Muusikoiden.net
09.12.2016
 

Kitarat: kitarakamat »

Keskustelualueet | Lisää kirjoitus aiheeseen | HakuSäännöt & Ohjeet | FAQ | Kirjaudu sisään | Rekisteröidy

Aihe: Sähkökitara hakusessa
1
JordanskiC
23.10.2013 20:27:31
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Heippa!
Olisin etsimässä itselleni uutta sähkökitaraa, sillä edellinen ei ole mielestäni tarpeeksi laadukas. Itselläni ei hirveästi ole kokemusta erilaisista sähkökitaroista, kunhan vain joskus kokeillut musiikkikaupassa muutamaa erilaista. En ole siis kovin kova alan ekspertti ja siksi tarvitsisinkin hieman konsultaatiota siitä, minkälaista sähkökitaraa kannattaisi lähteä metsästämään.
 
Olen ajatellut ostaa kitaran käytettynä ja siihen budjettini olisi suunnilleen 500 ja 800 euron välillä. Tarkoituksena olisi hankkia nyt laadukas kitara, jota voisi soitella sitten pidemmänkin aikaa. En soita hevimusiikkia, vaan enemmänkin pop- ja rocktyylinen musiikki on minun makuuni. Stratocasterista tai Les Paulista olen näin ensiajatuksena haaveillut, mutta onko suosituksia tälläiselle kohta kolme vuotta soittaneelle (myös bändissä soittelen) sähkökitaristille.
 
Myrkky Nuoli
23.10.2013 20:40:10
Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Kuulostaa minusta siltä, että oot stratocasteria vailla. Tuossa hintaluokassa saa jo Japaninfenderin kevyesti ja American Standardiakin pitäis löytyä käytettynä alle kahdeksan huntin. Lähtisin semmoiseen sijoittamaan jos oisin sinä - kerralla kunnolla.
 
Tawsky
23.10.2013 20:53:23
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Kokeile erilaisia. Stratot ja lespat on hyvinkin erilaisia soittimia tatsiltaan ja soundiltaan. Ite tykkään stratoista. Semmosia soittajan vehkeitä viimeisen päälle.
 
"Kyllä nyt jää Jonekin toiseksi, ADEHD on uusi päällikkö äiä" -Stradlin
jhlamm
23.10.2013 20:53:56
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Georg Lynch signature voisi sopia komiasti. Yleisesti strato tyyppinen ratkaisu sopii melko varmasti. Kannattaa käydä koesoittamassa mahd paljon kitaroita ja katsoa mikä parhaiten sopii. Muistaa vaan että soittotuntuma on a ja o. Mikkejä voi aina vaihdella ;)
 
"Human beings, who are almost unique in having the ability to learn from the experience of others, are also remarkable for their apparent disinclination to do so."
JuSu
23.10.2013 21:04:38
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

jhlamm: Georg Lynch signature voisi sopia komiasti. Yleisesti strato tyyppinen ratkaisu sopii melko varmasti. Kannattaa käydä koesoittamassa mahd paljon kitaroita ja katsoa mikä parhaiten sopii. Muistaa vaan että soittotuntuma on a ja o. Mikkejä voi aina vaihdella ;)
 
Mistäs saa ESP GL-56:n alle 800 euron..? :)
 
Oma suositukseni on myös käteensopiva strato, jossa on tallapaikassa humbucker. Mainio yleistyökalu, jos strato on sun juttusi.
 
JuSu
The Oath
23.10.2013 21:06:27
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Les Paulia jos olet vailla niin mulla olis myynnissä. Joku stratocasterikin voisi olla hyvä. Käy liikkeessä testaamassa niin tiedät. :)
 
Myynnissä Tokai LS75. Hinta 600e sis toimitus. Pistäkää pikaviestiä jos kiinnostaa.
JaaGeRMaisTeR
23.10.2013 21:09:50 (muokattu 23.10.2013 21:11:14)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Millanen kampe alottajalla on ennen mahtanut olla? Aiemminkin tuossa sanottiin, että koesoittoja vaan. Erinlaisia soittimia ovat stratot ja LP:t. Selvitä mikä on mieluisin ja lähde sitten kahlaamaan läpi markkinoita.
 
artal
23.10.2013 22:14:20
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Joka tapauksessa sitä ekaa ostaessa on hyvä pysyä perus strato-tele-lespa -linjoilla ja tutuissa malleissa ja merkeissä, joiden hintaa on helppo verrata vaikkapa Thomannin vastaavaan. Ihan vain siksi, että jos (ja kun) ei se oikea heti osukaan käteen on myyminen helpompaa eikä tule niin paljon takkiin.
 
Testaa ja osta käytetty. Tuolla hinnalla saanee esim. hyvän Japanin-Fenderin tai edullisemman pään Gibsonin, joilla on hyvä jälleenmyyntiarvo.
 
hallu
24.10.2013 00:23:21
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Eiköhän tuossa hintaluokassa ja kitaramaussa ole yksi vastaus, nimittäin Tokai.Japanialainen Tokai sekä strato, että LesPaul ovat sangen arvostettuja soittajien keskuudessa. Eikös japanin tokai tee sen japanin fenderinkin? vai olenko ihan väärässä, muttä tällaistakin muistan joskus väitetyn.
 
Jos se vaappuu ja vaakkuu, se on ankka.
ReBeat
24.10.2013 00:29:27
Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Tässäkin kannattaisi nyt miettiä sitä että millaisen tallan haluaisi siinä kitarassa olevan. Se voi rajata jonkinverran asioita.
 
jhlamm
24.10.2013 10:58:07 (muokattu 24.10.2013 10:59:38)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

JuSu: Mistäs saa ESP GL-56:n alle 800 euron..? :)
 
Oma suositukseni on myös käteensopiva strato, jossa on tallapaikassa humbucker. Mainio yleistyökalu, jos strato on sun juttusi.
 
JuSu

 
Wuupwuup wububububu (V)(o,,o)(V)
 
Piti siis tota ltd mallia mainostaa. On nimittäin hintaisekseen todella käypä ja monipuolinen peli.
 
EDIT: linkkiä vielä http://www.vertikaali.fi/product/1646/espltd-gl-2562tb mutta kait tuosta inan halvemmallakin jostain saa.
 
"Human beings, who are almost unique in having the ability to learn from the experience of others, are also remarkable for their apparent disinclination to do so."
PIM
24.10.2013 11:06:55
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Käytettyjä Flaxwoodeja luulisi löytyvän tuossa hintaluokassa, jos laadukas kotimainen vaihtoehto kiinnostaa.
 
En tyytynyt tavanomaiseen.
Laulava Kylätohtori
24.10.2013 11:27:33
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

hallu: Eiköhän tuossa hintaluokassa ja kitaramaussa ole yksi vastaus, nimittäin Tokai.Japanialainen Tokai sekä strato, että LesPaul ovat sangen arvostettuja soittajien keskuudessa. Eikös japanin tokai tee sen japanin fenderinkin? vai olenko ihan väärässä, muttä tällaistakin muistan joskus väitetyn.
 
No tämä? Miksi maksaa jenkki-Fenderistä >800, kun yhtä hyvän toksun saa ~500. Ja vieläpä Japanin-Fender vs. Japanin-Toksu -> samasta tehtaasta tulivat näihin päiviin saakka (ja ilkeät huhut kertovat, että laatu olisi nyt laskenut? Tiedä sitten, en ota vastuuta tästä panettelevasta kommentistani), joten ei muuta kuin Toksua käteen ja soittamaan...
 
Tuosta lespa tai strato -kommentista tuli mieleen, että onko nyt varmasti tietoa, mitä ollaan ostamassa? Kovin erilaisia ovat nuo, joten jos ei ole suurempaa kokemusta, kannattaa käydä kokeilemassa, kumpi istuu hanskaan paremmin. 10 sekuntia soittoa molemmilla peräkkäin riittää kertomaan itsellesi, että oletko strato- vai lespamies, tai ehkä jotain ihan muuta...
 
Gyl sunkka maar oikke met trasikoittim bisi Vanha Rauma iha vaa aikanguluks.
chill
24.10.2013 11:30:16 (muokattu 24.10.2013 11:30:47)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Oma ehdotukseni on Fender Deluxe Lone Star strat.
 
Tallassa humbucker ja kaulassa ja keskellä texas specialit, loistava kitara budjettiisi!
Vanha malli ehkä vielä parempi missä humbuckerina Seymour Duncan Pearly Gates, käytettynä tai alennusmyynneistä voi vielä löytää..
 
Arvostelua:
http://www.ultimate-guitar.com/revi … itars/fender/lonestar_stratocaster/
 
Kefiiri
24.10.2013 11:32:37
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Laulava Kylätohtori: 10 sekuntia soittoa molemmilla peräkkäin riittää kertomaan itsellesi, että oletko strato- vai lespamies, tai ehkä jotain ihan muuta...
 
Voihan sitä tykätä kummastakin mallista! Eihän se nyt jumankekka ole joko-tai.
 
En ole musiikin asiantuntija.
Laulava Kylätohtori
24.10.2013 11:36:25
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Kefiiri: Voihan sitä tykätä kummastakin mallista! Eihän se nyt jumankekka ole joko-tai.
 
Tämä tapaus sisältyy tuohon muuta-vaihtoehtoon... ;)
 
Gyl sunkka maar oikke met trasikoittim bisi Vanha Rauma iha vaa aikanguluks.
sustain65
24.10.2013 17:02:11
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Kannattaa sitten kokeilla sekä stratoa että lespaa kumpaakin sekä seisten että istualtaan soittaen. Ovat siinäkin mielessä aika erilaisia.
 
Painajaismainen
25.10.2013 09:16:32 (muokattu 25.10.2013 09:18:49)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Stratocaster puolitettavalla tallahumbuckerilla. Veikkaan, että tuon monipuolisempaa kitaraa pop/rock-touhuihin on vaikeaa saada.
 
Esimerkiksi tällainen: http://www.fender.com/guitars/strat … ewood-fingerboard-3-color-sunburst/
 
Tai sitten se Les Paul puolitettavilla humbuckereilla. Gibsonin Studio-malleja ja japsi-Tokaita löytyy tuohon budjettiin torilta vaikka kuinka helposti. Torilta löytää myös helposti uudet mikrofonit ja jos kolvi pysyy kädessä, ei tarvitse edes kiikuttaa kitaratohtorille.
 
Laulava Kylätohtori
25.10.2013 09:21:40
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Painajaismainen: Stratocaster puolitettavalla tallahumbuckerilla. Veikkaan, että tuon monipuolisempaa kitaraa pop/rock-touhuihin on vaikeaa saada.
 
Esimerkiksi tällainen: http://www.fender.com/guitars/strat … ewood-fingerboard-3-color-sunburst/

 
Tallahumpparillinen strato on ilman puolitustakin todella monipuolinen vehje. Ja itsellä on vieläpä sinkun kokoinen humppari, niin ei tarvitse mitään ylimääräisiä routtauksia (Tokaissa on routtaukset single coileille, joissain Mehikon Fendereissä tila ilmeisesti riittää ilman puutöitäkin?) tai pleksin leikkauksia tehdä.
 
Gyl sunkka maar oikke met trasikoittim bisi Vanha Rauma iha vaa aikanguluks.
Myrkky Nuoli
25.10.2013 09:43:16
Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Laulava Kylätohtori: Tallahumpparillinen strato on ilman puolitustakin todella monipuolinen vehje. Ja itsellä on vieläpä sinkun kokoinen humppari, niin ei tarvitse mitään ylimääräisiä routtauksia (Tokaissa on routtaukset single coileille, joissain Mehikon Fendereissä tila ilmeisesti riittää ilman puutöitäkin?) tai pleksin leikkauksia tehdä.
 
Oon harkinnut kans tämmöistä ratkaisua. Stratojen tallamikit on niin usein liian riipiviä ja ohkasia, en oo oikein löytänyt mieleistä. Täytyy vielä testata kunnolla tuo Dimarzio Twang Banger, se on ollut tähän mennessä mun lemppari. Paras mulle ois joku äkänen alnico V PAF tallassa, vaikka BKP Riff Raff. Mut en tykkää siitä luukista niin pitäs varmaan joku PAF-tyylinen sinkkukokoinen humppari tsekkailla. Paitsi että, menettääkö tuossa sen Mark Knopfler -saundin? Voi pojat kun olis vielä stacked, että sais kuoret päälle huomaamattomasti.
 
« edellinen sivu | seuraava sivu »
1

» Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (Vaatii kirjautumisen)

» Kirjaudu sisään

Keskustelualueet «
Haku tästä aiheesta / Haku «
Säännöt «

Copyright ©1999-2016, Muusikoiden Net ry. Kaikki oikeudet pidätetään.
Palaute | Käyttöehdot | Rekisteriseloste | Netiketti | Mediakortti