| Aihe: Keskimäärin hyvät, vai kaikille epäsopivat | |
|---|
|
Olisi mielenkiintoista tietää, minkälaiset ihmiset noita sähkökitaroita yleensä keskimäärin ostaa.
Jos otetaan esimerkiksi tuhannen myydyn yhden sähkökitaramallin otos, niin kuinka suuri osa noista myydyistä kitaroista menee ihmisille, jotka ostavat elämässään vain yhden sähkökitaran mallin hintaluokasta?
Veikkaisin että melko suuri osa esim Gibson Les Paul Standard'in ostajista on neljä-viisikymppisiä mieshenkilöitä, jotka lukevat tämmöisiä soittajien keskustelupalstoja ennen ostopäätöstä (onko 2012 parempi kuin Traditional), käyvät tai eivät käy kokeilemassa liikkeessä soitinta ja latovat rahat tiskiin.
Ja ovat tyytyväisiä siihen asti kunnes kitaraan tulee joku vika (esimerkiksi kieli katkeaa) ja kun selviää että kielenvaihto kuuluu soittimen normaaliin huoltoon, uskovat taas ostokseensa.
Soitin unohtuu sitten pikku hiljaa ja ostetaan harrikka.
Sama ilmiö lienee vaikkapa 300 euron kitaroiden kohdalla. Isukki on sitä mieltä, että pojalle ei kannata halpaa ostaa, niin ostetaan kunnollinen. Kitaran täytyy olla tietysti ilkeän ja teräväkulmaisen näköinen.
Poika lukevat tämmöisiä soittajien keskusteluspalstoja, käy tai ei käy kokeilemassa liikkeessä soitinta ja isä latoo rahat tiskiin.
Poika soittaa tyytyväisenä, kunnes siitä katkeaa kieli ja innostus ei riitä selvittämään miten se kieli korjataan.
Sitten poika täyttää 15 ja ostetaan mopo. | |
pappasfin: Milloinkohan markkinoille tulee kitara, jossa on vakionopeuden säädin?
Se kun olis todella kätevä kun yrittää tiluttaa 100 nuottia sekunnissa niin ei kun vaan säätäs namiskasta nopeutta.
Tietysti tossa vois olla se vaara että ei sais sormia irti kesken kaiken ja nahat palais ja tulis palovammoja kesken hektisen yber-sooloilun ;-)
Rumpalilla pitäis tollainen olla. Onhan laulajillakin auto-tune. Eikös niillä voisi olla auto-tempo? Jos lyönti tulee liian aikaisin, niin kone siirtää sen oikeaan paikkaan? Ei tarvis keikoilla mulkoilla vihaisesti kannujen suuntaan. | |
PIM: Mä voisin ihan hyvin tollasen Firebird X ottaakin, tai jopa ostaakin jos sais alle parin tontun. Eihän se häävin näköinen ole, mutta sisältää mielenkiintoista teknologiaa.
+1
Mua on kyllä pitkään (aina?) kiehtoneet mallit jotka poikkeaa jotenkin normista. Enkä tarkoita mitään Stratosta tehtyä Custom Shop kitaraa, jossa on jotain kikkailua. Vaan jotain muuta. Ikävä totuus vain näyttää olevan, että jos varsinkin isot firmat G & F jne tekee mitään kovin poikkeavaa (ei muistuta suoraan tuttua mallia ulkoisesti yms) niin myynti jää vaatimattomaksi ja sarja kovin lyhykäiseksi. Kuitenkin näitä erikoisia malleja aina silloin tällöin näkee ja joskus jopa pääsee soittamaan. Yleensä ne on aina olleet positiivisia yllätyksiä.
Mutta kitarabisnes, jos joku, on kyllä niin kieroutunut ja erikoinen ettei mikään muu tule edes lähelle sitä. Sama mistä vermeestä on kyse, mutta kun sille tulee ikää, se alkaakin olla kova sana. Ja varsinkin, jos joku stara leimautuu käyttämään tiettyä soitinta. Soittimesta tulee hip.
Well, I stand up next to a mountain,
Chop it down with the edge of my hand | |
MarkoA: +1
Mua on kyllä pitkään (aina?) kiehtoneet mallit jotka poikkeaa jotenkin normista. ...
...Ja varsinkin, jos joku stara leimautuu käyttämään tiettyä soitinta. Soittimesta tulee hip.
Kyllähän näin on käynyt näiden meidän mieltämien "perusmallien" kohdalla aikanaan.
Buddy Holly valitsi soittimekseen radikaalin ja kummallisen näköisen Stratocasterin, tuli maailmankuuluksi ja samalla auttoi kitaramallia maineeseen.
Eric Clapton löysi kirpparilata jo silloin tuotannosta poistetun Gibson Les Paul'in, menestyi, ja kohta kaikilla piti olla sellainen.
Nykyajassa on sellainen harmi, että vastaavan tyyppisiä kitarastaroja ei enää tule. Musiikkituotanto on niin pirstaloitunut. | |
MarkoA: +1
Mua on kyllä pitkään (aina?) kiehtoneet mallit jotka poikkeaa jotenkin normista. Enkä tarkoita mitään Stratosta tehtyä Custom Shop kitaraa, jossa on jotain kikkailua. Vaan jotain muuta. Ikävä totuus vain näyttää olevan, että jos varsinkin isot firmat G & F jne tekee mitään kovin poikkeavaa (ei muistuta suoraan tuttua mallia ulkoisesti yms) niin myynti jää vaatimattomaksi ja sarja kovin lyhykäiseksi. Kuitenkin näitä erikoisia malleja aina silloin tällöin näkee ja joskus jopa pääsee soittamaan. Yleensä ne on aina olleet positiivisia yllätyksiä.
Mutta kitarabisnes, jos joku, on kyllä niin kieroutunut ja erikoinen ettei mikään muu tule edes lähelle sitä. Sama mistä vermeestä on kyse, mutta kun sille tulee ikää, se alkaakin olla kova sana. Ja varsinkin, jos joku stara leimautuu käyttämään tiettyä soitinta. Soittimesta tulee hip.
Jep, kitaran laatu ei voi määritellä kitaran hyvyyttä koska laatu ja hyvyysparametrit ovat niin epämääräisiä tai liikkuvia. Tällä hetkellä tarjolla olevista kitaroista kaikki soveltuvat erinomaisesti soittamiseen ihan sielä halvimmasta kalleimpaa ja hyvinkin ulkomusiikillset arvot määrittävät sen soittimen arvon tai arvostuksen. Vaikkapa se kuinka harvinaisesta ja kalliista puusta se on tehty tai miltä se soitin näyttää ja ennen kaikkea minkä merkkinen se on. Merkillä erityisesti tyntuu olevan suuri vaikutus kitaran arvostukseen ja sitten valmistusmaa. Itselläni on yksi 800 euron kiinalainen kitara ja olen usein miettinyt, että jos siinä lukisi made in U.S.A niin se maksaisi kevyesti yli kaksi tonnia. Pikkuisen kirpaisee, että tulin tukeneeksi riistokapitalismia ostaessani sen.
Jos se vaappuu ja vaakkuu, se on ankka. | |
Tästähän tuli aivan vilkas keskustelu!
Yksi perusasia mitä tässä ei mielestäni huomioida kovin hyvin on se, että myyntiketjun muodostavat karkeasti kolme porrasta, ei kaksi kuten yleisesti ajatellaan. Eli valmistajat valmistavat tuotteet, mutta ne myyvät ne tukkuireille ja kauppiaille / kauppaketjuille. Vasta nämä myyvät tuotteet kuluttajille. Itse asiassa kyse on siis business to business -askelmasta ennen kuin kuluttaja pääsee ostamaan tuotetta.
Tämä ilmiö tekee kaikista tuotteista sellaisia, että valmistajat ja kauppiaat joutuvat ottamaan riskin sen suhteen, että miten tavara lähtee menemään kaupaksi vai tehdäänkö sillä tappiota. Onglemana tässä ketjussa on se, että se ei ole dynaaminen vaan kaikki tapahtuu liian pitkällä viiveellä. Täten valmistaja ei saa todellista tilannekuvaa suoraan asiakkailta vaan kauppiaiden kautta.
Kauppiaat ovat suurimman riskin alaisia, eivät valmistajat. Kauppiaat joutuvat ottamaan riskin sen suhteen, että meneekö tuote kaupaksi vai jääkö se varastoon. Tämän vuoksi nimenomaan kauppiaat ostavat tavaraa hyvin varovaisesti. Jos tämä osto on liian varovainen, niin tehdas katsoo, että tuotteelle ei ole riittävää kysyntää ja jättää sen valmistuksen.
Ongelmana on se, että jos tuotetta otetaan myyntiin marginaalisesti ja liian varovaisesti, niin sen saatavuus on käytännössä niin heikkoa, että sille ei muodostu oikein kysyntääkään.
Tämä ei koske ainoastaan kitaroita, vaan moni muukin ala kärsii samoista ongelmista. |  Osteri
17.04.2013 21:47:01 (muokattu 17.04.2013 21:58:53) | |
|
hallu: Itselläni on tuo Carvin sellainen jokapaikan höylä jossa on kaikki kuviteltavissa oleva huomioitu ja onhan se häkellyttävän hyvä ja laadukas soitin. Luulisin kuitenkin, että keikkamuusikot varmaan suosivat yksinkertaisempia soittimia ihan pelkän luotettavuuden takia. Jos kitara on tungettu täyteen kaikenmaailman himmeleitä niin onhan se tienpäällä varmasti vähän epävarmempi kaveri.
Kun pääsee siihen tilaan että Carvinin soittamisessa aktiivipuolen himmeleillä ei ole niin suurta merkitystä, niin lopun huomion voikin antaa ihan perussoundille ja soittotuntumalle ja sähköjen riskiajatukset ovat poissa. (tähän väliin huom. nämä sottotuntumat ovat aina henkilökohtaisia tuntemuksia). Mun karvinen on pääkitara juurikin täydellisen soittotuntuman takia ja sillä menee vähintään puolet setistä. En säästele, kestää niin kauan kuin kestää.... ja tuntuu vaan kestävän. Monet seikat varmasti puoltavat sitä että ammattimuusikot soittavat F ja G tehtaiden tuotteilla ja siinä markkinointikisassa Carvinilla ei vaan ole voittajan paikkaa. Uskon sen kuitenkin johtuvan vakaasta historiasta ja markkinoinnillisista syistä, todellakin ei niinkään laadullisista eroista.
Noh, tulihan tässä ehkä hieman taas hyödynnettyä mahdollisuus promota Carvinia ku ei se muuten niin isolla näy.
Kirjoitan.....siis ehkä en just nyt soita.... | |
Osteri: Kun pääsee siihen tilaan että Carvinin soittamisessa aktiivipuolen himmeleillä ei ole niin suurta merkitystä, niin lopun huomion voikin antaa ihan perussoundille ja soittotuntumalle ja sähköjen riskiajatukset ovat poissa. (tähän väliin huom. nämä sottotuntumat ovat aina henkilökohtaisia tuntemuksia). Mun karvinen on pääkitara juurikin täydellisen soittotuntuman takia ja sillä menee vähintään puolet setistä. En säästele, kestää niin kauan kuin kestää.... ja tuntuu vaan kestävän. Monet seikat varmasti puoltavat sitä että ammattimuusikot soittavat F ja G tehtaiden tuotteilla ja siinä markkinointikisassa Carvinilla ei vaan ole voittajan paikkaa. Uskon sen kuitenkin johtuvan vakaasta historiasta ja markkinoinnillisista syistä, todellakin ei niinkään laadullisista seikoista.
Noh, tulihan tässä ehkä hieman taas hyödynnettyä mahdollisuus promota Carvinia ku ei se muuten niin isolla näy.
Siis minä en carvista mitenkään moittia tarkoittanut eikä minulla ole siitä niin paljoa kokemusta että sen luotettavuudesta osaisin edes mitään sanoa. Nyt kun olen viilaillut kitaraa näppeihini sopivaksi, niin olen ollut erittäin vaikuttunut sen täsmällisestä laadusta. Se ei näytä yllättävän missään kohtaa vaan vastaa säätämiseen, huoltamiseen ja soittamiseen erittäin johdonmukaisesti ja tasapainoisesti. Itsenikin tekisi mieli sitä vähän hehkuttaa kun kyllähän se on todella hyvä kitara ja sanon tämän ihan ikäni gibsonia ja Fendereitä soittaneena:-). Soundillisesti Carvin näyttää viihtyvän ympäristössä kuin ympäristössä ja tuo monipuolisuus pistää välillä naurattamaan:-).
Lähinnä vain tuo aktiivielektroniikka on allekirjoittaneelle niin uusi juttu ja tunnen itseni niin avuttomaksi sen edessä, että se panee miettimään ettei konehuoneen puolella pysty itse tekmään mitään, mutta eipä ole tarvinnutkaan.
Jos se vaappuu ja vaakkuu, se on ankka. | | « edellinen sivu | seuraava sivu » | |
|---|
|
|
