| Aihe: Elokuvamusiikin säveltäminen | |
|---|
|
Commandot ja rambot, hohhoijaa...
Onhan se tietenkin hienoa että joissain elokuvissa tulee sountrackeille myös hitti-kamaakin kuten Titanic tms..
Nyt käsitääkseni keskusteltiin film scoresta eli musiikista joka on tehty leffaan. Ja joka ei läheskään aina löydy siltä hiteillä kuorrutetusta soundtrack-levystä.
Olen tekerolantin kanssa periaatteessa samaa mieltä, tylsää tasapaksua tuubaahan se teematon mahtipontinen taustamusiikki enimmäkseen on.
"Brand-new, she was. She had the smell of a brand-new car. That's just about the finest smell in the world, 'cept maybe for pussy." - George LeBay | |
Lalo Schifrin on ehdoton. :)
You realize the sun doesn't go down -
It's just an illusion caused by the world spinning round | |
Commandot ja rambot, hohhoijaa...
Niin mitä!? sano vaan ääneen! :D
Nyt käsitääkseni keskusteltiin film scoresta eli musiikista joka on tehty leffaan. Ja joka ei läheskään aina löydy siltä hiteillä kuorrutetusta soundtrack-levystä.
Eikö soundtrackeillä ole suurin osa leffan musiikista? No emmätiädä näistä..
THV-Klubi#52
Romantikkoitkijät#23
S.M.A.K - perustajajäsen | |
Dave Grusin rulez :)
Mitä eroa on basistilla ja kellolla?
Kello pysyy tahdissa. | |
Minusta elokuvamusiikin ei pidä nousta kertomusta, tarinaa suuremmaksi, vaan sen on lähinnä tuettava elokuvaa.
Ryuichi Sakamoto teki hyvää työtä mm. Viimeisessä keisarissa.
Suomalaisista Tuomas Kantelinen onnistui mm. Rukajärven tiessä.
Surullisilla talonmiehillä on melankolia. Ja kohta on syksy. | |
Minusta elokuvamusiikin ei pidä nousta kertomusta, tarinaa suuremmaksi, vaan sen on lähinnä tuettava elokuvaa.
Missäs elokuvassa käy niin hassusti, että musiikki nousee tarinaa suuremmaksi? | |
Missäs elokuvassa käy niin hassusti, että musiikki nousee tarinaa suuremmaksi?
Musikaalit, harhar :P
THV-Klubi#52
Romantikkoitkijät#23
S.M.A.K - perustajajäsen | |
glx405: Minusta elokuvamusiikin ei pidä nousta kertomusta, tarinaa suuremmaksi, vaan sen on lähinnä tuettava elokuvaa.
Ryuichi Sakamoto teki hyvää työtä mm. Viimeisessä keisarissa.
Suomalaisista Tuomas Kantelinen onnistui mm. Rukajärven tiessä.
mä rankkaan Sakamoton jopa Morriconeakin kovemmaksi.
viina. hanuri. ja naiset. | |
wrshredder:
Mielestäni siksi ,koska musiikin ei kuulu suuremmassa osassa elokuvia erottua joukosta. Olisi hemmetin rasittavaa jos musiikki olisi leffassa niin (a) joko niin omaperäistä ja erottuvaa tai (b) niin pirun hyvää että huomio herpaantuisi itse elokuvasta ,eikö? :D
Tästä tuleekin mieleen Tunnit-elokuva, jossa on Philip Glassin score joka taas on hyvin philipglassmainen arpeggioineen - sitä usein hehkutetaan upeaksi ja se musiikki jää helposti mieleen, vaikka itse asiassa suurinpiirtein samaa teemaa kuljetetaan hiukan varioiden läpi koko elokuvan. Tätä scorea myös kuunnellaan erikseen leffasta, itselleni se toimii
Muistan myös kun tulin elokuvaa aikanaan katsomasta, että musiikki teki vaikutuksen - toisaalta Glass oli minulle tuolloin aika tuntematon nimi. Tukiko Glassille tyypillinen musiikki sitten oikeasti juonta? En muista, niin pitkä aika elokuvan näkemisestä on. Tunteita se ainakin herätti.
Mutta siis tuli mieleeen omaperäisestä ja erottuvasta musiikista. | |
Tämä on savotta, mutta raapaistaan nyt vähän. Olen siis opiskellut elokuvamusiikkia aika paljon. Lähinnä siis käyttöä, en tekoa.
Suosikki teoriani siihen, miksi elokuvissa on musiikkia, on se, että katsojien on helpompi hyväksyä näkemänsä, kun sitä esitetään heille musiikin kanssa (d. Sonnenschein). Musiikki siis vähentää katsojan kriittistä tulkintaa. Musiikkia käytetään myös kuvaamaan tunnetiloja, aikaa, paikkaa ja hahmoja. Lisäksi sen tehtävänä on kertoa katsojalle, mitä mieltä se on asioista.
Elokuvamusiikkin teko alkaa tekotavasta riippuen hieman eri vaiheissa. Työalkaa isossa maailmassa aina jo ennen kuvauksia. Silloin puhutaan ns. musiikin suunnittelijasta, joka usein on myös säveltäjä. Suomessa säveltäjä tulee kuitenkin messiin vasta leikkausvaiheen lopulla tai vasta päätyttyä.
Musiikkia on elokuvassa monenlaista. Puhutaan ei-diegeettisestä ja diegeettisestä musiikista, jotka tarkoittavat sitä, että onko musiikki lähtöisin kuvasta, vai ei. Asia ei kuitenkaan ole yksinkertaista. Kuvasta tuleva musiikki, esim bändi tanssiaisissa voi yhtäkkiä hypätä ei-diegeettiseksi, eli esim. scoreksi, kun siirrytään samaan aikaan, mutta esim. tanssipaikan ulkopuolelle.
Lisäksi musiikkia on kaikenlaista, ennen elokuvaa tehtyä poptyylistä musiikkia - esimerkiksi Lost in Translation, Tarantinot. Tai score musaa, jota on 95% leffat täynnä eli esimerkiksi Taru Sormusten Herrasta. Scoremusa on vartavasten elokuvaan sävellettyä musaa. Tai kokoajan diegeettistä, kuten esimerkiksi dogmaelokuvissa näkee.
Musiikinsäveltäminen elokuvaan ei ole mitenkään helppoa. Jos leikkaajalla ei ole leikkausvaiheessa ollut mitään demoa lopullisesta biisistä, on musiikki yhdistettävä kuvaan ja tämä tietysti rajoittaa tekemistä aika paljon. Lähes kaikki popmusiikki säveltämisen lait ja säännöt eivät myöskään päde elokuvamusiikin kentällä juurikaan. Scoreissa harvemmin on kertosäkeitä tjsp.
Elokuvamusiikki elää kuvan mukaan. Sen on tarkoitus olla hyvää, mutta huomaamatonta. Jos musiikki on liian hyvää, se vie huomion elokuvasta. Jos se on huonoa, se saa kuvankin näyttämään väärältä tai tylsältä.
Skenehuora jo 7,5 vuotta. |  C
18.01.2015 23:13:52 (muokattu 18.01.2015 23:37:41) | |
|
Siirto toiselle alueelle.
Ronnie James Dio - Kiitos 1942-2010 | | « edellinen sivu | seuraava sivu » | |
|---|
|
|
