| Aihe: Liukuhihna biisejä | |
|---|
|
Pop Corn: Ei, ei ja vielä kerran ei.
Kiitos perustelliisesta vastauksesta. Osittain taisit ymmärtää osan pointeistani väärin, mutta väärinymmärryksestä syntyy usein tuoreita näkökulmia. Yhdestä asiasta olemme kuitenkin fundamentaalisesti eri mieltä - itsekritiikistä. Itsekritiikki ei ole luovuuden tappaja, jos se on luovuuden renki. Jos itsekritiikki on luovuuden isäntä, se ilman muuta tappaa sen. Itsekritiikki usein sotketaan huonoon itseluottamukseen, joka on kuitenkin ihan eri asia. Itsekritiikki ja luottamus omiin kykyihin on kuitenkin erinomainen yhdistelmä. Sopiva itsekritiikki auttaa löytämään onnistumisia ja mahdollistaa osaltaan sitä, että musiikin tekeminen on kivaa ja sitä haluaa jatkaa. Toisin sanoen itsekritiikki mahdollistaa sen, että voi kehittyä!
Sitä paitsi radion hittipaska kannattaa erottaa kokemattomuuden aiheuttaman paskan seasta. Radion hittikama on hyvää omalla tavallaan ja se jos joku on musiikkia joka on läpäissyt tiukan seulan. Se, ettei pidä jostain musiikista ei tarkoita sitä, etteikö sen tekijä olisi halunnut tehdä parastaan ja pyrkiä kehittymään muusikkona.
Oon kuitenkin ihan samaa mieltä siitä, että musiikintekopaloa kannattaa kanavoida siten, että luo paljon musiikkia, pistää templatet kuntoon ja nauhan pyörimään. Studiotekniikkaa opiskelemalla ja kompuroita säätämällä ei tosiaan opi tekemään hyvää kamaa. Se itsekritiikki, josta puhuin, liittyy enemmän biiseihin itseensä. Jos biisejä syntyy valtavasti, ei jokainen biisi vaan voi olla sellaisenaan mielenkiintoisen albumin sisältöä. Tai en tiedä voinko sanoa, ettei voi, mutta hyvin epätodennäköistä se on.
En itsekään pidä tuosta "nykyajan formulasta" josta puhuit, mutta itsekritiikkiä ei kaltevan pinnan tavoin johda tasapaksuun huttuun. Itsekritiikki voi olla myös välttämätön väline, jos haluaa pois tasapaksusta hutusta. Jos haluaa olla musiikillisesti kunnianhimoinen, ei mielestäni voi olla olematta ilman tervettä itsekritiikkiä. Miten voi kehittyä, jos ei koskaan pysähdy kuuntelemaan, mitä hyvää ja huonoa omissa tekeleissään on? | |
Objectif Lune:
Itsekritiikki ei ole luovuuden tappaja, jos se on luovuuden renki. Jos itsekritiikki on luovuuden isäntä, se ilman muuta tappaa sen. Itsekritiikki usein sotketaan huonoon itseluottamukseen, joka on kuitenkin ihan eri asia. Itsekritiikki ja luottamus omiin kykyihin on kuitenkin erinomainen yhdistelmä. Sopiva itsekritiikki auttaa löytämään onnistumisia ja mahdollistaa osaltaan sitä, että musiikin tekeminen on kivaa ja sitä haluaa jatkaa. Toisin sanoen itsekritiikki mahdollistaa sen, että voi kehittyä!
Tää menee filosofian puolelle, mutta tuosta saat plussan. Antaisin useammankin, jos voisin.
One kind of music only - the good kind | |
Objectif Lune: Kiitos perustelliisesta vastauksesta. Osittain taisit ymmärtää osan pointeistani väärin, mutta väärinymmärryksestä syntyy usein tuoreita näkökulmia. Yhdestä asiasta olemme kuitenkin fundamentaalisesti eri mieltä - itsekritiikistä. Itsekritiikki ei ole luovuuden tappaja, jos se on luovuuden renki. Jos itsekritiikki on luovuuden isäntä, se ilman muuta tappaa sen. Itsekritiikki usein sotketaan huonoon itseluottamukseen, joka on kuitenkin ihan eri asia. Itsekritiikki ja luottamus omiin kykyihin on kuitenkin erinomainen yhdistelmä. Sopiva itsekritiikki auttaa löytämään onnistumisia ja mahdollistaa osaltaan sitä, että musiikin tekeminen on kivaa ja sitä haluaa jatkaa. Toisin sanoen itsekritiikki mahdollistaa sen, että voi kehittyä!
Kiitos itsellesi samasta. Täytyy myöntää että ymmärsin ilmeisen tahallisesti väärin, koska allekirjoitan oitis mitä tuossa yllä esitit, noin yleisellä tasolla. Mutta mennäänpä heti erityistapaukseen, meihin suomalaisiin. Usein sanotaan että meillä on huono itsetunto tai -luottamus, olen täysin eri mieltä, meillä on loistava itseluottamus, olemme vain kovin kriittisiä itseämme kohtaan. Perustan väitteeni sille seikalle, että maailmalla meillä on poikkeuksetta hyvä ellei erinomainen maine työntekijöinä, alalla kuin alalla. Meihin luotetaan, meitä kunnioitetaan. Voiko työtä tehdä sillä pieteetillä, ylpeydellä ja niin laadukkaasti kuin me suomalaiset teemme, ellei olisi kova itseluottamus ja toisaalta itsekritiikki, jonka avulla voi oppia virheistään ja kehittyä? Ei voi, sanon ma.
No kaikkihan on sitten hyvin, vai onko? No tietenkin on, kun puhutaan työnteosta useimmilla aloilla. Puhutaanpa sitten musiikin, taiteen tekemisestä. Onko itseluottamus ja -kritiikki tässä hyviä asioita. On, jos halutaan tasalaatuisia insinöörimäisen varmuuskertoimen mukaisia tuloksia. Mutta mitäpä jos halutaankin jotain ennalta-arvaamatonta, ennenkokematonta, jotain jopa peräti aivan hullua? Itseluottamusta pitää olla että sellaista uskaltaa tehdä, mutta mitä enää tehdään itsekritiikillä? Tuloksenahan voi olla pilkan ja naurunalaiseksi joutuminen, ja sehän on pahinta mitä itsekriittinen ihminen tietää. Kuitenkin uhkapelurit ja nykyajan riisto-kapitalisti-sijoittaja-pankkiirit tietävät, että mitä suurempi voitto, sitä suurempi riski. (ja koska he tämän tietävät, on parempi sälyttää riski veronmaksajille mutta kääriä voitot omaan massiin) Jos kuitenkin palataan Kreikasta musiikin maailmaan, tuloksena voi olla jimit, cobainit sun muut ja/tai kokonaan uusi musiikin genre.
En sano, etteikö Suomesta olisi tullut kovan luokan taiteilijoita tai omaperäisiä hyvällä tavalla hulluja muusikoita, niitä on. Jotta heitä olisi tulevaisuudessakin, ja koska meillä on yhteisessä perimässä rasituksena tämä itsekriittisyyden geeni, sanon vain etten lähtisi ensimmäisenä korostamaan itsekriittisyyden merkitystä aloittelevalle muusikolle/taiteilijalle. Sanoisin vain että: "Go fucking crazy!" Ozzyn tavoin, ja toivoisin että edes muutama joutomaahan näin heitetty siemen kukoistaisi ja aikanaan kukkisi kauniita psykedeelisiä kukkia, josta koko maailman rokkaava yleisö huumaantuisi.
Sitä paitsi radion hittipaska kannattaa erottaa kokemattomuuden aiheuttaman paskan seasta. Radion hittikama on hyvää omalla tavallaan ja se jos joku on musiikkia joka on läpäissyt tiukan seulan. Se, ettei pidä jostain musiikista ei tarkoita sitä, etteikö sen tekijä olisi halunnut tehdä parastaan ja pyrkiä kehittymään muusikkona.
Joo, eri kamaahan ne on mutta samaa shittiä. Ja eka on eittämättä hyvin tuotettua, ja tietysti jos/kun se on hittikamaa, kuka siihen on sanomaan ettei sitä tulisi soittaa: kansalle sitä mitä se haluaa. Ylipäätään, jos musiikilla on kuulijoita, oli se sitten aloittelijan tai ammattilaisten tekemää, miksei sitä tulisi julkaista kohderyhmilleen? Sillähän ei ole mitään merkitystä että se sun tai mun mielestä on huonoa ja julkaisukelvotonta. Tätä tarkoitin.
Se itsekritiikki, josta puhuin, liittyy enemmän biiseihin itseensä. Jos biisejä syntyy valtavasti, ei jokainen biisi vaan voi olla sellaisenaan mielenkiintoisen albumin sisältöä. Tai en tiedä voinko sanoa, ettei voi, mutta hyvin epätodennäköistä se on.
Joo-o. Mä tykkään valokuvauksesta kohtuu hyvällä kameralla. En vain ole kovin hyvä siinä, siksi mä räpsin paljon kuvia siinä toivossa että joku niistä on mestariotos, ja aina joku on. Mutta mun on aika vaikea kuvitella miten mä voisin vaihtaa järkkärin vaatimattomampaan pokkariin aina niitten huonojen kohdalla. Jos keksit keinon kerro ihmeessä mulle.
Jos haluaa olla musiikillisesti kunnianhimoinen, ei mielestäni voi olla olematta ilman tervettä itsekritiikkiä. Miten voi kehittyä, jos ei koskaan pysähdy kuuntelemaan, mitä hyvää ja huonoa omissa tekeleissään on?
Terve itsekritiikki on tietysti hyvä ominaisuus. Hyvä neuvo on myös sanonta "kohtuu kaikessa". Mutta silloinhan pitää olla kohtuu myös kohtuuden soveltamisessa. Jos todella on kunnianhimoinen, aina välillä kannattaa ottaa riskejä ja hypätä tuntemattomaan, siellä ne suurimmat kunniat luuraa. Ja tuntematonta on hankala terveellä tavalla kritisoida kun sitä ei oikein... hmm.. tunne. ;)
. |  Pop Corn
10.07.2011 08:31:00 (muokattu 10.07.2011 08:36:13) | |
|
hulio: Hyvin pitkältihän tässä on nimenomaan biisinteon työtavoista kysymys ja siihen on vaikea antaa mitään yleispätevää ohjetta. ...
Hieno ja mielenkiintoinen kirjoitus. Kiitos!
Täytyy myöntää että tyypin 2) oireet tuntuvat välillä tutuilta. Ei oo kovin kivoja ne oireet. Ja aina kun tälle kiviselle tielle on tunkua (ja usein on) sitä haluaa huutaa: "menkää pois täällä ei oo mitään nähtävää!"
Loppukaneettina tuolle viimeiselle jutulle täytyy mainita että Sampo Haapaniemi, joka on tehnyt mm. Ella & Aleksi-levyjä aisaparinsa Markus Koskisen kanssa totesi joskus että kahdestaan ne keksii niin törkeitä ja härskejä juttuja että yksin tehdessä ne sensuroisi terveellä järjellä, mutta kahdestaan niillä menee sellainen vaihde päälle että ne yllyttävät toisiaan pitämään ne kaikkein pöljimmät jutut, jotka sitten ovat ne mihin jengi tarttuu... Ainakin noin levymyynnistä päätellen.
Tästä tulee mieleen omat tuskailut sanoituksen parissa. Kun se homma tuntui niin vaikealta sitä otti tarkasteluun joitakin tunnettuja hittejä (joidenka mukana monet automaattisesti laulavat parin kaljan jälkeen). Siinä kun niitä yritti tutkia analyyttisesti ja irrallisina musiikista, pelkkinä teksteinä, sitä yht-äkkiä teki suuren oivalluksen: "Voi viddu, täähän on oikeasti pers**stä. Mä en koskaan vois julkaista tätä omalla nimellä." Silti sen täytyy jotenkin toimia, sehän on hitti ja kaikki laulaa sitä.
Niinpä. Hulluuden ja nerouden raja on monesti veteen piirretty viiva.
. | |
Tyyppi 1. ehdottomasti.
Tarkoitus oli/ja on yhä tehdä mahd. paljon biisejä niile joille valitsen.
Mutta enne sitä täytyy niiden kuulostaa ..joltain edes, mutta ei tarvitse olla "liian hyvä"
Viimeaikoina on rankasti harmittanut kuulla esim metallican vanhempia kun vedetään niin paljon nuotin viereisestä huoneesta.
Tosiaankin puuttuu se jolle voisin tiputella biisejä ja hän/ne voisi valita jatkoon tai pois...
Näyttää siltä että näillä palstoilla on kirjailija/ajattelijoita, enemmäin kuin muusikoita? no ihan sama rupee vaa (ruma sana) noi plussa ja miinukset. Jotenkin niin teini meininkii, mut hei niin on esim. hevikin nykyyään. Esim. biisiä joka olisi rankka, raaka ja riittävän selkeä monen makuun, jotta ei luettaisi äärilajeihin. Ei löydy. Puhumattakaan että olisi sanoissa sisältöä. Naurattaa aina nää kotiteollisuus jutut sun muut viulunvinguttajat (suomi vaikeaa yhä kirjoittaa. Toteaa itsekseen pyyhkäisten hikeä otsalta).
No on se verran punk diggari, että oon sitä mieltä et biisit nettiin jakoon ja jos kukaa haluu niin kuuntelee. muut painukoon....
Tarvittaessaa voin kyllä sendii jotenkin jollekkin sanojeni panoksi musiikki kappaleen, jotta uskot että tiedän mitä teen. Ja olen aina tiennyt. Mutta biisien teko eroaa aika tavalla teidän muiden tavasta. | |
Tämä on ollut tosi kiinnostava keskustelu. Minusta nämä asiat riippuvat myös jonkin verran genreistä, mutta varmasti paljon ainakin tavoitteista: esim. listaykkönen vai nopea ajankohtainen veto Youtubeen sahuri-kansanedustajasta.
Minulla jotkut biisit (teksti + sävellys) syntyvät nopeasti ja toiset taas vaativat hiomista pitkään (lähinnä teksti). Äänitys-/tuotantohommissa olen varsin alussa, koska olen harrastellut niitä vasta muutaman vuoden.
Ymmärrän hyvin tarpeen nopealle äänitykselle. Toisaalta haluan itse kokeilla sovituksia ennenkuin vaivaan rumpalia ja basistia tekemään pohjia. Ja tosiaan kuten aiemmin mainittiin, jos haluaa lähestyä esim. jotain levy-yhtiötä, ei ole pahitteeksi vaikka sovitukset ja äänitykset on hyvin tehty.
Omalla kohdallani erottelen jossain määrin biisin tekemisen ja koneella nysväämisen. Ensin mainuttua teen yleensä pianon tai kitaran kanssa (laulaen). Jälkimmäisellä tähtään "valmiiseen", sovitettuun kappaleeseen.
JoeCrebin edellisessä postauksessa oli toteamus/kysymys: "Näyttää siltä että näillä palstoilla on kirjailija/ajattelijoita, enemmäin kuin muusikoita?" Se meni vähän ohi, mihin sillä viittaat. Tuo muusikko-sana on vähän hankala: kirjailija/ajattelija saattaa olla kovastikin eri asia kuin muusikko. Toisaalta jos puhutaan esim. lauluntekijästä muusikon sijaan, ero ei välttämättä enää olekaan niin suuri.
se parhaiten nauraa jolla vahvin lääkitys |  kivi
28.07.2011 11:40:42 (muokattu 28.07.2011 11:41:09) | |
|
JoeCreb:
Näyttää siltä että näillä palstoilla on kirjailija/ajattelijoita, enemmäin kuin muusikoita? no ihan sama rupee vaa (ruma sana) noi plussa ja miinukset. Jotenkin niin teini meininkii, mut hei niin on esim. hevikin nykyyään. Esim. biisiä joka olisi rankka, raaka ja riittävän selkeä monen makuun, jotta ei luettaisi äärilajeihin. Ei löydy. Puhumattakaan että olisi sanoissa sisältöä. Naurattaa aina nää kotiteollisuus jutut sun muut viulunvinguttajat (suomi vaikeaa yhä kirjoittaa. Toteaa itsekseen pyyhkäisten hikeä otsalta).
No on se verran punk diggari, että oon sitä mieltä et biisit nettiin jakoon ja jos kukaa haluu niin kuuntelee. muut painukoon....
Tarvittaessaa voin kyllä sendii jotenkin jollekkin sanojeni panoksi musiikki kappaleen, jotta uskot että tiedän mitä teen. Ja olen aina tiennyt. Mutta biisien teko eroaa aika tavalla teidän muiden tavasta.
Saisitko sanottua tuon saman suomeksi? Mulla on vaikeus yrittää arvata mitä ajat takaa, pyydä vaikka joku kirjoitustaitoinen auttamaan. Toi huitominen ei näy netissä ilman kameraa.
Mitä tulee havainnoimaasi "teini meininkiin" niin tässäkin keskustelussa taitaa olla aika monta 30-50 (ja yli) -vuotiasta pitkän linjan tekijää. Ammattilaisiakin useampia.
Alkoi kyllä kiinnostaa sen verran, että laita ihmeessä joku biisisi näytiksi. Jos se sitten on nykymetallia tai nykypunkkia, ei me naureta. Kaikille genreille on tilauksensa. | |
Mulla biisit tulee äänitettyä aina näin:
Virrat päälle ja soitan uuden biisin narulle. En ajattele, enkä sovita sitä mitenkään. Toimin näin koska olen aina tehnyt näin. soitan kitaran jälkeen bassot ja sitten rummut. joskus laulan melodiat jo ennen rumpuja. Viimeiseksi kokoan sanat kasaan ja siirryn seuraavaan biisiin. tulee säästettyä paljon aikaa kun ei tarvitse opettaa muille biisiä, jota ei ole edes itse kuulut aiemmin=). | | « edellinen sivu | seuraava sivu » | |
|---|
|
|
