Muusikoiden.net
11.12.2016
Jenkkirundi - Uutuuskirja nyt myynnissä! 

Konsertit, keikat, tapahtumat »

Keskustelualueet | Lisää kirjoitus aiheeseen | HakuSäännöt & Ohjeet | FAQ | Kirjaudu sisään | Rekisteröidy

Aihe: AMARANTHE (SWE) Suomessa 25.-28.01.2012
1
nembooking
01.12.2011 12:28:54
Kotisivu       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

AMARANTHE (SWE) SUOMEEN TAMMIKUUSSA
 
Ruotsalainen power metalli-yhtye Amaranthe sapuu suomeen tammikuussa 2012
neljälle keikalle. Huiman nousukiidon metallimusiikin mystisessä
maailmassa tehnyt yhtye on esiintynyt suomessa aikaisemmin Nummirockissa
2011 sekä Kamelotin lämmittelijänä keväällä 2010. Tällä hetkellä Amaranthe
kiertää Eurooppaa yhdessä legendaarisen Hammerfallin kanssa.
 
Amaranthen debyyttialbumi, joka kantoi yhtyeen nimeä, julkaistiin
huhtikuussa 2011. Ensimmäinen sinkkulohkaisu "Hunger" on saanut YouTubessa
jo yli miljoona osumaa. Suosittu yhtye keikkailee ahkeraan niin Euroopassa
kuin muuallakin päin maailmaa. Japanissa Amaranthe on kuluneen vuoden
aikaan känyt jo useita kertoja. Amaranthen musiikissa on kuultavissa sekä
power metallia että melodista death metallia. Kokonaisuudesta tuleekin
varsin uniikki sillä yhtyeessä on kolme laulajaa joista jokaisella on
erilainen, toisiaan täydentävä ääni.
 
KEIKAT:
 
KE 25.01.2012 TURKU, Klubi (Liput 12e*)
TO 26.01.2012 TAMPERE, Klubi (Liput 13e*)
PE 27.01.2012 HELSINKI, Dom (Liput 12e*)
LA 28.01.2012 VAASA, Club Garage (Liput 15e*)
 
(*)+ toim. kulut
 
Liput Tiketistä sekä Vaasan keikan liput myynnissä Studio Ticketissä.
 
http://www.amaranthe.se
http://www.myspace.com/amaranthemetal
http://www.facebook.com/amarantheband
 
http://www.nem-booking.fi
http://www.facebook.com/NemBooking
 
nembooking
29.12.2011 13:23:27
Kotisivu       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

AMORAL Tampereelle lämppäriksi!
 
http://www.amoralweb.com
 
to 26.01.2012 Tampere, Klubi
Amaranthe (SWE), Amoral
Liput 15/13, liput Tiketistä
 
Muiden keikkojen lämppäreitä ilmoitetaan mahd. pian.
 
« edellinen sivu | seuraava sivu »
1

» Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (Vaatii kirjautumisen)

» Kirjaudu sisään

Keskustelualueet «
Haku tästä aiheesta / Haku «
Säännöt «

Copyright ©1999-2016, Muusikoiden Net ry. Kaikki oikeudet pidätetään.
Palaute | Käyttöehdot | Rekisteriseloste | Netiketti | Mediakortti