| Aihe: Kuinka monta kitaraa ihminen tarvitsee? | |
|---|
|
Haeroe: Styrkkari on kieltämättä helpompi. Niitä ei tartte montaa.
Kysymys viisaille monitietäjille: kuten yleisesti tunnettua ja hyväksyttyä on, Les Paul on ergonomialtaan valovuoden jäljessä sähkökitaroiden kuninkaasta (sarkasmitutkat kuntoon). Onko olemassa kitaraa, jossa on lähes tai just Les Paulin saundi, Les Paulin skaala mutta Straton ergonomia?
Omaan käteen Les Paul ei myöskään istu ja lähimmäksi sitä olen päässyt Tom Andersonin Cobralla (kuva profiilissa). Eihän siinä sama soundi ole, mutta mahonkirunko ja -kaula sekä vaahterakansi löytyy. Ja skaala on 24,75. Tossa mun yksilössä ei ole tonea ollenkaan ja mikitkin on mun käyttöön turhan kuumat. Ja pulttikaulahan tossa on myös. Tosin tässä on paras liitäntäsysteemi, mitä olen pulttikaulaisissa nähnyt.
Mutta tosiaan, ei se Les Paul ole... |  JeKo
19.03.2018 23:03:02 | |
|
Urban Baboon: Omaan käteen Les Paul ei myöskään istu ja lähimmäksi sitä olen päässyt Tom Andersonin Cobralla (kuva profiilissa). Eihän siinä sama soundi ole, mutta mahonkirunko ja -kaula sekä vaahterakansi löytyy. Ja skaala on 24,75. Tossa mun yksilössä ei ole tonea ollenkaan ja mikitkin on mun käyttöön turhan kuumat. Ja pulttikaulahan tossa on myös. Tosin tässä on paras liitäntäsysteemi, mitä olen pulttikaulaisissa nähnyt.
Mutta tosiaan, ei se Les Paul ole...
Hei, sulla on mun vanha kitara :-)
"The left hand steers and the right hand is the gas - If you can't steer, you shouldn't press the gas" -Paul Gilbert
"There's no money beyond the 5th fret" -Tommy Tedesco | |
JeKo: Hei, sulla on mun vanha kitara :-)
Joo, tiedän et tää on kiertänyt. Puutteita on, mutta käteen sopii kuin hanska! Ü | |
Nopeasti laskin että kuus (6). |  Snapo
20.03.2018 09:04:08 (muokattu 20.03.2018 09:04:22) | |
|
Ajattelin että omat kaksi riittää mutta nyt kun asiaa miettii uudemman kerran niin nykytiedon valossa oikea määrä olisi neljä. Yllättäen tuplat, helios helios.
"Mitään hyödyllistä tietoa musiikista tai soittimista täältä tuskin oppii, mutta kielioppi väännetään kuntoon vaikka väkisin." | |
Kitaroita ei voi koskaan olla liikaa -Kuisma Aalto
Ite luon helposti tarpeita lisäkitaroille. Mulla on pääkitarana Drop C Soloist floikalla ja sille parina Drop/avoin C PRS kiinteellä tallalla. Pää D-standard keppi floikalla ja sille haluisin avoin/drop D pariks PRS:n kiinteel tallal, tossa vireessä ei oo mitää bändihommia mut sillä sais yhen lisäkitaran. Seiskoja riittää hienoti kaks ja kaseja yks. Telinepaikkoja on seinällä viisi ja telineessä neljä.
Jackson-mies | |
Meikällä on enää Strato sähkiksistä ja vanha Landolan nailonkielinen akkari. Väitän, että näillä pärjää hautaan asti näin periaatteessa jos oikein tiukille taloudellisesti joskus mennään.
Toki ei se pahaltakaan tuntuisi jos tuossa nurkassa olisi vielä jokin "halvempi ES-335", matalavireiseen stonerjyystöön optimoitu humpparikitara sekä teräskielinen akkari. Mutta näillä nykyisillä soittimillakin saa ilmaistua ihteään ihan riittävän hyvin ja tuleepahan myös fiilis, että on varmasti ottanut näistä kaiken ilon irti. |  arppah8
21.03.2018 13:27:17 (muokattu 21.03.2018 13:34:16) | |
|
Näköjään 13 sähkistä, kaksi akkaria (teräs- ja nylonkieliset), piezolankku (akkarikeikoille) ja basso on mulle just hyvä määrä. Enempää ei tee mieli eikä yhdestäkään halua luopua. Sähkiksiä on neljässä eri vireessä ja joka vireelle pitää olla vähintään kaksi kitaraa (ilman varakeppiä ei keikalle lähdetä), normivireessä on kyllä useampi ja pääasiallisessa työkäytössä bilehommissa Eb-vireessä on kolme. B-vireisiä baritoneja ja D-vireisiä on kaksi molempia. Yhteinen nimittäjä kaikille on tallahumppari, tosin nekin ovat lähes kaikissa erilaisia/soundisia (tosin jopa kolmeen on eksynyt JB), muuten mikkikonfiguraatiot ja kytkennät vaihtelevat kitarasta riippuen. Löytyy kiinteää tallaa, vintagempaa vibraa ja FloydRose -kampelaa.
Status: Asiallinen mies, puhaltaa 1.37 promillea klo 7.30. Ostamatta ei testata! | |
LaXu: Hmm, P90- tai MFD-mikitetty skeba ois kiva...
Mulla ois tossa tosi hyvä P90-tele.
Rahka pulla
Sinkki kuume mittari | |
Yhden. Mutta mulla on 5.
Santerilla ei ole edes pankkitiliä. Hän ei halua olla rahan kanssa tekemisissä enää lainkaan. | |
Juu kyllä niitä kitaroita pitää olla. 1 kpl nyt ainakin!?
Katkennut kieli ei ehjäksi muutu. |  maxillaris
22.03.2018 14:35:32 (muokattu 22.03.2018 15:54:10) | |
|
Joskus ajttelin, että kymmenen hyvää kitaraa riittää, sitten että kolmekymmentä (Ehdoton stoppi ja sisältää jo monia eri malleja) on ok. Vuosien saatossa tavoite kasvoi, että 100 kpl (hyvä määrä, hyviä malleja useita, tietty "sarja" kokonaan) ja jne. Nyt olen pohtinut, että kuinkahan helppoa on tulla alaspäin? Mikä funktio soittimilla on? Ehtiikö niillä soitella? Missä vaiheessa suuri soitinmäärä käykin taakaksi? Tämmöstä mietettä tällä hetkellä. | |
maxillaris: Joskus ajttelin, että kymmenen hyvää kitaraa riittää, sitten että kolmekymmentä (Ehdoton stoppi ja sisältää jo monia eri malleja) on ok. Vuosien saatossa tavoite kasvoi, että 100 kpl (hyvä määrä, hyviä malleja useita, tietty "sarja" kokonaan) ja jne. Nyt olen pohtinut, että kuinkahan helppoa on tulla alaspäin? Mikä funktio soittimilla on? Ehtiikö niillä soitella? Missä vaiheessa suuri soitinmäärä käykin taakaksi? Tämmöstä mietettä tällä hetkellä.
Joko sulla on sata? | |
Eihän se kitaroiden keräily sen höpsömpi harrastus ole kuin postimerkkienkään. Pitäisi vain olla riittävän suuri kansio.
Jokaisella on oikeus kieltäytyä aikuisten kitaroista. | |
varpio: Joko sulla on sata?
Taitaa olla jo aika paljon ylikin. Kuten tuossa puhe oli, niin säilytys ja hallinnointi on kohtuullisen haasteellista. Keräilyksihän tämä on mennyt jo aikoja sitten :) | |
maxillaris: Joskus ajttelin, että kymmenen hyvää kitaraa riittää, sitten että kolmekymmentä (Ehdoton stoppi ja sisältää jo monia eri malleja) on ok. Vuosien saatossa tavoite kasvoi, että 100 kpl (hyvä määrä, hyviä malleja useita, tietty "sarja" kokonaan) ja jne. Nyt olen pohtinut, että kuinkahan helppoa on tulla alaspäin? Mikä funktio soittimilla on? Ehtiikö niillä soitella? Missä vaiheessa suuri soitinmäärä käykin taakaksi? Tämmöstä mietettä tällä hetkellä.
Tähän oli pakko heittää plussa! Oikea meininki! =D | |
Oma kokemus on, että laatu korvaa määrän. Ennen mulla oli useampi keskihintainen kitara ja vaikka hyviä pelejä olivatkin, niin ensimmäinen "kunnon" kitara avasi silmäni, eikä paluuta keskitason soittimiin enää ollut.
Mulla ei ole, kuin kaksi sähkökitaraa tällä hetkellä:
Mayones Regius 6 ja Kiesel Vader V8. Niiden hinnalla saisi varmaankin 5 kpl keskihintaisia keppejä, mutta itse koen paljon mukavampana soittaa näillä kahdella laatupelillä. Ja niillä tulee tosiaan SOITETTUA. Kun kitaroita on tusina ja enemmän, niin ei niillä kaikilla ehdi edes soittaa. En minä siis ainakaan.
Mutta tämä taas vain yksi mielipide. Kukin vetää omalla tyylillään ja se on mahtava homma se.
https://soundcloud.com/mediumplayer | |
mize7: Oma kokemus on, että laatu korvaa määrän. Ennen mulla oli useampi keskihintainen kitara ja vaikka hyviä pelejä olivatkin, niin ensimmäinen "kunnon" kitara avasi silmäni, eikä paluuta keskitason soittimiin enää ollut.
Mulla ei ole, kuin kaksi sähkökitaraa tällä hetkellä:
Mayones Regius 6 ja Kiesel Vader V8. Niiden hinnalla saisi varmaankin 5 kpl keskihintaisia keppejä, mutta itse koen paljon mukavampana soittaa näillä kahdella laatupelillä. Ja niillä tulee tosiaan SOITETTUA. Kun kitaroita on tusina ja enemmän, niin ei niillä kaikilla ehdi edes soittaa. En minä siis ainakaan.
Mutta tämä taas vain yksi mielipide. Kukin vetää omalla tyylillään ja se on mahtava homma se.
Kuvaa kieselistä välittömästi.
Rahka pulla
Sinkki kuume mittari | hallu
22.03.2018 19:22:36 (muokattu 22.03.2018 19:24:32) | |
|
maxillaris: Joskus ajttelin, että kymmenen hyvää kitaraa riittää, sitten että kolmekymmentä (Ehdoton stoppi ja sisältää jo monia eri malleja) on ok. Vuosien saatossa tavoite kasvoi, että 100 kpl (hyvä määrä, hyviä malleja useita, tietty "sarja" kokonaan) ja jne. Nyt olen pohtinut, että kuinkahan helppoa on tulla alaspäin? Mikä funktio soittimilla on? Ehtiikö niillä soitella? Missä vaiheessa suuri soitinmäärä käykin taakaksi? Tämmöstä mietettä tällä hetkellä.
Sun kokoelma on kyllähuikea ja olet varmasti ylpeä siitä.... minä ainakin olisin. Sitä mä olen joskus vähän miettinyt, että keräilijällä kun ne kepit tuppaa olemaan pikkuisen arvokkaampia ja uniikimpia silleen niinkuin aika intohimolla se virheetön yksilö etsitty tai kokoelma, niin onko se ristiriidassa sen työkalumaisuuden kanssa? siis uskaltaako niitä hienoja keppejä silleen kurittaa kuin soitinta toisinaan kuuluu?
Minä en ole keräilijä, mutta uskon että kaikissa meissä on ihan pikkuisen keräilijää. Omalla kohdallani jäin tätä kysymystä miettimään kun käsiini sattui omalla mittapuullani hieno kitara, joka oli jonkin verran vanha (jotain +25 vuotta) aivan sieltä mallisarjan alusta ja täysin mintti (ollut vain yhdellä omistajalla, joka ei tykännyt soittaa sillä joten kitara maannut laukussaan kaikki nämä vuodet ja vielä kaikki laukkukarkitkin ja vanhan hintalaputkin paikallaan). Ostin sen kitaran ihan soittopeliksi, mutta en meinannut millään raatsia soittaa sitä tai ottaa keikalle ja koko ajan vaan tykytti mielessä "... voi hitsi kun ei nyt vaan sattuis mitään ettei nyt vaan tulis naarmua tähän ainutlaatuisen hienoon keppiin....". No sitten siihen tuli naarmu ja ensin mä viiltelin ranteitani viikon verran ja ripottelin tuhkaa ylleni. Mutta sitten aloin miettiä, että eihän tässä ole mitään järkeä. Että tottakai soitin kuluu kun sitä käyttää ja jos se on soitettavaksi ostettu, niin onhan sitä käytettävä. Niinpä sitten karaisin mieleni ja päätin, että helkkari nyt mä otan sen keikalle ja jos tulee naarmuja niin paskat siitä. En mä nyt tarkoituksella ole sitä rusikoinut, mutta olo hiukan helpotti kun lakkasin pohtimasta mahdollista jälleenmyyntiarvoa ja aloin ajattelemaan pelkästään käyttöarvoa.
No ostin toisenkin vanhahkon kitaran (jotain 37 vuotias) ja sekin on ihan okei, mutta ei millään muotoa mintti. Ihan siisti ikäisekseen, mutta on kuitenkin selvästi elämää nähnyt ja kultaukset kuluneet ja vähän vyönsolki-ihottumaa etc. sen kitaran kanssa ei ole ollut minkäänlaisia henkisiä ongelmia. Se on ollut vaan perkelään hyvä kitara, mutta kun se ei alkujaankaan ollut mikään "keräilykappale" niin ei mullakaan ole ollut mitään vaikeutta pyhittää sitä vain hiukan tavallista laadukkaammaksi työkaluksi. En minä sitäkään vasitella rusikoi, mutta toisaalta soittelen sillä ihan surutta.
Sen jälkeen kun mä myin LesPaulini, niin aina vähän päästä on mieleen juolahtanut, että mitäpä jos pistäisi kunnolla puoli omaisuutta lihoiksi ja laittaisi vielä vanhuuden päiville oikein kunnon G-pajan LesPaulin (vaikka jonkun heritagen sieltä kasarin alusta tai seitkytlukulaisen customin tms. "unelmien" lessun). Toisaalta mietin etten ikikuuna päivänä tohtisi semmoisella ihanuudella soittaa, mutta jos semmoisen löytäisi tarpeeksi "ruttuisena" niin ehkäpä sitä sitten uskaltaisi koskea :-). Tää voi olla vähän tätä proletaarisen ihmisen herranpelkoa, että en pidä itseäni tarpeeksi arvokkaana henkilönä koskemaan noin hienoihin tavaroihin :-) . Tää voi tämmöisinä tasa-arvon aikoina vaikuttaa vähän hullunkuriselta, mutta joku kumma juttu mulla liittyy näihin "liian" hienoihin kamoihin. Ja silti, kyllä mulla on ihan laadukasta ja suhteellisen arvokastakin kitarakamaa, mutta joka kerta mun täytyy suhtautua niihin jotenkin. tuossa ylempänä kerroin siitä kitarasta joka vaan sattui olemaan aika uniikki, mutta ostin esimerkiksi hiljattain itselleni pikkuisen "liian" kalliin vahvistimen joka sattui myös olemaan aika makea pinnaltaan, niin kyllä mä ensimmäiset viikot olin vähän neuroottinen sen kanssa ja vasta nyt alan hiukan rauhoittua ja hyväksyä, että "okei, tää on työkalu, pitää uskaltaa käyttää tätä...." .
Tällaisen luonteenlaadun kanssa mulle sopisi parhaiten digivehkeet. Ne ovat ihan hyväsoundisia, mutta eivät vähäisimmässäkään määrin uniikkeja eikä korvaamattomia, vaan täysin kopioitavissa ja korvattavissa ja niitä voisi ihan surutta käyttää pelkäämättä naarmuja tai mitään muutakaan.
Elämä on reiässä rattoisaa...... | |
Olen itse ajatellut, että jokaisella soittimella jonka omistan, voin myös soitella. Mikäli soitin kuluu ja arvo siitä laskee, niin se on sitten seuraavan omistajan tai perillisteni murhe. Kari Tapion entisen kitaran (White falcon) lainasin elokuvantekoa varten, kun sitä lainaan pyydettiin. Toivottavasti saan sen ehjänä takaisin ja elokuvan myötä se ikuistuu kaikkien halukkaiden katseltavaksi ja iloksi.
hallu: Sun kokoelma on kyllähuikea ja olet varmasti ylpeä siitä.... minä ainakin olisin. Sitä mä olen joskus vähän miettinyt, että keräilijällä kun ne kepit tuppaa olemaan pikkuisen arvokkaampia ja uniikimpia silleen niinkuin aika intohimolla se virheetön yksilö etsitty tai kokoelma, niin onko se ristiriidassa sen työkalumaisuuden kanssa? siis uskaltaako niitä hienoja keppejä silleen kurittaa kuin soitinta toisinaan kuuluu?
Minä en ole keräilijä, mutta uskon että kaikissa meissä on ihan pikkuisen keräilijää. Omalla kohdallani jäin tätä kysymystä miettimään kun käsiini sattui omalla mittapuullani hieno kitara, joka oli jonkin verran vanha (jotain +25 vuotta) aivan sieltä mallisarjan alusta ja täysin mintti (ollut vain yhdellä omistajalla, joka ei tykännyt soittaa sillä joten kitara maannut laukussaan kaikki nämä vuodet ja vielä kaikki laukkukarkitkin ja vanhan hintalaputkin paikallaan). Ostin sen kitaran ihan soittopeliksi, mutta en meinannut millään raatsia soittaa sitä tai ottaa keikalle ja koko ajan vaan tykytti mielessä "... voi hitsi kun ei nyt vaan sattuis mitään ettei nyt vaan tulis naarmua tähän ainutlaatuisen hienoon keppiin....". No sitten siihen tuli naarmu ja ensin mä viiltelin ranteitani viikon verran ja ripottelin tuhkaa ylleni. Mutta sitten aloin miettiä, että eihän tässä ole mitään järkeä. Että tottakai soitin kuluu kun sitä käyttää ja jos se on soitettavaksi ostettu, niin onhan sitä käytettävä. Niinpä sitten karaisin mieleni ja päätin, että helkkari nyt mä otan sen keikalle ja jos tulee naarmuja niin paskat siitä. En mä nyt tarkoituksella ole sitä rusikoinut, mutta olo hiukan helpotti kun lakkasin pohtimasta mahdollista jälleenmyyntiarvoa ja aloin ajattelemaan pelkästään käyttöarvoa.
No ostin toisenkin vanhahkon kitaran (jotain 37 vuotias) ja sekin on ihan okei, mutta ei millään muotoa mintti. Ihan siisti ikäisekseen, mutta on kuitenkin selvästi elämää nähnyt ja kultaukset kuluneet ja vähän vyönsolki-ihottumaa etc. sen kitaran kanssa ei ole ollut minkäänlaisia henkisiä ongelmia. Se on ollut vaan perkelään hyvä kitara, mutta kun se ei alkujaankaan ollut mikään "keräilykappale" niin ei mullakaan ole ollut mitään vaikeutta pyhittää sitä vain hiukan tavallista laadukkaammaksi työkaluksi. En minä sitäkään vasitella rusikoi, mutta toisaalta soittelen sillä ihan surutta.
Sen jälkeen kun mä myin LesPaulini, niin aina vähän päästä on mieleen juolahtanut, että mitäpä jos pistäisi kunnolla puoli omaisuutta lihoiksi ja laittaisi vielä vanhuuden päiville oikein kunnon G-pajan LesPaulin (vaikka jonkun heritagen sieltä kasarin alusta tai seitkytlukulaisen customin tms. "unelmien" lessun). Toisaalta mietin etten ikikuuna päivänä tohtisi semmoisella ihanuudella soittaa, mutta jos semmoisen löytäisi tarpeeksi "ruttuisena" niin ehkäpä sitä sitten uskaltaisi koskea :-). Tää voi olla vähän tätä proletaarisen ihmisen herranpelkoa, että en pidä itseäni tarpeeksi arvokkaana henkilönä koskemaan noin hienoihin tavaroihin :-) . Tää voi tämmöisinä tasa-arvon aikoina vaikuttaa vähän hullunkuriselta, mutta joku kumma juttu mulla liittyy näihin "liian" hienoihin kamoihin. Ja silti, kyllä mulla on ihan laadukasta ja suhteellisen arvokastakin kitarakamaa, mutta joka kerta mun täytyy suhtautua niihin jotenkin. tuossa ylempänä kerroin siitä kitarasta joka vaan sattui olemaan aika uniikki, mutta ostin esimerkiksi hiljattain itselleni pikkuisen "liian" kalliin vahvistimen joka sattui myös olemaan aika makea pinnaltaan, niin kyllä mä ensimmäiset viikot olin vähän neuroottinen sen kanssa ja vasta nyt alan hiukan rauhoittua ja hyväksyä, että "okei, tää on työkalu, pitää uskaltaa käyttää tätä...." .
Tällaisen luonteenlaadun kanssa mulle sopisi parhaiten digivehkeet. Ne ovat ihan hyväsoundisia, mutta eivät vähäisimmässäkään määrin uniikkeja eikä korvaamattomia, vaan täysin kopioitavissa ja korvattavissa ja niitä voisi ihan surutta käyttää pelkäämättä naarmuja tai mitään muutakaan. | | « edellinen sivu | seuraava sivu » | |
|---|
|
|
