Muusikoiden.net
11.12.2016
 

Konsertit, keikat, tapahtumat »

Keskustelualueet | Lisää kirjoitus aiheeseen | HakuSäännöt & Ohjeet | FAQ | Kirjaudu sisään | Rekisteröidy

Aihe: DAMON&NAOMI (Ex-Galaxie 500, US), su 16.5. Kuudes Linja
1
Artemi
24.02.2010 11:38:33
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

GALAXIE 500 -KAKSIKKO DAMON & NAOMI ENSI KERTAA SUOMEEN
Su 16.5.2010 Helsinki, Kuudes Linja +Henri Seger plays Elliott Smith
 
Legendaarisen indiepop-yhtye Galaxie 500:n raunioille perustettu Damon & Naomi -duo saapuu vihdoin Suomeen. Niin kriitikoiden kuin indie-musiikkia seuraavan yleisönkin rakastama yhdysvaltalaisbändi nousee Helsingissä Kuudennen Linjan lavalle sunnuntaina 16. toukokuuta.
 
Damon & Naomi on kitaristi/rumpali/vokalisti Damon Krukowskin ja basisti/kosketinsoittaja/vokalisti Naomi Youngin Bostonissa vuonna 1992 perustama dreampop/folkpop-yhtye. Kaksikon ensimmäinen yhteinen kokoonpano Galaxie 500 julkaisi kolme albumia 80-luvun lopulla, mutta hajosi vuonna 1991 kitaristi/laulaja Dean Warehamin erottua yhtyeestä Cocteau Twinsin kanssa soitetun kiertueen jälkeen.
 
Damon & Naomi on julkaissut uransa aikana seitsemän studioalbumia esimerkiksi Sub Pop-, Rykodisc-, ja Rough Trade -levymerkeillä. Kaksi ensimmäistä pitkäsoittoaan, klassikkoaseman saavuttaneet More Sad Hits ja The Wondrous World of Damon and Naomi yhtye äänitti vaihtoehtomusiikin huipputuottaja Kramerin (mm. Low, Daniel Johnston, 22-Pistepirkko) johdolla. Damon & Naomi on vuosien ajan tehnyt tiivistä yhteistyötä lisäksi japanilaisbändi Ghostin sekä nykyisin myös Boris-yhtyeessä vaikuttavan Ghost-kitaristi Michio Kuriharan kanssa. Yhtyeen tuorein julkaisu on The Sub Pop Years -kokoelma, joka ilmestyi viime syksynä.
 
Kaksikon luomaa vähäeleistä, tunteikasta ja kaunista musiikkia on usein verrattu The Velvet Undergroundiin ja Jonathan Richmaniin. Omien kappaleidensa lisäksi Damon & Naomi tunnetaan upeista cover-tulkinnoistaan esimerkiksi Nicon ja Tim Buckleyn kappaleista. Vuosien saatossa yhtyeen biisejä on kuultu myös elokuvien ja The Sopranos -sarjan soundtrackeilla. Musiikin tekemisen lisäksi duo pyörittää Exact Change -kirjakustantamoa, joka on julkaissut esimerkiksi Franz Kafkan, Salvador Dalin ja Gertrude Steinin tuotantoa.
 
Kuudennella Linjalla illan avaa Elliott Smithin musiikkia esittävä singer-songwriter Henri Seger.
 
LIPUT:
Ennakkoon Tiketistä 12 EUR +mahd. toimituskulut.
 
DAMON & NAOMI (USA)
Like real water in a world of soda pop Robert Wyatt
There are so many beautiful, evocative and classic songs on this 15-track collection Stereogum
5/5 Rolling Stone
Their music is sublime BBC
To share a small part of their world is a pleasure. To live there would be heartbreaking NME
They exhale the kind of swirling perfect-pop that was the default setting of late 80s Creation releases, leaning into the crosswinds of Fairport-era folk-rock Uncut
 
urlwww.damonandnaomi.com/url
urlwww.myspace.com/damonandnaomi/url
urlwww.20-20-20.com/url
urlwww.fullsteamagency.com/url
 
Artemi
15.04.2010 18:52:14
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Keikka lähestyy kovaa vauhtia! Galaxie 500-uudelleenjulkaisut muuten ulkona NYT! Arvioita mm. täällä:
 
www.pitchfork.com/reviews/albums/14 … 83-today-on-fire-this-is-our-music/
 
Artemi
13.05.2010 13:08:21
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Sunnuntaina Kutosella! Levyjä pyörittävät Brooklyn Vegans DJt.
 
Täällä loistava Galaxie 500-artikkeli/haastattelu:
 
http://pitchfork.com/features/artic … 92-temperatures-rising-galaxie-500/
 
Ja täällä uunituore Damon&Naomi-haastattelu:
 
www.rumba.fi/damon-naomi-%E2%80%9Dd … untuu-reilaamiselta-7434/#more-7434
 
Artemi
16.05.2010 15:13:41
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

TÄNÄÄN!
 
DAMON&NAOMI klo. 23.00
Henri Seger plays Elliott Smith klo. 22.00
Ovet auki klo. 21.00
 
http://www.youtube.com/watch?v=3qc_2DeWjwM
 
« edellinen sivu | seuraava sivu »
1

» Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (Vaatii kirjautumisen)

» Kirjaudu sisään

Keskustelualueet «
Haku tästä aiheesta / Haku «
Säännöt «

Copyright ©1999-2016, Muusikoiden Net ry. Kaikki oikeudet pidätetään.
Palaute | Käyttöehdot | Rekisteriseloste | Netiketti | Mediakortti