Kitarat: kitarakamat ›

Onkos täällä muita junior-tyyppisten kitaroiden diggailijoita?
 
Oma polku näiden kanssa on vasta alussa. Varmaan osittain That pedal show'n innoittamana (siinä esiintyy välillä upeasaundinen Collings single cut yhdellä p90:llä sekä alkuperäinen 1961 les paul jr.) Tilasin sitten vähän sokkona Les paul juniorin. Oli sangen kuumottava ilta odotellessa matkahuollon saapumisilmoitusta, seurantakoodin näytettyä jo pitkän aikaa että soitinta ollaan viemässä noutopisteeseen. Lopulta pääsin sitten pälkähästä ja sain kitaran käsiini.
 
Tämä on siis Gibson Les Paul junior, varmaankin -21, sarjanumeron perusteella rakennettu -20. Värinä vintage tobacco burst. Eka ajatus kun sain kitaran ulos laatikosta oli että no nyt on kyllä saakelin jytky kaula. Yllätyksekseni se ei ollut ollenkaan vaikeasoittoinen vaan itseasiassa jopa helpottaa bendien tekemistä mun tekniikalla, koska saan paremman otteen kaulasta ja kunnolla vipuvartta erityisesti 1.kielen bendaamiseen. Tämä soi ihan tautisesti akustisestikin. Dog ear p90 saundaa hyvältä ja jännästi tässä kitarassa volume- ja tonepotikoiden pyörittely palkitsee tavallista enemmän. Puhtaat saundit kuulostaa jopa vähän akustismaisilta kun pudottaa volaa ja tonea hieman. Tone on käyttökelpoinen miltei sinne nollaan saakka ja saa aikaan käyttökelpoisia muutoksia kitaran saundissa toisin kuin useimmissa kitaroissa joita olen testannut, joissa miltei heti menee ihan muminaksi.
 
Setuppia tarvi tehdä sen verran, että vaihdoin uudet kielet jonka jälkeen jo valmiiksi upea saundi avautui vielä aivan uusiin sfääreihin. Säädin myös intonaatiota, mikä onnistuu yllättävän hyvin vaikka tuo talla on periaatteessa vaan les paulin se taaempi tallapalikka yksinään ilman mitään kompensaatiota. Ei tuolla barreja soitella 17. nauhalta, mutta myönnettäköön että yksinkertaisena rämpyttelijänä minä en sellaista harrasta muutenkaan muuten kuin kitaran intonaatiota testatessa.
 
Viimeistely on tehty pikkuisen rosoisesti mikä jättää kyllä toivomisen varaa. Esimerkiksi yläsatulassa näkyy viilan jälkiä ja muuta pientä. mutta kaikki soittoon vaikuttava juttu on todella hyvin läjässä.
 
Mietityttää kyllä että oliko se Phil X kuitenkin oikeassa puheissaan siitä että yksimikkiset kitarat resonoi paremmin? Vai mistä ihmeestä älytön responsiivisuus tukee? Sähkökitaraksi tämä on tosi akustismainen siinä suhteessa.

Moro Jogo!
Jos jossain vaiheessa rupee se intonaation "puute" ns. nyppimään niin siihen ongelmaan on monia vaihtoehtoja..
On noihin vaihdeltu esmerkiks niinkutsuttuja "lightning bareja" (joita on monilta valmistajilta, ja erihintaisia..) Laitan tuohon nyt yhden..
https://www.thomann.de/gb/gibson_lightning_bar_bridge_wrap.htm
 
Ja sitten oli (ainakin muinoin) vaikka minkämoista Schalleria ym. joissa oli erillistä palaa joka kielelle, joissain Schallereissa myös vaikkapa hienoviritysruuvia ym. ;)

jogo3000: Onkos täällä muita junior-tyyppisten kitaroiden diggailijoita?
 
Kyllä. Haluan uskoa että vähemmän on enemmän, edes joskus.
 
Tämä on siis Gibson Les Paul junior, varmaankin -21, sarjanumeron perusteella rakennettu -20. Värinä vintage tobacco burst. Eka ajatus kun sain kitaran ulos laatikosta oli että no nyt on kyllä saakelin jytky kaula. Yllätyksekseni se ei ollut ollenkaan vaikeasoittoinen vaan itseasiassa jopa helpottaa bendien tekemistä mun tekniikalla, koska saan paremman otteen kaulasta ja kunnolla vipuvartta erityisesti 1.kielen bendaamiseen.
 
Onhan se 50's kaula kyllä aika :DDD
 
Tämä soi ihan tautisesti akustisestikin. Dog ear p90 saundaa hyvältä ja jännästi tässä kitarassa volume- ja tonepotikoiden pyörittely palkitsee tavallista enemmän. Puhtaat saundit kuulostaa jopa vähän akustismaisilta kun pudottaa volaa ja tonea hieman. Tone on käyttökelpoinen miltei sinne nollaan saakka ja saa aikaan käyttökelpoisia muutoksia kitaran saundissa toisin kuin useimmissa kitaroissa joita olen testannut, joissa miltei heti menee ihan muminaksi.
 
Tää voi olla uskomaton juttu, mutta niin se on missä tahansa muussakin kitarassa.
Joillekin tää asia valkenee vasta kun ei ole tarvetta käyttää energiaa mikkikytkimen ränkläämiseen.
 
Viimeistely on tehty pikkuisen rosoisesti mikä jättää kyllä toivomisen varaa. Esimerkiksi yläsatulassa näkyy viilan jälkiä ja muuta pientä. mutta kaikki soittoon vaikuttava juttu on todella hyvin läjässä.
 
Onhan se nylon-satula muutenkin vähän semmonen Tokmannin ämpäri, että sen vois hyvinkin vaihtaa luusatulaan. Omassani ei sen sijaan ole mitään valitettavaa missään. Soittovalmis kitara out of the box noin muutenkin. Varsinkin kun kaikki nauhat on plekattu tehtaalla ja sen semmosta. Melkeenpä vois sanoa että jos soitat E-stanccu vireessä, niin kaupan seinältä voi ottaa minkä tahansa Gibsonin ja mennä vetää suoraan lavalle keikan. On se Gibson hieno merkki.
 
Mietityttää kyllä että oliko se Phil X kuitenkin oikeassa puheissaan siitä että yksimikkiset kitarat resonoi paremmin? Vai mistä ihmeestä älytön responsiivisuus tukee? Sähkökitaraksi tämä on tosi akustismainen siinä suhteessa.
 
Kyl se taitaa olla vähän semmosta huru-ukon paskapuhetta. Eiköhän silläkin soi korvat, ettei se ees kuule mitää eroja.
 
fox: Moro Jogo!
Jos jossain vaiheessa rupee se intonaation "puute" ns. nyppimään niin siihen ongelmaan on monia vaihtoehtoja..
On noihin vaihdeltu esmerkiks niinkutsuttuja "lightning bareja" (joita on monilta valmistajilta, ja erihintaisia..) Laitan tuohon nyt yhden..
https://www.thomann.de/gb/gibson_lightning_bar_bridge_wrap.htm
 
Ja sitten oli (ainakin muinoin) vaikka minkämoista Schalleria ym. joissa oli erillistä palaa joka kielelle, joissain Schallereissa myös vaikkapa hienoviritysruuvia ym. ;)
 
Ei mulla muuta kuin että:
https://www.youtube.com/watch?v=bk7iYQYNmqo&t=986s

Toinen teoria mitä mulla oli tohon resonointiin liittyy bindingien puutteeseen ja yksinkertasempaan tallaan. Ainakin käsituntuma on kivempi mun kouriin kitaroissa, joissa ei ole otelaudoissa bindingiä.

jogo3000: Toinen teoria mitä mulla oli tohon resonointiin liittyy bindingien puutteeseen ja yksinkertasempaan tallaan. Ainakin käsituntuma on kivempi mun kouriin kitaroissa, joissa ei ole otelaudoissa bindingiä.
 
Kolmas teoria on se että kepissä ei ole kuin yksi mikki "jarruttamassa" kielien värinää/resonointia. Tätä mieltä myös PhilX on.

Yhdessä mikissä on sekin etu, että sitä keskittyy soittamiseen ihan toisin kun ei voi vääntää vibraa tai vaihdella mikkikytkintä. Toki riippuu musastakin ja soittajasta mikä käy mihinkäkin.
Soiton kannalta yksinkertaisempi soitin voi olla enemmän...

Itsellä oli Les Paul Junior DC, jossa oli kuitenkin kolo kaulamikkiä varten pleksin alla. Laitoin siihen mikin paikalleen ja ei siinä kyllä resonanssit mihinkään muuttuneet. Oma havaintoni on että kevyempi kitara resonoi akustisesti kovemmin kuin painava. Vaikka vaahterakantta pidetään jotenkin automaattisesti hyvänä ratkaisuna, niin oma kokemukseni on että kevyt täysmahonkinen kitara resonoi akustisesti eri malliin.

fox: Moro Jogo!
Jos jossain vaiheessa rupee se intonaation "puute" ns. nyppimään niin siihen ongelmaan on monia vaihtoehtoja..
On noihin vaihdeltu esmerkiks niinkutsuttuja "lightning bareja" (joita on monilta valmistajilta, ja erihintaisia..) Laitan tuohon nyt yhden..
https://www.thomann.de/gb/gibson_lightning_bar_bridge_wrap.htm
 
Ja sitten oli (ainakin muinoin) vaikka minkämoista Schalleria ym. joissa oli erillistä palaa joka kielelle, joissain Schallereissa myös vaikkapa hienoviritysruuvia ym. ;)
 
Juu, on niitä vaikka minkälaisia säädettäviä wraparound talloja saatavilla. Siis tuollaisia mitä esim tuossa halpiskepukassa
https://www.thomann.de/fi/harley_benton_dc_60_junior_hpm.htm

18is9: Itsellä oli Les Paul Junior DC, jossa oli kuitenkin kolo kaulamikkiä varten pleksin alla. Laitoin siihen mikin paikalleen ja ei siinä kyllä resonanssit mihinkään muuttuneet. Oma havaintoni on että kevyempi kitara resonoi akustisesti kovemmin kuin painava. Vaikka vaahterakantta pidetään jotenkin automaattisesti hyvänä ratkaisuna, niin oma kokemukseni on että kevyt täysmahonkinen kitara resonoi akustisesti eri malliin.
 
Tässähän tuli hyvää tietoa. Vastaavaa testiä on hieman isotöistä lähteä tekemään, joskin tietty ainahan sitä voisi ropsia useampimikkisestä kitarasta ylimääräisiä pois.

jogo3000: Tässähän tuli hyvää tietoa. Vastaavaa testiä on hieman isotöistä lähteä tekemään, joskin tietty ainahan sitä voisi ropsia useampimikkisestä kitarasta ylimääräisiä pois.
 
Toki tämä meikän havainto on aika epätieteellinen. En tehnyt mitään vertailunauhoituksia tai mitään, mutta perstuntumalla kitara ei kyllä muuttnut mihinkään suuntaan kaulamikin myötä.

jogo3000: ... Säädin myös intonaatiota, mikä onnistuu yllättävän hyvin vaikka tuo talla on periaatteessa vaan les paulin se taaempi tallapalikka yksinään ilman mitään kompensaatiota...
 
Itsellä oli joskus Les Paul Studio, jossa oli tuollainen palikkatalla, mutta kuitenkin sillä soinnut kuulosti soivan puhtaasti myös ylemmistä asemista, joten kielikohtaista hienoviritystä ei osannut kaivatakaan.

Puavali: Itsellä oli joskus Les Paul Studio, jossa oli tuollainen palikkatalla, mutta kuitenkin sillä soinnut kuulosti soivan puhtaasti myös ylemmistä asemista, joten kielikohtaista hienoviritystä ei osannut kaivatakaan.
 
Kyllä vaan, sama kokemus palikkatallasta. Voi olla että vaatii just tietyt kielipaksuudet.

Puavali: Itsellä oli joskus Les Paul Studio, jossa oli tuollainen palikkatalla, mutta kuitenkin sillä soinnut kuulosti soivan puhtaasti myös ylemmistä asemista, joten kielikohtaista hienoviritystä ei osannut kaivatakaan.
 
Kaipa se oli kumminkin LP Special, single cutti, ei DC. Meinaten jos/kun siinä oli wraparound bridge.. Joka tapauksessa, asia ei muutu.. ;)

fox: Moro Jogo!
Jos jossain vaiheessa rupee se intonaation "puute" ns. nyppimään niin siihen ongelmaan on monia vaihtoehtoja..
On noihin vaihdeltu esmerkiks niinkutsuttuja "lightning bareja" (joita on monilta valmistajilta, ja erihintaisia..) Laitan tuohon nyt yhden..
https://www.thomann.de/gb/gibson_lightning_bar_bridge_wrap.htm
 
Ja sitten oli (ainakin muinoin) vaikka minkämoista Schalleria ym. joissa oli erillistä palaa joka kielelle, joissain Schallereissa myös vaikkapa hienoviritysruuvia ym. ;)
 
Mullahan on itelläkin pari tommosta lightning bar -tallaa, mutta ne on kiinni toisissa kitaroissa... ;)

fox: Kaipa se oli kumminkin LP Special, single cutti, ei DC. Meinaten jos/kun siinä oli wraparound bridge.. Joka tapauksessa, asia ei muutu.. ;)
 
Se oli Double Cut. Mutta oliko se Studio vai ei?

18is9: Toki tämä meikän havainto on aika epätieteellinen. En tehnyt mitään vertailunauhoituksia tai mitään, mutta perstuntumalla kitara ei kyllä muuttnut mihinkään suuntaan kaulamikin myötä.
 
Eiköhän se loogisin syy löydy siitä tuhdista kaulasta. Paksu kaula on jäykempi kuin ohut jätskitikku niin kielten värähtely ei vaimennu kaulan värähtelyyn.

PIM: Eiköhän se loogisin syy löydy siitä tuhdista kaulasta. Paksu kaula on jäykempi kuin ohut jätskitikku niin kielten värähtely ei vaimennu kaulan värähtelyyn.
 
Ainut vaan että sg juniorissa on aivan sama ominaisuus vaikka siinä on slim taper -profiilinen kaula.

Puavali: Se oli Double Cut. Mutta oliko se Studio vai ei?
 
Minä en ole kuullutkaan että olisi Double Cut Studio -mallia?

Kefiiri: Minä en ole kuullutkaan että olisi Double Cut Studio -mallia?
 
https://reverb.com/item/64607137-19 … tar-heritage-cherry-sunburst-w-case
 
Samanlainen oli mulla.

Puavali: https://reverb.com/item/64607137-19 … tar-heritage-cherry-sunburst-w-case
 
Samanlainen oli mulla.
 
Jopas nyt. Mikähän tuosta tekee studiomman kuin tavallinen DC? Potikoita vähemmän ja erilaiset mikit?
 
Edit: eihän näistä nimityksistä ota selvää, menee Juniorit ja Specialit sekaisin :D