Muusikoiden.net
10.12.2016
OGRE | Klikkaa tästä lisätietoa ja jälleenmyyjät 

Konsertit, keikat, tapahtumat »

Keskustelualueet | Lisää kirjoitus aiheeseen | HakuSäännöt & Ohjeet | FAQ | Kirjaudu sisään | Rekisteröidy

Aihe: Paul Anka Helsinkiin marraskuussa!
1
Qukie
11.04.2011 22:04:03
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Maailman tunnetuimpiin ja suosituimpiin viihdelaulajiin lukeutuva Paul Anka
saapuu Suomeen yhdessä suuren orkesterinsa kanssa marraskuussa. Anka nähdään
Helsingissä Hartwall Areenassa keskiviikkona 9. marraskuuta. Liput Ankan
konserttiin maksavat 69 - 79 euroa, ja ne tulevat myyntiin Lippupisteessä
maanantaina 18. huhtikuuta.
 
Paul Anka on nähty Suomessa usein, ensimmäisen kerran jo 1950-luvun lopulla.
Nyt hän palaa maahamme suurille areenoille. Edellisestä konsertista on
ehtinyt kulua jo liki kaksi vuotta. Luvassa on todellinen viihdemusiikin
suurkonsertti, jollaisena Ankan musiikki soi parhaimmillaan.
 
Myynnissä on myös ruokailun ja ensiluokan paikat sisältäviä VIP-paketteja,
joita voi tiedustella osoitteesta *vip@rle.fi* tai soittamalla 041 - 709
5298.
 
Paul Anka syntyi Kanadan Ottawassa heinäkuussa 1941. Hän julkaisi
ensilevytyksensä Blau-Wile Deverest Fontaine vuonna 1956. Tämä ei noussut
hitiksi, mutta pian oli vuoro Dianan, laulun joka nosti Ankan
musiikkitaivaan kiintotähdeksi. Sittemmin hän on tehnyt hitin hitin perään
ja esiintynyt myös monissa elokuvissa.
 
Anka on kirjoittanut musiikkia myös muilla artisteille. Esimerkiksi
legendaarisen ikivihreän, My Wayn, sanoitus on Paul Ankan käsialaa. Myös
Michael Jacksonin This Is It on lähtöisin osin Ankan kynästä.
 
Paul Anka levyttää ahkerasti vielä tänäänkin, yli 50 vuotta ensi hittinsä
jälkeen. Hänen kaksi tuoreinta albumiaan, Rock Swings ja Classic Songs, My
Way ovat nousseet myyntimenestyksiksi. Rock Swings nousi Brittien TOP 10
listalle ja on saavuttanut kultalevyn Britannian lisäksi Ranskassa ja
Kanadassa.
 
Konsertin järjestäjä: RL Entertainment, *www.rle.fi*
 
Paul Ankan kotisivut: *http://paulanka.com*
 
Qukie
20.04.2011 19:39:31
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

http://www.iltasanomat.fi/viihde/Pa … na%20Ankasta/art-1288383826085.html
 
Osteri
20.04.2011 22:24:01
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Olin sattumalta katsomassa Finlandia-talolla keikan 2009. Sain lipun ja meneminen oli mulla todella ennakkoluuloista. Että mitä helevattia mä teen jossain Paul Ankan konsertissa !? Wanhaa ukkoa katsomassa ?
 
Se keikka oli todella kovaa luokkaa. Yllättävässä vireessä kaveri oli. Tuli ja liike koko ajan päällä. Yleisö oli ihan pähkinöinä kolmannen biisin jälkeen. Anka seikkaili yleisön seassa, otti kuvia ihmisten kameroilla, seisoi tuolilla ja lauloi koko ajan. Suosittelen vaikkei musiikki olisikaan just sitä sun ominta genreä.
Sillä keikalla näki todellisen ammattilaisen.
 
Kirjoitan...siis ehkä en just nyt soita....
Crimz
02.08.2011 22:33:40
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

http://www.iltasanomat.fi/viihde/pa … home_oneline&fb_ref=artikkeli_likeo
 
Crimz
07.09.2011 16:23:46
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Paul Anka lippuja saatavilla rajoitetusti nyt myös Tiketistä:
http://www.tiketti.fi/tapahtuma/13001
 
Crimz
28.10.2011 11:38:20
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Paul Ankan marraskuun 9. päivän Suomen-konsertti siirtyy pidettäväksi
Helsingin sijasta Vantaalle. Ankan oli alun perin määrä konsertoida
Helsingissä Hartwall Areenassa, mutta hänen omasta toiveestaan konsertti on
siirretty intiimimpään ja konsertille tunnelmallisempaan paikkaan Vantaan
Energia Areenaan Myyrmäkeen.
 
Jo ostetut liput käyvät sellaisenaan uuteen konserttipaikkaan, joka on nyt
miltei loppuunmyyty. Jäljellä olevia 69 - 79 euron hintaisia lippuja voi
tiedustella Lippupisteestä.
 
Kyseessä on Vantaan Energia Areenan ensimmäinen maailmanluokan konsertti.
Energia Areena sijaitsee pääväylien varressa, joten sinne on helppo saapua.
Julkinen liikenne tuo konserttivieraat muutaman minuutin kävelymatkan päähän
Myyrmäen asemalle tai linja-autolla suoraan Areenan läheisyyteen. Alueella
on lisäksi parkkitilaa yli kahdelle tuhannelle autolle.
 
Crimz
04.11.2011 14:55:04
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Tässä ohjeet Paul Ankan keikalle ohjeet.
http://rle.fi/RLE/ankaohjeet.html
 
Crimz
06.11.2011 10:33:27
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Lippuja vielä rajoitetusti.
http://www.lippu.fi/paul-anka-Lippu … pIn=yTix&kuid=201009&from=erdetaila
 
« edellinen sivu | seuraava sivu »
1

» Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (Vaatii kirjautumisen)

» Kirjaudu sisään

Keskustelualueet «
Haku tästä aiheesta / Haku «
Säännöt «

Copyright ©1999-2016, Muusikoiden Net ry. Kaikki oikeudet pidätetään.
Palaute | Käyttöehdot | Rekisteriseloste | Netiketti | Mediakortti