Muusikoiden.net
07.12.2016
ROKKAA MERKONOMIKSI - liiketalouden perustutkinto 

Media ja viihde »

Keskustelualueet | Lisää kirjoitus aiheeseen | HakuSäännöt & Ohjeet | FAQ | Kirjaudu sisään | Rekisteröidy

Aihe: Chuck
1
Secreterial
02.10.2010 10:04:19 (muokattu 03.10.2010 20:00:51)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

En pikaisella haulla löytänyt tästä mainiosta sarjasta aihetta, joten päätin tehdä uuden.
 
Eli keskustellaan Chuckista. Kuinka moni katsoo ja kuinka moni tykkää.
 
Yksinkertaisesti sarjan juoni on se, että paikallisen elektroniikkaliikkeen työntekjä saa aivoihinsa koko CIA:n tietokannan. Päähenkilö Chuck on "perusnörtti", eli ei mikään agentti. "Suojelijoikseen" hän saa kaksi agenttia ja sarjassa sitten seuraillaan näiden henkilöiden edesottamuksia pahiksien yrittäessä tehdä tekojaan.
 
Itse katsoin juuri toisen kauden loppuun ja pakko sanoa, että innostus ei ole laantunut yhtään. Edelleen loistavaa viihdettä. Sopivasti toimintaa ja sopivasti komediaa. On kyllä tämän hetken parhaita sarjoja. Nyt kun on pari kautta katsonut, niin huomasin, että tiettyjä juttuja osaa jo odottaa. (Laskuvarjotiimi kattoikkunan läpi häissä jne.) Mutta silti aivan loistava sarja kyseessä. Jenkkilässä alkoi neljäs kausi vasta pyörimään.
 
Folkson
02.10.2010 14:05:18
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Secreterial: En pikaisella haulla löytänyt tästä mainiosta sarjasta keskustelua, joten päätin tehdä uuden.
 
Höhö, miten voit aloittaa uuden keskustelun jos et oo löytäny entistäkään? Et mitenkään.
 
Hyvä sarja kyllä. Harmi vaan ettei pysty niin paljoa kahtomaan ku haluaisi.
 
--Tomppa--
03.10.2010 19:06:40 (muokattu 03.10.2010 19:08:49)
Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Ihan mahtava sarja, kolme kautta oon kattonu. Ykköskausi on minusta paras näistä kattomistani, sillä tosiaan ehkä vähän alko olemaan ennalta-arvattavia juonenkääneitä sarjan edetessä. Mutta hyvin ovat muutkin kaudet maistuneet (erityisesti toisen kauden joulujakso oli parhautta) ja saas nähä mitä neloskausi tuo tullessaan.
 
Johtaja on läski juoppo joka bännäilee porukkaa sillon kun sitä vituttaa.
Prophet
03.10.2010 19:13:54
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Mitään kalapuikkoviiksimiehen tv-sarjaa en ole katsonut, mutta kasariNorrikset ovat dvd-hyllyssä. Yksinäinen susi McQuade ja Tappajan ote puuttuvat.
 
Don Make
04.10.2010 17:11:09
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Prophet: Mitään kalapuikkoviiksimiehen tv-sarjaa en ole katsonut, mutta kasariNorrikset ovat dvd-hyllyssä. Yksinäinen susi McQuade ja Tappajan ote puuttuvat.
 
Siis mitääm..?
 
Mutta siis juup...Ihan hyvää viihdettä kun ei ota liian tosissaan. Yvonne Strahovski on jeeeeesssss.
 
"Kiitos 24.12.2009 - 21.01.2010"
Decadetroll
04.10.2010 19:28:59
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Hyvä sarjahan tuo. Pitäis varmaan hankkia dvd:nä nuo tuotantokaudet, kun tuskin tulee ihan heti suomessa tv:stä ulos noita muita kausia.
 
I'll be back again next week. Bring your friends, we'll have an ice cream treat. Mom don't like it, but he don't give a fuck, Kids come running for satan's ice cream truck.
« edellinen sivu | seuraava sivu »
1

» Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (Vaatii kirjautumisen)

» Kirjaudu sisään

Keskustelualueet «
Haku tästä aiheesta / Haku «
Säännöt «

Copyright ©1999-2016, Muusikoiden Net ry. Kaikki oikeudet pidätetään.
Palaute | Käyttöehdot | Rekisteriseloste | Netiketti | Mediakortti