Muusikoiden.net
09.12.2016
Rockway LIVE! Joka maanantai ja keskiviikko klo 17-19 

Studiotyöskentely »

Keskustelualueet | Lisää kirjoitus aiheeseen | HakuSäännöt & Ohjeet | FAQ | Kirjaudu sisään | Rekisteröidy

Aihe: Soittajan maadoittaminen tai sen puute
1
AcLAc
07.09.2011 11:33:20 (muokattu 07.09.2011 15:03:47)
Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Eilen oli väreitä kotistudiossa. Asettelin elektroakustisen perään kyhäämäni putkivahvistimen ja mikitin sen. Paketti oli viereisessä päärakennuksessa ja jouduin turvautumaan plugijatkojohtohässäkkään, kaukokaapeliin kun ei löytynyt tarpeeksi äkkiä adaptereita. Sain siis melun aikaiseksi, mutta hurinakin oli jo melko äänekäs. Kas, hurina hävisi, kun otin kitarapään plugin rungosta kiinni. Heh, vaikeaa olisi ollut soitto noin. Tuotteliaana kaivoin pätkän kuparilankaa, toinen pää plugin runkoon ja toinen.. tungin sen sukkaan, ettei ole tiellä. Edessäni oli iso konkkapari ja näiden etuvahvistin on kuuluisan Gyrafin käsialaa, eli itsekyhäämäni G9. Kaikki oli kivaa siihen asti, kun ajattelin vähän kohdistaa toista mikkiä.. en ihan tippunut pallilta, mutta puistatus oli melkoinen.
 
Tuli lapsuus mieleen ja ensimmäiset kokeilut verkkovirran kanssa. Oli niin tuju annos, että ajattelin oikein mitata mitä tulikaan tehtyä. Siinä G9 etuasteen signaalimaassa oli n. 100 VAC, josta en tiennyt mitään ennen eilistä. Äänitykset meni hyvin noin, piti vaan olla koskematta mikkeihin maadoitettuna. Niin, olkaa varovaisia itsekin..
 
Minä kuljen, Herra ohjaa!
Pauli Lappalainen
07.09.2011 11:38:12
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Älä nyt tapa itseäsi noiden viritysten kanssa.
Kaikki vehkeet maadoitettuihin pistorasioihin ja sähköt samasta paikasta.
Jos viet roikalla toiseen huoneeseen, niin siinä tilassa olevia kiinteitä pistorasioita ei saa käyttää.
 
Sähkö tappaa, oikeasti!
 
kiiski
07.09.2011 14:49:33
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

AcLAc: Äänitykset meni hyvin noin, piti vaan olla koskematta mikkeihin maadoitettuna. Niin, olkaa varovaisia itsekin..
 
Aika hölmöä tulla kehumaan nettiin tuollaisilla jutuilla! Siinä vaiheessa kun instrumenteista tulee vakavasti kynsille niin äänitykset pitää lopettaa ja käydä sydänfilmissä tsekkaamassa ettei tullut rytmihäiriöitä.
 
AcLAc
07.09.2011 15:00:06
Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Pauli Lappalainen: Älä nyt tapa itseäsi noiden viritysten kanssa.
Kaikki vehkeet maadoitettuihin pistorasioihin ja sähköt samasta paikasta.
Jos viet roikalla toiseen huoneeseen, niin siinä tilassa olevia kiinteitä pistorasioita ei saa käyttää.
 
Sähkö tappaa, oikeasti!

 
JEP. Pääsin tänään selvittämään asiaa. Olen tosiaan muuttanut tarkkaamon hiljakkoin tuohon piharakennukseen ja eilen oli ns. neitsyt- sessiot siinä. Tiesin jo ennalta, että molemman tilan sähköt on samalta sulakkeelta, mutta sitä en tiennyt, että tarkkaamon suojamaa oli katkennut kytkentärasian huppuliittimen juuresta. Siellä se oli huulilla ja näinollen tarkkaamon maapotentiaali "kellui" vajaan 100 VAC tilassa, mikä on ihan "normaalia" vuotovirtaa, kun perässä on elektroniikkaa. Hyvä, että paljastui näin varhaisessa vaiheessa...
 
Minä kuljen, Herra ohjaa!
« edellinen sivu | seuraava sivu »
1

» Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (Vaatii kirjautumisen)

» Kirjaudu sisään

Keskustelualueet «
Haku tästä aiheesta / Haku «
Säännöt «

Copyright ©1999-2016, Muusikoiden Net ry. Kaikki oikeudet pidätetään.
Palaute | Käyttöehdot | Rekisteriseloste | Netiketti | Mediakortti