Muusikoiden.net
03.12.2016
Rockway LIVE! Joka maanantai ja keskiviikko klo 17-19 

Kitarat: kitarakamat »

Keskustelualueet | Lisää kirjoitus aiheeseen | HakuSäännöt & Ohjeet | FAQ | Kirjaudu sisään | Rekisteröidy

Aihe: Soitinseppä Tampereen keskustassa
1
ruuhkatukka
23.10.2013 20:26:13 (muokattu 23.10.2013 20:27:16)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Haluaisin jakaa hyvää sanaa hyvästä palvelusta ja antaa kunniaa sepälle.
 
Tampereen keskustassa toimii tätä nykyään soitinseppä nimeltään Ville Grekula.
Vein hänelle kitaran modifiointiin ja huoltoon ja perehdyin hänen tuotoksiinsa siinä ohessa.
 
Hänen työn jälkensä oli vaikuttavaa katsellessani hänen rakentamiaan kitaroita ja muita instrumentteja.
 
Hyvää työtä eikä joutunut odottamaan kauaa kitaran valmistumista vaikka näytti projektia olevankin.
 
Hinta oli sopiva. Voin kertoa, että hinta miellytti syvästi köyhää muusikkoa.
Maksuaikaa oli riittävästi ja tosi joustavasti. Ainakin minun kohdalla..
 
Loistotyyppi ja päällisinpuolin oikein mukava.
 
Olen pahoillani mikäli tunteenpurkaukseni vahingoitti jotakuta syvästi, mutta ajattelin jakaa hyvää infoa muiden muusikoiden keskuuteen, että kannattaa käydä kokeilemassa hänen palvelujaan.
 
Hyvä maku jäi tästä hommasta.
 
Kiitos.
 
Edit: Tässä on vielä nettisivutkin:
http://www.soitinseppa.fi/
 
Jeszse
23.10.2013 20:27:24 (muokattu 23.10.2013 20:27:43)
Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Kävin heti keskustorilla huutelemassa, kukaan ei vastannu.
 
e: Jaa, nettiosote tuli heti ku pääsin olemaan hauska.
 
Jari "Vittuku on hienot kattopaneelit" Kurki ja soitinyhtye Ramin Kivekset: The Jasser Arafats
Funkånaut
24.10.2013 01:29:58
Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Jäi noista hinnoista kysyttävää, että jos ottaa minitrimmauksen 20€ + kielet, niin pamautetaanko siihen koko tunnilta tuntitaksa vielä päälle? Koskee myös muita temppuja.
 
Mutta joo, ei noi mahdottomia hintoja sinällään ole, olen isompiakin nähnyt.
 
Täällä harrastetaan kellonaikoja ja kuunnellaan Pikku G:tä. Kuuntelen tämmöistä
ruuhkatukka
24.10.2013 09:46:53 (muokattu 24.10.2013 09:48:32)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

En tiedä mikä on herran rahastuspolitiikka, mutta meikäläiselle ainakin oli suopeat hinnat. Muistaakseni nettisivuillakin oli jotain, et "hinnat ovat suuntaa-antavia, lähinnä ohjenuoria ja että hinnat katsotaan asiakkaan kanssa kuntoon aina".
 
Kantsii tietty kysyä, että mitähän tällainen ja tällainen maksaa.
 
Mielestäni on nyt Nevalaisen lisäksi oiva seppäsmies nurkilla.
 
Edit: Jeszse, omalla tavallaan kommenttisi oli jokseenkin nautittava. Vilpittömästi voin tunnustaa hieman huvittuneeni. NO sarcasm.
 
Jeszse
24.10.2013 10:03:50
Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

ruuhkatukka: Edit: Jeszse, omalla tavallaan kommenttisi oli jokseenkin nautittava. Vilpittömästi voin tunnustaa hieman huvittuneeni. NO sarcasm.
 
Olenhan hauska mies.
 
Jari "Vittuku on hienot kattopaneelit" Kurki ja soitinyhtye Ramin Kivekset: The Jasser Arafats
Vladi
24.10.2013 10:08:34
Kotisivu       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Jeszse: Olenhan hauska mies.
 
Teidän uus äänitekin oli hauska, tykkäsin.
Jeszse
24.10.2013 10:34:53
Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Vladi: Teidän uus äänitekin oli hauska, tykkäsin.
 
Hianoo.
 
Jari "Vittuku on hienot kattopaneelit" Kurki ja soitinyhtye Ramin Kivekset: The Jasser Arafats
« edellinen sivu | seuraava sivu »
1

» Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (Vaatii kirjautumisen)

» Kirjaudu sisään

Keskustelualueet «
Haku tästä aiheesta / Haku «
Säännöt «

Copyright ©1999-2016, Muusikoiden Net ry. Kaikki oikeudet pidätetään.
Palaute | Käyttöehdot | Rekisteriseloste | Netiketti | Mediakortti