Kitarat: kitarakamat ›

Hyvåå Wåppuå!
 
Pakko todeta, että on Fendert ja Gibsonit pölyttyneet viimeiset 10 vuotta leposijoillaan.
 
Ibanezin RG-sarjalaiset ja Genesikset on vaan niin hyviä soittotuntumalta: kevyitä, ilmavia, low-action, pitää AINA vireenjaniinedelleenetceteraa
 
Soittelen itse aika laidastalaitaan Beethovenista Rokkiin ja Rokista kaikki Metalliin asti. Soittovuosia 30. Kitaroita ollut aikas saman verran.
 
RG on nyt kehuttu, onko muilla nostaa malleja joita on ilo soittaa tuntumaltaan, ei niinkään tonewoodääneltään?

Riippuu mitä soittaa. PerusFenkku tai -Gibson on kova.

Juu, kyllä ihan perustason Fenderitkin voivat olla mainioita, jos vain istuvat soitettuun matskuun. Itse hommasin tuossa kevättalvella vähän käytetyn vm. -21 Vintera '50s Telen, ja se on musta ihan yhtä hyvä ja hyvin tehty kuin mikä hyvänsä vintagefenkkukin jota olen käpistellyt. Eli kyllä joskus saa laadukastakin halvalla!
 
No jotkut kyllä nyrpistävät nenäänsä muovilakalle, mutta mua se ei ole koskaan häirinnyt sen enempää esteettisesti kuin soitannollisestikaan. Eli siis aivan satans hyvä perustele kyseessä ja kevyesti sen 600€:n väärtti jonka siitä maksoin, joten Viva Estados Unidos Mexicanos ja pitäkää lippu myöhemminkin korkealla!

Jacksonin speed kaula on kyllä hunajata sormille edelleen. Rungon malli on sitten maku kysymys, mutta Dinky ja King V malli istuu hyvin itselle.

Itsellä kaulat vaan paksunee vuodesta toiseen. Ei niissä Ibanezin Super Wizardeissakaan mitään vikaa ole, mutta esim. Gibsonin 50s-kaula tai PRS:n Wide Fat ovat nykyään semmoisia "Oho onpas kiva" kun taas joskus aikoinaan niihin ei pystynyt koskemaan ollenkaan. Eli paras kitaramalli riippuu ajasta, paikasta, auringonpilkuista, maan magneettikentästä, väristä, hajusta, mausta ja monesta muusta seikasta jotka muuttuvat jatkuvasti.

PRS:n Wide Thin ja LTD:n thin-U ovat omaan räpylään täydelliset kaulaprofiilit. En osaa valita kumpi on suosikki.

Kivijalka: Itsellä kaulat vaan paksunee vuodesta toiseen. Ei niissä Ibanezin Super Wizardeissakaan mitään vikaa ole, mutta esim. Gibsonin 50s-kaula tai PRS:n Wide Fat ovat nykyään semmoisia "Oho onpas kiva" kun taas joskus aikoinaan niihin ei pystynyt koskemaan ollenkaan. Eli paras kitaramalli riippuu ajasta, paikasta, auringonpilkuista, maan magneettikentästä, väristä, hajusta, mausta ja monesta muusta seikasta jotka muuttuvat jatkuvasti.
 
Sama täällä, mutta leveistä kauloista en tykkää. PRS:t eivät ole koskaan oikein sopineet mun lapaseen.
 
Tällä hetkellä yksi suosikeista on sopivan muhku U-profiilin kaula mun Fender Jazzmasterissa.
 
Ohuet kaulat jätän kauppaan. Muistan sen hammastikku-osaston orkkis Ibanez Wizard kaulan, joka sai lähinnä kädet kramppaamaan, kun oli liian ohut joten sitä alitajuisesti puristi kovempaa.

90-luvun alun Japanilaiset Jackson Professional (Pro) -kepit ovat kaulojensa osalta melko lailla helpposoittoisimpia allekirjoittaneen käsille. Jenkkiversioissa on jostain syystä useimmiten hiukkasen liian pulskat kaulat. Sillä ei ole niinkään väliä onko kyseessä Soloist, Dinky (tai Fusion) vai Rhoads, muita versioita en ole koskaan omistanut/kokeillut.

Otelaudan reunat kun pyöristää mukavasti käyteen sopiviksi niin melkein kaula kuin kaula kelpaa.

Pitkään Fenkun modern-C:tä soittaneena PRS McCarty 594:n pattern vintage on äärimmäisen mukavan tuntuinen kaula. Toki bodyn muotokin on ruhonmyötäilevyydessään valovuosia edellä mukavuudessa esim. Telen-mötköä.

RG Prestige Ibanezit ja Jackson Soloistit on ne parhaat itselle. Nopeatempoisessa musassa tarvitaan kunnon huippu-urheiluvehkeet ja nuo toimittavat.

modernit FGN superstratot on hyviksi todettu,edullisemman pään gibsonin lespoja ollut pari niin hyviä rokkikeppejä olivat ja stratocaster miehenä fenkun stratot on toiminut niinkuin nykyinen JV Skujukin

60-luvun lopun Epiphone-lankut ehdottomasti. Munsta.
 
Höyhenenkevyitä ja ergonomia nykyisten hevikeppien tasolla. Lisäksi tonewood- ja taikapölyosastokin kunnossa.

Ibanezin hieman Wizardeja tuhdimmat RG-kaulat, Japanin BSB JEMin kaula on myös tuntumaltaan aivan erinomainen, varsinkin kun se on lakkaamattomana hioutunut aivan puulle.
 
Jacksonin ja Charvelin 80-90-luku.
 
ESPn SV oli kaulaltaan loistava, muuten one-trick-pony (mun käytössä meni hukkaan).
 
Kaula lakkapinnan kun hioo satiinipinnalle, niin aina tuntuu tatsi parantuvan.

Juu, tuhti kaula ehdottomasti, ja tuossa jo mainitsemassani '50s Vintera Telessä on juuri sellainen. Mä en varsinkaan nykyään ole ymmärtänyt tätä "hyvä revittelykaula on ohut"-juttua enää ollenkaan, koska osaan kyllä itsekin soittaa nopeasti, mutta vastoin yleistä konsensusta mä vedän ainakin itse kaikkein liukkaiten juuri stydillä ja pyöreäntuntuisella kaulalla. Tosin todettakoon, että kielitys on mullakin pakosta tehtaan käyttämän nauhamatskun ja kaiken maailman muun henkihuuhaan mukaan, eli todella jäykkikset skittat saavat ysin setin ja muut sitten tuon mun normikympin.
 
Mutta nämä nykyhammastikut? No nehän vain nimen omaan hidastavat soittoa kaikessa tunnottomuudessaan ja osin vittumaisessa leveydessään myös, eli kai se pirulainen on tottumuskysymys sekin. Mutta mulle ne eivät enää todellakaan toimi, ja jopa joku Gibsonin seisköntti slim taper on sekin jo aivan liian lärpyn tuntuinen! Me olemme erilaisia, todellakin...

Minusta olisi kivaa jos tosiaankin kaikille annettaisiin tilaa, ja hyväksyttäisiin se että makuja ja tottumuksia kaulojen ja kielisettien paksuuden suhteen on monenlaisia. Käsiä kun on pienempia ja suurempia, ja "nakkien" liikkuvuuksissa on ihan fysiologisia eroja eri ihmisyksilöillä, joista osa synnynnäisiä ja osa elinkaaren varrella kerääntyneitä.
 
Eli sellainen lähestymistapa että vittuillaan ankarasti heti kärkeen jonkun "tikkukauloille" ja "kasiseteille" ei välttämättä sovi enää tämän päivän asennoitumisetikettin.

Mulla on 7 sähkökitaraa ja kaikki ne ovat hyviä, mutta erikois maininnan saa Gibson SG Standard 50 rounded kaulalla, Gibson Firebird V ja Tokai TTE-55, joka on telecaster customista Tokain japsi versio.
Muita kitaroita on Gibson LP Studio, Gibson SG 1, Dean USA Flying V ja Tokai TST-50 stratocaster. Kaikissa on 10/46 kielet ja tele on avoimessa G-vireessä.
Itse en ole aivan tikkukaulojen ylin ystävä, mutta siihen soitto ergonomiaan vaikuttaa myös kitaran muotokin, ettei yksi ja sama kaula tunnu välttämättä ihan samalta kaikissa kitaroissa.
 
Kitaroita on ollut paljon vuosien varrella ja monenlaista peliä on tullut soitettua. Joskus oli enemmän heavykausi kitaroiden suhteen, mutta nykyään tykkään enemmän ihan perinteisistä malleista. Aikansa kutakin...

Juu, kaulan profiili totta kai soittajan mukaan, eikä mikään yksittäinen ratkaisu voi koskaan muutenkaan sopia kaikille. Aika paljon riippuu paitsi käden rakenteesta, niin myös soitetuista likseistä, eli joku pitkäsorminen matikkarokkari taikka metallipersoona haluaa luultavasti (ja erittäin ymmärrettävästi) litteän ja ohuen kaulan soittaessaan neljän sormen kuvioita peukku kaulan takana. Mutta entäs me perinteisemmät seisköntti-tyyliset rokkiukot sitten? Paljon vennauksia ja kolmen sormen liksejä, ja ainakin mun tapauksessa myös toistuvaa peukun siirtelyä kaulan takaa päälle ja takaisin riippuen siitä mitä mä kulloinkin soitan, joten uskokaa tai älkää, mutta ainakin mulle tuollainen tuhti ja pyöreä Fenderin kaula on kaikkein ergonomisin ja nopein soittaa.
 
Mutta se nyt tietenkin olen vain minä, joten eipä siitä sen kummempia. Kukin kun löytää tiensä ajan kanssa itse, eikä siihen muiden "hyviä" neuvoja tarvita välttämättä ollenkaan.

USA PRS't.

msalama: ..
 
Mutta nämä nykyhammastikut? No nehän vain nimen omaan hidastavat soittoa kaikessa tunnottomuudessaan ja osin vittumaisessa leveydessään myös, eli kai se pirulainen on tottumuskysymys sekin. Mutta mulle ne eivät enää todellakaan toimi, ja jopa joku Gibsonin seisköntti slim taper on sekin jo aivan liian lärpyn tuntuinen! Me olemme erilaisia, todellakin...
 
Tää on kyllä jännä, itse en pysty tiluttamaan paksuilla kauloilla - ei tulisi mielenkään yrittää Eric Johnsonin kaulalla (onkohan U).
 
Voisiko riippua pitääkö sormia kkohtisuorassa fretboardiin, vai kaulanmyötäisesti..