| Aihe: Arvostelut mediassa | |
|---|
|
Insert Remedyn viimeisimmän julkaisun, Disintegration of the Human Mind -ep:n arvostelut tähän asti:
"Liittyminen tamperelaiseen Riippumatottomat ry:n toimintaan on aukaissut pääkaupunkiseudulla vaikuttavalle vaihtoehtometalli-kokoonpano Insert Remedylle uusia ovia urallaan. Yksi tälläinen on ensimmäisen omakustanne-EP:n tekeminen ja julkaiseminen miksaus- ja tuotantoalan ammattilaisien avustuksella. Disintegration of the Human Mind -EP nauhoitettiin Don Huonot -yhtyeessäkin soittaneen Jukka Puurulan kanssa MD-studiossa ja masteroinnin suoritti tutun ammattitaitoiseen tapaansa Finnvoxilla Mika Jussila.
Disintegration of the Human Mind -EP:n punainen lanka on sen yhtenäinen teema, tuotos on tarina erään ihmismielen rappeutumisesta, tätä murhenäytelmää viedään lyyrisesti ja säveltaiteellisesti eteenpäin. EP on perusteiltaan hyvin ahdistava ja tummasävytteinen, ja sen vaihtelevat sävellysratkaisut tekevät tuotoksesta hyvinkin monipuolisen ja paljon kuuntelua kestävän. Tuotos on looginen kokonaisuus: biisit tukevat tarinaa ja toisinpäin. Levy nappaa kuuntelijat ensitahdeilta maailmaansa, ja kahleista vapaudutaan vasta viimeisen lohduttoman soinnun tauottua. Pienenä miinuksena pitää todeta, että paikoitellen materiaalista puuttuu hieman tarttuvuutta, mutta sen ymmärtää levyn luonteen huomioon ottaen, kyse on kuitenkin yksilöbiisiä laajemmasta kokonaisuudesta.
Insert Remedy oli jo kehityskelpoinen ja omaperäinen metalliryhmä edellisellä demollaan, mutta nyt bändi vasta paljastaa kyntensä, sillä viralliseksi ensituotokseksi loogisen ja tunnelman loppuun saakka pitävän EP:n tekeminen on harvinainen ja kunnioitettava saavutus. Bändillä on myös hyvin informatiiviset ja tyylikkäät kotisivut, joilta voi esim. ladata kaksi EP:n biisiä, kehotan tutustumaan."
******** (8/10)
-Olli Rinnekangas / Imperiumi.net
"Teema ep kuulostaa ideana aluksi hieman haastavalta, etenkin kun aiheena on otsikostakin luettavissa oleva mielen hajoaminen. Pääkaupunkiseudulta kotoisin oleva Insert Remedy lähtee mukaan kovaan leikkiin, sillä teemalevyjen – vaikka pientenkin sellaisten – tekeminen on aina riskaabelia puuhaa. Omien sanojensa mukaan tummasävyistä vaihtoehtometallia takova ryhmä suoriutuu kuitenkin urakastaan, jos ei nyt ihan täydellisesti niin ainakin vähintään kiitettävästi.
Vuosien saatossa Nick Cave tribuuttipumpusta tiukasti trimmatuksi metallikoneeksi muuttunut Insert Remedy on saanut kasaan neljä toisiaan tukevaa kappaletta. Biiseistä jokainen vie tarinaa loogisesti eteenpäin, ollen samalla tyylillisesti riittävän vaan ei liian yksilöllinen. Vokalisti piiskaa itsestään irti niin ahdistunutta karjumista kuin komeasti kajahtelevaa lauluakin, ja nämä miltei ääripäihin ulottuvat tulkinnat tuovatkin sitä tarvittavaa sielua ja uskottavuutta esitykseen. Tarinan poloisen päähenkilön tuskan voikin suorastaan tuntea angstisten sanojen pusertaessa värit yhä tummemmiksi. Samoin sävellysten tunnelmat vaihtelevat voimakkaasti aina kulloinkin kertomuksen vaatimalla tavalla, ja suuren lisän pakettiin tuo viimeiseen asti mietitty sovitustyö.
Neljästä biisistä parhaiten taittuvat alun raivokkaasti rockaava Metaphor sekä päätöksenä kuultava huomattavasti hitaampi Where All Roads Lead To, joka on nelikon selkeästi synkin ja raskain hetki. Ep on lyhyydestään huolimatta teosmainen kuitenkin siten, että kaikenlainen kankeus ja jäyhyys, joka usein vaivaa teemateoksia, loistaa poissaolollaan. Lupaavaa, erittäin lupaavaa."
****½
-Mika Roth / Desibeli.net
Ep:n aloitusraita Metaphor ja päätöskappale Where all Roads Lead to löytyvät myös täältä Demostudiosta. Ja kuunneltavaksihan ne on tänne pistetty. | |
Elmulla on nyt foorumillaan demoarvostelu-palvelu.
http://www.elmu.fi/foorumi/
Less is more. |  alphamale
08.07.2005 12:52:52 (muokattu 08.07.2005 12:53:22) | |
|
Elmulla on nyt foorumillaan demoarvostelu-palvelu.
http://www.elmu.fi/foorumi/
hoh, toi eeka mäkynenhän on eeka tatusta ja eekasta. höhö. tonnehan se on laitettava kans jotain nauhaa menemään. posti kiittää bisneksestä.
Lahtelaista, totta kai | |
Chaos Creation - Dedication For Annnihilation debyyttidemo 2005:
Imperiumi.net
CHAOS CREATION
Dedication for Annihilation
CD-R
Arvosana 4+/5
Lappeenrantalainen Chaos Creation kulkee tukevasti Slayerin ja muiden vanhan liiton thrashaajien jalanjäljissä. Bändin historian ensimmäinen demoäänite sisältää neljä tiukkaa rallia, jotka parhaimmillaan eivät kauaksi putoa esikuviensa tuotannosta. Parhaana esimerkkinä tästä toimii Arms of Oblivion, joka onkin liki täydellisyyttä hipova lajityyppinsä edustaja. Kappalevalinnat ovat hyvin linjassa keskenään: puolelta toiselle ei höntyillä, vaan pitäydytään tiukasti asiassa. Juuri sopivasti lo-fit soundit tarjoavat biiseille hedelmällisen maaperän.
Stonesta tuttua Joutsenniemeä mukaileva vokalisointi tulee taatusti jakamaan mielipiteitä, mutta eipä kunnon old school -menossa moderneja örinöitä kaivata. Pienellä jalostuksella laulusta kehkeytyneekin Chaos Creationin tavaramerkki. Niin tappiin saakka meininkiä ei ole kuitenkaan vielä vedetty, etteikö kehittymisen varaa olisi – tiukentaa voi aina. Summa summarum: Dedication for Annihilation on kaikkinensa erittäin hyvä pelinavaus nuorelta yhtyeeltä.
http://www.chaoscreation.net
Eve Kojo, 30.06.2005
Noise.fi
Chaos Creation - Dedication for Annihilation (Demo)
Chaos Creationin debyyttidemo käynnistyy hilpeästi kohteliaalla moshauskehoituksella, mutta itse musiikin alkaessa huumoriaspekti väistyy ja kuulijan suu loksahtaa auki. Uutta thrashia ilmestyy toki jatkuvasti, mutta harva yrittäjä saa nuottinsa yhtä pätevään järjestykseen kuin tämä nuori lappeenrantalaisnelikko. Slayer- ja Stone-aineksia hyödynnetään täysin kursailematta, mutta jokaiselle neljälle raidalle on saatu mukaan sellaista energiaa ja intoa, ettei asiasta tulisi mieleenkään valittaa.
Avausraita Primal Uprising on tarttuvuudessaan niin erinomainen thrashveto, että nyrkki nousee ilmaan kuin itsestään, eikä Arms of Oblivionin Slayer-mallinen kakofoninen kaahaus juuri jää laadussa jälkeen. Aleksi Ahosen äänessä on paljon Janne Joutsenniemeä, mikä ei näin nuoren yhtyeen ollessa kyseessä ainakaan vähennä uskottavuutta. Tahtilajia vaihdellaan taitavasti, ja pääosin täysillä kierroksilla kulkevaan paahtoon sekoitetaan juuri sopivassa suhteessa keskitempoista junttausta.
Demon 18 minuuttia kuluvat siivillä, ja kokonaisuus kruunataan tunnelmaan täydellisesti istuvilla treenikämppäsoundeilla. Dedication for Annihilation on suoraviivaisuudessaan ja röyhkeydessään parasta vastaan tullutta thrashia aikoihin.
Ei ressiä, RÄSSIÄ!!! www.chaoscreation.net | |
BONESAW - Pathological (EP) @ Desibeli.net:
Bonesaw: Pathological
”Onpahan aivan helvetillisen tylyä death-thrashia” – siinä ensimmäinen ajatus joka iskeytyi takaraivooni, kun laitoin tämän Bonesawn debyyttilevyn ensi kertaa soimaan. Porvoosta kotoisin oleva trio on kasannut tätä kiekkoa pitkään ja hartaasti, mikä kuuluukin tarkkaan punnituissa soundeissa ja hiotuissa sovituksissa. Bonesaw, joka syntyi ajatuksen tasolla joskus vuonna 2001, onnistuu kuulostamaan samanaikaisesti useammaltakin länsi-naapurimme kovalta death-orkalta, hidastetulta Slayerilta sekä kaupan päälle vielä omalta itseltään. Tiedän että tämä kuvaus kuulostaa hieman skitsofreeniseltä, mutta lopputulos kantaa kaikesta huolimatta. Levyn kuudesta raidasta ainoastaan alle minuutin mittainen Bonegrinder tuntuu turhalta, ja bonus-raita Waiting uhkaa lopulta varastaa koko shown. Yhtyeellä on vielä paljon matkaa edessä, mutta aloitusta voi pitää vähintäänkin
(http://www.desibeli.net/juttu/775) | |
Random Mullet: Lifeless
Progressiivista metallia, jossa on vaikutteita äärimetallista jazziin. Tunnustan etten oikein tiennyt mitä odottaa, kun luin Oululaisen Random Mulletin uuden Lifeless demon saatetta ensi kertaa. Yhtyeen kolmen kappaleen mittainen taidonnäyte onnistui kuitenkin nopeasti vakuuttamaan taiturimaisella seikkailullaan musiikin ihmemaassa, vaikka hetkittäin bändi tuntuukin kurottavan vielä hieman liian korkealle taitoihin ja näkemykseen nähden. Seitsenmiehinen Random Mullet ei kuvia kumarra tai tyylirajoja kavahda, vaan lähtee rohkeasti niille samoille kentille joilla esim. Dillinger Escape Plan, Opeth, Dream Theater ja kumppanit seikkailevat. Suurimman osan aikaa lopputulos onkin sangen onnistunut ja soundit ovat demoksi hyvin kohdallaan. Melodista laulua, murinaa, nopeita instrumentaaliosuuksia ja aivan törkeän kieroja yksityiskohtia pursuava ilmaisu onnistuu välttämään itseisarvoisuuden sudenkuopat. Selvimmät ongelmat löytyvätkin itse sävellyksistä, sillä mikään kolmesta raidasta ei räjäytä pankkia esikuvien/vaikuttajien tavoin.
desibeli.net, 16.10.2005 Mika Roth | |
Jamrod-EP:
Vaihtoehtorokkia soittava Jamrod on ehtinyt valloittaa Yle-X kuuntelijoiden sydämet kertaalleen Weezer hengessä etenevällä I Wish -kappaleella, joka valittiin Yle-X:n viikon demoksi syksyllä 2004. Juuri julkaistu Jamrod-EP jatkaa samoilla linjoilla, joskin yksikään tämän levyn biiseistä ei yllä I Wishin tasolle.
Levy alkaa komealla June-raidalla, joka on kaikin puolin oivallinen kesäralli. Green Day/Weerez -vaikutteinen nopeatempoinen kappale jää pyörimään mieleen jo muutaman kuuntelukerran jälkeen. Fuzz-soundinen kitarasoolo sopii kokonaisuuteen kuin isä äitiin, vaikka yleensä tämän tyyppisessä musassa vierastankin yli kaksi tahtia pitkiä sooloja.
Kaksi muuta biisiä eivät sytytä aivan samalla tavalla kuin avausraita. Vampire Girlissä on kyllä mielenkiintoinen a-osa, mutta b-osa vaikuttaa hiukan päälleliimatulta. Kitaratuplauksia olisi voinut viljellä runsaamminkin. Nykyisellä toteutuksella puolestavälistä lähtevä nostatus ei johda toivottuun lopputulokseen. EP:n päättävä Snake on jokseenkin tylsä. Alkuriffi on kyllä mainio ja lataa odotusarvoja loppubiisille, mutta mielikuvitukseton ja pitkäkaarinen laulumelodia latistaa pahasti kokonaisuuden. Biisiä olisi voinut tiivistää – ideat olisivat mahtuneet mainiosti alle kolmeen minuuttiin.
Jamrod-EP:n biisimateriaalista löytyy kyllä potentiaalia, mutta kokonaisuuden toteutus on vielä hiukan aneeminen. Jussi Koijärvi kyllä suoriutuu lauluosuuksista, mutta autotunerilla riittää vielä hommia. Erityismaininan ansaitsee Jari "Tukka" Luomalan bassottelu. Avausraidan nelikielinen tykitys on todella vakuuttavaa, eikä taso laske kahdessa muussakaan biisissä. Juuri tällaista ryhtiä, rohkeutta ja jämäkkyyttä bändin nk. kikkeliltä käivataan!
17.10.2005 @ Noise.fi |  Rml
26.10.2005 17:20:31 | |
|
Rumien miesten liiton Juudas EP:n arvosteluita:
NOISE:
Nelisen vuotta sitten perustetun Rumien miesten liiton kolmas hengentuote Juudas-EP on tummaa huumoria ja kieroja sanoituksia sisältävä pläjäys suomirokkia. Perinteisistä elementeistään huolimatta yhtye ei soita sitä tavallisinta kolmen soinnun rockia, vaan luottaa hieman poukkoilevampaan menoon, jossa sanoituksilla on iso rooli. Vertailukohdaksi nousee väistämättä YUP, jonka tuotanto hiipii mieleen niin sanoitusten, biisirakenteiden kuin Janne Suhosen laulutyylinkin vuoksi.
Kieroihin tunnelmiin kuulijan virittää heti avausraita Haudankaivajan tanssi, joka on EP:n toimivin kappale. Pienet kilkattelut ja kitaran suhinat lisäävät biisin tehokkuutta, joka perustuu hyväntuulisten melodioiden ja tummanpuhuvien sanojen kontrastiin. Valveunta on vielä aavistuksen edellisbiisiä yupmaisempi, hieman hitaampana ja tummempana. Suhosen laulu kuuluu valitettavasti turhan hiljaisena etenkin kertosäkeessä. Mielivainaa tarjoaa suoraviivaisempaa rockia, ja sanoituksista löytyy tarttuvaa rallattelua. Mustan huumorin kukintaa tehostaa myös lopun moottorisahaefekti. Progevaikutteita ja paljon syntikkaa sisältävä Joskus on ihan hyvä luottaa sekin riimittelyyn, ja kertsissä lukuisia kertoja toistuva ”Jumalan takana on musta lakana. Lakanan takana on herra Saatana.” -hokema jää vastustamattomasti vaivaamaan päätä. Bonusraitana bändi esittää vielä lastenlaulumaisen tulkinnan mielenterveyspotilaan tilityksestä, joka lähentelee jo hyvän maun rajoja.
Rumien miesten liiton soitto- ja biisintekotaidot ovat hyvällä mallilla. Vaikka kappaleet ovat periaatteessa varsin yksinkertaisia, niissä on paljon pikku jippoja ja harvinaisia ratkaisuja. Suhonen osaa myös laulaa riittävän persoonallisesti, ja sanoituksiin on panostettu. Mutta bändin kannalta valitettavasti J. Martikainen kumppaneineen on jo keksinyt tämän konseptin, joten erottuakseen selkeämmin edukseen näiden rumien heppujen on syytä löytää kappaleisiinsa vielä enemmän omaa juttua. Voimakkaampi syntikan tai progeilun hyödyntäminen voisi auttaa.
SOUNDI:
Tyylilajinsa suoraviivaiseksi hönttiprogeksi määrittelevä Rumien miesten liitto kuulostaa yhtä kummalliselta kuin paradoksaalinen määritelmänsäkin. Jossain perinteisemmän suomirockin ja YUP:n haasteellisuuden välimaastossa liikkuva yhtye on ansiokkaasti lähtenyt soittohommiin tosimielellä. Eri asia sitten taas on, onko esimerkiksi teksteissä jotain näennäistä näppäryyttä ihmeempää sisältöä. Joka tapauksessa bändi erottuu kaltaistensa joukosta, mikä on vähintäänkin kunnioitettavaa. Soittokaan ei laahaa suomirockmaisen flegmaattisesti. Myös sovituksissa on ideaa. Eli ei tuo progeviittaus tainnut ollakaan ihan tuulesta temmattu. Alun skeptisyydestäni huolimatta bändi on loppuun päästessään voittanut minutkin puolelleen.
Ja biisit löytyy osoitteesta www.rumienmiestenliitto.tk |  Beowulf
20.11.2005 06:04:50 (muokattu 20.11.2005 06:05:30) | |
|
JASON MUUTTAA TAIVAASEEN-orkesterin ensi-omakustanne-EP:
NOISE.FI
Harvoin tulee vastaan yhtyettä, joka tekisi heti ensimmäisellä demollaan näin vakuuttavaa jälkeä. Tiedä sitten onko alakerran Lussen kanssa hierottu kauppoja vai mistä on kyse, mutta helsinkiläinen Jason Muuttaa Taivaaseen läväyttää pöydälle useammankin ässän. Mieleenpainuvalla nimellä varustettu kollektiivi soittaa suomenkielistä äkkiväärää rokkia, jossa on mukana pop-aineksia, herkkyyttä ja progressiivisuutta sopivassa suhteessa. Missään vaiheessa progeilu ei karkaa käsistä, vaan kuusimiehinen orkesteri pitää ohjat taitavasti hallussaan. Vaikka musiikkia jollain tavalla voikin verrata sellaisiin nimiin kuin CMX, vanhempi YUP, Liekki ja jopa Tuomari Nurmio, on Jasonilla kuitenkin selkeästi erottuva oma tyylinsä. Kitarat ja koskettimet kutovat maukkaita melodioita ja riffejä ja laulaja Joosef Lakopoulosin persoonallinen laulu edesauttaa yhtyeen tunnistamista. Demon neljästä kappaleesta on hankala nostaa yhtä ylitse muiden, siksi tasaisen tappavaa laatua ne kaikki ovat. Yhtye osaa tehdä monimutkaisia ja tarttuvia biisejä, ja varsinkin kertosäkeet iskevät tajuntaan vuorenvarmasti. Esimerkkinä vaikkapa Sopivaa hintaa -kappaleen rönsyilevä, mutta silti kasassa pysyvä kertosäe. Yhtyeen mukaan nimetty demo on todella komea pelinavaus. Nillityksen aihetta ei ole kriitikkoparalle liiemmin suotu, mitä nyt Loiri olisi kenties toiminut vähän karsitummalla lopulla paremmin ja levyn ulkoasu voisi olla tyylikkäämpikin. Mutta kaikkein tärkein eli biisimateriaali on enemmän kuin kunnossa, soundit toimivat ja lyriikat ovat hienot sortumatta liialliseen kikkailuun. En siis voi kuin suositella kaikkia, varsinkin edellämainittujen orkesterien ystäviä, tutustumaan Jasonin kotisivuihin. Minä jään mielenkiinnolla odottelemaan tulevaa.
==5/5, Juho Leppänen==
NOISE.FI (Kuukauden demobändi)
”Kriitikot kuolee nuorina”, väitetään Jason muuttaa taivaaseen –bändin kappaleessa. Bändin kannalta olisi kuitenkin varmasti hyvä, ettei näin kävisi. Noise.fi:n kriitikko Juho Leppänen heltyi nimittäin täysin bändin ensimmäisen demon kanssa lätkäisemällä sille arvosanaksi viitosen. Hienommin tuskin voisi pistetiliä avata. Mieleenpainuvalla nimellä varustettu kollektiivi soittaa suomenkielistä äkkiväärää rokkia, jossa on mukana pop-aineksia, herkkyyttä ja progressiivisuutta sopivassa suhteessa. Bändiä voi verrata vaikkapa CMX:ään, YUP:hen tai Liekkiin, mutta loppujen lopuksi Jason muuttaa taivaaseen kuulostaa vain ja ainoastaan itseltään. Ei hassummin vain yhden demon julkaiseelta yhtyeeltä.
DESIBELI.NET
JMT luottaa popahtaviin, nokkeliin ja vähäsäröisiin biisirakenteisiin. Musiikillisia koordinaatteja etsittäessä on nimet CMX, Absoluuttinen Nollapiste ja Ismo Alanko Säätiö hyvä painaa mieleen.” Näin on Helsinkiläisestä Jason muuttaa taivaaseen -kuusikosta todettu livekeikan pohjalta Desibelissä. Myös levymuodossa noita samoja nimiä voisi pistää yhtyettä ympyröivän piirin reunoille. Joosef Lakopoulosin laulussa on hivenen Yrjänämäisiä runonlausunta-piirteitä, joskin huomattavasti vähemmän shamanistisissa määrin. Soitanto taas kouraisee jostain Nollapisteen poukkoilevan progepopin ja CMX:n raskaamman jyystön puolivälistä. Myös Ismon kanssa hengenheimolaiseksi väittäminen ei ole ihan tuulesta repäistyä. Biisimateriaaliltaan neljän kappaleen demo ei vielä esittele mitään superkaunista, tarttuvaa, muttei myöskään kökköä tai epämääräistä outoilua. Aika popisti juoksevassa pohdiskelevassa suomirockissa on sekä raskasta säröä että haurasta ja korkealta kaartavaa melodiaa. Eli ainakin tuo särön määrä on hivenen kasvanut. Debyyttiään vuodelle 2006 väsäävältä kuusikolta ihan mielenkiintoinen näyte.
Bändin nimi on kyllä aika käsittämätön...
==Ilkka Valpasvuo==
SOUNDI
Ei hullumpaa. Jason muuttaa taivaaseen on omien sanojensa mukaan kypsytellyt soundiaan muutaman vuoden ennen parrasvaloihin astumista, mikä osoittaa näinä aikoina kiitettävää itsehillintää. Tämä kantaa myös hedelmää, sillä JMT:n tarkoitusperät käyvät nyt vaivatta selville ja yhtye pääsee muutenkin lähelle hakemaansa. Vino suomenkielinen rock on saanut esitaistelijansa CMX:stä ja YUP:sta, joiden henkeä JMT:ssäkin on. Tosin ensin mainittuun vertautuu Sopivaa hintaa -kappaleen virsimäinen laulusovituskin. Tietty raskassoutuisuus vaivaa, mutta niin se vaivaa tyylilajin yhtyeitä muutenkin. Jopa Loirin maalaileva väliosa onnistuu välttämään turhan huhuilun jälkimaun. Aina on tosin tiivistämisen ja yksinkertaistamisen varaa.
==Antti Luukkanen ==
+ Lisäksi syksyllä levy ollut Rumban kierroksen kovin...
*Ei hyvää päivää* | KoRn88.
24.11.2005 19:13:51 (muokattu 24.11.2005 19:15:35) | |
|
Unic - Demo 2005
NOISE:
Vuoden 2003 loppupuolella perustettu Unic treenaili parisen vuotta omassa luukussaan, kunnes päätyivät, vihdoinkin, studion uumeniin. Kemin Fairplay studiolla nauhoitettu demo sisältää kolme erittäin menevää, mutta samalla myös erittäin raskasta metallia. Nimen omaan modernimpaa metallia, jollaisesta luulisi pitävän esimerkiksi Chimairan-ystävän. Kaksi kappaletta kolmesta on englanninkielisiä, mutta kolmas veto on suomeksi. Kyseinen kappale saakin erittäin vahvan assosiaation Nicole-merkkiseen yhtyeeseen. Mutta tuo suomeksi vedetty kappale poikkeaa jollakin tapaa huomattavasti edukseen, vaikkei muissakaan biiseissä moitteen sijaa juuri löydy. Pientä toivomisen varaa tietysti on, mutta erittäin nuoret jannut ovat ehdottomasti oikealla tiellä.
Scream on kappale, joka tuo soundillisesti mieleen lähinnä tuon edellä mainitun Chimairan. Varsinkin riffeissä on samaa otetta, mutta myös vokalisti Janne Majamäki on suhteellisen lähellä Mark Hunterin tyyliä. Kappaleessa on aavistus tukkoisuutta, eikä sen puhtaat osuudet oikein jaksa oikein erottua edukseen. Ei niitä tosin paljoa ole käytetty, mutta paremmalla miksauksella ne saataisiin toimimaan vieläkin paremmin. Rummut antavat erinomaista tukea paketille, jossa jo ennestään viljellään raskaita ja melodisia riffejä kiitettävästi. Myös lauluosuudet ovat sopivan mureat. Mikäli tästä vielä siirryttäisiin aste tai kaksi mörinän suuntaan, menisi hommasta maku. Second Life puolestaan on huomattavasti puhtaampaa vokalisointai. Oikeastaan suhteet on käännetty päälaelleen. Puhtaat vievät ja murina vikisee. Huomattavasti melodisempi veto kuin Scream.
Levyn materiaali paranee loppua kohti mentäessä. Ehdoton makupala on viimeinen kappale, Maa. Se edustaa yhtyettä parhaimmillaan, sillä jotenkin tuntuu sille, että kielen vaihdos on vienyt yhtyettä eteenpäin, ja aika isolla kädellä. Soundit ovat kirkastuneet, riffit tulleet moniulotteisimmiksi ja laulu terästynyt hieman. Myös kappaleen rakenne on hitusen mutkikkaampi kuin kahdella aiemmalla vedolla. Tosin mikään yltiöraskas veto ei ole kyseessä, mutta päivittäinen rauta-annos saadaan täytettyä mallikkaasti.
Materiaali tuntuu etenevän kronologisessa järjestyksessä, sillä kuulosta sille kuin viimeisenä tehty kappale myös tulisi demolla viimeisenä. Kaikin puolin paremman kuuloinen sävellys on kyseessä. Kehitystä on siis tapahtunut, mikäli oletukseni on oikea. Hienoisesta tukkoisuudesta soundipuolella huolimatta, kyseessä on erinomainen demo. Tästä on nuoren yhtyeen loistava jatkaa kohti seuraavaa demoa. Raskaampi sen ei tarvitse olla, vaan tämä annostus on vallan mainio. Tsemppiä.
4/5
IMPERIUMI:
Vuodesta 2003 lähtien toiminut Unic sijoittaa omien sanojensa mukaan musiikkinsa jonnekin modernin metallin suunnalle. Suuntaa antavina niminä saatekirjeessä mainitaan Slipknot, Nicole ja Chimaira. Ja sieltä suunnalta tulee myös Unic kolmen biisin demonsa perusteella.
Unicin debyyttiäänityksessä on kieltämättä hyvä ja groovaava fiilis. Kaikkiin kolmeen kipaleeseen on mahdutettu paljon nuorta intoa, toimivia sekä runttaavia riffejä ja hyviä melodioita. Nuoruuden intoa selittää varmasti osittain se, että yhtyeen jäsenistä vasta kaksi on ajokortti-iässä.
Kolmen biisin pläjäys kestää hieman yli kymmenen minuuttia. Silti jo senkin aikana tuntuu välillä siltä, että bändi on pakannut hieman liikaa osia musiikkiinsa. Vähemmälläkin ilmaisulla olisi pärjätty. Materiaalista ei sinänsä löydy suurta naputtamista, koska pienellä hiomisella yhtyeellä on käsissään ihan menevää materiaalia. Se vain ihmetyttää, miksi yhtyeellä on mukana levyllä yksi suomeksi laulettu kappale? Onko bändi vielä kenties hieman epävarma siitä millä kielellä materiaalinsa esittäisi?
Teknisesti soitto on ok. Toki tarkkuudessa on aina pientä hiomisen varaa, mutta suurta motkotusta ei teknisestä puolesta löydy. Eniten yhtyeen ilmaisussa toistaiseksi särähtää korvaan vokalisti Janne Majamäen laulutekniikka. Kaverilla on nimittäin hyvä ääni, vihainen huuto lähtee helvetin mallikkaasti ja puhdas äänikin kuulostaa hyvältä. Demolta silti kuulee, miten tekniikan raja tulee vastaan ja laulu kuulostaa ajoittain heiveröiseltä. Kun vokalisti saa lisää varmuutta ilmaisuunsa ja käy vaikkapa muutamalla laulutunnilla katsastamassa tekniikkaansa, voisin jopa veikata kaverista kuoriutuvan melkoisen vihaisen ja pätevän vokalistin.
Soundillisesti demo ei ole sieltä kirkkaimmasta päästä. Soundit ovat varsin tunkkaiset, mutta viesti tulee silti lävitse.
Unicia voisi pitää demon perusteella vielä hiomattomana timanttina, josta saadaan vielä joku päivä hyvä kilpailija Nicolelle. Nyt musiikissa ja soitossa kuuluu vielä yhtyeen nuori ikä, mutta aikaa myöten asiat varmasti kirkastuvat.
Niko Kaartinen, 10.11.2005
2½/5
EDIT: niin ja biisit voi kuunnella www.mikseri.net/unic | |
http://desibeli.net/juttu/835
Tuolla arvioidaan Piru Kange:n kakkosdemoa 'Absintti palaa' muun muassa seuraavasti:
"Piru Kangen alkoholistinen tarinointi progerockilla alkaa olla melkoisen mielikuvituksellista taivallusta."
Heh, hauska kommentti. :)
www.pirukange.net
www.mikseri.net/pirukange
Progeilevaa suomalaista taide-rockia. | wicke
07.12.2005 02:41:14 (muokattu 07.12.2005 02:42:45) | |
|
stalkermusic arvosteli ystävällisesti demomme:
Random Mullet - Lifeless
Oululainen Satunnainen Takatukka on mielenkiintoinen yhdistelmä jazzia ja thrashia. Yhtye naittaa puhtaat vokaalit huutojen, saksofonin, huilun, särökitaran ja eriskummallisten syntetisaattorisoundien kanssa.
Kappaleet ovat rakenteiltaan monimutkaisia, ja yleensä vain kertosäkeet kuljetetaan läpi tasajakoisilla tahtilajeilla. Muuten kitarat runttaavat kasarirässiprogee-meiningillä eteenpäin.
Kyseessä ei tosin ole mikään Meshuggah-klooni. Jos on pakko etsiä joitain yhtymäkohtia muiden bändien kanssa, päästään aika lähelle yhdistelmällä Coroner-Yakuza-Atheist-Lamb Of God-Annihilator.
Vaikka Takatukka soittaakin selkeästi progressiivisen musiikin alagenreihin kuuluvaa rytmimusiikkia, ei bändi sorru itsetarkoitukselliseen kikkailuun vaan onnistuu käyttämään näitä monimutkaisia elementtejä biisien palvelemiseen. Lisäksi bändi onnistuu loistavasti käyttämään musiikkityylille epäsovinnaisia soittimia luodakseen kappaleisiin ylimääräistä jännitettä, loistavana esimerkkinä kappaleen "Alive six feet under" loppupuolella oleva saksofonisoolo. Bändin yhteissoitto on koko demon läpi uskomattoman tiukkaa, mutta silti orgaanisen kuuloista. Kaikenmaailman emocore-jamitänäitämusagenrejänykyään-on- bändien jälkeen Random Mullet kuulostaa uskomattoman tuoreelta. Nytpä siis bändille jostain levydiili, jotta tätä tavaraa saadaan lisää ja mieluiten nopeasti!
5 / 5
myös muita arvioita löydettävissä kotisivuiltamme http://www.randommullet.com/reviews.html | |
Noise 4/5
Piru Kange - Absintti Palaa (Demo)
--------------------------------------------------------------------------------
Suomalaisten rock-maestrojen jalanjäljissä on helppo kulkea, mutta jäljiltä on vaikea astua pois. Lammilainen Piru Kange todistaa kakkosdemollaan Absintti palaa, että vahvalla visiolla tämä on mahdollista. Piru Kangen juuret ovat syvällä suomalaisen rokin ytimessä, mutta omaleimainen kappalemateriaali ja särmikäs ulosanti ovat vieneet yhtyeen sen esikoisdemolta valovuoden matkan huomattavasti persoonallisemmalle pelikentälle.
Piru Kangen sydän on kaikin puolin oivaltava biisimateriaali, joka on lähtöisin kitaristi-laulaja Ville Pekkasen ja kosketinsoittaja Kalle Sistolan sulkakynistä. Yhtyeen säveltaidetta voisi kuvailla progressiiviseksi rokiksi, vaikka hallitusti bändi äityy myös pop-tunnelmointiin ja funk-jamitteluun. Kaikki levyn kolme kappaletta ovat tarkasti mietittyjä, eikä treenikämpältä ole poistuttu liian aikaisin. Sovitustyö on tehty huolella, joskin tiivistämisen varaa on aina. Tärkeintä kuitenkin on, että sujuvat nostatukset vievät biisejä eteenpäin ja että hienovaraiset yllätykset, kuten Hyvää yötä painajainen -kappaleen tyylinvaihdokset haastavat kuulijan.
Bändin soitto on progressiivisuudessaankin pelkistettyä, mutta tekee sen mitä pitääkin: palvelee olennaista eli itse biisejä. Palaset ovat siis absynttiläystäkkeellä kohdallaan – soundeja lukuun ottamatta. Överiksi vedetty kaiku ahdistaa ja pahasti. Tällainen soundipoliittinen seikka sotkee harmillisesti levyn muuten niin tyylikästä ja kieroutunutta tunnelmaa.
Arvostelija: Kalle Heino / noise.fi
http://www.noise.fi/levyarvostelut/?id=5074
www.pirukange.net
www.mikseri.net/pirukange
Progeilevaa suomalaista taide-rockia. | LTD
18.01.2006 19:10:44 (muokattu 24.01.2006 17:19:50) | |
|
Scream For Change - Ghost Of Humanity arviot:
---------------------------------------------------------------------------------------------
DESIBELI.NET
Scream For Change: Ghost Of Humanity
Aggressiivista hc-punkkia veivaava Salolainen Scream For Change on äänitellyt kuuden raidan näytteen meuhkastaan. Breaker rykäisee homman käyntiin armottomasti. Mitään turhan melodista tai hymynaamaista puolta SFC ei itsestään esittele, pikemminkin punaisena lankana tuntuisi olevan armottomasti etenevä mätke, johon Nelin melko yksioikoinen huuto toki sopii, muttei mitenkään personoi yhtyettä. What Could Possibly Go Wrong? kuulostaa hivenen paremmalta, kitaroiden ottaessa mukavaa wahwah-venkuraa touhuun mukaan. Yhteishuuto on myös poikaa. Tymäkkä Careful What You Say on poikain itsensäkin mielestä levyn parhaimmistoa, niin myös minun. Silti kokonaisuudessa jytke jää hiukan yllätyksettömäksi. Onko se sitten hyvä juttu jos levy on alusta loppuun juuri sitä mitä parin ensi tahdin kuunneltuaan odottaa? Samanlaista hivenen pohdiskelevampaa otetta ja kiukkuista stemmaa kuin päätösraita These Hearts Became Desertedillä kuulee soisi kuulevansa enemmänkin.
Ilkka Valpasvuo
-----------------------------------------------------------------------------------------------
NOISE.FI 4/5 pts
Scream For Change - Ghost Of Humanity (Demo)
”Breaker knows your heart’s place” lävähtää salolaisen Scream For Changen debyyttidemon ensimmäinen kertosäe, ja on heti selvää, että yhtye saa lisättyä pohjoismaalaiseen hardcoreensa paljon tarttuvuutta ja koukkuja. Kuuden biisin demolla mieleen tarttuvia elementtejä on joka käänteessä.
Viisihenkinen yhtye on perustettu 2004 ja jäseniensä keski-ikä on ”noin kakskytkaks”. Yhtye myöntää saavansa suurimmat vaikutteensa pohjoismaisilta hc-bändeiltä. Sanotuksia rustataan poliitiikkaan, kirjallisuuteen ja yhteiskunnan äkkivääryyksiin liittyen.
Breaker toimii osuvana pelinavauksena voimakkaan ja rytmikkään kertosäkeensä ansiosta. What Could Possibly Go Wrong? lähtee liikkeelle jo melodisemmalla riffillä, mutta taipuu lopulta nopsahkoon vauhtiinsa. Kertosäkeessä esitellään jo asianmukaisesti huutokuoroa. Careful What I Say -kappale on toinen yhtyeen itsensä valikoimista edustustekeleistä. Vahvasti Ruotsiin kumartava kappale on hyvä, mutta ei minun suosikkini. Sitä seuraava nimibiisi Ghost Of Humanity yllättää hieman metallisemmilla riffeillä, melodioilla ja kitarasoololla. Kappale rauhoittaa, vaan ei kevennä menoa, ja lisää kappaleiden välisiä nyansseja huomattavasti.
The New Me ei ole muuta kuin alle minuutin mittainen pikarääkäisy. Demon päättävä These Hearts Became Deserted on toinen yhtyeen korokkeelle nostamista biiseistä. Alakuloisella kitarariffillä alkava biisi sopii hienosti demon loppuun, yhdistellen nopeita ja tarttuvia osia onnistuneesti. Raised Fistin levyt voisi kaivaa tämän jälkeen esille.
Scream For Change osaa tehdä hyviä, kuuntelua kestäviä biisejä, se on varma. Jos yhtyeen avoimesti ihailema pohjoismainen hardcore on kuitenkin tuttu juttu, voi salolaisyhtyeen tyyli olla silloin liiankin kuultua. Yhtye osaa tuoda haluamansa tunteet esille, ainoastaan Nelin huudot kaipaisivat vielä hieman lisää voimat; nyt ajoittain kuulostaa siltä, että keuhkonpalkeet eivät joka kohdassa riitä pitämään voimaa yllä. Kuitenkin, Ghost Of Humanity on mieluisaa kuunneltavaa, kaiken lisäksi komeasti pakatuissa kuorissa.
Teemu Lampinen
-----------------------------------------------------------------------------------------------
CHAMBERS MAGAZINE
Scream For Change "Ghost Of Humanity"
Vuonna 2004 perustettu Salosta kotoisin oleva Scream for Change on saanut aikaiseksi ensimmäisen demonsa. Demolla on kuusi Yhdeksänkymmentäluvun loppupuolen ruotsalaisia yhtyeitä mieleen tuovaa biisiä (jostain syystä rupesin ajattelemaan Breachia, vaikkei SFC musiikillisesti olekaan hirveän samanlaista. Johtunee soundeista).
Vaikka bändi onkin suhteellisen nuori, soitto kulkee varsin mallikkaasti ja sulavasti. Soundit ovat mitä ovat, varsinkin rumpusoundit, mutta kyse onkin demosta, eikä mistään virallisesta julkaisusta. Biiseihin on yritetty saada kiitettävästi koukkuja, eikä yhtye kulje aivan niitä perinteisempiä polkuja. Laulut ovat hiukan puuduttavat, ja laulusovituksia olisi voinut miettiä vielä lisää. Tällä hetkellä ne kuulostavat ajoittain kömpelöiltä. Välillä mennään liikaa sanojen ehdoilla laulettavuudesta tinkien.
Tämänkaltainen musiikki ei ole minun makuuni, mutta olisi turhaa yrittää kieltää niitä ansioita, joita Scream for Changella on. Bändi löytää varmasti oman yleisönsä. Tuhdimmat soundit ja biisien hiominen vielä paremmiksi auttaa varmasti matkalla maineeseen.
Matti Piekkanen 14.01.2006
-----------------------------------------------------------------------------------------------
Demoa voi kuunnella osoitteessa: http://www.mikseri.net/artists/?id=41787
Ja tilata: http://personal.inet.fi/musiikki/scream/shop.htm
EDIT 24.1.2006
Soundi
Scream For Change
Johan on vihaista. Scream For Change soittaa Pohjolassa terävimmän muotonsa saanut Refused-henkistä nykyttävää hardcorea. Hetken aikaa kesti ennen kuin ymmärsin, mikä demolta oikein puuttuu, mutta kun tajusin sen olevan loppuunsa asti hiottu metallinen studiosoundi, voi Scream For Changeen sopeutua suopeammin. Biisit nimittäin toimivat tarvittavalla antaumuksella ja rajoitetusta tyylivalinnasta huolimatta bändin oma persoonallisuus tulee esille myös riittävästi. Nelin ankara mutta vivahteikas huuto sekä ryhdikäs soitto takaavat rakennuskelpoiset palikat suunnitella seuraavaa iskua. Tästä Abduktiolle varteenotettava haastaja?
hä? | |
Rokkizine.com arvioi Piru Kange:n kakkosdemon seuraavasti:
Piru Kange - Absintti Palaa
--------------------------------------------------------------------------------------------
Lammilaisen Piru Kange -nimellä varustetun yhtyeen saatteessa painotetaan, että yhtye ei soita suomi-rockia, vaan suomenkielistä rockia. Vaikka näiden ero on suurinpiirtein sama kuin paahtoleivällä ja paahdetulla leivällä, on jutussa perää. Yhtyeen kieltämättä persoonallinen soundi ei uppoa väkisinkään samaan genreen Popedan ja Eppujen kanssa, mutta CMX:n, 90-luvun puolivälin Don Huonojen ja Sir Elwoodin hiljaisten värien kanssa sillä löytyy jo jotain yhteistä. Yhtyen ensisijaiseksi valtiksi täytyy mainita persoonallinen soundi, joka varmasti jakaa mielipiteitä. Piru Kangen musiikkiin kuuluu olennaisena teatraalisuus, ja varsinkin Ville Pekkasen laulussa on enemmän tulkintaa kun monella keskivertorockyhtyeellä. Yhtye soittaa tiukasti, ja moittimista ei ole kuin linjattomuudessa. ”Sanat” -kappaleen donkkarifunk ei nimittäin kuulosta samalta yhtyeeltä kuin edellisessä ”Kaksi vuotta” -biisissä. Vaikka Piru Kange todistaa monenlaisen osaamisensa, jättää se myös kuvan vielä suuntaansa etsivästä yhtyeestä. Omien sanojensa mukaan progressiivisempaan suuntaan menossa oleva yhtye on oikealla tiellä, mutta tarvitsee vielä hieman linjan selkeyttämistä.
Rokkizine.com / Pete Mäkelä
http://www.rokkizine.com/demot2.php?id=2719
www.pirukange.net
www.mikseri.net/pirukange
Progeilevaa suomalaista taide-rockia. | LTD
02.02.2006 16:22:54 | |
|
.....jatkoa
ROKKIZINE:
Scream For Change - Ghost of Humanity
Kovasti sanottavaa tuntuu olevan myös salolaisella Scream For Changella. Tee-se-itse -estetiikkaa noudattava työtapa on yhtyeelle tuttua; demo on purkitettu itse, ja matkan varrella ilmenneistä teknisistä ongelmista huolimatta sounditkin ovat asiaankuuluvat. Ninelle ja Raised Fistille kumartava hardcore toimii erittäin hienosti, kun bändi malttaa soittaa ”vähemmän”. Varsinkin ”What Could Possibly Go Wrong” on hieman ylisoitettu, ja varsinkin kitaraosastolle soisin hieman lisää mielikuvitusta. Nelin raivokkaaseen huutamiseen toivoisin myös vaihtelua, joka auttaisi kappaleiden dynamiikan rakentamisessa. Kuuden biisin demo on aivan liian pitkä, ja vaikkakaan kappaleet eivät mitään eeppisiä mittoja hivo, olisi tiivistäminen paikallaan. Demon nimikappale ”Ghost of Humanity” sekä levyn dynaamisin kappale ”These Hearts Became Deserted” ovat nannaa kuultavaa, kun taas n. minuutin mittaiset ”The New Me” ja ”Careful What I Say” jäävät hieman puolivillaisiksi rykäisyiksi. Soittotaitoa SFC:n miehillä kyllä on, mutta vielä on varaa tiukentaa soittoa ja hyödyntää enemmän kahden kitaran kokoonpanoa.
Pete Mäkelä | http://www.screamforchange.com
IMPERIUMI.NET:
Scream for Change - Ghost of Humanity
Hardcorea metallivaikutteilla, siinä on määritteet lyhykäisyydessään Scream For Changen maailmaan, sillä orkesteri lyö tiskiin vahvan debyyttidemonsa Ghost Of Humanityn. Tämä viisihenkinen salolaisrykmentti on perustettu 2004. Lyriikoissaan orkesteri ottaa vahvasti kantaa mm. politiikkaan ja yhteiskunnallisiin epäkohtiin.
Debyyttidemolle on rakennettu kuusi turpaanvedon kaltaista metallipurkausta, joiden pituudet bändi on onnistunut pitämään tarvittavan lyhyeinä. biisimateriaali ei ole pelkkää persoonattoman tasapaksua HC-uhoa, vaan itse sävellyksiin ja sovituksiinkin on kunnolla panostettu, sillä paikoitellen bändi innostuu potkimaan hanuriin kunnon kitarariffeillä, tosin paikoin materiaalia onnistutaan rikastuttamaan myös pienimuotosilla melodiakuluilla.
Vokaalipuolella ei ihmeellyksiä tarjoillakaan, päähuutaja Nelin edesottamukset ovat musiikin vaatimalla tavalla aggressiivisia, mutta paikka paikoin jäin kaipamaan vokaalisointeihin hieman syvempiäkin sävyjä. Soundipolitiikka tuotoksella on kohdallaan, soundimaailma on perin selkeä, mutta tarvittavaa särmää siihen on silti onnistuttu jättämään. Scream For Change onnistuu sisällyttämään biiseihinsä pieniä nyansseja, joten demon biisimateriaali kestää kuuntelua huomattavasti tyypillistä HC-bändin demoa pidempään. Ghost Of Humanity on jo tällaisenään vahva näyttö, mutta se ei kuitenkaan vesitä sitä tosiasiaa, että bändillä on vielä varaa parantaa tekemisiään.
http://www.screamforchange.com/
Olli Rinnekangas, 02.02.2006
hä? | |
Tässä olisi meidän Elephant Bell-bändin arvosteluja.
----------------------------------------
Ilkka Valpasvuo, desibeli.net:
Lappeenrantalainen, 70-lukuista heavy rockia hapokkaaseen trippailuun ja 90-lukuiseen altsurokkiin omien sanojensa mukaan yhdistelevä Elephant Bell antaa mallia siitä, miten omakustanne-eepeeseenkin voidaan panostaa. Kolmen hikisesti rokkaavan biisin lisäksi eepee sisältää Ville Salmisen ohjaaman hienon soittokeskeisen videon. Kiiltopahvikannet ovat myös upeat, kuvat ovat viimeisen päälle... Ylipäätänsäkin paketti on sekä ulkonäöltään että sisällöllisesti todella komea.
Levyn selkeä hitti on nimibiisi, joka Che Jokelaista lainatakseni rokkaa kuin hirvi. Edellämainittujen musiikkikuvausten lisäksi musaa voisi myös mainostaa sanoilla stoner ja riffirock, hiukan samoilla poluilla tallataan. Tommy Grassin karhea lauluilmaisu sopii suhteellisen raivokkaaseen soittoon erinomaisesti. Tom C. Johnsonin mukavasti tilutteleva kitarointi ei paljoa hengähdystaukoja tarjoile, samoin Mike Meteorin ja Arto Ezgülin rytmiryhmän työskentely purskahtelee hikisesti täristen. Viisivuotias yhtye voi surutta keskittyä esikoispitkäsoiton tekoon, sen verran vahva näyttö Electric Shoes -eepee on.
4/5
-------------------------------------------
Niko Ailamo, rokkizine.com:
Lappeenrannasta ponnistava Elephant Bell soittaa riffirikasta rockia, energisellä otteella ja turhat hengähdystauot unohtaen. Kaikki EP:n kolme biisiä ovat lähestulkoon samantyylistä riffittelyä, jonka päälle laulaja Tommy Grass revittelee ihan pätevää ääntänsä. Hieman minua häiritsi hetkittäinen väkinäisyys englannin kielen kanssa, mutta kaiken kaikkiaan varsin komeata vokalisointia. Taustalla takova rytmiryhmä on musiikkityylin tarpeiden mukainen ja erittäin tiukka. Avaus- ja nimikkobiisin rumpuintro onkin helvetin komeaa bongottelua. Riffit ovat hyvin tavanomaista stoner rock -kamaa ja tuntuvat parin kierron jälkeen jo hieman puuduttavilta. Teknisesti hienosta paketista jää kuitenkin musiikillisesti vielä hieman mitäänsanomattoman kuva, koska riffien lisäksi laulumelodiatkin ovat turhan yksitoikkoisia. Ripaus tarttuvuutta edes osaan biiseistä ja jo muilta osin varsin hyvältä vaikuttava paketti olisi lähempänä täysosumaa.
Erikoismaininta yhtyeelle täytyy antaa komeasti toteutetusta omakustanteen ulkoasusta. Komeat pahvikannet ja asianmukaiset kuvat antoivat heti ensisilmäyksellä ammattimaisen kuvan yhtyeestä. CD:ltä löytyy myös yksinkertainen, mutta erittäin tyylikäs ja kappaleeseen sopiva video.
3/5
--------------------------------------------------------
Miika Kuusinen, Inferno magazine:
Elephant Bell ei varmasti monen kohdalla kelloja soita, vaikka syytä moiseen olisi. Herrojen kolmen biisin Electric Shoes EP potkaistaan komeasti käyntiin nimikappaleella ja osumakohta on lähellä sukukalleuksia. Kappale rokkaa reteän vapautuneesti eteenpäin ja saa menomonon vipattamaan siihen malliin, että jos istuisin liikennevaloissa Siperian Mersussani kappaletta kuunnellen, olisin taatusti valmis haastamaan viereen pysähtyvän kulmakunnan kovimman tuunaajaan koslassaan. Tuntemusta vahvistaa entisestään kiekolta löytyvä video, josta löytyy asiaankuuluvasti niin kauniita naisia, autoja kuin rokkaava bändikin.
Aivan samanlaisella draivilla ei EP:n kaksi muuta kappaletta kulje, vaikka Elephant Bellin soittama stonerista hatsit vetänyt street rock cruisailee näissäkin pää pystyssä ja luu ulkona vakuuttavanoloisesti. Kyllähän näidenkin kappaleiden tahdissa kumia polttelisi, mutta vain ykkösvaihteella, siinä missä tämän kaltaisessa musiikissa vanaa pitäisi jättää vielä kolmosellakin.
7/10
---------------------------------------------------------
Aki Kuosmanen, Noise.fi:
Vuonna 2000 perustettu Elephant Bell on kahden demon jälkeen saanut ulos debyytti-EP:nsä Electric Shoes. Kolmen biisin tyylikkäisiin digipak-kansiin pakattu pikkulevy jyrisee tuoreesti ja elinvoimaisesti.
Nimibiisi avaa levyn raivokkaalla rummutuksella ja koukkivalla riffittelyllä. Rytmiryhmällä on soittoon todella hyvä ote ja energinen lähtö nostaa laulajaan kohdistetut odotukset varsin korkealle. Valitettavan usein puolivillainen ja eloton tulkinta latistaa parhaitenkin kulkevan rockjyrän, mutta Elephant Bell on onneksi miellyttävä poikkeus tähän sääntöön. Laulajan tulkinta on rajua ja rosoista, ja tarvittaessa myös tunnelmallisen pehmeää. Sama pätee myös biisimateriaaliin, jossa on onnistuneesti yhdistelty niin stoner-henkistä aavikkorockia kuin psykedeelisiä elementtejä. Kun tähän yhdistetään vielä kaikin puolin taidokas mutta tyylitajuinen toteutus, on lopputulos varsin mehukasta kuultavaa.
Nimikkoraidan lisäksi nykivällä rytmittelyllä ja kilkuttavalla pianolla - komeaa kertosäettä tietenkään unohtamatta - maustettu Flower Of Evil tempaa erityisesti mukaansa heti ensikuulemalta. Levyn päättävä One Cigar jää hyvästä jyräävyydestään huolimatta hieman aiemmin kuullun voimakaksikon varjoon ollessaan sisällöltään levyn heikoin lenkki.
Kun bonuksena EP:llä on mukana vielä hauska ja varsin upeasti toteutettu video nimikkobiisistä - plussaa tulee erityisesti rumpalin raitasukista - on paketti kokonaisuudessaan ehdottoman hyvä hankinta, ja antaa samalla bändistä kuvan erittäin lupaavana uutena tulokkaana.
4/5
--------------------------------------------------------------- | |
tällainen mukavan positiivinen arvio saatiin noise.fi:stä (4/5):
"Kurki - Sumu On Ystäväni (Promo)
Pirkanmaalainen Kurki jätti alkuperäisestä nimestään pois sen ensimmäisen sanan ”Paha”, eikä päätöstä voi ainakaan pahalla kritisoida. Kummeli-huumorissa ei ole vikaa, mutta koska asialla ei ole mitään tekemistä Kurjen musiikin kanssa, on hyvä ettei väärinkäsityksiä luoda tieten tahtoen.
Yhtye esittelee itsensä 1970-luvun progressiivisesta musiikista ja post-rockista vaikutteensa ammentavana. Levyllä on kyllä - sanotaanko - mukava progressiivinen ilme, mutta post-rockin piirteitä en kuule. Kurki on pikemmin omalta itseltään kuulostava bändi, joka pystyy myös pitkälti omia visioitaan toteuttamaan. Rockin rajoja rikotaan myös monipuolisella soitinvalikoimalla: demolla kuullaan djembeä, munniharppua, sadeputkea, marakassia, mandoliinia, ebow'ta, saksofonia ja pärrää.
Laulaja Kaiti Kinkin viettelevä ääni piirtyy selkeimmin esille Kurjen äänimaisemasta. Yhtyeen soitossa on ajoittain painostavaakin raskautta, minkä päälle Kaitin ääni tuo juuri sopivaa kontrastia. Naisääni progressiivisessa, suomeksi laulavassa yhtyeessä tuo mieleeni Tuvalun, ja kieltämättä Kurki voisi olla urbaanin Tuvalun maanläheinen serkku.
Demon kahdella kappaleella on yhteiskestoa noin 14 minuuttia, joten askeleet kappaleiden sisällä ovat verkkaisia, mietiskeleviä. Ensimmäinen Jos vain uneen laukeaa pitkään instrumentaalinostatukseen, josta alkaa Sumu on ystäväni kauniilla, yllättävän vahvasti CMX:n 2000-luvun tuotannon mieleentuovalla introllaan. Siitä kappale jatkaa levyn sisäkannen utuista akvarellia muistuttaviin maisemiin. Jos tämä olisi autoilumusiikkia, pitäisi autoilua harrastaa keskikesän yössä.
Kurki osaa jo esitellä ideoitaan vakuuttavasti ja mielenkiintoisesti. Vielä kuitenkin kaipaisin kappaleisiin perustellumpaa sisältöä; nyt tuntuu kuin yhtye näyttäisi osaavansa ajaa ilman käsiä. Joka tapauksessa, Sumu on ystäväni on jo ylpeä julkaisu."
nettisivuilla on lisää -> http://www.suhina.net/kurki |  JCM
17.03.2006 15:08:09 (muokattu 17.03.2006 15:08:38) | |
|
Raahen Seutu / Sari Ohinmaa:
"Grazy Mama & the Sidekicks: Throuw me up.
Julkaisija: Tuupa Records Oy, 2006.
Ensin tulee hämmästys, sitten ihastus. Mitä tämä oikein on? Vallatonta garage-rokkia vai villiintyneiden bluesmuusikoiden kuolleistaherääminen? Siinä nimittäin tyrä rytkyy kun Grazy Mama & the Sidekicks (kyllä: se on G:llä!) pistää haitariensa piuhat ämyreihin. Bluesrock rämähtää käyntiin kuin ei koskaan ennen! I could payn rytmikone ei yski vaan säntää täyteen raviin kuin turboahdettuna. Mama ei myöskään kakistele kurkkuaan, roheiden keuhkojen täydeltä tulee ah, niin aistillista laulua, että! Mieleen syöksähtää muistikuvia 80-luvun kesäpölyisiltä valtateiltä... ripaus Peer Guntia, Hearthillin hullua Jussia.
Tekee mieli hyppiä, poukkia ja jorata. Urku ujeltaa kuin Juliet Jonesin Sydämen ikivanha Farfisa-urku. Mielikuvia voi luetella vaikka kuinka, mutta kyllä bändi kuulostaa lopulta aivan omalta itseltään. Tatan lauluääni muistuttaa sitkeästi ihanasta Berlinin Terri Nunnia, etteivät vain tyttäret olisi kaiken hyvän päälle samannäköisiäkin. Nimibiisi Throuw me up polkee rennosti, aavistuksen verran amerikkalaisilla taajuuksilla. Puuttuu vain savuinen baari ja lännenmiehet nojailemaan rennosti baaritiskiin. Honey B and the T-Bones lakaistaan ojaan asti.
Nadja, wind doesn't speak pudottaa kierroksia leppeämmiksi. Viulu ja herkästi soiva piano kutovat musiikkimattoa slovarille, joka ei onneksi tihku sitä perinteisintä siirappia. Tunnelmapalassa on vokalistin oltava tarkkana, sillä väärin lausutut sanat korostuvat. Biisi on kuitenkin sitä luokkaa, että sen soisi jatkuvan ja jatkuvan. Kypsää.
Suomeksi lauletut versiot avaus- ja nimibiisistä osoittavat, että homma toimii molemmilla kotimaisilla (heh). Sivupotkut eivät potki sivuun vaan suorastaan kohti. Toivottavasti kukaan ei saa päähänsä ryhtyä tuottamaan bändiä pilalle. Suomi-rock on tänä päivänä niin silkoista, että muutosta voi vain toivoa." | |
SOUNDI 3/06 - DEMOEFEKTI
CAPTAIN COUGAR
Alli Ikäheimo (laulu, huilu), Turo Myllykangas (basso), Antti Perälä (kitara, koskettimet), Jussi Petäjä (kitara, ohjelmointi), Janne Torvikoski (rummut)
"Ääripäästä toiseen. Captain Cougar on kyseenalaisesti sijoittanut avausraidaksi pianovetoisen ja hartaan Good To Known, joka ei puhuttele muodoltaan eikä sisällöltään. Juuri kun kuulija on heittänyt toivon menemään, vetää porukka kuin ässänä takinliepeestä Lovesong#1:n valloittavaa höpöpoppia, joka tarjoaa paitsi lystikkään sovituksen myös yllättäviä käänteitä. Chemicalissa Kapteenit tuovat esille saatteessa mainitut Beck-vaikuttimet. Siinä puolestaan liian perinteinen bändisovitus latistaa veikeää tunnelmaa. Tuntuu että bändillä on ideoiden tasolla kaikkea villiä mielessä, mutta ei oikein rohkeutta toteuttaa kaikkein kaistapäisempiä visioitaan. Vaihtoehtoisesti folkia voisi korostaa suhteessa perinteiseen poppiin nähden, kuten Goldenissa tehdäänkin."
Tsekkaapa tosta mun sigusta, että eikö se tosiaan kosketa tuo "Good To Know". Monia on koskettanutkin... | | « edellinen sivu | seuraava sivu » | |
|---|
|
|
