Muusikoiden.net
04.12.2016
 

Kitarat: kitarakamat »

Keskustelualueet | Lisää kirjoitus aiheeseen | HakuSäännöt & Ohjeet | FAQ | Kirjaudu sisään | Rekisteröidy

Aihe: Tapoja käyttää yksikanavaisia vahvistimia
1 2 3
JuSu
05.03.2016 19:09:54
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

No niin.
 
Ensimmäistä kertaa yli kolmenkymmenen harrastusvuoden aikana kokosin setin yksikanavaisen vahvistimen ympärille.
 
Aikaisemmin en ole näiden päälle oikein tajunnut. Joskus olen koittanut pedaalipohjaisia settejä, mutta jotenkin ei ole natsannut. Vika on saattanut piillä siinä, että olen yrittänyt luoda soundipalettia ultrapuhtaan soundin päälle täysin pedaaleilla.
 
Tällä kertaa lähdin liikkeelle aivan (etuaste)roson rajamailla olevasta soundista, ja sitä sitten erilaisilla pedaaleilla tuuppaamalla (clean boost, distortion) saan eri särövariaatioita. Kuitenkin niin, että vahvistimen oma etuaste on vahvasti mukana murotuotannossa, eikä vain toista pedaalien tuottamaa soundia. Tämä tuntuisi olevan mun kohdalla se juttu, mitä en aiemmin ole osannut kunnolla hyödyntää. Vahvistimessa on siis master volume.
 
Miten teillä muilla? Miten käytätte yksikanavaisia vahvistimianne? Onko teillä ihan perusvahvain, vai kenties gain -säädöllä ja master volumella varustettu vempele?
 
Jos unohdetaan tässä vaiheessa mausteet eli kaiut ja modulaatiot, ja keskitytään enemmän perussoundeihin. Vai onko liikaa rajattu?
 
Ei ole oikeaa eikä väärää, vain eri tapoja.. Mikä on sun?
 
JuSu
 
Tyhjännaurajasta tulee räkänokka.
elon arska
05.03.2016 19:17:29
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Täysin puhtaan soundin päälle brown sound- henkinen spedu täydellä säröllä ja sen perään volabuusti sooloa varten. Toimii.
 
Haista jätkä vittu ja mee veivaa Volgaas.
Wespa
05.03.2016 19:26:55
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Mua on jo pitkään kiinnostanut sama yksikanavaisen kokeilu, mutta vielä en ole uskaltanut "hyppyä" tehdä. En ole oikein sitäkään vielä saanut päätettyä että olisiko kokeiluun hedelmällisempi joku pieni helposti rosolle menevä kombo, vaiko suosiolla esim. joku 50W Marsuhenkinen nuppi. Mielenkiinnolla seuraan miten JuSun käy, pääseekö tiikeri lopulta raidoistaan? :)
 
"Malmsteen and I broke up over religious reasons... He thought he was God, and I didn't agree... Blackmore's God!" - Joe Lynn Turner
s8na
05.03.2016 19:27:22
Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Komppisoundi vahvarista ja od/distortionilla hevitys ja soolot. Puhtaat sit kitaran volalla pakitellen. Näin menee mulla tällähetkellä.
 
Rämppy
05.03.2016 19:32:58
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Mulla on vanhan liiton puhdas-soundinen Fender-styke. Edessä pari eriasteista säröä ja clean boost.
 
In Finland we have this thing called "diu diu".
blues guitar
05.03.2016 19:33:41
Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Carr Hammerhead lievästi etuasterosolla jota buustaan tarpeen mukaan parilla od spedulla.
 
...ajan H-D:llä pitkin suomee...antaa kitaran laulaa vaan...juomaksi kelpaa vain Scotch Single Malt...
Confidentum
05.03.2016 19:34:40
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

12-18w tehoja ja kränkättynä tai inasen pakitettuna, sitte boostilla tai ODlla vielä lisää kuritusta sille rajalle että alkaa kyykätä, sitte kitaravolalla säädellen cleanit, kompit ja soolot. Eipä tartte steppailla ja leikkaa läpi mixistä hyvin.
 
jpaa
05.03.2016 19:52:01
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Plexin PPIMV pikkuisen auki, jumpperi kanavajakkien ykkös ja kakkoskanavien välissä. Ykköskanavalta vähän enemmän volaa, kakkoselta vähän alapäätä mukaan. Vahvistimen oma soundi on just siinä rajoilla että säröytyy mukavasti. Siihen sitten laudasta päälle OCDtä pääosin komppiin, sooloihin tällä hetkellä boostaillaan EP Boosterilla joka on pedaalien ketjussa viimeisenä ennen modulaatioefektejä. Pelkän EP Boosterin kanssa ilman muita pedaaleita soundi on huikea!
 
Okei, on se kaksikanavainen vahvistin.
 
"To be is to do" - Socrates "To do is to be" - Jean-Paul Sartre "Do be do be do" - Frank Sinatra
B-tone-flat
05.03.2016 19:52:09
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

JuSu: No niin.
 
Ensimmäistä kertaa yli kolmenkymmenen harrastusvuoden aikana kokosin setin yksikanavaisen vahvistimen ympärille.
 
Aikaisemmin en ole näiden päälle oikein tajunnut. Joskus olen koittanut pedaalipohjaisia settejä, mutta jotenkin ei ole natsannut. Vika on saattanut piillä siinä, että olen yrittänyt luoda soundipalettia ultrapuhtaan soundin päälle täysin pedaaleilla.
 
Tällä kertaa lähdin liikkeelle aivan (etuaste)roson rajamailla olevasta soundista, ja sitä sitten erilaisilla pedaaleilla tuuppaamalla (clean boost, distortion) saan eri särövariaatioita. Kuitenkin niin, että vahvistimen oma etuaste on vahvasti mukana murotuotannossa, eikä vain toista pedaalien tuottamaa soundia. Tämä tuntuisi olevan mun kohdalla se juttu, mitä en aiemmin ole osannut kunnolla hyödyntää. Vahvistimessa on siis master volume.
 
Miten teillä muilla? Miten käytätte yksikanavaisia vahvistimianne? Onko teillä ihan perusvahvain, vai kenties gain -säädöllä ja master volumella varustettu vempele?
 
Jos unohdetaan tässä vaiheessa mausteet eli kaiut ja modulaatiot, ja keskitytään enemmän perussoundeihin. Vai onko liikaa rajattu?
 
Ei ole oikeaa eikä väärää, vain eri tapoja.. Mikä on sun?
 
JuSu

 
NO NIIN, NYT!
 
Marshall Amps have a thundering sound of a good ol' Alabama Train.
noon
05.03.2016 19:52:33
Kotisivu Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Yritys tehdä kuten JuSu kirjoitti. Vahvarin etuastetta käyttämällä ja sitä tuuppaan eri overdrive ja säröpedaaleilla. Lisäksi kitaran volumea oon opetellu käyttämään. Kaikki tää on uutta, osa jutuista toimii ja osan kanssa on vielä opettelua. Delay vahvarin edessä on ehkä "pahin" rasti - delayn häntiin kertautuu säröä mutta siihenkin löytyy lääkkeet ja tottuu...
 
noon
05.03.2016 20:00:08
Kotisivu Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Yritin eka käyttää vahvarista sellasta perus clean soundia ja sen päälle od/säröpedaalia, mutta parhaan lopputuloksen saan edelläkuvatulla tavalla. OCD näyttäisi asettuvan suosikki od:ksi tällä hetkellä.
 
varakeef
05.03.2016 20:29:12
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

5e3 deluxe on niin kovalla, että se säröytyy runsaasti, jos kitarasta avaa volumea. Puhtaat volumepotikalla. Lisää muroa boosterilla ja ääritapauksissa fuzzilla.
 
Näillä perusperiaatteilla kaikilla muillakin vahvistimilla, paitsi niillä jotka eivät juuri säröydy. Tai täysillä ovat useimmiten nekin.
 
"Käytös siivo ja hillitty sopii lehmälle" - Laura Latvala
JuSu
05.03.2016 20:33:32
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

B-tone-flat: NO NIIN, NYT!
 
Ähihi. Vaikka toi soundinmuodostus nyt menikin tavallaan perinteiseksi, niin toi kytkentähässäkkä saisi James T. Kirkin vihreäksi kateudesta.
 
Pitäähän sitä jotain viritystä olla, pysyy mieli virkeänä vikoja etsiessä.
 
JuSu
 
Tyhjännaurajasta tulee räkänokka.
Gabe
05.03.2016 20:38:28
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Tämän aiheen kanssa on tullut painittua itsekin. Kaksikanavaiset vahvistimet ovat aina tuntuneet jossain määrin kompromisseilta ja toisaalta pedaalien kanssa puljauskin alkoi tympimään. Tein ensin pienimuotoisen kokeilun siitä mitä kaikkea saa aikaan pelkästään kitara-vahvistin meinigillä yksikanavaisen vahvistimen kanssa. Paljon harjoittelua ja totuttelua se vaati aluksi mutta kokeilu jäi päälle ja sillä tiellä ollaan vieläkin. Kaikki kalliit putiikki pedaalitkin näyttävät lähteneen yksi toisensa jälkeen, pari Bossia taitaa vielä lojua jossain.. mutta eipä niitäkään tule juuri koskaan käytettyä. Otti oman aikansa että löytyi sopivat koneet joiden kanssa homma toimii. Kokeilut ja torirumba kuitenkin lopulta kannatti ja olen noihin nykyisiin todella tyytyväinen.
 
Redplate Bluesmachinen kanssa on todella helppo pärjätä vaikka se onkin yksikanavainen kone. Siinä kun on Drive- ja Boost toiminnot omasta takaa ja ne löytyvät myös jalkakytkimestä. Eli säröä ja volumeboostia on tarjolla vaikka muille jakaa. Bluetone Expressin kanssa pärjää vallan mainiosti pelkästään kitaran volumen kanssa pelaamalla ja omaa tatsia säätelemällä. Jonkun boosterin ehkä hommaan tuohon kaveriksi joku kaunis päivä, mutta ilmankin tulee kyllä toimeen.
Jukka Häikiö
05.03.2016 20:57:41
Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

50w Marshall JMP. Etuaste ihan reippaasti ruvella, kitaran volasta (LP) pakitetaan vähän, sillä terävin särö/isompi vola pois, sillees maukas komppiruttu jota voi hyvin himmata hanskalla cleaniin asti, boostiin Microamp ja Timmy, kitaran volalla vielä lisää kunnon feedbackeihin asti. Ultra-cleanina toimii Barber Tonepress kompura, toki siinä dynamikka kärsii, mut kaikkee ei voi saada ja mulle se riittää.
 
Sitä se on vaan tehtävä, mitä sattuu tulemaan...
GiovanniDiRondo
05.03.2016 21:00:35
Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Music Man 65. Transistorietuaste on ihan siinä särön haminoissa, ja loopissa on säröpurkki Mojo Mojo. Kitaran volan ja mikkivalitsimen kanssa pelataan. Välillä otan Mojon pois päältä jotta saan puhtaampaa soundia ja keikan loppupuolella käyn napsauttamassa vahvistimen "deep"- kytkimen päälle. Siitä tulee mukavaa paksua soundia.
 
Guitarfreak
05.03.2016 21:27:31 (muokattu 05.03.2016 21:28:31)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Yleensä niitä voi käyttää vaikkapa varkaiden hätyyttelyyn tai petankkipalloina, mutta...
 
Mullahan ei siis ole yksikanavaista tällä hetkellä tallissa ollenkaa mut käytän noita monikanavaisia välillä yksikanavaisena, koska... välillä se vaan pitää soundimaailman yhteneväisempänä. Fiiliksen mukaan.
 
Eli käytän Mesa Roadsterin 2-kanavan brit-moodia ihan säröt melki tapissa. (Kivasti rapsahtava ja ritisevä kun antaa enämpi runtua...) Siitä sit kliinimpää kitaran volapotikalla ja hennommalla tatsilla. Jos haluaa huljuttaa higain-meiningillä arpeggioita niin siihen RAT päälle. Vaffarin loopissa on sit dilsa joka hoitelee mössöyksen ettei kukaan kuule miten pihalle itsensä saa soitettua biisistä. Soolo-volumeboostia varten taas Roadsterissa on oma solo -volume jota sitten tarvittaessa polkasee että saapi muut häiritsevät bändiläiset kuulumattomiin. Jos ei olis tuota vahvarin omaa nii sit vaan voodoo labin sparkle drive clean boostille looppiin viimeseks tai viimeseks ennen styrkkaria. Tää on ollu varsin toimiva mun kohkaukseen.
 
Samaa meininkiä käytin Mark IIIen lead-kanavalla monasti.
 
>-)))>
jhakwe
05.03.2016 21:34:07
Kotisivu       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Mulla on käytössä kaksi yksikanavaista nuppia. Toinen, Carlsbro 50 Top on spedualustana. Styrkkarista täysin kliini tai ihan pienen pieni reunaroso ja foundation overdrive ja fuzz-pedaaleilla rokit esiin.
 
Toinen, Matamp White, on käytössä niin, että tallahumpparille on säädetty vahvarista mieluisa määrä säröä, mikä on toki aika paljon, ja puolitetulla kaulahumpparilla haetaan presetiksi volapotiikkaa renklaamalla sen verran kliiniytymistä kuin tarpeellisella äänenpaineella irtoaa ja sillä saa luvan pärjätä. Tossa on niin jumalainen särösaundi, ettei mua haittaa vähän karsia kliineistä.
 
http://www.taintedaudiofx.com - Käsintehtyjä pöristimiä.
Tympee Huttunen
05.03.2016 22:13:05
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Joku vanha nuppi, vaikka Laney. Kaikki eq:t kaakkoon. Volumea niin paljon kuin kehtaa.
 
Myrkky Nuoli
05.03.2016 22:23:42
Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Riippuu vähä. Joko kaikki täysille paitsi basso nollaan ja kitaran volalla loput tai sit sweet spottin, joka on yleensä se kohta missä kompressoituu maukkaasti ja alkaa just lähteä särölle ja siihen fuzzia päälle. Fuzz facen kun laittaa niin särön määrää saakin kitatalla pelattua laidasta laitaan tuota.
 
More Nintendo, less Marshall.
« edellinen sivu | seuraava sivu »
1 2 3

» Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (Vaatii kirjautumisen)

» Kirjaudu sisään

Keskustelualueet «
Haku tästä aiheesta / Haku «
Säännöt «

Copyright ©1999-2016, Muusikoiden Net ry. Kaikki oikeudet pidätetään.
Palaute | Käyttöehdot | Rekisteriseloste | Netiketti | Mediakortti