| Aihe: Capoista | |
|---|
|
En tiedä onko tätä näkökohtaa mainittu, mutta puolustaa ainakin noiden säädettävien kapojen asemaa; John LeVan niminen kitarateknikko nimittäin kirjoitti Premier Guitarissa seuraavasti:
"If no one used capos, my income from fretwork would drop at least 60 percent. The more you use a capo, the more damage it does to the frets. As the capo clamps down on the strings, it smashes the strings into the frets and much harder than if you were to play a chord. As a result, frets begin to flatten and develop pits and dents. This is great news for a guitar tech, but not so good for the player."
Itsellä on yksi kapoilla tuhottu Jazzmaster. Tai kyllähän tuon nyt rempata pystyy, kunhan jokin päivä on se muutama satanen ylimääräistä remonttirahaa.
And there ain't nothin' like a friend who can tell you you're just pissin' in the wind. |  Groke
01.08.2017 20:01:18 (muokattu 01.08.2017 20:10:18) | |
|
Capon käytössä perusideana ei ole simuloida ruuvipenkkiä. Vaan sitä, mitä etusormi siinä aivan tavallisessa barre-otteessa tekee. Jos capon alaspäin painava voima on likimain samansuuruinen, on sen vaikutuskin likimain sama, kuin jos soittelisi saman määrän barre-otetta käyttäen.
Eli mielellään saisi siis olla säädettävä Capo. Ellei sitten ole sattumalta/suunnitellusti ko. kitaraan hyvin sopiva Capo ilman säätöjä. Joka siis ei aiheuta valtavan paljon suurempaa voimaa, kuin se aivan tavallinen barre-ote. Jos nauhat ovat kovuudeltaan jotain vain hieman toffeeta kovempaa metalliseosta, niin sittenhän ne ovat joka tapauksessa suhteellisen pian kuopalla, capolla tai ilman...
Eräiden kohdalla taitaa olla se sama juttu, kuin vaikkapa lukkosatulan kanssa. Eli suhteellisen pieni voima + pieni kuusioavain kyllä riittäisi vallan mainiosti, mutta... Ihan vain varmuuden vuoksi työkaluna onkin räikkä metrin jatkovarrella jne. :-p
Se perinteinen nauhamateriaali - ainakin sähkökitaroissa - on kupariseos, joka sisältää nikkeliä ja usein kait myös sinkkiäkin. Kyseinen seos näyttää hopealta, vaikkei sitä koskaan sisälläkään (NS, Nickel Silver, German Silver, alpakka, uushopea). Perinteisesti enemmän nikkeliä tarkoittaa kovempaa nauhaa. Nykyään tosin on fiksumpiakin seoksia olemassa, kuten ne kullanväriset "EVO-nauhat" tms. Jotka ovat kovuudeltaan jossain perinteisten NS-nauhojen ja SS-nauhojen välillä. Lisäksi ne sopivat nikkeliallergikoille.
Rosterinauhat (SS, Stainless Steel, RST, "rosteri", ruostumaton teräs) ovat pikkuhiljaa yleistymässä ainakin sähkökitaroissa ja hyvä niin. Toki NS-nauhat ovat yhä edelleen ylivoimaisesti yleisimmät. SS-nauhat kuitenkin ovat ne kaikkein kovimmat ja kestävimmät nauhat. Ruostumaton teräs sisältää raudan lisäksi > 10 % kromia, usein myös jotain muutakin.
Asennukseen vaaditaankin asialliset työkalut. Sillä liian pehmeät menevät nopeasti pilalle. Ja kait hieman enemmän vaivaakin on. Toisaalta nauhojen käyttöikä pitenee roimasti ja ne saa halutessaan viimeisteltyä "liukkaammiksi". Itse nauhat eivät kovinkaan paljoa kalliimpia ole.
SS-nauhoja(kin) käyttäviä firmoja ovat ainakin Ruokangas, EVH, Warmoth, Suhr, Carvin, Music Man (ainakin JP) ja Parker. Myös akustisissa kitaroissa käytetään SS-nauhoja, mutta akustisia ei ole itse tullut laisinkaan seurattua. Joten en yhtään tiedä miten harvinaisia ne ovat. Ymmärtääkseni myös kaikki(?) rosterinauhat sopivat nikkeliallergikoille.
D'oh! | | « edellinen sivu | seuraava sivu » | |
|---|
|
|
