut ja sävellajit olivat välillä hakusessa, mutta se ei hirveästi haitannut sillä ne legendaariset ja ikoniset riffit tärähtivät paikka paikoin aivan upeasti ilmoille! Berry todellakin näytti Oulun-keikalla suuruutensa. Nuoremman Berryn soittoa oli hienoa kuunnella. Omena ei ole pudonnut kauas puusta. Muutenkin poika pelasti paljon ja kävi auttelemassa isäpappaa. Ajoittain oli pientä saman toistoa, mutta sen voi antaa legendalle anteeksi. Ei tuosta kyllä hirveästi negatiivista sanottavaa löydä. Hyvillä fiiliksillä lähdin paikalta pois, ei tullut myötähäpeän tunteita ja rahoille sai vastinetta.

Oulun setissä soitetut kokonaiset biisit:

Roll Over Beethoven
Key To The Highway
School Days
Maybellene
Let It Rock x3
Reelin' And Rockin' (1 säkeistö)
Every Day I Have The Blues
Johnny B. Goode

20.11. Uncle Acid & The Deadbeats, Hartwall Areena, Helsinki

Ihan mukiinmenevä uusi tuttavuus. Päällimmäisenä jäivät mieleen hienot stemmalaulut ja soittotaito. Biisit jäivät kuitenkin vähän vaisuiksi. Bändi veti ns. nupit kaakossa ja tukkaa riitti.

Setti:

Mt. Abraxas
Mind Crawler
Crystal Spiders
I'll Cut You Down
Death's Door
Vampire Circus
Over And Over Again

20.11. Black Sabbath, Hartwall Areena, Helsinki

Illan päätähti Black Sabbath ei kyllä totisesti pettänyt. Olihan se kyllä aivan perkeleen kova setti! Bändi veti kyllä armottoman tiukasti! Kohokohtia olivat oikeastaan kuusi ensimmäistä biisiä aina Age Of Reasoniin asti (varsinkin Snowblind oli kyllä silkkaa murhaa), nimikappale, Iron Man sekä jumalattoman tykisti lähtenyt Children Of The Grave. Olen kuullut Behind The Wall Of Sleepin kokonaisuudessaan livenä. Huhhuh. En todellakaan valita, kun lähes alkuperäinen Black Sabbath on nyt vihdoin nähty ja kuultu livenä. Ozzyn, Geezerin ja Tonyn lavapreesenssi ja karisma edelleen huippuluokkaa. Eikä se Ozzyn äänikään huonolta kuulostanut. Iommi on kuningas. Karismaattinen näky mustassa nahkatakissaan ja legendaariset riffit lähtivät todella jylhästi ja komeasti.
Vieläkin tulee kylmät väreet siitä War Pigsin alusta ja niistä ulvovista sireeneistä. Voiko tuon parempaa keikan aloitusta olla?

Setti:
War Pigs
Into the Void
Under the Sun/Every Day Comes and Goes
Snowblind
Age of Reason
Black Sabbath
Behind the Wall of Sleep
N.I.B.
(Preceded by "Bassically" more)
End of the Beginning
Fairies Wear Boots
Rat Salad
(Followed by Tommy Clufetos Drum Solo)
Iron Man
God Is Dead?
Dirty Women
Children of the Grave

Encore:
Paranoid
(Sabbath Bloody Sabbath Intro)
 
28.12. HIM, Club Teatria, Oulu

Oli kyllä pieni pettymys. Jotenkin tuntui, että Teatrian akustiikka jyräsi bändin soundin täydellisesti puuroksi. Rummut ja kitarat oli niin kovalla että se peitti alleen kaiken muun. Villen vokaaleista ei ajoittain saanut yhtään selvää, kun mikkivolyymit oli niin hiljaisella. Silti, oli siellä hyviäkin hetkiä. Join Me kuulosti mahtavalta, samoin In Joy And Sorrow ja Wicked Game sekä keikan päättänyt When Love And Death Embrace. Parempaa silti odotin ehdottomasti, nyt ei oikein lähtenyt.

Setti;

Buried Alive By Love
Rip Out the Wings of a Butterfly
Right Here in My Arms
The Kiss of Dawn
All Lips Go Blue
Join Me in Death
Your Sweet Six Six Six
Passion's Killing Floor
In Joy and Sorrow
(First time live since 2006)
Into the Night
It's All Tears (Drown in This Love)
Soul on Fire
Wicked Game
(Chris Isaak cover)
Tears on Tape
Poison Girl
For You
(First time live since 2002)
The Funeral of Hearts

Encore:
Death Is in Love With Us
(First time live since 2004)
When Love and Death Embrace

 
Muistakaa taas kirjoittaa jonkinlaista raporttia ettei mene pelkäksi listaukseksi.
 
We're like migrating birds, we smell the air and scratch our arses and say, "Hmm think it's time." - Brian Johnson S.M.A.K.-jäsen #5
Jokapaikanapina
01.01.2013 17:40:29
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Varaan paikan.
 
Muistakaahan pistää jotain kommenttia keikoista, niin ei ihan listaamiseksi mene!
 
The Rikza
02.01.2013 20:24:01
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Otan tästä.
 
Vielä keikkakalenterin suunnittelu kesken. Parit festarit ainakin...
 
"Get over it Roger, I'm Dead!" - Roger Watersin isä
jigsore
02.01.2013 23:03:42
Kotisivu Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Viime vuonna tuli nähtyä säälittävät ~20 keikkaa, jospa tällä kertaa vähän tsemppais.
Utö
13.01.2013 17:17:12 (muokattu 18.01.2013 13:47:27)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Nähdyt:
 
11.1. PMMP, Modernistit / Finlandia-Klubi, Lahti
Paikalle saavuin juuri, kun Modernistit aloittelivat settiään. Hyvä yritys pojilta, mutta kyllä siitä vielä jotain uupuu. Tekstit vähän tökeröitä ja ennalta-arvattavia, kitarointi olikin parasta antia.
PMMP taasen oli totutun hyvä. Tällä kertaa oli miksauksen kanssa ongelmia ja laulut jäi toisinaan kokonaan kuulematta, mutta eipä tuo sitten kuitenkaan suuremmin fiilistä latistanut. Rintamäenpäältä upeat valot jälleen kerran!

 
Tulevia:
 
2.2. Pariisin Kevät / Tavastia tai Burning Hearts, Kiki pau / Pasilan veturitallit, Hki
6.2. LCMDF, Phantom / Tavastia, Helsinki tai Aino Venna, Sansa / Klubi, Tre
9.2. Valoa Festival '13
24.2. Dinosaur jr. / Klubi, Tampere
15.4. Ellie Goulding / Tavastia, Helsinki
28.5. Pink / Hartwall Areena, Helsinki
3.6. Kiss / Hartwall Areena, Helsinki
 
parinc.
14.01.2013 01:05:08 (muokattu 19.01.2013 13:36:35)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

09.01. Eurosonic (ke): Jake Bugg, Death Hawks, Siinai - Groningenin klubit
- Hidas avaus Eurosonicille. Jake Bugg ei ihan vastannut hypeen, hiukan yhdentekevä esitys. Siinai puolestaan oli tuttua kultaa. Death Hawks ei myöskään osunut aivan maaliin, hiukan väärä aika ja paikka.
10.01. Eurosonic (to): The Kyteman Orchestra, Stubborn Heart, Frightened Rabbit, Juveniles, C2C, Kodaline, Shaka Ponk - Groningenin klubit
- Kovatasoisen illan parasta antia oli C2C:n biitit ja skrätsit, heti perässä Frightened Rabbitin skotti-indie ja Juvenilesin kasari-coolistelu.
11.01. Eurosonic (pe): Ewert and the Two Dragons, Acid Symphony Orchestra, Saint Lou Lou, The Royal Concept, Rubik, Ronnie Flexx, Valerius, AlunaGeorge, Phantom, Rudimental, Mutiny on the Bounty - Groningenin klubit
- Paljon kiinnostavaa, vähän todella säväyttävää. Ewert veti muutaman biisin baarin nurkassa, aina yhtä hienoa paikasta tai setin mitasta riippumatta. Rudimental vaikutti olevan kovassa huudossa ja nostattikin bileensä. Phantom positiivinen yllätys. BBC-hypetetty AlunaGeorge epätasainen - materiaali välillä täysin yhdentekevää, välillä oivaltavaa ja tarttuvaa.
12.01. Holy Mountain, Temples, Siinai - Melkweg, Amsterdam
- Huh, Holy Mountainin instrumentaali-stoner oli viikon parhaita vetoja. Myös Temples veti mallikkaasti 60-luvulla ja Marc Bolanilla voimakkaasti vibautettua indierockiaan. Siinai oli parempi pari päivää aiemmin Groningenissa, mutta toimi täälläkin.
18.01. Rotten Sound - Leipätehdas, Vsa
- Laatugrindausta hyvin laiskalle (joskin aika monipäiselle) yleisölle, poislukien etualan n. 10 hengen pitti. Muu sali seisoi lobotomisesti kaljatuoppi kädessä ja örähti kiitokset biisien päätteeksi. Fast music for slow people?
 
Voorhees
15.01.2013 18:12:43
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Tulossa ainakin Muse ja Tuskan perjantai...
 
no sir, i don't like it
HaloOfFlies
16.01.2013 18:28:01
Kotisivu       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Jos voisi pysyväksi pistää?
 
We're like migrating birds, we smell the air and scratch our arses and say, "Hmm think it's time." - Brian Johnson S.M.A.K.-jäsen #5
Flash
21.01.2013 21:54:21 (muokattu 21.01.2013 21:55:00)
Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Tulossa:
26.02. The Killers @ Hartwall Areena, Helsinki
13.03. Manowar @ Teatria, Oulu
31.03. Helloween & Gamma Ray @ Teatria, Oulu
13.04. Queensryche @ Teatria, Oulu
19.04. J. Karjalainen @ Tähti, Oulu
03.05. Bruce Springsteen @ Friends Arena, Solna
04.05. Bruce Springsteen @ Friends Arena, Solna
07.05. Bruce Springsteen @ HK Areena, Turku
11.05. Bruce Springsteen @ Friends Arena, Solna
24.05. Bon Jovi @ Olympic Stadium, Tukholma
26.05. Bon Jovi @ Ratinan Stadion, Tampere
09.06. Mark Knopfler @ Hartwall Areena, Helsinki
10.06. Rush @ Hartwall Areena, Helsinki
10.08. Slayer yms. @ Teatria, Oulu
 
Live Music Is Better!
Flash
05.02.2013 13:49:29 (muokattu 05.02.2013 13:50:01)
Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

danny: Jos voisi pysyväksi pistää?
 
Ja ei voi näemmä viestiä editoida...
 
E: Tätä kyllä näemmä pystyy, mutta ei tuota edellistä.
 
Live Music Is Better!
HaloOfFlies
05.02.2013 17:23:56
Kotisivu       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Modet ovat näemmä lähteneet Mnetistä.
 
We're like migrating birds, we smell the air and scratch our arses and say, "Hmm think it's time." - Brian Johnson S.M.A.K.-jäsen #5
The Rikza
05.02.2013 19:56:48
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

danny: Modet ovat näemmä lähteneet Mnetistä.
 
Jep, siltä vaikuttaa... Sama tuon ostettujen levyjen ketjun kanssa.
 
F.K.A. Mallaslahti
Utö
05.02.2013 22:59:57
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

The Rikza: Jep, siltä vaikuttaa... Sama tuon ostettujen levyjen ketjun kanssa.
 
Sehän futaa jo ja hyvä niin. Samaa odottelen tällekin, itse ainakin mielenkiinnolla luen muiden keikkakokemuksia.
 
Steadybox
06.02.2013 22:55:19
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Flash: Ja ei voi näemmä viestiä editoida...
 
E: Tätä kyllä näemmä pystyy, mutta ei tuota edellistä.

 
Ainoastaan alle viikon vanhoja viestejä voi muokata.
 
"Voit muokata omia kirjoituksiasi jälkikäteen viikon ajan."
http://muusikoiden.net/keskustelu/rules.php#rules
 
It ain't what you do, it's how you do
Flash
07.02.2013 08:15:28
Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Steadybox: Ainoastaan alle viikon vanhoja viestejä voi muokata.
 
"Voit muokata omia kirjoituksiasi jälkikäteen viikon ajan."
http://muusikoiden.net/keskustelu/rules.php#rules

 
No mutta kyllä edellistä keikkaketjua pystyi muokkaamaan läpi vuoden. Ja levyostosketjua kanssa. Vaatii vaan ilmeisesti eri säädöt, joita ei tänne ole vielä tehty.
 
Modet saa sitten poistaa nää turhat viestit jahka homma toimii taas.
 
Live Music Is Better!
Jokapaikanapina
07.02.2013 09:17:51
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Flash: No mutta kyllä edellistä keikkaketjua pystyi muokkaamaan läpi vuoden. Ja levyostosketjua kanssa. Vaatii vaan ilmeisesti eri säädöt, joita ei tänne ole vielä tehty.
 
Modet saa sitten poistaa nää turhat viestit jahka homma toimii taas.

 
Pyh, ei saa peittää jälkiä omasta epäaktiivisuudestaan :)
 
HaloOfFlies
07.02.2013 10:26:54
Kotisivu       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Flash: No mutta kyllä edellistä keikkaketjua pystyi muokkaamaan läpi vuoden. Ja levyostosketjua kanssa. Vaatii vaan ilmeisesti eri säädöt, joita ei tänne ole vielä tehty.
 
Modet saa sitten poistaa nää turhat viestit jahka homma toimii taas.

 
Niitä pystyy muokkaamaan silloin, kun ne ovat pysyviä ketjuja. Nythän tuolla vielä roikkuu tuo vuoden 2012 keikkaketju pysyvänä, kiitos patalaiskojen moderaattorien.
 
We're like migrating birds, we smell the air and scratch our arses and say, "Hmm think it's time." - Brian Johnson S.M.A.K.-jäsen #5
HaloOfFlies
21.02.2013 11:57:32
Kotisivu       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Siirsin nyt omat keikkani tuonne 2012-ketjuun, kun se on pysyvä edelleenkin.
 
We're like migrating birds, we smell the air and scratch our arses and say, "Hmm think it's time." - Brian Johnson S.M.A.K.-jäsen #5
_Petri_
02.03.2013 20:34:51
Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Pistetääs taas itselle muistiin.
 
15.2. Pää kii @ Lutakko, Jyväskylä
 
PROG OUT WITH YOUR FROG OUT
Voorhees
03.03.2013 15:37:22 (muokattu 05.03.2013 21:58:43)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Eipä ole aikoihin ollut näin keikaton alkuvuosi, mutta maaliskuussa mennään jo, eikä yhtäkään nähtyä keikkaa vielä...
 
No muokataan sitten tähän:
 
05.03. Janne Westerlund, Valma & VarsiNaiset (Kirjasto 10, Helsinki)
 
no sir, i don't like it
« edellinen sivu | seuraava sivu »
1 2 3

» Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (Vaatii kirjautumisen)

» Kirjaudu sisään

Keskustelualueet «
Haku tästä aiheesta / Haku «
Säännöt «

Copyright ©1999-2016, Muusikoiden Net ry. Kaikki oikeudet pidätetään.
Palaute | Käyttöehdot | Rekisteriseloste | Netiketti | Mediakortti