Muusikoiden.net
04.12.2016
 

Konsertit, keikat, tapahtumat »

Keskustelualueet | Lisää kirjoitus aiheeseen | HakuSäännöt & Ohjeet | FAQ | Kirjaudu sisään | Rekisteröidy

Aihe: Tanssilistojen ykkösnimi Pitbull konsertoi Suvilahdessa 5.6
1
Crimz
26.03.2012 22:09:58
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Ympäri maailman hittilistoja hallinnut latinoräppäri Pitbull (Diego
Armando Perez), saapuu Suomeen odotetulle ulkoilmakeikalle Helsingin
Suvilahteen. Pitbull on viimeisten kahden vuoden aikana julkaissut useita
hittejä, jotka ovat kivunneet listojen kärkisijoille niin USA:ssa kuin
Euroopassa, sekä vieriallut mm. Usherin, Enrique Inglesiaksen ja Jennifer
Lopezin kappaleilla.
 
Kuubassa alunperin syntynyt Pitbull muutti nuorena Miamiin, jossa hän
aloitti myös rap uransa. Pitbull kohtasi nuoruudessaan monia
vastoinkäymisiä ja ajautui mm. myymään huumeita, mutta onnistui kuitenkin
valmistumaan Miamin Coral Park High Schoolista, jonka jälkeen hän
keskittyi rap uraansa. Mies valitsi 'Pitbull' artisti nimen, koska
kyseinen koirarotu ei koskaan luovuta kamppailua ja se kuvasti myös hänen
omaa luonnettaan.
 
Pitbull on sittemmin todistanut koko maailmalle kykynsä latinorap ja pop
musiikin sanansaattajana, jonka tavaramerkkinä on eri mantereiden
musiikkityylien yhdistäminen aina eurooppalaisesta tanssimusiikista
Latino- Amerikan rytmeihin. Mieheltä on julkaistu yhteensä kuusi albumia
ja vuoden 2009 'Rebulation' -albumin jälkeen Pitbull on ollut jatkuvassa
radiosoitossa myös Suomessa sekä omien hittiensä, että muiden artistien
kappaleilla tekemiensä vierailujensa ansiosta.
 
Helsingin Suvilahdessa Pitbull vetää hittipainotteisen shown, jonka
tuotanto on suurempi kuin yhdelläkään aimemmalla Pitbullin Suomen
keikalla. Pitbull tuo jälleen mukanaan myös live bändinsä ja lavalla
nähdään myös muita artisteja ennen Pitbullia. Konserttiliput tulevaat
myyntiin Tiketissä ja Lippupisteessä alkaen hintaan 48 euroa +
toimituskulut 2. päivä huhtikuuta maanantaina.
 
Pitbull kotisivut:
www.planetpit.com
 
http://www.facebook.com/events/328756870514058/
 
MV
27.03.2012 00:36:39
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Onkohan huuli vinossa...
 
Crimz
02.04.2012 16:07:22
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Liput myynnissä nyt Tiketissä ja Lippu.fi!
 
http://www.tiketti.fi/Pitbull-USA-Suvilahti-Helsinki-lippuja/15352
http://www.lippu.fi/pitbull-Lippuja … t_by=event_datum&sort_direction=asc
 
Crimz
28.04.2012 08:28:45
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Pitbull After Party @ The Tiger
 
Music by: DJ Taste (Club Diamond) + support (https://www.facebook.com/djtastemtb)
 
Jatkoliput myynnissä Tiketissä 27.4 hintaan 6 eur + toim. kulut!
Liput ovelta: 8 euroa jos jäljellä K-18
 
* Keikka + jatkot, sekä Tiketin ennakkolipuilla sisään ilmaiseksi!
 
Crimz
09.05.2012 23:37:52
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Nyt on julkistettu pitbullin lämmittelijät, jotka ovat Aste, Sustain sekä kolmikko T.L., Comeetta ja Tiahu. Keikkaliput maksavat alkaen 48 euroa + toimituskulut Tiketistä ja Lippupisteestä. Lippuja The Tigerin jatkoille voi hankkia ennakkoon Tiketistä hintaan 6 euroa + toimituskulut.
 
Jimbob
10.05.2012 15:55:22
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

http://www.youtube.com/watch?v=uznBuDEOq_0&feature=related
 
Miksi alkaa tää soimaan aina kun Pitbullista puhutaan?
 
(hyvä leffa muuten! toisin kun tämä pitbull joka keikalle tulee)
 
Start paddling, I hear banjos.
« edellinen sivu | seuraava sivu »
1

» Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (Vaatii kirjautumisen)

» Kirjaudu sisään

Keskustelualueet «
Haku tästä aiheesta / Haku «
Säännöt «

Copyright ©1999-2016, Muusikoiden Net ry. Kaikki oikeudet pidätetään.
Palaute | Käyttöehdot | Rekisteriseloste | Netiketti | Mediakortti