| Aihe: Hyvät särösoundit? | |
|---|
 hallu
11.07.2016 12:59:08 (muokattu 11.07.2016 13:01:19) | |
|
Olen jatkanut matkaani särösoundien ihmeelliseen maailmaan ja tuo uusi bändiprojektikin on pakottanut minut pohtimaan asiaa ja tutustumaan niihin. Asiaan, onko olemassa "huonoa" särösoundia? musagenre sen tietenkin määrää, että hevisirkkelillä ei voi soittaa bluesia uskottavasti jne.. Mutta säröjen anatomiaan tutustuessani olen huomannut, että siellä tapahtuu jotakin sisällä. Välillä ne sirittää ja joskus siellä on jokin ärsyttävä epäpuhdas skröbö jollain taajuudella jollakin kielellä soitetaessa- Sitten jos se on täysin puhdas virheettömän harmoninen samettisen pehmeä, niin se menee ihan kuolleeksi hissimusaksi :-).
Kuinka paljon haette tasapainoa kaula ja tallamikin välisille särösoundeille? tai yleensäkin saatteko samat särö asetukset toimimaan molemmissa mikeissä? huomasin, että ainakin Gibsonin stankkulessun kanssa kaulamikkiä joutui aika radikaalisti säätämään alaspäin, että sen sai kirkastumaan. Meinaan, että kliineillä soundeilla kaula mikki toimi ihan hyvin ja soundi oli miellyttävän pehmeä ja paksu, mutta säröillä se meni ihan tunkkaiseksi muhjuksi. Etsin ensin ratkaisua vahvistimen tonesta ja sitten keksin (en tietenkään keksinyt itse, vaan sain vinkin tältä maanmainiolta palstalta) että kitaran toneilla niitä saa tasapainoitettua eli säätää vahvistimen tonen kaulamikin mukaan ja kitarasta pakittaa tallamikin tonea niin että ne kuulostaa tasapainoiselta. Sitten keksin, että kaulamikin voi laskea alemmas ja laskin sen aivan mikkikehyksen tasolle, niin rupesi toimimaan ilman isompaa tonen kanssa temppuilua.
Toinen havainto, että stratolla ja telella toimii kaikki säröt paremmin (ne on erottelevia hallittuja ja agressivisempia ja varsin ramopunkissa erittäin toimiva tone). Humpparikitaroiden kanssa joutuu askartelemaan enemmän, mutta kyllä nekin saa kuulostamaan hyvälle kun näkee vähän vaivaa. Samalla tajusin, että monien ihmisten mikinvaihtointo täytyy johtua juuri näiden särösoundien hallinnan vaikeudesta. Eli eri mikrofoneissa ne erot varmaan korostuu juurikin särösoundeilla vaikka kliineillä kuulostavat aika samanlaisilta. Mutta kun huomioi mikrofonien luonteen erot ja sitten vielä mikrofonin säätämisen dtramaattiset vaikutukset, nin tuntuu, että edessä on ihan loputon suo :-).
Minä olen itse askarrellut vasta blues ja rocksäröjen parissa higainia olen vasta varovaisesti kokeillut, kun hankin tuollaisen modernimman vahvistimen josta higainiakin löytyy. Totesin, että higainiin mentäessä täytyy koko toneurakka alkavan alusta ja ne säädöt ja opit jotka toimii rokkisärön kanssa eivät niinvain toimikaan higainissa.. paitsi strato ja tele toimii sielläkin :-D on perhana ihme kitaroita :-). No jahka saan nämä humpparit vielä haltuun, niin musta tulee semmoinen särömaisteri että itseäkin ihmetyttää :-D .
Jos se vaappuu ja vaakkuu, se on ankka | |
hallu: Asiaan, onko olemassa "huonoa" särösoundia?
On, osta halpa mallintava trankkukombo, mitä pienemmät watit sitä parempi.
Elämänkoulu. | |
En ainakaan hae mikrofonien välillä minkäänlaista taspainoa, kuulostaa miltä kuulostaa. Tonea ei edes ole nykyisessä kitarassa, ja jos olisi niin se on aina täysillä samoin kuin volume. Mutta olenkin näitä pelkällä tallahumpparilla soittavia gate -> tubescreamer -> higain miehiä, jotka osaavat pelkästään rynkytellä droppivireillä ja tiluttaa arpeggioita... ei sentään ;)
Tuo ettei käytä kitaran säätimiä muita kuin mikkivalitsinta vähentää säätämiseen menevää urakkaa. Vähemmän muuttujia helpottaa asiaa erittäin paljon.
Mikä sitten on hyvä? Vähän riippuu. Sopiva taajuusvaste, saturaatio ja tarvittava tiukkuus on itselle tärkeitä, ja kiva jos sieltä jotain dynamiikkaakin pystyy kaivamaan ettei ole aivan kompressoitua tasaista muhjua. Hyvän kaappimallinnuksen, tai oikean kaapin merkitystä ei myöskään pidä koskaan vähätellä.
Ennen kaikkea hyvä on tyyliin sopiva soundi. Ylempänä jo mainittiinkin mikä on se huono.
Itse testasin Mesa Boogie JP2C vahvistinta perjantaina juuri tuossa samassa huoneessa. Oli ihan mielenkiintoinen laitos, erittäin monipuolinen.
https://www.youtube.com/watch?v=-sXCjM9Dhbo
Guthrie Govan on myös aina hyvä.
https://www.youtube.com/watch?v=IaH2C2Qe97Y
Ibanez-pervo, kamarunkkari kitaristi. | |
Kuinkas koville säröille olet hakeutumassa? Ja millaista meteliä noin niinkuin muutenniin? Kun se särön luonne tahtoo olla kovin erilainen siirryttäessä nahkahousuista ja tuulikoneista corpsepaint:eihin.
Mä olen koittanut vuosia metsästää täydellistä soundia ja vihdoin olen päässyt lähelle. Sääli että luultavammin mieltymys taas kohta vaihtuu ja sitten pitää rumba aloittaa uudelleen.
Nyt on kuitenkin jo kolmatta vuotta menossa jonkinlainen räkärock+jynttämetalli+djent+blues -kausi. Mutta että, näillä pohjustuksilla ja omalla kohdalla se ensimmäinen ehdotukseni olisi että kaulamikillä ei tee oikein mitään. Itse käytän sitä pelkästään jos haluan sooloihin lisää Gilmour:ia.
Poikkeuksena ehkä doom. Ankkurivaijerin paksuiset kielet + tallamikki niin pörisee paremmin + avoin E5-vire --> sointu soimaan ja baarin puolelle kaljalle. Jokainen high gain -maailmaan joskus hurahtanut ukkeli/akkeli jossain välissä haluaa lisää tiukkuutta soitantaansa, tämä on niin hitosti helpompaa toteuttaa tallamikillä kuin kaula-/keski-/laulumikillä.
Eli, pelkkä tallamikki käyttöön, tone täysille ja sitten revit sekä mikkivalitsimen että tonen namiskan veks ja mars vahvaimen säätimien kimppuun. sieltä sitten loput :)
First I was like "what the fuck?". That developed into "what the actual fuck??" and soon turned into "WHAT the ACTUAL giggly-fuckity-fuck???!". Now, I'm just like "...fuck..." | |
Tosta pieni trankkukombo-hommasta: mun korvaan on aina tuntunu, että Izzy Stradlinin rytmiosuudet Appetitella on nimenomaan soitettu tosi rapealla ja kämysellä pikkuvahvarilla, ehkä jopa trankulla, jotta ne sopis Slashin ison perusrockin Les Paul + Marshall - kombon kanssa miksauksessa. Olenko yhtään oikeilla jäljillä? | |
Gritsen: Tosta pieni trankkukombo-hommasta: mun korvaan on aina tuntunu, että Izzy Stradlinin rytmiosuudet Appetitella on nimenomaan soitettu tosi rapealla ja kämysellä pikkuvahvarilla, ehkä jopa trankulla, jotta ne sopis Slashin ison perusrockin Les Paul + Marshall - kombon kanssa miksauksessa. Olenko yhtään oikeilla jäljillä?
Ehkä...
https://www.youtube.com/watch?v=4RS3oL53om4
Ibanez-pervo, kamarunkkari kitaristi. | |
tuskiz: On, osta halpa mallintava trankkukombo, mitä pienemmät watit sitä parempi.
Tulee mieleen, pienitehoinen vahvistin ei jaksa toistaa alapäätä kunnolla joten botnea niistä puuttuu. Olen soitellut transistorivahvistimella ja niissä on usein todella hyvä särö (mutta ei aina), kliinit niissä tuppaa olemaan monesti vähän kirkkaita suorastaan kolkkoja. Uudemissa analogitrankuissa sekin on vissiin korjattu.
Mutta esimerkiksi siis Yamaha THR on mielestäsi huono? tai Mickrocube? ali siis botnea pitää olla, että särö on hyvä? tulkitsenko oikein?
Jos se vaappuu ja vaakkuu, se on ankka | |
ÄrGee: Ehkä...
https://www.youtube.com/watch?v=4RS3oL53om4
Eikös levyillä kitaran EQ kaista ole vähän kapea siksi ettei se kiilaa laulajaa ja Bassohoitaa alapään niin kitarat on levyllä usein tommosia kihiseviä.
Jos se vaappuu ja vaakkuu, se on ankka |  Numb
11.07.2016 15:18:58 (muokattu 11.07.2016 15:19:30) | |
|
Jos ittekseen soittelee, niin se soundi-ihanne on toki toinen kuin bändissä. Jos soundi on ittekseen soitellessa mehukas, niin yleensä siinä on bändihommiin liikaa tavaraa, ja se hyvä bändisoundi voi ittekseen olla aika kipakkaa näkkäriä. Sävelet ja sanat, kitara ja laulu: Dunnet Head "Dunnet Headin musa on parhaiten kuvattavissa silleen, että se muistuttaa sitä kuin suomalaiset aikuisrokkarit kirjoittais irlantilaisia juomalauluja." - Arttu |  Kyllikki
11.07.2016 16:06:29 (muokattu 11.07.2016 16:09:47) | |
|
Numb: Jos ittekseen soittelee, niin se soundi-ihanne on toki toinen kuin bändissä. Jos soundi on ittekseen soitellessa mehukas, niin yleensä siinä on bändihommiin liikaa tavaraa, ja se hyvä bändisoundi voi ittekseen olla aika kipakkaa näkkäriä.
Täsmälleen näin. Itsekin olen törmännyt asiaan lukuisat kerrat, ja aina on yhtä hämmentävää todeta, että kotona, olohuoneessa puheäänen voimakkuudella tehdyt soundit eivät toimi juuri lainkaan bändin kanssa soitellessa. Ongelmana on juuri tuo liiallinen pehmeys ja soundin tummuus, joiden takia "maukkaat" kotisoundit jäävät aina jalkoihin bänditouhuissa.
Ohjelmoitavat laitteet ovatkin siitä mukavia, että niihin voi tehdä erilliset "kotisoundit" ja "bändisoundit", joissa sekä ekvalisointia, että kaikujen ja muiden efektien määrää on annosteltu tilanteen mukaisesti.
Irtopedaalien kanssa tuusatessa joutuu joskus hieman kyykistelemään pedaalien edessä enemmänkin, mutta toki vahvistimen sävynsäätöjä voi hyödyntää ikäänkuin "master-EQ":na, jos tarvitaan vain pientä korjausta kerralla kaikkiin soundeihin.
Tästäkin kirjoituksesta saa antaa plussan... Ei oo pakko. | |
hallu: Eikös levyillä kitaran EQ kaista ole vähän kapea siksi ettei se kiilaa laulajaa ja Bassohoitaa alapään niin kitarat on levyllä usein tommosia kihiseviä.
On, mutta miksi Slashin kitarat oli niin kovalla ja Izzyn raita oli pudotettu selkeästi, sekä miksattu erittäin ohueksi. Tai sitten lähtösoundi oli jo alunperin harvinaisen huono.
Ibanez-pervo, kamarunkkari kitaristi. | |
hallu: Tulee mieleen, pienitehoinen vahvistin ei jaksa toistaa alapäätä kunnolla joten botnea niistä puuttuu. Olen soitellut transistorivahvistimella ja niissä on usein todella hyvä särö (mutta ei aina), kliinit niissä tuppaa olemaan monesti vähän kirkkaita suorastaan kolkkoja. Uudemissa analogitrankuissa sekin on vissiin korjattu.
Mutta esimerkiksi siis Yamaha THR on mielestäsi huono? tai Mickrocube? ali siis botnea pitää olla, että särö on hyvä? tulkitsenko oikein?
Sanoin tosiaan halpa mallintava, sellanen joku 100 euron pikkuwattinen Rolandin Cube vaikka, niissä on semmoset kamalat sirkkelisäröt presetit jota voi kyllä yrittää parantaa elementin vaihdoksella, mutta näin muuten se on vähän mitä on. Mun Fender Mustang 3:ssa on myös selvästi paremmat cleanit kuin säröt, kolkot joo ehkä mutta semmosia ne analogitrankut on.
Yamaha THR ei minusta ole enää halpa, se on oikein kiva peli. Hyvä särö mulle kuitenkin on sellanen Tube Screamer + Marshall yhdistelmä, mutta oonkin vanhanliiton fani.
Elämänkoulu. | |
hallu: Asiaan, onko olemassa "huonoa" särösoundia?
On, multa löytyy. Pitäis taas vissiin painua pedaaliostoksille... Mutta joo mikkien tasapainoa en ole koskaan oikeen löytänyt kunnon säröhommissa, kaulamikki menee aina tukkoon kun vetelee tallamikille veistetyillä asetuksilla. Tämä on kyllä enemmän asia mikä häiritsee kun yksin soittelee ja säätää. Bändin kanssa ei tunnu liiemmin häiritsevän, mikä vissiin on se tärkein. Sen olen myös huomannut, että särösaundi paranee aina kun lähtee keikalle. Vaikka millaista muhjua olisi reeniksellä ni keikalla yllättyy aina positiivisesti. | |
McLeach: On, multa löytyy. Pitäis taas vissiin painua pedaaliostoksille... Mutta joo mikkien tasapainoa en ole koskaan oikeen löytänyt kunnon säröhommissa, kaulamikki menee aina tukkoon kun vetelee tallamikille veistetyillä asetuksilla. Tämä on kyllä enemmän asia mikä häiritsee kun yksin soittelee ja säätää. Bändin kanssa ei tunnu liiemmin häiritsevän, mikä vissiin on se tärkein. Sen olen myös huomannut, että särösaundi paranee aina kun lähtee keikalle. Vaikka millaista muhjua olisi reeniksellä ni keikalla yllättyy aina positiivisesti.
Tila vaikuttaa siihen soundiin niin paljon. Enhän mä tiedä minkälainen treenikämppä teillä on mutta meillä on ainakin pieni ja vaikka kuinka akustoisi, niin pieni tila on bändille akustinen haaste, joka korjaantuu kun pääsee keikalla soittamaan isoon saliin (ja tarkoitan, että normi ravintolasalikin on yleensä isompi kuin normi treenikämppä). Hauska kuitenkin huomata, että muutkin painii samojen kysymysten kanssa :-).
Jos se vaappuu ja vaakkuu, se on ankka | |
-'Onko salissa hyvä akustiikka?'
-'En tiedä, esiintyjät on tuoneet sen aina mukanaan'.
-......................................................................
(Lausutaan elämään kyllästyneellä äänellä): "Jos ei kiinnosta niin ei tiällä mikkää pakko oo olla. Työ tiijättä missä on ovet." | |
tuskiz: Sanoin tosiaan halpa mallintava, sellanen joku 100 euron pikkuwattinen Rolandin Cube vaikka, niissä on semmoset kamalat sirkkelisäröt presetit jota voi kyllä yrittää parantaa elementin vaihdoksella, mutta näin muuten se on vähän mitä on. Mun Fender Mustang 3:ssa on myös selvästi paremmat cleanit kuin säröt, kolkot joo ehkä mutta semmosia ne analogitrankut on.
Yamaha THR ei minusta ole enää halpa, se on oikein kiva peli. Hyvä särö mulle kuitenkin on sellanen Tube Screamer + Marshall yhdistelmä, mutta oonkin vanhanliiton fani.
Mustang niinkuin Cubekin ovat mallintavia vahvistimia siis digitaalisia enkä usko, että niistä paljoa ne transistorit kuuluvat läpi. Mutta joo tajuan kyllä pointin, minun pitää vähän aikaa vaan miettiä mitä siitä ajattelisin. Mulla on aika vähän kokemusta noista mallintavista ja en ole vielä onnistunut tykkäämään niistä. Mulla olisi tilaisuus päästä testaamaan AXE.a johon meinasin tarttua ja Kemperi kiinnostaa myös.
Transistorivahvistimet ovat ihan analogisia laitteita ja niitä on moneksi eli eivät todellakaan kuulosta toisiltansa kuten ei putkivahvistimetkaan.
Jos se vaappuu ja vaakkuu, se on ankka | |
Numb: Jos ittekseen soittelee, niin se soundi-ihanne on toki toinen kuin bändissä. Jos soundi on ittekseen soitellessa mehukas, niin yleensä siinä on bändihommiin liikaa tavaraa, ja se hyvä bändisoundi voi ittekseen olla aika kipakkaa näkkäriä.
Olen huomannut saman, mutta tämä on varmaan vähän musagenreriippuvainenkin asia ja tietenkin kitaran rooli siinä kokonaisuudessa vaihtelee. Itse olen huomannut, että nimenomaan äänenpaine asettaa vaatimuksia toneen siis treenikämpällä kun lasotetaan kovaa pienessä tilassa niin, matalat taajuudet ovat hankalimpia hallita ja siksi homma selkeytyy ihan helvetisti kun kitarasta niitä ruuvaa vähemmälle ja jättää ne basson taajuudet kimpoilemaan itsekseen. Ei siis puuroudu niin pahasti se soundi. Kitaran korkeat taajuudet taas pysyy helpommin aisoissa munakennoista lasivillasta ja vanhoista räsymatoista rakennetussa akustoinnissa. Kuinka monella on muuten treenikämpällä kunnollisia bassonasoja?
Bändissä kitara on vain osa kokonaisuutta ja yksin soitettaessa se on se kokonaisuus joten tottakai pitääkin olla erilainen eq kitarassa himassa ja bändin knassa soitettaessa, paitsi mulla ei kyllä aina ole :-).
Jos se vaappuu ja vaakkuu, se on ankka | |
Väliasennossa ruuvaan kaulamikin tonen nollaan. Tulee iso, kohtalokas, soolosoundi.
Bändissä tärkein tehtäväni on tukea laulajan tulkintaa ja sitä tekstiä mitä hän tulkitsee. | |
GiovanniDiRondo: Väliasennossa ruuvaan kaulamikin tonen nollaan. Tulee iso, kohtalokas, soolosoundi.
Tuota pitääkin kokeilla, ei ole tullut mieleen. Kiitos :-)
Jos se vaappuu ja vaakkuu, se on ankka | |
On kevyttä säröä ja raskasta, kirkasta ja tummaa, on erottelevaa ja puuroutuvaa säröä ja melkoinen taiteenlaji tämäkin, että löytää sitten sopivan itselleen.
Ite olen huomannut ainakin että juurikin Gibsonin LP Std 2012 on säröjen suhteen sellainen, että tallassa kun soundaa särö oikein kohdilleen eli on sopivan erotteleva ja kirkas pehmeä niin kaulamikillä soundi on sitten "puuroisempi", tästä johtuen sitten esim. voi olla paikallaan samaan Axen presettiin ruuvata X:n kaveriksi Y:n kirkaampi särö, joka on tarkoitettu sitten kaulamikin kanssa käytettäväksi.
Toinen vaihtoehto on sitten vaikka se, että jos särö "puuroutu" kaulamikillä niin ottaa voluumista pienentäen ja soundin puhdistuessa särökin ei ole niin puuroutuva.
Mutta on sitten särösäätöjä, jotka sopii sekä kaula- että tallamikeille.
Paljon myös on siitä kiinni onko säröä tarkoitus käyttää komppaamiseen vaiko sooloiluun, esim. sooloilussa voi hyvinkin särö ns. olla fuzzimaisen puuroinen pehmeä ja kuitenkin laulava.
Vähän samoja ajatuksia on mulla myös, että stratojen suhteen sama särö toimii sekä talla- että kaulamikillä ilman että tarvii koskea tai laittaa kaveriksi vaihtoehtoinen säädetty säröasetus / tai toinen särö.
Genretkin asiaan vaikuttanee vaikka voihan sitä soittaa vaikka Jazzia metallisäröillä, eriasia on sopiiko se kuvioon mutta makuja voi olla melkoisen yllättäviäkin tämän suhteen mikä mihinkin sopii, meitä kun on niin moneksi ;D
Hyviä säröjä ja säröasetuksia on vaikka kuinka esimerkkinä vaikka ns. jazzin tarkoitettu puhdas soundi, joka tulee kun ei vedä niin raalla kädellä, mutta kun sitten nostaa attakkia kovemmaksi niin tulee hienoisa rosoa mikä voi olla varsin mainio Jazziin sopiva soundillisestikin (olikos tämä sitä jonkun mainitsemaa kuuluisaa reunarosoa :D )
Yksi mitä itse yritän särössä säätää on, että se on tarpeeksi erotteleva eikä mene puuroksi ja toimii suht molemmissa eli kompissa ja soolossakin. Ainoastaan yksi särötyyli on mulla pelkästään sooloiluun mikä ei sovellu komppiin on se syvä-ääninen pehmeän laulavan puuroinen fuzz-särö, joka vaan ei ole hyvä kompissa mutta soolossa taasen maniokin.
Niin ja loppuun toteamus, että särötystä tietysti itse vahvistimesta ilman että tarvii erillisella efektilla sitä saada kuin myös sitten erillisellä efektillä eli molempia tapoja tulee käytettyä.
Tiedä selvisikö tästä mun postauksesta yhtään mitään järkevää ja varsinkaan sitä mikä on hyvä särösoundi, hyvyys riippuu jokaisen korvista ja mausta.
PappaSFin | | « edellinen sivu | seuraava sivu » | |
|---|
|
|
