Muusikoiden.net
04.12.2016
The Bassbreaker™ Guitar Amplifier Series | Fender® 

Musiikkibisnes »

Keskustelualueet | Lisää kirjoitus aiheeseen | HakuSäännöt & Ohjeet | FAQ | Kirjaudu sisään | Rekisteröidy

Aihe: Saksalainen tekijänoikeusjärjestö (GEMA) ja demoscene
1 2
Jukka Aho
22.02.2013 00:04:39 (muokattu 23.02.2013 04:51:36)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Kuten Suomessa, myös Saksassa järjestetään demoscene-tapahtumia; sellaisia kuin täkäläinen "Assembly".
 
Kyse on siis tässä nyt tietokoneharrastajien demoista ja demoscenestä (http://en.wikipedia.org/wiki/Demoscene), ei mistään bändidemoista.
 
Demoscene-demot kuitenkin lähes määritelmänomaisesti sisältävät musiikkia: yleensä vieläpä uutta musiikkia, joka on erikseen varta vasten sävelletty kulloistakin demoa varten.
 
Lisäksi demoscene-tapahtumissa on varsinaisten demojen lisäksi usein myös erillinen musiikkikilpailu, johon voi ottaa osaa itse säveltämällään, tietokoneen toistamalla musiikkikappaleella.
 
Puhtaimmillaan demoscenen piirissä julkaistut biisit koostetaan mielellään alkutekijöistä - kuten ennalta laaditusta nuotti- ja efektinohjausdatasta sekä instrumenttisampleistä - siten, että tietokone demon edetessä ikään kuin sekvensserin ominaisuudessa soittaa nuottidatan ulos "livenä" ja tavalla tai toisella miksaa sen kuuluvaksi ääneksi lennosta - parhaimmillaan vielä tahdistaen ruudulla näkyvän animaation musiikkiin (nuottidataan ja sen liipaisuun) erilaisin ennalta suunnitelluin tavoin. Tälläisiin tarkoituksiin koostetut demoscene-musiikkikappaleet sävelletään usein tracker-tyylisillä ohjelmilla: editoimalla tai "ohjelmoimalla" nuottidata suoraan raidoille ja patterneihin näppäimistöltä. Vanhemmissa "retrokoneissa", joille myös demoja tehdään - ja jotka ovat sitä laitesukupolvea, että eivät digitaalisesti näytteistettyä ääntä pysty toistamaan - korville kuuluvat aaltomuodot tuottaa yleensä koneen äänipiiri synteettisesti omilla oskillaattoreillaan. Nuottidata voidaan soittaa ulos jopa täysin itse ohjelmoidulla soittorutiinilla, joka muokkaa äänen eri parametreja ohjelmallisesti lennosta biisin edetessä ja jonka ohjelmakoodi on parhaimmillaan erikseen joka biisille uniikisti räätälöityä. Demoscene-biisit eivät siis ainakaan perinteisissä demoissa ole tavallisia kaupallisia musiikinteko-ohjelmistoja käyttäen tehtyjä, eikä niitä ole ennalta äänitetty, miksattu tai renderoitu valmiiksi äänitiedostoksi, vaan ne kasataan paljon matalammalla tasolla koneen syövereissä: kone sekvensoi, oskilloi ja miksaa biisin siinä silmien edessä, lennosta, säveltäjän tai säveltäjä-ohjelmoijan koneelle syöttämän sävellyksen, parametrisoinnin ja koodin mukaan.
 
Esimerkkejä eri vuosilta ja koneilta:
 
http://www.youtube.com/watch?v=2pBqwsqPfUo
http://www.youtube.com/watch?v=N5CNlMGcARA
http://www.youtube.com/watch?v=5gbQz1CAraE
http://www.youtube.com/watch?v=NjLTW7ijsTc&t=33s
http://www.youtube.com/watch?v=_5HacABiXUE
http://www.youtube.com/watch?v=u9S0MC8nKRc
http://www.youtube.com/watch?v=qWZnqNM-Gvw
 
Sitten alustuksen jälkeen asiaan:
 
Saksalainen tekijänoikeusjärjestö GEMA - sama, joka on ollut hiljattain otsikoissa estettyään monien YouTube-videoiden näkymisen saksalaisille käyttäjille - aiheuttaa nyt päänvaivaa myös demoscene-tapahtumien ja -musiikkikilpailujen järjestäjille.
 
Eräs saksalaisista demoscene-tapahtumista on nimeltään "Revision". Sen järjestäjät kuvailevat tilannetta näin:
 
http://2013.revision-party.net/compos/gema
 
GEMAn asiakkaiksi rekisteröityneet musiikintekijät eivät siis enää ole tervetulleita osallistumaan demoscene-tapahtumien kilpailuihin, koska tällaisten henkilöiden säveltämän musiikin toisto (ja mahdollisesti myös musiikkia sisältävän demon tai yksittäisen kappaleen vapaasti saataville asettaminen ja kopiointi?) on silloin maksullista, joka olisi kestämätöntä harrastajatapahtumalle ja muutenkin pitkälti koko demoscene-alakulttuurin perinteiden ja idean vastaista. Järjestäjät ovat jo saaneet GEMAn tiukentuneesta linjasta siipeensä edellisvuonna jouduttuaan maksamaan sakkomaksuja tällaisten henkilöiden osallistuttua, joten nyt se on sitten loppu: GEMAlle oikeuksiensa valvonnan luovuttaneita ei enää huolita kilpailuihin. Tekstissä kerrotun mukaan GEMAn asiakkaat eivät myöskään voi vapauttaa yksittäisiä kappaleitaan GEMAn hallinnasta toisenlaisten lisenssiehtojen alaiseksi, vaikka niin haluaisivatkin, koska GEMAn asiakkailtaan vaatima sopimus ei sisällä sellaista mahdollisuutta.
 
Objectif Lune
22.02.2013 10:59:30 (muokattu 22.02.2013 11:03:56)
Kotisivu Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Saksan lainsäädäntöä en tunne, mutta ihmettelen, jos tekijänoikeusmaksuja tulisi maksaa vain GEMA:n jäsenien töistä. Ainakin suomessa julkisesti esitetty materiaali on tekijänoikeusmaksujen alaista riippumatta säveltäjän/sanoittajan/sovittajan kuulumisesta Teostoon/Gramexiin.
 
Jos toisin joku todistaa, vaikenen, mutta kuvittelisin, että kyseisen tapahtuman kustannuksista aika pieni osa (7000€ kuulostaa isossa tapahtumassa aika pieneltä osalta) olisi siellä esitetyistä teoksista tekijänoikeusfirman kautta tekijöille maksettuja tekijänoikeusmaksuja. Paikasta, henkilökunnasta jne. luultavasti maksetaan satakertaisia summia. (Näin siis olisi ainakin Suomessa, tuskin Saksassa eroaa tilanne valtavasti, kun EU:ssa kummatkin ollaan)
 
En lähtisi GEMA:a tästä demonisoimaan vaan ihmettelen, miksi teoksen tekeminen ei ole demoskenen mielestä sellainen asia, josta kuuluu maksaa ihan asialliset tekijänoikeusmaksut. Ne eivät ketään tilaisuuteen osallistuvaa estäisi osallistumasta tapahtumaan liiaksi paisuneen hinnan takia. Jos tekijät eivät työtään itse arvosta tekijänoikeusmaksujen verran niin maksakoot ne sitten takaisin järjestäjille. Mä luulen, että tässä on enemmän kyse siitä, että demoskenessä on messissä kaikenmaailman piraatteja, joilla on asenneongelma tekijöiden oikeuksia kohtaan kuin siitä, että harrastustoiminnassa ei voisi tekijänoikeusmaksuja maksaa.
 
Hopeakala: https://www.facebook.com/Hopeakala // http://hopeakala.bandcamp.com/
Jukka Aho
23.02.2013 02:00:00 (muokattu 23.02.2013 06:57:02)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Objectif Lune: En lähtisi GEMA:a tästä demonisoimaan vaan ihmettelen, miksi teoksen tekeminen ei ole demoskenen mielestä sellainen asia, josta kuuluu maksaa ihan asialliset tekijänoikeusmaksut.
 
Teoksen tekeminen ja esittäminen ei ole demoskenessä bisnestä, vaan alakulttuurin omaehtoista harrastustoimintaa ja taidoissa kilvoittelua: perinteisimmillään etenkin vanhempien tietokonealustojen teknisiä rajoitteita vastaan. Pyritään siis ainakin näennäisesti rikkomaan nämä tekniset rajat tai työntämään niitä kauemmaksi; esittelemään muille julkaisu, joka pistää jollain laitteella pystyyn sellaisen reaaliaikaisen (siinä hetkessä katselun aikana tosiaikaisesti lasketun ja prosessoidun) audiovisuaalisen shown, jonka ei pitäisi olla sillä teknisellä alustalla (tai esimerkiksi kilpailusarjassa annetuilla rajoitteilla) edes mahdollinen, tai jota ei ainakaan aikaisemmin kuviteltu mahdolliseksi. Parhaimmillaan tämä pätee myös musiikin toteutukseen, etenkin koneilla ja ympäristöissä, joiden ääniominaisuudet ovat hyvin rajoittuneita ja biisintekijälle haastavia. Tai jos ei biisi teknisiä rajoja rikokaan, ainakin se voi olla muuten kiinnostava ja visuaalista puolta hyvin tukeva.
 
Se mitä muille esitellään, on tuotettu alusta alkaen itse. Ideana ei ole, että raha vaihtaisi tässä toiminnassa omistajaa, tai että joku yksittäinen ryhmän jäsen hyötyisi tuotoksista taloudellisesti. (Paitsi kilpailun kyseessä ollessa mahdollisesti palkintona. Mutta voipa sitä kilpailla - siis äänestyttää paikan päällä olevaa yleisöä tuotoksien paremmuudesta - ilman palkintojakin.) Syntyneet musiikkikappaleet tai musiikkia sisältävät "synkronoidut" teokset - varsinaiset demot tai introt - jaellaan ensijulkaisun jälkeen maailmalle kenen tahansa iloksi: vapaasti kopioitavaksi, katsottavaksi ja kuunneltavaksi. (Joskaan ei kuitenkaan luvatta jatkojalostettavaksi tai etenkään kaupallisissa produktioissa luvatta edelleenkäytettäväksi.)
 
Jättimäiset massatapahtumat demoskeneen liittymättömine oheistapahtumineen ja oheisosallistujineen, jopa sponsoroituine rahapalkintoineen, ovat myöhempien aikojen ilmiö. Alkuaikojen demopartyt olivat hyvinkin kotikutoisia ja pienimuotoisia. Mutta toki esimerkiksi pääsymaksu tilavuokrien kattamiseksi on yleensä oltava jos mitään vähänkään isompaa järjestää; ei isomman porukan yleisötilaisuuksia voi täysin pyhällä hengelläkään pyörittää.
 
Demoja ja demoskenemusiikkia julkaistaan myös tapahtumien ja tapaamisten ulkopuolella ja toistetaan demoskene-alakulttuurin piirissä paitsi sellaisinaan (demo-ohjelmakoodi omilla laitteilla ajaen tai irrallinen musiikkikappale sopivalla soitto-ohjelmalla toistaen), myös esimerkiksi Internet-radiostreameina. (Vaikkapa Nectarine-demoskeneradion kautta: http://www.scenemusic.net/). YouTuben ja muiden videopalvelujen videotallenteet demoista ovat myös yksi tapa katsella niitä, mikäli saatavilla ei ole juuri sen tyyppistä tietokonelaitetta, jolle jokin tietty demo on kirjoitettu. Videoiden laatu (esimerkiksi framerate tai ruudun tapahtumien ja äänen synkka) on tietenkin yleensä huonompi kuin katsottaessa demoa sulavasti livenä koneelta, mutta toki tallenteistakin jonkin käsityksen saa.
 
Demoskenen piirissä julkaistua musiikkia on myös valtavat määrät tarjolla vapaasti omalle koneelle kopioitavana lukemattomissa Internetin tiedostoarkistoissa; yleensä erilaisten tracker-tyylisten musiikkisekvensseriohjelmien tiedostoformaateissa (.mod, .it, .xm, .s3m jne.); niitä kun voi sopivilla soitto-ohjelmilla tai niiden plugineilla toistaa irrallisenakin. Skenen piirissä musiikkia tuottavat ovat aina säveltäneet teoksensa sillä tiedolla, oletuksella ja hyväksynnällä, että julkaistut kappaleet lähtevät tällä tavalla vapaasti kiertoon. Sehän on koko jutun ideakin: demo, jota kukaan ei katso, mahdollisesti ihaile ja arvosta (joko kokonaisuutena tai osiensa summana, kuten musiikkia, graafista näyttävyyttä tai teknistä ohjelmointitaituruutta erikseen arvottaen), eikä levitä, on tehty turhaan. Samalla tavoin olisi myös turhaan tehty irrallinen demoskenebiisi, jota kukaan ei halua kuunnella eikä levittää muiden edelleen kuunneltavaksi.
 
Objectif Lune
23.02.2013 11:29:54
Kotisivu Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Aivan varmasti suurin osa maailmassa tehdystä musiikista on "harrastelijatoimintaa", jonka tarkoituksena ei ole rikastua. Se, että tarkoituksena ei ole tehdä bisnestä ei kuitenkaan voi olla syy olla kunnioittamatta tekijänoikeuksia. On todella kestämätöntä, jos joillein tapahtumille annetaan erivapauksia sen perusteella, että siihen osallistuu tyyppejä, jotka eivät tekijänoikeuksista ja niiden valvonnasta välitä. Ei demoskene ole yhtään sen erityisempää harrastustoimintaa kuin mikä tahansa muukaan amatöörimusiikin tekeminen, jotta heillä tarvitsisi olla erityisvapauksia.
 
Mitä enemmän on tapahtumia, joiden osallistujilta odotetaan, ettei heidän teoksista tarvitse maksaa tekijänoikeusmaksuja, sitä ahtaammalle tekijät joutuvat oikeuksinsa kanssa. Tilanne on vähän sama kuin harjoittelupaikkojen kanssa. Kun alalla on tarpeeksi ihmisiä, jotka suostuvat palkattomaan harjoitteluun, palkallista harjottelua ei kohta tarjoa kukaan.
 
Hopeakala: https://www.facebook.com/Hopeakala // http://hopeakala.bandcamp.com/
jannu
23.02.2013 14:07:03 (muokattu 23.02.2013 22:04:29)
Kotisivu       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Jukka Aho: ---
-------------

 
Sori, mä en löytänyt sun jutusta mitään validia pointtia. Vaikka demoskenestä onkin kummunnut aivan älyttömästi hienoja asioita ja myöhemmällä urallaankin menestyneitä tekijöitä, niin on aika tekopyhää pitää demoskeneä puhtaasti jonain rakkaudesta luovuuteen ammentavana haliryhmänä. Ainakin vielä 90-luvulla lukuisat skenejätkät olivat kovan luokan piraatteja ja warettajia, laitonta dataa liikkui ja vaihtoi omistajaa suhteessa nykypäivään aivan tolkuttomia määriä, ottaen huomioon ettei silloin netti ollut yhtään mitään.
 
"You really can't be jealous of something you can't fathom." -Nigel Tufnel
Jukka Aho
23.02.2013 15:03:28
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Objectif Lune: Aivan varmasti suurin osa maailmassa tehdystä musiikista on "harrastelijatoimintaa", jonka tarkoituksena ei ole rikastua. Se, että tarkoituksena ei ole tehdä bisnestä ei kuitenkaan voi olla syy olla kunnioittamatta tekijänoikeuksia.
 
Jutussa ei kukaan ole "kunnioittamatta tekijänoikeuksia". Ongelmahan on nyt ratkaistu.
 
Objectif Lune
23.02.2013 18:59:44
Kotisivu Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Jukka Aho: Jutussa ei kukaan ole "kunnioittamatta tekijänoikeuksia". Ongelmahan on nyt ratkaistu.
 
Siis ratkaistu jättämällä ulos ne taiteilijat, joiden mielestä tekijänoikeuksien ajaminen on muutakin kuin kauniita sanoja so. tässä tapauksessa lainmukainen korvaus julkisesti esitetystä teoksesta. Oon mä kuullut niistäkin piraateista, joiden mielestä ne tekevät valtavan palveluksen ihailemalleen artistille jakamalla teokset vapaasti kaikille. Toki sitä voi sanoa tekijänoikeuksien kunnioittamiseksi, mutta silloin kyllä käsitteet ovat saaneet merkityksen joltain Jupiterin kuuta kiertävältä poppamieheltä.
 
Tuo linkittämäsi sivu oli aika surullista luettavaa. Sisältö oli lähinnä "Jos et tee kuin sanomme, me joudumme maksamaan, siis maksamaan, ihan oikeasti maksamme jotain, vaikka olemme hyviä ja vihaamme GEMA:a. Ja juuri GEMA:lle joudumme maksamaan, hyi yäk!"
 
Jos ne oikeasti kunnioittaisivat tekijänoikeuksia, pääsylippuihin lisättäisiin tekijänoikeusjärjestöjen kautta tekijöille tilitettävät korvaukset julkisesta esittämisestä. Niin ei käsittääkseni tehdä lähinnä asenneongelman vuoksi. Heidän mielestään tekijänoikeusmaksaminen on väärin. Siitä, ettei olisi varaa maksaa asiallisia maksuja, ei ole kyse.
 
Hopeakala: https://www.facebook.com/Hopeakala // http://hopeakala.bandcamp.com/
Jukka Aho
23.02.2013 19:28:16 (muokattu 23.02.2013 19:56:11)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Objectif Lune: Siis ratkaistu jättämällä ulos ne taiteilijat, joiden mielestä tekijänoikeuksien ajaminen on muutakin kuin kauniita sanoja so. tässä tapauksessa
 
Uskon vilpittömästi, että ne GEMAn asiakkaat, jotka tahtoisivat osallistua tällaiseen tapahtumaan, tahtoisivat osallistua siihen tapahtuman mukaisessa hengessä: lisensoimalla nämä nimenomaiset kappaleensa siten, että niiden vapaa ei-kaupallinen kuuntelu, esitys ja levitys on mahdollista - aivan kuten kukaan muukaan demojen tekoon osallistunut "bändin jäsen" (koodaaja, graafikko jne.) ei saa eikä vaadi tai odota korvauksia harrastelustaan. Koska GEMA ei kuitenkaan ilmeisesti tarjoa tämän tason granulariteettia asiakkaidensa yksittäisten kappaleiden lisenssiehtojen hallintaan (kuten tiedotteessa mainitaankin), lopputulos oli tämä.
 
elsewhere
25.02.2013 14:31:59
Kotisivu Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Jos toisin joku todistaa, vaikenen, mutta kuvittelisin, että kyseisen tapahtuman kustannuksista aika pieni osa (7000€ kuulostaa isossa tapahtumassa aika pieneltä osalta) olisi siellä esitetyistä teoksista tekijänoikeusfirman kautta tekijöille maksettuja tekijänoikeusmaksuja. Paikasta, henkilökunnasta jne. luultavasti maksetaan satakertaisia summia. (Näin siis olisi ainakin Suomessa, tuskin Saksassa eroaa tilanne valtavasti, kun EU:ssa kummatkin ollaan)
 
7000 euroa tekijänoikeusmaksuja tarkoittaisi noin kymmenen euron lisää pääsymaksun hintaan siitä ilosta, että tapahtumaan osallistuvat ihmiset voivat soittaa itse tekemäänsä musiikkia.
 
Mä luulen, että tässä on enemmän kyse siitä, että demoskenessä on messissä kaikenmaailman piraatteja, joilla on asenneongelma tekijöiden oikeuksia kohtaan kuin siitä, että harrastustoiminnassa ei voisi tekijänoikeusmaksuja maksaa.
 
Tällaiset tapahtumat pyörivät omakustannebudjetilla ja vapaaehtoisten työllä. Piraatteja noista porukoista löytyy aika vähän, luovan alan ammattilaisia ja innokkaita harrastajia sitäkin enemmän.
 
~Preacher / Brainstorm^Traction
 
~ Love broke out and I forgot it's war.
elsewhere
25.02.2013 14:41:14
Kotisivu Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Väännetäänpäs vielä rautalangasta hieman: perimmäisenä ongelmana on siis se, että tapahtumaan on perinteisesti tultu tapaamaan ystäviä ja osallistumaan kilpailuihin. Nyt uudet GEMA:n lisensointimallit (jotka muuten ovat ajamassa Saksassa myös mm. klubeja konkurssiin) käytännössä estävät tämän tekijänoikeusjärjestöihin kuuluvien ihmisten osalta, koska GEMA ei tarjoa mahdollisuutta lisensoida musiikkia vapaaseen ja epäkaupalliseen käyttöön. Rahaahan näissä tapahtumissa ei liiku senttiäkään, poislukien nimelliset palkinnot kilpailuissa pärjänneille. Itse paria demopartyä järjestäneenä voin vakuuttaa, että siitä ei kukaan kostu yhtään mitään muuta kuin hyvän mielen.
 
Itse jouduin jättämään Revisioneille suunnitelemani demon tekemättä/julkaisematta, koska minulle kappaleen tehnyt norjalainen muusikko kuuluu paikalliseen tekijänoikeusjärjestöön eikä voinut antaa minulle kappaletta käytettäväksi, koska tapahtuma järjestetään Saksassa. Että tällaista kulttuurin tukemista... onneksi eräs toinen ystäväni auttoi.
 
~ Love broke out and I forgot it's war.
rintapek
25.02.2013 16:09:01
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Onneksi asia on Suomessa huomattavasti yksinkertaisempi. Jos järjestät tapahtuman, jossa musiikki soi livenä tai levyltä, niin maksat tekijänoikeuskorvaukset. Riippumatta siitä mihin yhdistyksiin esiintyjät kuuluvat tai eivät kuulu.
 
One kind of music only - the good kind
Objectif Lune
25.02.2013 18:04:17
Kotisivu Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

rintapek: Onneksi asia on Suomessa huomattavasti yksinkertaisempi. Jos järjestät tapahtuman, jossa musiikki soi livenä tai levyltä, niin maksat tekijänoikeuskorvaukset. Riippumatta siitä mihin yhdistyksiin esiintyjät kuuluvat tai eivät kuulu.
 
... ja hinnat ovat sellaisia, että eivät taatusti nosta 10€/osallistuja kuluja. Toki, jos 700 hengen tapahtumasta vaaditaan 7000€ korvaukset, on ihan liiketaloudellisesti ajateltuna hinta aivan liian suuri. Ongelma siis ei ole se, että korvauksia pitäisi maksaa vaan se, että hinnat ovat liian kovia. Harmin paikka. Tosta noiden ruikutuksesta vaan tuli fiilis, että ongelma on tekijänoikeusmaksut ylipäätänsä.
 
Hopeakala: https://www.facebook.com/Hopeakala // http://hopeakala.bandcamp.com/
elsewhere
25.02.2013 19:04:09 (muokattu 25.02.2013 19:06:22)
Kotisivu Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Objectif Lune: ... ja hinnat ovat sellaisia, että eivät taatusti nosta 10€/osallistuja kuluja. Toki, jos 700 hengen tapahtumasta vaaditaan 7000€ korvaukset, on ihan liiketaloudellisesti ajateltuna hinta aivan liian suuri. Ongelma siis ei ole se, että korvauksia pitäisi maksaa vaan se, että hinnat ovat liian kovia. Harmin paikka. Tosta noiden ruikutuksesta vaan tuli fiilis, että ongelma on tekijänoikeusmaksut ylipäätänsä.
 
Jep, aikaisemmin hinnat ovat olleet huomattavasti halvempia. Ehkä järjestäjien puolelta pientä katkeruutta herättää myös se, että demoscene-kulttuuriin on kuulunut hyvin vahvasti se, että ihmiset tuovat tapahtumaan omat kilpailutuotoksensa, ja valitettavasti GEMA estää nyt tämän monilta osin. Revision on demomaailmaan ykköstapahtuma ja sen kilpailut ovat olleet lähes aina kaikkien korkeatasoisimmat (ja yleensä paljon laadukkaammat kuin esim. Assemblyillä). Erityisen surkuhupaisan tästä tekee se, että ne muusikot, joiden töitä ongelma koskee, olisivat luultavasti innokkaimmin osallistumassa kilpailutuotosten tekemiseen.
 
Edit: En tiedä onko tämän vuoden pääsylipun hinta vielä tiedossa, mutta yleensä se on roikkunut siinä viidenkympin tienoilla. Tämä lisäisi siis tapahtuman budjettia ~20% ja sillä saisi lähinnä sen, että ihmisillä olisi mahdollisuus soittaa omaa musiikkiaan. Ikävä byrokraattinen ylilyönti, enkä yhtään ihmettele, että se M-sana on taas kaivettu esiin.
 
~ Love broke out and I forgot it's war.
rintapek
25.02.2013 21:39:58
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Objectif Lune: ... Tosta noiden ruikutuksesta vaan tuli fiilis, että ongelma on tekijänoikeusmaksut ylipäätänsä.
 
Jjep. Vuokrataan tila, palkataan asianmukaiset järjestysmiehet ja muu henkilökunta, mutta TO- maksut on oljenkorsi, joka katkaisee kamelin selän. Joskus kandee olla mielummin hiiri kuin kameli. Hiiri ei koskaan kuole heinäkuorman alle.
 
One kind of music only - the good kind
elsewhere
25.02.2013 21:56:34 (muokattu 25.02.2013 21:58:08)
Kotisivu Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

rintapek: Jjep. Vuokrataan tila, palkataan asianmukaiset järjestysmiehet ja muu henkilökunta, mutta TO- maksut on oljenkorsi, joka katkaisee kamelin selän. Joskus kandee olla mielummin hiiri kuin kameli. Hiiri ei koskaan kuole heinäkuorman alle.
 
Henkilökunta ja järjestysmiehet tekevät hommansa ilmaiseksi vapaaehtoisvoimin (mitään turvamiehiähän tuolla ei sinänsä kyllä edes tarvita, koska kyseessä ei ole konsertti tai vastaava tapahtuma) ja sponsoritoiminnallahan valtaosa budjetistakin katetaan. Luitko listaamani rahasummat tästä ketjusta? TO-maksu on aivan kohtuuttoman kokoinen ottaen huomioon tapahtuman budjetin ja sen, että siellä ei todellakaan muusikkoa riistetä tai hyödytä kenenkään kaupallisen artistin tuotoksista yhtään mitenkään. Pääsylipun hintaan 20% lisää siitä ilosta, että voi soittaa itse tekemäänsä musiikkia?
 
Nojoo, turha tästä on keskustella sinänsä. Pääasia lienee, että tapahtuma pystytään järjestämään silti. Harmittaa vaan aika monen ystäväni puolesta.
 
~ Love broke out and I forgot it's war.
Janus
26.02.2013 10:24:02
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

elsewhere: TO-maksu on aivan kohtuuttoman kokoinen ottaen huomioon tapahtuman budjetin ja sen, että siellä ei todellakaan muusikkoa riistetä tai hyödytä kenenkään kaupallisen artistin tuotoksista yhtään mitenkään.
 
Oma kokemus demopartyista à la Assembly on aika vähäinen, mutta niissä muutamassa isossa tapahtumassa (kaupallisia, julkisia, myytyjä lippuja/konepaikkoja jne.), jossa olen käväissyt, soi kyllä musiikki PA:sta jatkuvasti. Ihan oikeiden säveltäjien oikeita julkaistuja biisejä (etupäässä konemusaa), sit tietty ne dataajat jotka sitä eivät jaksaneet kuunnella laittoivat pipodiskoonsa koneelta jotakin lempimusaansa. UG-chiptuneja nyt ei jaksa kuunnella se kuuluisa erkkikään 72 tuntia putkeen.
 
elsewhere
26.02.2013 11:17:52
Kotisivu Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Janus: Oma kokemus demopartyista à la Assembly on aika vähäinen, mutta niissä muutamassa isossa tapahtumassa (kaupallisia, julkisia, myytyjä lippuja/konepaikkoja jne.), jossa olen käväissyt, soi kyllä musiikki PA:sta jatkuvasti. Ihan oikeiden säveltäjien oikeita julkaistuja biisejä (etupäässä konemusaa), sit tietty ne dataajat jotka sitä eivät jaksaneet kuunnella laittoivat pipodiskoonsa koneelta jotakin lempimusaansa. UG-chiptuneja nyt ei jaksa kuunnella se kuuluisa erkkikään 72 tuntia putkeen.
 
Kannattaa käydä siis demopartyillä eikä verrata sitä esim. laneihin, jotka ovat kulttuuriltaan ja kävijäporukaltaan hyvin erilaisia. Ja Assembly on hyvin epätyypillinen demoparty muutenkin (aika harva skeneri edes pitää sitä demopartynä, koska Assemblyn fokus on ihan muualla), eikä sitä paitsi sielläkään saa osallistua kilpailuihin, jos kuuluu Teostoon.
 
~ Love broke out and I forgot it's war.
Objectif Lune
27.02.2013 08:26:22
Kotisivu Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

elsewhere: Kannattaa käydä siis demopartyillä eikä verrata sitä esim. laneihin, jotka ovat kulttuuriltaan ja kävijäporukaltaan hyvin erilaisia. Ja Assembly on hyvin epätyypillinen demoparty muutenkin (aika harva skeneri edes pitää sitä demopartynä, koska Assemblyn fokus on ihan muualla), eikä sitä paitsi sielläkään saa osallistua kilpailuihin, jos kuuluu Teostoon.
 
Mitä ihm? Siinä ei voi kyllä enää olla muusta kyse kuin asenneongelmasta.
 
Hopeakala: https://www.facebook.com/Hopeakala // http://hopeakala.bandcamp.com/
elsewhere
27.02.2013 08:57:53
Kotisivu Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Objectif Lune: Mitä ihm? Siinä ei voi kyllä enää olla muusta kyse kuin asenneongelmasta.
 
Kävin googlailemassa ja itse asiassa ainakaan viime vuoden Assemblyn säännöissä ei tällaista pykälää enää löytynyt, joten se on muuttunut. Aikaisemminhan kyse oli siitä, ettei Teoston jäsenellä ole oikeutta julkaista omaa kappalettaan vapaaseen levitykseen maksamatta siitä. Ehkä ovat sitten sorvanneet jonkinlaisen diilin.
 
Hyvä tietää. Ehkä sen alunperin suunnitellun demon voi sitten tehdä Assyille... :)
 
~ Love broke out and I forgot it's war.
Objectif Lune
28.02.2013 08:33:31
Kotisivu Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

elsewhere: Kävin googlailemassa ja itse asiassa ainakaan viime vuoden Assemblyn säännöissä ei tällaista pykälää enää löytynyt, joten se on muuttunut. Aikaisemminhan kyse oli siitä, ettei Teoston jäsenellä ole oikeutta julkaista omaa kappalettaan vapaaseen levitykseen maksamatta siitä. Ehkä ovat sitten sorvanneet jonkinlaisen diilin.
 
Hyvä tietää. Ehkä sen alunperin suunnitellun demon voi sitten tehdä Assyille... :)

 
Juu. Tuollaista sääntöä Teostolla ei ole ollut ainakaan hetkeen.
 
Hopeakala: https://www.facebook.com/Hopeakala // http://hopeakala.bandcamp.com/
« edellinen sivu | seuraava sivu »
1 2

» Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (Vaatii kirjautumisen)

» Kirjaudu sisään

Keskustelualueet «
Haku tästä aiheesta / Haku «
Säännöt «

Copyright ©1999-2016, Muusikoiden Net ry. Kaikki oikeudet pidätetään.
Palaute | Käyttöehdot | Rekisteriseloste | Netiketti | Mediakortti