Muusikoiden.net
19.04.2024
 

Kitarat: kitarakamat »

Keskustelualueet | Lisää kirjoitus aiheeseen | HakuSäännöt & Ohjeet | FAQ | Kirjaudu sisään | Rekisteröidy

Aihe: Seuraavan kitaran hommaaminen
1 2
Temetsuka
18.10.2016 13:07:05
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Terve immeiset!
 
Olen jo 7 vuotta soittanut Fender Squier Stratilla ja vaikka kitarassa sinänsä ei ole mitään vikaa, on kuitenkin polte hommata uusi kitara kovin suuri. En kuitenkaan tiedä kitaroista kovinkaan paljoa, vaikka monta vuotta olenkin soittanut (lähinnä omaksi ilokseni).
 
Siksipä ajattelin kysyä täältä ihmisiltä, jotka asioista jotain tietävät.
Laitetaanpa vähän kriteereitä mitä seuraavalta kitaralta vaatisin. Ensinnäkin laittaisin maksimihinnaksi 500 euroa. Haluaisin kitarani olevan kohtuu monipuolinen, mutta ehkä kuitenkin enemmän rokin/hevin suuntan nojautuva. Clean soundien ei tarvitse olla mitään huippuluokkaa. Soitan aika monenlaista musiikkia, mutta pääsääntöisesti rokkia taikka heviä. Arvoistaisin kitaralta myös sitä, että se pysyisi hyvin vireessä, vaikka välillä vähän vaihtelisikin virityksiä. Olen myös pienikätinen, jos tällä tiedolla on mitään merkitystä.
 
Lempibändini on ehdottomasti Muse ja siksipä on myös poltellut Matthew Bellamyn signeerattu Cort MBC-1. Jos jollakin on tästä kitarasta kokemuksia, niin mielelläni kuulisin mielipiteen!
 
Temetsuka kiittää ja kuittaa!
 
Metalkallo
18.10.2016 13:26:33 (muokattu 18.10.2016 13:47:27)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Kantsii tsekata ja testata SG malliset kitarat, itse ainakin jokin aika sitten sain Tokai SG-43:n käteeni ja tykästyin heti tuntumaan ja painon keveyteen. Tuo Tokai SG-43 on myös muistaakseni tuon sun budjetin mitoissa. Vakio mikit tuossa ei ole mitkään super hyvät, mutta menettelee. Eli jos haluaa kevyen painoisen kitaran blues, rock ja metalli touhuihin niin SG on hyvä vaihtoehto.
 
Vähemmän on nykyään enemmän
tommium
18.10.2016 13:27:35 (muokattu 18.10.2016 13:29:22)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Itse varmaankin tuolla budjetilla lähtisin etsimään täältä torilta käytettyä Les Paul mallista kitaraa. Saa varmaan Gibsonia, Tokaita (Japan), ESP-LTD EC-1000. Itselläni on myös pienet nakit joten noista kyllä löytyy kaulaprofiililtaan sellainen mikä tuntuu hyvältä. Mikkeinä noissa jo valmiina yleensä hyvät passiivimikit, EC-1000:ssa usein kyllä EMG aktiivit, mutta niitäkin on passiiviversioina tarjolla. Myös Ibanezilta löytyy hyviä kitaroita, niissä kaulat on ohkaisempia kuin noissa muissa mutta otelauta aika leveä. Ibanezin Prestige (Japan) kitaroita löytyy torilta helpostikin 400-500€ välillä ja usein vielä kovan laukun kera. Parhaiten saat selville kun menet johonkin kauppaan testailemaan miltä mikäkin kitara kädessä tuntuu ja millainen soittotuntuma niissä on. Koska olet jo noinkin monta vuotta soitellut niin ei pitäisi olla vaikea homma. Itse en välttämättä maksaisi tuollaisesta signature-kitarasta noin paljoa, näyttäisi olevan "hieman" nimilisää tuossa Cortissa, vaikkakin hyviä kitaroita tekevätkin.
 
"...mä sanon viimeisen sanan, Jasse on gay!"
Numb
18.10.2016 13:37:46
Kotisivu Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Temetsuka: Lempibändini on ehdottomasti Muse ja siksipä on myös poltellut Matthew Bellamyn signeerattu Cort MBC-1.
 
Ei kokemuksia tästä kitarasta, mutta: jos Bellamy-sigu on se, joka polttelee, niin hommaa se. Ostat vaikka t-kaupasta, niin voit palauttaa, jos ei jostain syystä sovi käteen.
 
Sävelet ja sanat, kitara ja laulu: Dunnet Head "Dunnet Headin musa on parhaiten kuvattavissa silleen, että se muistuttaa sitä kuin suomalaiset aikuisrokkarit kirjoittais irlantilaisia juomalauluja." - Arttu
tumppusormi
18.10.2016 14:03:37
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Tosta hakemaan laadukas peli https://muusikoiden.net/tori/nayta.php?id=1194247
 
On valkoinenkin niin ei huku tuonne marraskuun pimeyteen. Suorastaan tuo valon asuntoon.
 
En allekirjoita mitään
tuskiz
18.10.2016 15:24:15
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Jos täällä ruvetaan mainostamaan omia ilmotuksia, niin tästä löytyy halvalla super hieno, super hyvä ja todella monipuolinen soitin: https://muusikoiden.net/tori/nayta.php?id=1181915
 
Huom! Obs! Ylläoleva kirjoitus saattaa sisältää mielipiteen.
Laulava Kylätohtori
18.10.2016 15:30:13
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

No mieluummin ei aleta mainostamaan omia myynti-ilmoja. Menee aika ankeaksi, jos kaikki ketjut on vaan torin romujen tyrkytystä...
 
Tyrkytykset voi hoitaa vaikka pikaviesteillä...
 
Vaikka uskot itseesi, voit silti olla ihan paska.
iec
18.10.2016 15:55:13 (muokattu 18.10.2016 15:58:47)
Kotisivu       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Jos olet pienikätinen, niin voisit testata jossain liikkeessä ESP-LTD EC-sarjan kitaroita. Pojalla oli se EC-50 ja siinä oli aika mukava se Thin-U-kaulaprofiili. Uskoakseni sama profiili on myös tuossa ESP-LTD EC-1000 -mallissa. Hyvällä tuurilla löydät käytettynä sellaisen EC-1000 kitaran jossa on SD passiivimikit (olikohan ne 59 tai JB&Jazz)
 
Itse olen myös pienikätinen, mutta tykkään soittaa PRS:n wide-fat -kaulaprofiililla. En tiedä miksi, mutta se vain sopii mun käteen. Toisaalta tykkäsin kyllä siitä LTD thin-u:sta myös. Se thin-U ei ole mikään jäätelötikku, sillä kitarassa on extrajumbonauhat. Kaulan leveys on 42mm.
 
Olen huomannut, että mulla toimii parhaiten 24,75" tai 25" skaala, mutta soitto onnistuu myös 25,5" skaalan kitaroilla.
 
Edit: Jos välillä vaihtelet virettä, niin ei taida sitten Floyd Rose-tyylinen tremolotalla olla sun juttu. Viisaammat korjatkoon, jos olen aivan hakoteillä. Ai niin... Onhan PRS:llä myös noita SE-sarjan kitaroita, jotka ovat mun mielestä todella hyviä pelejä. Itse omistin yhden SE:n ja se lähti talosta vain sen takia, että meni vaihdossa Jenkki-Pärssiseen. Sen verran hyvä kitara se oli, että vieläkin muistelen lämmöllä.
 
Tieto lisää tuskaa ja turha tieto turhaa tuskaa...Ja niin päin pois...
noon
18.10.2016 21:29:20
Kotisivu Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

tämä ei vastaa kysymykseen, mutta kommentoin silti. Jos vaan mahdollista, panosta hyvään ja vähän kalliimpaan soittimeen. Mun mielestä saat sillä enemmän. Miten paljon... Se riippuu. Tästä on myös henk.koht. kokemusta. Hyvällä soittimella soittofiilis vaan kasvaa. Käy testaamassa soittimia monta (!!!) kertaa, myös vaikka olisit löytänyt jo mieleisesi.
 
tsemppiä etsintään :)
 
tuskiz
18.10.2016 21:43:13
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

noon: tämä ei vastaa kysymykseen, mutta kommentoin silti. Jos vaan mahdollista, panosta hyvään ja vähän kalliimpaan soittimeen. Mun mielestä saat sillä enemmän. Miten paljon... Se riippuu. Tästä on myös henk.koht. kokemusta. Hyvällä soittimella soittofiilis vaan kasvaa. Käy testaamassa soittimia monta (!!!) kertaa, myös vaikka olisit löytänyt jo mieleisesi.
 
tsemppiä etsintään :)

 
Koska 500 eurollahan ei hyvää soitinta saa.
 
Huom! Obs! Ylläoleva kirjoitus saattaa sisältää mielipiteen.
antnis
18.10.2016 21:46:30
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Käytetty Yamaha Pacifica 611 on tuossa hintaluokassa ihan vitun hyvä soitin, kaula sopii pienikätiselle ja pitää vireen erittäin hyvin.
 
Laulava Kylätohtori
18.10.2016 21:49:52
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Numb: Ei kokemuksia tästä kitarasta, mutta: jos Bellamy-sigu on se, joka polttelee, niin hommaa se. Ostat vaikka t-kaupasta, niin voit palauttaa, jos ei jostain syystä sovi käteen.
 
Jep, enemmän se mieluisa kitara inspiroi soittamaan kuin "järkikitara", joka ei kiinnosta vittuikaan...
 
Vaikka uskot itseesi, voit silti olla ihan paska.
hallu
18.10.2016 22:24:46 (muokattu 18.10.2016 22:26:39)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

tuskiz: Koska 500 eurollahan ei hyvää soitinta saa.
 
Höphöpö, tottakai saa. 500 eurolla saa hyvän kitaran kaupasta ja loistavan kitaran torilta..... siis jos lankuista puhutaan.
 
E: joko sun Ibanez meni kaupaksi kun tuommoista heittelet?
 
Jos se vaappuu ja vaakkuu, se on ankka
mpekkanen
18.10.2016 22:43:20 (muokattu 18.10.2016 22:44:40)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Jos polte on hommata uusi kitara, niin sittenhän se on semmoinen hankittava.
 
Varmaan olet jo miettynyt, että voisiko tuosta nykyisestä saada hieman mikkejä esim. vaihtamalla enemmän haluamasi kaltaisen?
Jos kuitenkin etsit jotain uutta ratkaisua ja ihan uutta soitinta, niin silloin ei oikeastaan ole kuin se oma valinta. Paras olisi tietysti jos sitä soitinta pääsisi kokeilemaan, mutta itse voin kokemuksesta kertoa, että myös sekin on hieman harhaan johtava. Kun eräänlainen ostopäätös on jo tehty ja musakauppaan saattaa olla vaikka muutamien satojen kilometrien matka. Niin sitten ei loppupelissä ne _pienet_ viat tai muut seikat enää niin haittaa, koska päätös on jo tavallaan lähtiessään soitinkaupaan jo tehty. Myöskin liikkeessä ei kitarat kuulosta samalta kuin kotona ja treenikämpällä omien vahvareiden kanssa, joten tilaaminen ei ole sen puoleen huono ratkaisu.
Kaikissa kitaroissa on hyvät ja huonot puolensa. Ei ole siis sellaista kitaraa, jolla taittuisi ihan kaikenlainen soitto. Tämä ei ole välttämättä ollenkaan huono asia, mutta hyvä kuitenkin ymmärtää. Aika monet soittajat vaihtavat kitaroita, mutta etsivät siitä kuitenkin hyvinkin samanlaisia soundeja tai kuulostavat kuitenkin aika samalta. Tuleepahan erilaiset soittimet tutuksi, mutta ei se itse soittaminen ole niin siitä kitarasta kiinni. Tietenkin nyt tarkoitan ihan muutoin ehjiä ja soittokuntoisia kitaroita.
 
Muiden mielipteillä ei ole oikeastaan väliä, koska kyllä se niin on kuin täällä jo mainittiinkin että sillä on väliä tykkäätkö itse siitä kitarasta. Motivoiko se sinua soittamaan ja se on tärkeintä. Hintakaan ei aina tarkoita, että mitä kalliimpi niin sitä sopivampi se soitin on juuri itselle.
Varmasti tuossakin hintaluokassa on soittimia, joissa ns. arvo pysyy tuota Cort kitaraa paremmin ja ne ovat helpompi myydä sitten joskus eteenpäin tai vaihtaa. Kaikki harrastukset kuitenkin maksaa ja minusta ei kannata tuota jälleenmyyntiarvoa miettiä, vaan ostaa sellainen josta itse tykkäät. Jos se on tuo Cortin tekemän kitara, niin osta sellainen :)
 
tuskiz
18.10.2016 22:46:17
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

hallu: Höphöpö, tottakai saa. 500 eurolla saa hyvän kitaran kaupasta ja loistavan kitaran torilta..... siis jos lankuista puhutaan.
 
E: joko sun Ibanez meni kaupaksi kun tuommoista heittelet?

 
Nyt on sarkasmitutka ruosteessa herralla.
 
Ja se on menossa, superhintaan superkitara, harmittaa luopua.
 
Huom! Obs! Ylläoleva kirjoitus saattaa sisältää mielipiteen.
hallu
18.10.2016 23:39:26
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

tuskiz: Nyt on sarkasmitutka ruosteessa herralla.
 
Ja se on menossa, superhintaan superkitara, harmittaa luopua.

 
Tsorgen, hymiöitä peliin että pysytään me naavaparratkin kartalla :-). Tiedän, että jotkut tälläkin palstalla on ihan oikeasti sitä mieltä ettei viidellä huntilla saa asiallista lankkua ja siksi saatan olla vähän turhankin herkkä näissä jutuissa.
 
Se sun skitta on kiinnostava hyvä että olet saamassa kaupaksi sen.
 
Jos se vaappuu ja vaakkuu, se on ankka
tender.insanity
19.10.2016 09:41:27
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

tuskiz: Koska 500 eurollahan ei hyvää soitinta saa.
 
Näinhän ne isot pojat sanoo.
 
Yhtä kitaraa vaille omistamistani en ole yli viittäsataa maksanut. Oli sitten uusi tai käytetty.
 
IMO ne 400-500e käytettynä maksavat ovat kyllä parasta vastinetta rahalle. Halvemmallakin löytyy välillä todella hyviä. Edukkain keikalla käynyt kitara taisi maksaa 240e.
 
Ochmo
19.10.2016 09:57:22 (muokattu 19.10.2016 09:58:19)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Kiinnittäisin myös huomiota tuohon uuden kitaran mensuuriin. Kuitenkin jo 7v soitellu 25,5" Skujulla. Vaikka AP:lla on pienehköt nakit niin lyhyempi skaala (24,75" vs 25,5") voi aiheuttaa "ongelmia". Toki kokeilemalla se selviää miten tuo lyhyempi skaala taittuu, itsellä tulee ahdasta.
 
Minä täältä ehdottelisin AP:lle esim. Schecter Hellraiser tai Blackjack tms. laadukasta Korean keppiä käytettynä. Niitä irtoaa tasaiseen täältä 400-500e hinnalla ja ovat loistavia hintaluokassaan. Tuohon mahtuu myös LTD:n M/H-400/1000 sarjaisetkin.
 
tender.insanity
19.10.2016 10:42:15
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Ochmo: Kiinnittäisin myös huomiota tuohon uuden kitaran mensuuriin.
 
Myös volumenapin paikka on oleellinen. Kysy vaikka Kriceltä.
 
Ochmo
19.10.2016 10:45:33
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

tender.insanity: Myös volumenapin paikka on oleellinen. Kysy vaikka Kriceltä.
 
Äh, kaikki täysille vain ja potikat rungon sisään. Saundi lähtee sormista!
 
« edellinen sivu | seuraava sivu »
1 2

» Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (Vaatii kirjautumisen)

Keskustelualueet «
Haku tästä aiheesta / Haku «
Säännöt «