Muusikoiden.net
02.12.2016
Jenkkirundi - Uutuuskirja nyt myynnissä! 

Lyriikka »

Keskustelualueet | Lisää kirjoitus aiheeseen | HakuSäännöt & Ohjeet | FAQ | Kirjaudu sisään | Rekisteröidy

Aihe: Ville Pohjalainen - Aikalaiskrapula
1
Pohja
15.05.2015 18:23:04
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Tässäpä spoken word - runoteokseni sanat.
 
Osa 1
 
pimeys hänen sanoissaan sokaisi minut
kuinka pysyä järjissään
se oli käymässä mahdottomaksi
varjojen venyminen enteili tuhoa
minua ajoi takaa mielipuolisuus
se oli silkka ajojahti
valot välkkyivät samaan tahtiin
mieleni murskautuessa
oli mentävä kovempaa
kohti kaaosta
varottava katsomasta
löydettävä uusia keinoja
ne ovat vähäisiä
kovin outoja
muistettava kiittää ruokapöydässä
tarkistettava pankkitilin saldo
hoidettava asialliset toimet
niiden ohella koetettava nähdä
pimeyksien läpi
ei siellä ole mitään
kaikki valuu sormien lävitse
ihmiselämän verran tuhkaa ja pölyä
turha puhua mitään
eivät sanat riitä kuvailemaan
se on sanojen välissä, vieressä tai yläpuolella
harva sitä edes koskaan ajattelee
sen mahdollisuutta
minä elän siitä
sen voimasta ja mahdista
se tuhoaa minut
imee sisäänsä
puhaltaa pois kaiken hyvän
joka minussa
kerran teki matkaa
 
Osa 2
 
takana kohta kolme vuosikymmentä
mitä niistä sanomista
hyvä, että olen unohtanut ne
turhanpäiväiset valaistumisen hetket
joiden luulin vievän minua
lähemmäs elämää,
jota vietetään baarien kusiränneillä
sammaltavaa läppää heittäen
valomerkin lähentyessä kuulee
minne jatkoille
jossa odottaa palavan jointin
kiertävän vihdoin kohdalle
ja vetäisee keuhkot täyteen
se tuntuu liian hyvältä
kun lopulta huomaa olevansa
ainoa joka ei ole sammunut
kaljat ovat loppuneet
läpät lähimuistissa muuttuvat
kovin noloiksi, se inhottaa
ja ajaa aamukuuden bussilla kotiin
silmät verestäen, loppumatka
kävellen oksennellen lumihankeen
sitä luulisi tajuavan jotain
mutta ei, vaikka näkee auringon nousun
vaikka niin kovin tahtoisi nähdä
edes pienen merkin suuremmasta
johdatuksesta, etsii sitä metsikön
puista katseella, se harhailee
eikä tiedä mitä tehdä
ei todellakaan tiedä mitä tehdä elämällään
sen luulisi olevan kaikkialla
mutta sitä ei ole missään
on vain mentävä eteenpäin
ei ole vaihtoehtoa
on vain koko suuri maailma
 
Osa 3
 
minä juon pois vuosikymmenen
katselen kuinka he suutelevat
varjojen rajan toisella puolella
kauniit ajatukset
virtaavat oluen kuohuna
olin kai humalassa ja sekaisin
muutama kuukausi sitten
ja vielä pahemmin sitä aiemmin
juon sen kunniaksi
mitä olen nyt, vielä nuorena ja väkevänä
ainakin kun viimeksi tarkistin
miltä maailma näyttää, tuoksuu ja tuntuu?
mistä tietäisin
minä ryyppään aikaa pois
yksin kuoleman loukussa
olisi päästävä pois täältä
täällä on vain hulluuden huutoja
sanoja ja lauseita
satunnaisen osuvia
niiden tuolle puolen
en ole riippuvainen kenestäkään
ihmisestä, tai muustakaan
olen vieraantunut kaikesta kauniista
suudelma on menettänyt merkityksensä
mutta olen vapaampi kuin kukaan
tekemään mitä tahansa
sillä se suudelma jota katselen
se olen minä ikinuorena
ikuisuuksien takana
juon sen pois
 
Osa 4
 
katsella kaikki illat rasvaista jynkkyä
kirjoittaa runoja tyhjyydestä
olla tuuliajolla ties kuinka monetta vuotta
jyskyttää sänkyä yksin vasten kerrostalon seinää
kusta hissiin saapuessaan baarista yöllä
haista vitun pahalle ja olla saamatta pesää
lukea sotahistoriaa ja pelata tietokoneshakkia
olla sitä mieltä ettei ole olemassa
vanhoja viisaita miehiä
on vain idiootteja,
jotka uskovat toisen olevan viisaampi
kaivata jotain, tarkemmin mietittynä
tietämättä mitä
kusta ruoho keltaiseksi aidan toisella puolella
odottaa suurta rakkautta
sillä eihän minusta ole muuhun
kuin kirjoittamaan rakkausrunoja
ollut vain vähän hiljaista viime vuosina
puuttuu informaatiota, miksi koulukirjoissa
ei käsitelty koskaan sisäistä tyhjyyttä
sen kanssa elämistä ja siihen alistumista
kirjoittaa lisää runoja tyhjyydestä
pyöriä pientä ympyrää kodin ja lähikaupan välillä
huomata vuoden vaihtuneen
ja polkevansa edelleen samaa teemaa
uhmata kaikkea ja sanoa laittavansa kaiken paskaksi
luopua ajatuksesta nukuttuaan yön yli
 
Osa 5
 
ystäväni, älä ole surullinen
piirsin sinulle kartan
mistä löytäisit onnen
 
ajelehdi ensin kapakoiden
tuoppimeren huuruissa
pari railakasta vuosikymmentä
seilaa kohti länttä
muista heittää spurgulle lantti
ja hän kertoo sinulle vihjeensä
älä kuitenkaan kuuntele liian tarkkaan
suloisia pubiseireeneitä
no sen jo teetkin
ja he vievät sinut uuteen mereen
jossa seilaat hameiden alla
vellot öisten nautintojen aallonharjalla
vailla satamaa ja sijapaikkaa
lopulta voit luoteen suunnalta sellaisen löytääkin
vaihtuu jälkikasvusi vaipat ja lyhyet vuodet
omakotitalon pihalla lunta luodessa
eikä kulu aikaakaan
kun kasvatte erilleen
suuntaa hetimmiten pohjoiseen
tunturin laelta näkee kauas itään
sieltä joen mutkasta
löydät vanhan viisaan miehen
osta hänelle monta tuoppia
ja juuri ennen sammumistaan hän
kertoo, että sinun on suunnattava etelään
löydät sieltä kirjaston, jonka kaikki kirjat
sinun täytyy riippukeinussa lukea läpi
kesäisen tuulen väreessä
joka kuljettaa terveisensä vuorten toiselta puolen
nosta rinkka selkääsi ja lähde vaeltamaan sitä kohti
ja kun viimein saavut perille vanhainkotiin
huomaat peilistä vienon hymyn
ei ole enää kiirettä mihinkään
kun siinä asiaa riittävän kauan pohdit
ja muistelet matkojasi
saatat viimein olla onnellinen
löydät sen itsestäsi
 
Osa 6
 
kasvosi piirtyvät höyrystä sumentuneisiin
ikkunoihin
sade piiskaa ja sinä tahdot sisään
ovi on tiukasti lukossa
en aio päästää sinua sisälle
ulkona odottaa pelkkä pimeä tyhjyys
ja sinä
tiedän kyllä kuka olet
aiot sammuttaa nuo
valaisevat myrskylyhdyt
pienestä huoneestani
sinä et ole tyytyväinen
niin kauan, kun maailmassa
on vähänkään valoa
aina silloin tällöin vierailet
luonani näissä unissa
ja joka kerta muuttuvat
kasvojesi piirteet
näytät niillä ihmisiä
joista minun on luovuttava
oman henkeni edestä
se tuntuu aina vain pahemmalta
ja kun nyt katson
itkuisia, pelokkaita kasvojasi
se olet sinä, elämäni ainoa todellinen rakkaus
en enää tiedä voinko antaa itselleni anteeksi
 
Osa 7
 
yön jahdatessa pimeintä hetkeä
raikuu kadotettujen kidoista
ilmoille tuhat synkkää monologia
jokainen niistä puhkaisee reiän taivaan kanteen
joista sataa valkoista, niin lujaa
että maa jaloissa kihisee
avautuu silta uusiin todellisuuksiin
voit nähdä ne taivaalla
ne ovat kaikki sinua varten
mutta voit valita niistä vain yhden
jonka pinnasta kulkea läpi
eivätkä sen jälkeen mitkään sanat enää päde
tarinat repeävät loistoonsa
ikuinen rakkautesi kiipeää kirkkauden huipulle
saavuttaa kauan odottamasi onnen
he olivat kaikki sinua varten
ja sinä kiität heitä mennessäsi
 
Osa 8
 
maailma tulessa!
olin humalassa
neitsyet nussivat!
lepään näitä mielisairaita
aamuyön tunteja valveilla
sylkeäni lattialla
epätoivon tapahtumahorisontin takana
sadan valovuoden päässä runoudesta
maailma on tulessa!
norsut nussivat!
tupakka, oletko todellisempi kuin minä
palat irti kahleistasi
oletko kahleissasi ikuisesti vaiko hetken vapaana
tilatkaa jo se taksi.. afrikasta
 
Osa 9
 
rikki menneitä kesäöitä
särkyneitä raja-aitoja
humalaisia neonvärivaloja
rajuja rakasteluita
kahvin makuisia huulia
mystisiä näkkileivän muruja
polttavia valkoisia kattoja
armollisia aamutupakoita
tajunnan räjäyttäviä paahtoleipiä
pelottavia hiljaisia kuiskauksia
onneksi kääntyviä vahinkoja
sateen raikastamia virheitä
reikäisiä suojamuureja
elämän mittaisia automatkoja
 
unia, jotka ovat todellisempia
kuin nykyinen olotila
 
kalpeita ensisilmäyksiä,
joilla oli tarkoitus rakastua
 
kaiken mennessä väärin
kaiken ollessa liian varhain
 
maailma on avautumassa vasta myöhemmin
täynnänsä iloista parfyymiä
ja sirkusmusiikkia
 
Osa 10
 
vain yön kaiku
on näkemässä
aikalaiskrapulan
jäljet tyynyliinalla ja lakanoissa
eikä kyse ole edes viinasta
jostain pyramidin huipulta
se mylvii
se ärjyy ja se öykkää
mahtava silmä,
joka näkee suuren vääryyden
mutta ei sitä anneta
kuolevaisten kuulla
on nämä yöt
valvoen
vahtien
päästämättä ketään
lähelle
päästämättä ketään
näkemään
rakkauden rapistunutta
raatoa
seroquelin ja leponexin makuista
tuhoa
kuin päähän ammuttu mies
kuin tainnutettu jättiläinen
tuho on
rakkauden mittainen ja suuruinen
 
Osa 11
 
olen mies tuskien, synkkien varjojen, kivisten taivalten
kauan sitten jätti juna viimeinen alle tummien tähtien
silloin kädet onneaan ikkunoista heiluttivat , ne mulle heiluttivat
vuosia siitä jo on ja taivas tummumaan päin, vuosia siitä vuosia jo on
näinä pahoina päivinä vain muisto hymystäsi , oloani helpottaa voi
 
suljen silmäni
ja istut vierelläni hymyillen loistettasi
avaan silmäni
ja näen vain kuolemaa ympärilläni, edessäni
 
ne näyttää mulle kuoleman
ne näyttää mulle tuonelan
matkani päätteeksi
 
ei ole minusta mukaansa lähteä
liikaa on vielä jäljellä
liikaa on halua tähän elämään
liikaa on vielä minussa
 
vain muistot seurana
tummilla poluilla
loistetta antaen
jos vielä löytäisin
luokse hymysi
se kulkuni pyhittäisi
 
Osa 12
 
siirretään herätyskellot!
perutaan kohtalot!
kaadetaan kupit nurin!
ostetaan kondomit!
syleillään maailmaa!
itketään verta!
hommataan reittä!
lähdetään pakkohoitoon!
noustaan jättiläisten olkapäille!
oksennetaan sateenkaaria!
eletään, vielä kun ehditään!
pelätään liikaa toisiamme!
pistetään kerrankin haisemaan!
 
Osa 13
 
on pyhä yö, hänellä on menkat
punainen virtaa hänestä pimeään
 
yö itkee vertansa
ja veri on mustanaan
kutsua syntiinsä
saatana velloo yllämme
kuiskii nimeänsä
kiima hehkuu kasvoilla
kosketus on himoa
punainen muuttuu mustaksi
saastaista pimeyttä
himoan hänen pimeyttään
nuolen sääriä reisiään
hän voihkii kiimasta
kieli tavoittaa viimein
suloisen punaisen pisaran
etenee sen alkulähteille
näykin ja puraisen
hän huudahtaa
kätensä hiuksissani
hän haluaa pimeyttä
hän haluaa minua
käsi liukuu reidellä
kuolema hymyilee meille
 
taivas on pimeä
taivas oli meissä
taivas on menetetty
 
Osa 14
 
mikä on se rakkaus
jonka luulin kestävän ?
mikä on se rakkaus
jonka näin pettävän?
mikä on se lupaus
joka kerran lausuttiin?
 
mikä on se lupaus
joka päättyi kyyneliin?
mikä on se oikeus
jolla tehdä se lupaus
sen pitämisen vaikeus
kaiken lopun karvaus
se oli kai arjen harmaus
rutiinien jankkaus
jälkeen jää vain haikeus
loputon kaipaus
 
mikä oli se rakkaus ?
mikä oli se rakkaus ?
 
mahdottoman jahtaus
turha tuulen kuiskaus
pois häipyvä vastaus
se kai oli se rakkaus
 
Osa 15
 
kuvittelen jylhän havupuumetsän
ja sammaleen jalkojeni alle
kuvittelen kuuman auringon paistamassa
oksien välistä, on keskipäivä
huomaan metsän loppuvan
ja saapuneeni pienelle lammelle
ennen veden rajaa on
leveä kaistale sileää hiekkaa
se tuntuu hyvältä jaloissa
joissa ei ole kenkiä
kuvittelen lempeän kevyen tuulen
joka pyyhkii pois jalanjäljet hiekasta
kuvittelen kalan polskahtamassa vedessä
ja siitä lähtevät renkaat veden tyynellä pinnalla
istahdan hietikolle
ja huomaan jotain puuttuvan
kuvittelen kauniin neidon uimassa
keskellä lammen selkää
hän lähestyy ja saapuu lopulta luokseni
ihailen katseellani
hänen nuorta ja alastonta vartaloaan
sen jokaista piirrettä
hän nousee hitaasti vedestä
ja ojentaa hennon kätensä
johon tartun
lähdemme kävelemään lammen rantaa pitkin
hän puhuu minulle ihmeellistä, vierasta kieltä
jonka kaltaista en ole koskaan aikaisemmin kuullut
mutta silti ymmärrän jokaisen sanan
ja siinä samassa aurinko menee piiloon
kuin silmänräpäyksessä ja esiin tulee täysikuu
niin suuri, että se peittää puolet taivaasta
ja metsästä avautuu
kiiltävällä kullalla päällystetty leveä polku
jota pitkin saapuu valtaisalla vauhdilla
neljän hevosen vetämät vankkurit
joita ohjastaa hurja ajuri
jolla ei ole lainkaan kasvoja
ne pysähtyvät eteeni ja kyydistä astuu pois
kaksi velhoa
toinen heistä valkoisessa kaavussa
toinen heistä mustassa kaavussa
heistä kumpikin ojentaa minulle käärön
ja käy sitten polvilleen eteeni
neito vierelläni puristaa lujaa kättäni
ja kuiskaa hiljaa korvaani selityksen
kumpikin noista kääröistä sisältää todellisuuden
joista voisin valita vain toisen
mustan velhon käärössä luki
kuinka voisin jäädä tämän lammen rannalle
ikuisesti neitoni kanssa
mutta en voisi koskaan enää lähteä täältä pois
valkoisen velhon käärössä lukee
kuinka voisin herätä tästä unesta
ja jatkaa elämääni muualla
neito katsoo minuun itkuisin silmin
päätän valita mustan velhon käärön
siinä samassa he katoavat, velhot ja vankkurit
polku metsässä vetäytyy umpeen
taivaalta alkaa sataa lunta
ja jäätävän kylmä tuuli käy puhaltamaan
katson neitoa, joka yhä pitelee kädestäni
ja hän on muuttunut kalmoksi, jonka
suusta ryömii ulos matoja ja toukkia
hellitän otteeni hänen kädestään ja
hän kaatuu hiekkaan
kuu muuttuu puolikkaaksi ja vaihtaa värinsä
kirkkaan hopeaisesta vaalean punaiseksi
jostain metsien kätköistä
kuuluu tuskaisia huutoja
jotka lähenevät nopeasti
käännyn katsomaan lammen pintaa joka on jäässä
ja kuulen sen askeleet takanani
en tohdi kääntyä katsomaan sitä
lähden juoksemaan niin lujaa
kuin vain ikinä pääsen
se pitää hurjaa ääntä
ja maa vavahtelee sen suurten sorkkien alla
sen löyhkä on niin kamala ja kuvottava
etten pystynyt enää hengittämään kunnolla
kun olen keskellä lampea, jää pettää allani
vajoan veteen ja jokin ottaa kiinni jalastani
vetää minua syvyyksiin, enkä voi sen voimalle mitään
sitten se hellittää otteensa
kurottelen takaisin pinnalle
mutta avanto on mennyt jäähän
raavin sen pintaa kynsillä
kunnes en enää jaksa
vaivun alas pohjalle
olin jo luopumassa kaikesta toivosta
kun huomaan jonkin kirkkaan valon lammen pohjalla
sukellan viimeisillä voimillani luolaan
vedän itseni kuiville ja
kammion seinille syttyvät valaisevat soihdut
sen perällä on suuri peili,
jonka luokse kävelen
siihen ilmestyy valkoisen velhon kasvot
omien kasvojeni tilalle
hän kävelee läpi peilin pinnasta
ojentaa minulle käärön ja sanoo
 
"menköön nyt vielä tällä kertaa"
 
Pohja
15.05.2015 22:36:55
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Tässä tuo sama esitettynä:
 
https://www.youtube.com/watch?v=h3WbGc2ORiM
 
« edellinen sivu | seuraava sivu »
1

» Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (Vaatii kirjautumisen)

» Kirjaudu sisään

Keskustelualueet «
Haku tästä aiheesta / Haku «
Säännöt «

Copyright ©1999-2016, Muusikoiden Net ry. Kaikki oikeudet pidätetään.
Palaute | Käyttöehdot | Rekisteriseloste | Netiketti | Mediakortti