Muusikoiden.net
10.12.2016
Into-Luthman | Yli 300 sivua parasta musakamaa 

Lyriikka »

Keskustelualueet | Lisää kirjoitus aiheeseen | HakuSäännöt & Ohjeet | FAQ | Kirjaudu sisään | Rekisteröidy

Aihe: Yhdeksän runon sarja: Kaivosten Valo
1
soihtu55
17.10.2010 21:09:40 (muokattu 17.10.2010 21:10:50)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Yhdeksän runon sarja: Kaivosten Valo, jonka olen kirjoittanut syksyllä 2007. Runot ovat paikka paikoin tyyliltään yltiöromanttisia, limittyvät toinen toisiinsa. Typografia hieman kärsii näiden sivujen asetuksista.
Runot ovat alussa hyvin täyteläisiä, ja loppua kohti hieman kutistuvat kuten elämäkin usein tekee.
 

 
(1)
 
Saatoit unelmani kujille, minä vain heräsin liian myöhään
älä käsitä väärin tunnistin punaisen värin,
ymmärsin rakkauden joka paloi Havannan tehtaiden piipuissa.
 
"Hei, sinä siellä", maksoin laskun kyynelillä, mahdoin toimia väärin
jouduin hengittämään syvään,
minussa eli kipu, annoit minulle takkisi, sen sisään marssin nälättä
henkinen kylläisyys oli riitti jota tarjosit minulle sinä yönä
 
oi ne talot! ja ihmiset rakastin heitä.
Annoit minun juoda viinin, sinä jaoit leivän.
Viini on kuivunut kaduille sanoit, leipä on tienattava, huusit!
 
Tartuit kitaraan ja tummat hiuksesi laskeutuivat kulmiin,
joiden viha juoksi viidakoissa, rakastit naista lattialla.
 
Kylän kissat joivat lätäköistä, lapset peseytyivät ojissa,
sinä nousit ojasta aina uudestaan ja uudestaan
kirjoitit puheesi mutaan ja viidakon lehtiin.
 
Oi ne kuunsirpit! joilla taitoit puiden lehdet,
unessa kävit hätäisesti ja sinun oli lähdettävä.
 

 

 
(2)
 
Sano rakkaani, soiko kitarassasi intohimo kuin lipussa jota kannoit eilen.
Suutelin saappaitasi, joilla marssit kun kannoit tähteä pääsi yllä.
Sano oliko sinulla kylmä kun laskeuduimme alas vuorilta.
 
Suostuin sinulle koska äänesi oli kättä vahvempi, ja ne kädetkin kantoivat minua.
 
Muistatko rakkaani, kannoit minua kun jalkani väsyivät, laitoit kenkäni taskuihisi
ja aloit maalata minua laulullasi, veitsen rummuttaessa vihollista.
 
Veteen oli pudonnut tähtiä, sinä uit niiden reunat minulle ranteisiin.
Olin niin kiinni sinussa, kuin vaimo joka hääyönä nukahtaa silkkeihin.
 
Sinua pyydettiin ja sinulle hurrattiin. Maalasit minusta kitaran puolikkaan,
täytit niillä käytävien seinät ja talojen kivetykset,
 
mutta rakkaani minua ei ole sinulle, sinä kävelit maailman kartoille ja lepäsit lippujen varjossa.
Vaadit rakkautta niiltä jotka sinua pelkäsivät, minä en pelännyt, vaan odotin sinua vuorilta.
 
Siellä on jo kylmä, tule maalaamaan minut lippuihin, katuihin ja talojen seiniin.
 

 
(3)
 
Söimme toisiamme kuin leijonat, nielin puheesi.
Totuudessa pysyin, kai sinäkin,
vaan naisellesi sinulla ei ollut aikaa.
Sinua odottivat metsästäjät, pääkallojen pyytäjät.
Olit yksi saaliiden joukossa.
 
Vaihdoit minut vuoripolkuihin, sanoit olevasi silloin lähempänä tähtiä,
katsoit vierestä kuinka ne putoilivat kaivoksiin valoiksi.
 
Kyläseppä kiirehti ristejä, kummut täyttyivät.
Korkealla ja tehtaissa ei hengitys kulkenut,
sinä ymmärsit parantaa.
 
Kuparista eli Chilen työläinen, ja kupariin hän kuoli.
Kuka tarvitsi kutistuneita keuhkoja.
Sinä olisit tarvinnut, olisit puhaltanut niihin hengen nauramaan,
ja taistelemaan kanssasi.
 
Et nauranut narrien seurassa,
Näit sen kaiken, et vain ihan ehtinyt.
 

 
(4)
 
Minulla on nälkä, mutta voin täyttää itseni seuraavassa talossa.
tai tehdä teon, jolla tulen ravituksi.
 
Teillä on köyhyyden ominaistuoksu,
en yritä poistaa sitä, vaan pyydän seuraamaan minua.
 

 

 
(5)
 
Päivällä olimme leikanneet kädet verissä sokeriruokoa.
Illan mustanhuput peittivät vuoret kun lähestyimme niitä.
Tahdoitko minut mukaasi, vai nähdä nöyryyteni kulkea?
 
Puheisiin tai hiljaisuuteen voi hukuttautua, me olimme vaiti.
vain yksi valo, pieni maja, sitä kohti menimme.
Liikuin jäljessäsi kuten usein tein,
vain kahisevat lehdet kertoivat missä kuljit.
 

 

 
(6)
 
Vuodatin verta, tiedät mistä puhun.
Maailmalla kulki sana, joku piti minua pyhänä.
Nyt peronistit potkisivat minut piruna kuoliaaksi.
 
Olet ollut minulle hyvä nainen,
noussut käsistäni kohti taivasta kuin auringonkukka.
Sitä sinä olet minulle. Auringonkukka!


 

 
(7)
 
Luodit rauhoittuivat rintakehään
maassa makaavia
ihmisiä hekin
 
minun vuoroni oli tuleva
olin vihollinen
 

 
(8)
 
Näkemiin maailman kaivertama mieheni.
Tänään nostan käteni hyvästiksi, teen ristimerkin ja puhallan tuhkaa iholtani.
Muutuit sotaisaksi, vielä voit kääntää veneen suunnan.
 
Heräsin yöhön, käärmeet olivat tulleet uniini
sänkyjen pylväät kuin soturin jalat.
Puristin kädessäni huivia jonka annoit minulle. Solmin sänkymme päätyyn.
 

Kallioiden pystyseinät seinät uivat aamulla kuparissa.
Veneiden rivit olivat tyhjät kun polvistuin veteen huivi kaulassani.
 



(9)
 

Kun viimeinenkin luoti poistui ruumiistasi,
olit yhtä mullan ja hiekan kanssa.
 

 

 
-Merja Ritala-
 
Linnun kurkkuun unohtui jäätynyt marja- näin oletin kun se ei laulanut. -MR-
Crazy Diamond
24.10.2010 09:44:01
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Helvetin hyvää settiä. Alussa oli jännä tunnelma, joka sitten pikkuhiljaa muuttui jotenkin traagisemmaksi.
 
He who breeds pestilence
AlaE
24.10.2010 23:35:12
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Kun tämä nyt kuitenkin on muusinetissä: oletko ajatellut tämän lauluksi? Aika haastavalta tuntuu näin harrastelijasäveltäjästä.
 
soihtu55
25.10.2010 17:25:25
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Kiitti kannustuksesta, Oikeastaan en halua välttämättä kertoa miten tekstit syntyvät, mutta
koska koen, että nimenomaan täällä muusikoiden netissä olemme kaikki
ottamassa toisiltamme oppia ja ehkä ideoitakin.
Siksi minusta on tärkeää laittaa tänne välillä runojakin, jotka taas voivat synnyttää
jotain ideaa joillakin, tai sitten ei.
 
Kun kirjoittelen tätä runorypästä. Luin pohjaksi ehkä n. neljä kirjaa Che Guevarasta.
Eli pohjaksi faktaa. Sitten kuuntelin musiikkia, ja annoin sanojen tulla.
Nämä eivät kyllä ole tarkoitettu sävellettäviksi, eikä varmaan toimi edes niin.
Tämä on täyttä tunteenvirtaa, jossa on ripaus faktaa pohjalla. Korjattavaakin
varmaan löytyy, mutta olkoon nämä näin. Tein kuitenkin näitä runoja suhteellisen
kauan. Ja oma arvioni näistä, lyhyet runollisesti parhaita. Ja tämä on kokonaisuus,
ei ehkä toimi yksittäisinä runoina.
 
Mutta toisaalta nämä sitten loppujen lopuksi tuottivat yhdet sanatkin (2008) jotka
on täällä muusikoiden netissä jossain. Nämä kaksi versiota (pienin eroin), ehkä korjaamalla hieman taipuisi lauluksi, ja muuten on ajankohtaiset, kun miettii kaivostyöläisiä!
 

A)

Nyt elää runo- nyt elää laulu


 

On ohi kiilto Kuuban,
jos se koskaan loistikaan
sä elit vielä kun Fidel puhui

kirjoitit viidakon puihin
sieltä kaukaa maailmaa kosit
et polvillaan, vaan tosissaan
taivuit Nerudan ja Lorcan maisemaan

painaa sana kun se sanotaan
syvä puhe vielä muistetaan
sinä nukuit Chilen öihin
näit köyhän menehtyvän kaivostöihin

sä väistelit uutta aikaa
ja kädettömänä jossain lepäät
kärsii hiljaa nöyrä kansa
he kävelevät kujilla varpaillansa

On ohi kiilto Kuuban,
jos se koskaan loistikaan
sä elit vielä kun Fidel puhui

nyt elää puhe, jos puhutaan
nyt elää köyhä, jos uskaltaa

nyt elää runo, jos kirjoitetaan
nyt elää laulu, jos lauletaan

.

 

B)_versio tänään korjailtu

 

Nyt elää runo- nyt elää laulu

 

 

On ohi kiilto Kuuban,
jos se koskaan loistikaan
sä elit vielä kun Fidel puhui

sä kirjoitit viidakon puihin
sieltä kaukaa maailmaa kosit
et polvillaan, vaan tosissaan
taivuit Nerudan ja Lorcan maisemaan

painaa sana kun se sanotaan
syvä puhe vielä muistetaan
sä nukuit Bolivian öihin
näit Chilen menehtyvän kaivostöihin

vanha väisteli uutta aikaa
sä kädettömänä jossain lepäät
kärsii hiljaa nöyrä kansa
he kävelevät kujilla varpaillansa

On ohi kiilto Kuuban,
jos se koskaan loistikaan
sä elit vielä kun Fidel puhui

nyt elää puhe, jos puhutaan
nyt elää köyhä, jos uskaltaa

nyt elää runo, jos kirjoitetaan
nyt elää laulu, jos lauletaan

.
 
-merja Ritala
 
Linnun kurkkuun unohtui jäätynyt marja- näin oletin kun se ei laulanut. -MR-
soihtu55
30.10.2011 19:39:29
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Tyhjiä veneitä rannassa,
jotkut tiukasti köytettynä
 

 
..
 
Linnun kurkkuun unohtui jäätynyt marja- näin oletin kun se ei laulanut. -MR-
soihtu55
20.11.2011 13:00:45 (muokattu 20.11.2011 17:55:06)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

http://www.youtube.com/watch?v=D78Wot3rHBs&feature=related
taustamusiikkina kirjoitellessa.
 
laulunsanat; En koskaan väkivoimalla (20.11.2011)
 

 
en koskaan väkivoimalla
häneen tarttunut, en koskenut
silti poteroon hän piiloutui,
hermot siltä kai meni,
yritin olla sisko, ja veli
yritin hyvällä,
 
suurella sydämellä ja nuotiossa käsiäni lämmittelin
muutaman päivän sen jälkeen hän vain eli,
hän oli mulle kuin veli,
meni pois, minne joki laskeutuu
ja ruoko minut lävistää,
se on naisen ikävää,
kun ruoko jaloissa pistää
 
puun lehdiksi veli maatui
hermot siltä kai meni,
ruokoon hänkin jalkansa verille veti,
rehti veli, itsensä kimppuun asein kävi
maa piti pelastaa, isännän antaa enemmän
 
vähemmän, vähemmän, maa antoi,
joesta naarasivat,
sisko hänet rantaan kantoi.
 
vähemmän, vähemmän, maa antoi,
joesta naarasivat,
sisko hänet rantaan kantoi.
 
vähemmän, vähemmän, maa antoi,
joesta veljen naarasivat,
sisko hänet rantaan kantoi.
 

 
-merja ritala-
 
Linnun kurkkuun unohtui jäätynyt marja- näin oletin kun se ei laulanut. -MR-
soihtu55
21.11.2011 21:58:15 (muokattu 21.11.2011 22:03:50)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

http://www.youtube.com/watch?v=UxFb0wE-07s&feature=related
 

 
laulunsanat: Adiòs, despedida, (21.11.2011)
 

 
Eteerinen eilinen,
peilissä vain kasvot yksinäisen,
 
ja nainen laulaa kuvalleen
adiòs, despedida,
adiòs, despedida
 
ällä ammu viestin tuojaa
älä leiki maan luojaa,
sillä poteroissa makaavat
kylmä lakana ympärillä
poikamme ja miehemme
 
jalattomat ja kädettömät
poteroissa paikan jakavat
 
taloissa vierailee viikate,
lemmityissä lakanoissa
 
eteerinen eilinen,
peilissä vain kasvot yksinäisen
 
maailman nisistä naiset miehiään juottivat
voimaan rauhan ja rakkauden luottivat
 
maailman nisistä naiset miehiään juottivat
voimaan rauhan ja rakkauden luottivat
 
ällä ammu viestin tuojaa
älä leiki maan luojaa,
sillä poteroissa makaavat
kylmä lakana ympärillä
poikamme ja miehemme
 
jalattomat ja kädettömät
poteroissa paikan jakavat
 
taloissa vierailee viikate,
lemmityissä lakanoissa
 
eteerinen eilinen,
peilissä vain kasvot yksinäisen,
 
ja nainen laulaa kuvalleen
adiòs, despedida,
adiòs, despedida
 
'
 
-merja ritala-
 
Linnun kurkkuun unohtui jäätynyt marja- näin oletin kun se ei laulanut. -MR-
« edellinen sivu | seuraava sivu »
1

» Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (Vaatii kirjautumisen)

» Kirjaudu sisään

Keskustelualueet «
Haku tästä aiheesta / Haku «
Säännöt «

Copyright ©1999-2016, Muusikoiden Net ry. Kaikki oikeudet pidätetään.
Palaute | Käyttöehdot | Rekisteriseloste | Netiketti | Mediakortti