Muusikoiden.net
03.12.2016
 

Kitarat: kitarakamat »

Keskustelualueet | Lisää kirjoitus aiheeseen | HakuSäännöt & Ohjeet | FAQ | Kirjaudu sisään | Rekisteröidy

Aihe: Kuinka suuri laatuvaihtelu on mielestänne hyväksyttävää?
1 2 3 4
Gabe
17.04.2013 00:50:36
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Heräsi tällainen mielenkiintoinen keskustelu ystävän kanssa.
 
Eli kaveri hankki minun kepakostani innostuneena Fender Japan '62 Telecaster Customin. Hän on tuota minun kitaraani soitellut useamman kerran ja olipa se ennen ostopäätöstä yökylässäkin hänellä. Tämä hänen saamansa kitara taas oli oikein elävä esimerkki siitä kun puut eivät vain soi. Todella eloton ja ponneton soundi tässä reppanassa, ei yhtään samanlainen kuin tuo minun kitarani. Ja painoakin sillä oli huomattavasti enemmän. Viimeistely tässäkin oli kyllä moitteetonta, mutta soitettavaksihan nuo on kuitenkin tarkoitettu. Kitara lähti siis takaisin nahkapöksyille.
 
Musamaailmasta kuulin aiemmin että Tokai ei ole valmistanut enää vuoden 2013 MIJ Fendereitä, onko uuden valmistajan myötä laatu laskenut näin kovasti vai sattuiko vaan erittäin huono yksilö kohdalle? Onko kenelläkään ehtinyt tulla kokemusta näistä uusista MIJ Fendereistä? Jos tämä yksilö oli vain poikkeus niin kuinka suuri laatuvaihtelu saman mallin kitaroiden välillä on mielestänne hyväksyttävää? Puu on orgaaninen materiaali, eikä kaikki saman mallin kitarat näin voikaan olla täysin identtisiä, mutta kun niissä on kuitenkin sama hintalappu niin kovin suuria ne erot eivät mielestäni kyllä saisi olla.
 
Onko kenelläkään muuten tietoa kuka näitä uusia MIJ Fendereitä nyt sitten valmistaa?
JaaGeRMaisTeR
17.04.2013 02:39:46
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Se on tuo massatuotanto sellasta että pakkaa tulemaan sekundaa kun kiireessä sorvaataan. Eihän siinä suurta muutosta saisi olla eri kitaroiden välillä.. Mutta kun tekijöitä ei kiinnosta ja isoille herroille ei ole väliä kuhan tili tulee isona ja ajallaan... Sitä se vaan pakkaa olemaan nykyään kaikessa..
 
Eli en hyväksy suuria laatueroja. Hyvä että palautti.. Jos sieltä tulisi parempi yksilö seuraavalla kerralla :)
 
V
Gabe
17.04.2013 09:14:29
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

JaaGeRMaisTeR: Se on tuo massatuotanto sellasta että pakkaa tulemaan sekundaa kun kiireessä sorvaataan. Eihän siinä suurta muutosta saisi olla eri kitaroiden välillä.. Mutta kun tekijöitä ei kiinnosta ja isoille herroille ei ole väliä kuhan tili tulee isona ja ajallaan... Sitä se vaan pakkaa olemaan nykyään kaikessa..
 
Eli en hyväksy suuria laatueroja. Hyvä että palautti.. Jos sieltä tulisi parempi yksilö seuraavalla kerralla :)

 
Tässäpä onkin taas kurja kun näitä ei täällä missään pääse testaamaan, tulee pitkällinen prosessi jos aina lähettää ja palauttaa kitaran saksaan. :) Nahkapöksyt eivät kuulemma osanneet sanoa nykyistä valmistajaa, Tokai on heidän viimeinen tietonsa. Eli hieman on vielä auki se että ovatko nämä uudet mallit vain tätä tasoa ylipäätään. Katsotaan miten seuraavan kohdalla käy, kerran aikoi vielä yrittää.
 
Itse en myöskään hyväksy näin rajua laadunvaihtelua. Uskoisin, tai ainakin haluan ajatella niin että tällä markkina-alueella tällainen Ei kiinnosta millaista pusketaan ulos kunhan rahaa virtaa sisään. ajattelutapa ei toimi pidemmän päälle, enkä usko että isommat merkit näin haluavat toimiakaan. Kuluttajat ovat nimittäin aika tarkkoina näissä asioissa ja sitten kun maine menee, niin sitä on hyvin vaikea enää täysin palauttaa... ellei jopa mahdotonta.
FastEddie
17.04.2013 09:34:17
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

En ymmärrä kitaran rakennuksesta yhtään mitään, mutta uskoisin, että kaikki raakapuu mikä ostetaan kitaratehtaasen sisään, lähtee kitaroina ulos.
 
Laadusta tinkien tai tinkimättä.
 
"Rehab is for quitters"
pappasfin
17.04.2013 10:37:42 (muokattu 17.04.2013 12:34:18)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Jos halutaan täsmälleen samanlailla soiva kitara niin kyllähän sitten pitäisi olla ihan identtinen puu, jos tekotapa, mitat ym. on täysin samat.
 
Puissa on vaihteluita ja viimeisessä hankinnassani (Gibson LP 2012 Std) tuli hyvin todettua, että niissäkin oli eroja soinnissa kun kokeili ilman sähköjä, osa vaan soi paremmin puiden suhteen, toki siihen sähköiseen ääneen vaikuttaa kovin moni muukin asia.
 
Mikä sitten on on hyväksyttävä laatuvaihtelu?! Sähköisesti tietenkin kitaran pitäisi soida hyvin ja akustisesti tietysti hyvillä puilla olevan erottaa mutta mikä sitten on "täysin kuollu ja ponneton" ja missä se raja kulkee?!
 
Valmistajalle asia ei kuitenkaan ole varmaankaan yhdentekevä kun uskoisin että kyllä ne vähän kalliimmissa vehkeissä näkee kuitenkin vaivaa niiden puiden suhteen mm. valitsemisessa, käsittelyssä/varastoinnissa jne., mutta kun puu on puuta niin yksikään syy ei ole samanlainen ;-)
 
Itse ostan kitarani vain ja ainoastaan toteamalla sen kitaran laadun omin käsin ja korvin eli kivijalkaliikkeestä, en halua mitään sikaa säkissä ja mahdollista palautusrumbaa ym. asian tiimoilta vaikka se monesti koetaan olevan täysin ilmaista kokeilua (mitä se ei kuitenkaan loppu peleissä ole, kyllähän mm. Thomann sen palautusrumban kustannukset laittaa sinne meno puolelle ja tämä aivan varmasti myös vaikuttaa sitten siihen miten se raha saadaan katettua eli loppu peleissä se laitetaan tuotteiden hintaan).
 
PappaSFin
Gabe
17.04.2013 12:58:08 (muokattu 17.04.2013 13:01:25)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

pappasfin: Jos halutaan täsmälleen samanlailla soiva kitara niin kyllähän sitten pitäisi olla ihan identtinen puu, jos tekotapa, mitat ym. on täysin samat.
 
Puissa on vaihteluita ja viimeisessä hankinnassani (Gibson LP 2012 Std) tuli hyvin todettua, että niissäkin oli eroja soinnissa kun kokeili ilman sähköjä, osa vaan soi paremmin puiden suhteen, toki siihen sähköiseen ääneen vaikuttaa kovin moni muukin asia.
 
Mikä sitten on on hyväksyttävä laatuvaihtelu?! Sähköisesti tietenkin kitaran pitäisi soida hyvin ja akustisesti tietysti hyvillä puilla olevan erottaa mutta mikä sitten on "täysin kuollu ja ponneton" ja missä se raja kulkee?!
 
Valmistajalle asia ei kuitenkaan ole varmaankaan yhdentekevä kun uskoisin että kyllä ne vähän kalliimmissa vehkeissä näkee kuitenkin vaivaa niiden puiden suhteen mm. valitsemisessa, käsittelyssä/varastoinnissa jne., mutta kun puu on puuta niin yksikään syy ei ole samanlainen ;-)
 
Itse ostan kitarani vain ja ainoastaan toteamalla sen kitaran laadun omin käsin ja korvin eli kivijalkaliikkeestä, en halua mitään sikaa säkissä ja mahdollista palautusrumbaa ym. asian tiimoilta vaikka se monesti koetaan olevan täysin ilmaista kokeilua (mitä se ei kuitenkaan loppu peleissä ole, kyllähän mm. Thomann sen palautusrumban kustannukset laittaa sinne meno puolelle ja tämä aivan varmasti myös vaikuttaa sitten siihen miten se raha saadaan katettua eli loppu peleissä se laitetaan tuotteiden hintaan).

 
Tätä juuri pohdittiinkin että missä ne rajat menevät? En kylläkään sanonut sen äänen olleen täysin kuollut, kyllähän ne mikrofonit myös siihen soundiin osallistuu sähkökitarassa. Sen pikaisen testin perusteella mitä itse sitä kitaraa kokeilin, niin paras sana kuvaamaan kitaran antamaa vaikutelmaa oli halju. Ei oikein resonoinut ja ääni hiipui aika nopeasti, ylipäätään kitara ei jotenkin vain yhtään syttynyt soittajan käsissä. Erot puissa huomasi selkeästi ilman sähköjä, ja oli jännittävää todeta miten paljon ne sitten vaikuttavat siihen vahvistettuun soundiin. Sen verran noita japanilaisia tuotoksia kuitenkin kehutaan maailmalla etten jaksa uskoa oman kitarani olevan mitenkään poikkeuksellisen hyvä yksilö ja siksi huono vertauskohde.
 
Kuinka suuria eroja suuntaan ja toiseen huomasit Gibsoneissa kun omaasi valitsit? Oliko joukossa aivan kelvottomia yksilöitä ja mikä oli taso noin ylipäätään? Parashan se onkin valita se omansa paikan päällä, kaikkien mallien kohdalla tämä ei valitettavasti vain onnistu täällä Suomessa.
 

 
FastEddie: En ymmärrä kitaran rakennuksesta yhtään mitään, mutta uskoisin, että kaikki raakapuu mikä ostetaan kitaratehtaasen sisään, lähtee kitaroina ulos.
 
Laadusta tinkien tai tinkimättä.

 
Itsekään en tiedä tai ymmärrä aiheesta yhtään mitään, mutta olisi tosiaan mielenkiintoista kuulla miten tuo menee. Tarkastaako keskihintaisten liukuhihnakitaroiden puita tai kokonaisuuden laatua kukaan vai onko se vain tuurinkauppaa jolloin lopullinen laadunvalvonta jää ostajalle?
pappasfin
17.04.2013 14:36:28
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Gabe:
Kuinka suuria eroja suuntaan ja toiseen huomasit Gibsoneissa kun omaasi valitsit? Oliko joukossa aivan kelvottomia yksilöitä ja mikä oli taso noin ylipäätään?

 
Yksikään niistä ei ollut huono eli siinä suhteessa ihan kelpo laatuisia oli kaikki.
Osa tuntui akustisesti soitettuna vähemmän kropassa/käsissä eli värähteli heikommin ja muutama sitten taas oli tässä suhteessa mukavamman oloisia ja värähteli selvemmin ja nämä mitkä värähteli selvemmin niin vahvistettuna soundi oli sellainen nätti "aaltomaisen heijaava" ja taasen missä oli vähemmän värähtelevämpi niin soundi oli ns. tasainen eli ikään kuin ei niin elävä.
 
Ne mitkä värähteli selvemmin myös ääni kesti pidempään (sustaini).
 
Ne jotka värähteli tuolleen nätimmin ja antoi sellaisen "heijaavan elävän äänen" tuntuivat vaan olevan korviini kauniimman sointisia "lämpimämpiä äänen värejä"
 
Yhdessäkään tosiaan ei ollut kuollut tai huono soundi.
 
Tuo on yksi kriteeri itellä kun noita testaa että miten ne tuntuu sylissä, mun mielestä sen kitaran pitää väräjää silleen nätisti ilman vahvistusta ja ns. "tuntua kropassa". Testaaminen ilman vahvistusta on kyllä tosi tärkeä pointti jos haluaa mieltää kitaran perus sointia.
 
PappaSFin
Vladi
17.04.2013 14:38:11
Kotisivu       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

pappasfin: Tuo on yksi kriteeri itellä kun noita testaa että miten ne tuntuu sylissä, mun mielestä sen kitaran pitää väräjää silleen nätisti ilman vahvistusta ja ns. "tuntua kropassa". Testaaminen ilman vahvistusta on kyllä tosi tärkeä pointti jos haluaa mieltää kitaran perus sointia.
 
Tää on kyllä totta. Eipä ole vielä tullut vastaan kitaraa, joka soisi akustisesti surkeasti, mutta vahvarin läpi olisi mahtava. Kyllä nuo kaksi asiaa kulkee hyvin tiiviisti käsi kädessä ja siksi kitaraa testatessa kannattaa aina soittaa vähintään muutama sointu ilman vahvistusta.
 
Jos se vaappuu ja vaakkuu, se on ankka.
Numb
17.04.2013 15:10:33
Kotisivu Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Vladi: Tää on kyllä totta. Eipä ole vielä tullut vastaan kitaraa, joka soisi akustisesti surkeasti, mutta vahvarin läpi olisi mahtava.
 
Paria Les Paulia olen soittanut, jotka eivät akustisesti kuulostaneet miltään, mutta vahvistimen kanssa mahtavilta. Toisen muistan oikein hyvin - sunburst Custom vaahterakaulalla ja ilmeisesti pannukakkubodylla. Sen kitaran haluaisin omistaa. Toinenkin oli joku iäkkäämpi Pauli.
 
Sävelet ja sanat, kitara ja laulu: Dunnet Head
Vladi
17.04.2013 15:47:38
Kotisivu       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Numb: Paria Les Paulia olen soittanut, jotka eivät akustisesti kuulostaneet miltään, mutta vahvistimen kanssa mahtavilta. Toisen muistan oikein hyvin - sunburst Custom vaahterakaulalla ja ilmeisesti pannukakkubodylla. Sen kitaran haluaisin omistaa. Toinenkin oli joku iäkkäämpi Pauli.
 
Ja tästä päästään taas siihen, että absoluuttisia totuuksia näissä hommissa ei vaan ole... :)
 
Jos se vaappuu ja vaakkuu, se on ankka.
jyrkalt
17.04.2013 16:57:58
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Vladi: Ja tästä päästään taas siihen, että absoluuttisia totuuksia näissä hommissa ei vaan ole... :)
 
Ja keskustelu aiheesta on siinä mielessä turhaa koska soittimet kaikki on yksilöitä.
Huonosti soivalla soittimella ei ole laadun kanssa mitään tekemistä, kun ajattelee että kaikki kitarat on lähtökohtaisesti paKsaa ja joku siitä kitaramäärästä sattuu soimaan hyvin.
 
When im dead, i want to be buried face down. So anybody who doesn't like me can kiss my ass.
htm
17.04.2013 19:37:05
Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Mulla kävi just samalla tavalla. Japanin fenkku 62 custom. Viimeistely moitteetonta, mutta piti laittaa takasin Saksaan, kun se vaan ei soinut. Ostin tilalle pajalta Am std:n ja ero on kuin yöllä ja päivällä.
 
www.signumfreud.com
mattim
17.04.2013 19:39:55
Kotisivu       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

htm: Mulla kävi just samalla tavalla. Japanin fenkku 62 custom. Viimeistely moitteetonta, mutta piti laittaa takasin Saksaan, kun se vaan ei soinut. Ostin tilalle pajalta Am std:n ja ero on kuin yöllä ja päivällä.
 
Pajalla pojat laittavat myymänsä kitarat myyntikuntoon, samaa ei aina voi sanoa nettikauppojen kamppeista. Pienellä laitolla noista kuolleista moni heraa ainakin jotenkin henkiin.
 
Gabe
17.04.2013 19:59:11 (muokattu 17.04.2013 20:31:20)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

pappasfin: nämä mitkä värähteli selvemmin niin vahvistettuna soundi oli sellainen nätti "aaltomaisen heijaava" ja taasen missä oli vähemmän värähtelevämpi niin soundi oli ns. tasainen eli ikään kuin ei niin elävä.
 
Ne mitkä värähteli selvemmin myös ääni kesti pidempään (sustaini).
 
Ne jotka värähteli tuolleen nätimmin ja antoi sellaisen "heijaavan elävän äänen" tuntuivat vaan olevan korviini kauniimman sointisia "lämpimämpiä äänen värejä"
 
Tuo on yksi kriteeri itellä kun noita testaa että miten ne tuntuu sylissä, mun mielestä sen kitaran pitää väräjää silleen nätisti ilman vahvistusta ja ns. "tuntua kropassa". Testaaminen ilman vahvistusta on kyllä tosi tärkeä pointti jos haluaa mieltää kitaran perus sointia.

 
Tässäpä sanoit hienosti sen mitä itsekin yritin. Tämä minun yksilöni värähtelee ja todellakin tuntuu kropassa ja tuo toinen ei. Myös sustainissa on selvä ero.
 
htm: Mulla kävi just samalla tavalla. Japanin fenkku 62 custom. Viimeistely moitteetonta, mutta piti laittaa takasin Saksaan, kun se vaan ei soinut. Ostin tilalle pajalta Am std:n ja ero on kuin yöllä ja päivällä.
 
Mielenkiintoista, oliko kyse 2013 vuoden mallista vai noista Tokain valmistamista?
 
e. Tämän kautta tuli mieleen että se vanha viisaus missä aloittelijaa kehotetaan ottamaan joku kauemmin soittanut mukaan kitarakaupoille. Tämä on hyvä neuvo jo pelkästään sen vuoksi että jokainen kitara on yksilö.. ja kuten yllä todettiin niin laatu voi vaihdella paljonkin.
blues guitar
17.04.2013 20:35:27
Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

htm: Mulla kävi just samalla tavalla. Japanin fenkku 62 custom. Viimeistely moitteetonta, mutta piti laittaa takasin Saksaan, kun se vaan ei soinut....
 
Sitten ne laittoi sen Gaben kaverille. : (
 
Varmaan Thomanniltakin parhaat yksilöt myydään suoraan liikkeestä. Huonompia yksilöitä sitten yritetään saada postimyynnillä kaupaksi.
 
...ajan H-D:llä pitkin suomee...antaa kitaran laulaa vaan...juomaksi kelpaa vain Scotch Single Malt...
Gabe
17.04.2013 22:44:11
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

blues guitar: Sitten ne laittoi sen Gaben kaverille. : (
 
Näin tekivät ilkimykset. :/
 
Varmaan Thomanniltakin parhaat yksilöt myydään suoraan liikkeestä. Huonompia yksilöitä sitten yritetään saada postimyynnillä kaupaksi.
 
Hmm, Thomann on sen verran iso pulju että luulisin ison osan myynnistä tulevan postimyynnistä. Eli en usko että siellä on eri varastoa huonolaatuisia kitaroita jotka menevät postimyyntiin.. vaan eiköhän sieltä varastomies nappaa ensimmäisen ritsan joka räpylään sattuu.
zedder
17.04.2013 23:02:28
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

blues guitar: Sitten ne laittoi sen Gaben kaverille. : (
 
Varmaan Thomanniltakin parhaat yksilöt myydään suoraan liikkeestä. Huonompia yksilöitä sitten yritetään saada postimyynnillä kaupaksi.

 
Onko Thomannilla muuallakin myymälöitä kuin Treppendorffissa? Jos ei, niin on tuo sen verran syrjässä että enpä usko myymälämyynnin olevan T-kaupalle kovinkaan merkittävä asia. Kunhan nyt on jonkinlainen myyntipiste varasto- ja logistiikkakompleksin yhteydessä. Sielläkin pitää useimmiten odottaa varastotoimistusta jos haluaa kokeilla jotakin tuotetta, ei tosin kestä kauaa, korkeintaan tunnin...
 
Old Joe
17.04.2013 23:20:01
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Gabe: Näin tekivät ilkimykset. :/
 
vaan eiköhän sieltä varastomies nappaa ensimmäisen ritsan joka räpylään sattuu.

 
Varmastikin näin, toisaalta palautetut pannaan uudelleen myyntiin alennettuun hintaan (B-stock).
 
Kyllä minä tiedän etten tiedä, mutta ethän sinä sitä tiedä.
Gabe
17.04.2013 23:34:53
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Old Joe: Varmastikin näin, toisaalta palautetut pannaan uudelleen myyntiin alennettuun hintaan (B-stock).
 
Meneekö muuten kaikki palautukset B-stockina myyntiin vai ainoastaan ne joissa on selvästi jotain huomautettavaa?
Old Joe
17.04.2013 23:50:27
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Gabe: Meneekö muuten kaikki palautukset B-stockina myyntiin vai ainoastaan ne joissa on selvästi jotain huomautettavaa?
 
Ei tarvitse paljon olla näkyvää vikaa. Joku lappu uupuu, pakkauksessa ruhje tms. Ostaja ei välttämättä näe eroa priimaan.
 
Kyllä minä tiedän etten tiedä, mutta ethän sinä sitä tiedä.
« edellinen sivu | seuraava sivu »
1 2 3 4

» Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (Vaatii kirjautumisen)

» Kirjaudu sisään

Keskustelualueet «
Haku tästä aiheesta / Haku «
Säännöt «

Copyright ©1999-2016, Muusikoiden Net ry. Kaikki oikeudet pidätetään.
Palaute | Käyttöehdot | Rekisteriseloste | Netiketti | Mediakortti