Muusikoiden.net
09.12.2016
 

Kitarat: kitarakamat »

Keskustelualueet | Lisää kirjoitus aiheeseen | HakuSäännöt & Ohjeet | FAQ | Kirjaudu sisään | Rekisteröidy

Aihe: Gipson Les Paul kaula
1 2
OliverLoser
18.12.2012 14:09:04 (muokattu 18.12.2012 15:16:33)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Olen soitellut ystäväni Gipson Les Paulia ja ihastunut sen kaulaan, tai nimenomaan otelautaan. Sen otelauta on mielestäni leveämpi ja litteämpi kuin esim. Fenderin Stratossa tai omassa Ibanez "Somethingissa".
 
Koska minulla ei ole varaa Gipsonin Les Pauliin, mutta olen siihen kuitenkin korviani myöten rakastunut, kaipaisin vinkkejä kopioon.
 
Jos unohdetaan mikit ym. elektroniikka, mitä kitaraa alan asiantuntijat suosittaisivat? Soittelen siis omaksi ilokseni (soittanut yli 15 vuotta), enkä keikkaile tai muutenkaan esiinny. En myöskään ole kitaroiden tekniikkaan perehtynyt lainkaan. Osaan arvostella kitaraa lähinnä sen tuntuman mukaan. Lähimaillani ei kuitenkaan valitettavasti ole nyt mitään paikkaa missä pääsisin keihäitä testaamaan, ja siksi ajattelin kysäistä alkuun näin foorumilla.
 
Epiphone tai ESP nyt lähinnä tulee itsellä mieleen. Hintaluokka siinä 200-400 euroa.
 
Kiitos etukäteen vastauksistanne!
 
EDIT: GiBson
 
Laulava Kylätohtori
18.12.2012 14:15:58
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Käytetty Tokain näkemys aiheesta. Eli esim. korealainen ALS-48 tai japanilainen LS-75 tai LS-85, joka tosin on kalliimpi, mutta parempi...
 
Met trasikoittim bisi Vanha Rauma iha vaa aikanguluks.
OliverLoser
18.12.2012 14:27:53
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Laulava Kylätohtori: Käytetty Tokain näkemys aiheesta. Eli esim. korealainen ALS-48 tai japanilainen LS-75 tai LS-85, joka tosin on kalliimpi, mutta parempi...
 
Pikkaisen kalliita nuo 75 ja 85. Onko noille otelaudoille olemassa jotain standardeja. Esim. jos pakotan ystäväni tarkistamaan Gipsoninsa tarkan mallin, saanko tästä tietooni otelaudan / kaulan mallin, jota voisin käyttää apuna kopion metsästyksessä?
 
Laulava Kylätohtori
18.12.2012 14:32:09 (muokattu 18.12.2012 14:42:53)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

OliverLoser: Pikkaisen kalliita nuo 75 ja 85. Onko noille otelaudoille olemassa jotain standardeja. Esim. jos pakotan ystäväni tarkistamaan Gipsoninsa tarkan mallin, saanko tästä tietooni otelaudan / kaulan mallin, jota voisin käyttää apuna kopion metsästyksessä?
 
Otelaudan radius lienee noissa Gibsoneissa yleensä 12" (stratoissa 9,5 tai 7 ja risat), joka tekee sen "lättänän" vaikutelman. Kaulaprofiili riippuu sitten taas enemmän mallista ja tarkoittaa sen kaulan läpileikkauksen profiilia.
 
Jos joku tarkka kaulaprofiili on haussa, niin kyllä kannattaa se tarkka malli selvittää, niin ne, jotka Gibsoneista jotain ymmärtävät, voivat auttaa enemmän...
 
edit. tarkennuksena, että tuo otelaudan radius (kaarevuus) lienee tässä juuri "se" juttu...
 
Met trasikoittim bisi Vanha Rauma iha vaa aikanguluks.
OliverLoser
18.12.2012 15:18:21
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Laulava Kylätohtori: edit. tarkennuksena, että tuo otelaudan radius (kaarevuus) lienee tässä juuri "se" juttu...
 
Tuo kaarevuus taitaa tosiaan nimenomaan olla se juttu. :)
 
iec
18.12.2012 15:26:37
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

OliverLoser: Tuo kaarevuus taitaa tosiaan nimenomaan olla se juttu. :)
 
Yamaha Pacifica 112V tai 120H -kitaroissa on myös LesPaulia lähellä oleva kaarevuus, eli taitaapa olla jopa 13.75" . Paksuudesta en osaa sanoa tarkkaan miten suhtautuu LP-mallien eri kaulaprofiiliversiohin.
 
-iec
 
OliverLoser
18.12.2012 15:36:26
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

http://www.thomann.de/fi/epiphone_les_paul_studio_deluxe_aw.htm
 
Tuossa näyttäisi olevan aika ihanan näköinen peli. Googlettamalla selvisi että tuossa on 12" radius, joka ilmeisesti olisi aika vastaava kuin Gibsonilla yleensä.
 
Yamaha on musta vähän typerän näköinen. :D
 
iec
18.12.2012 15:45:05 (muokattu 18.12.2012 15:46:29)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

OliverLoser: http://www.thomann.de/fi/epiphone_les_paul_studio_deluxe_aw.htm
 
Tuossa näyttäisi olevan aika ihanan näköinen peli. Googlettamalla selvisi että tuossa on 12" radius, joka ilmeisesti olisi aika vastaava kuin Gibsonilla yleensä.
 
Yamaha on musta vähän typerän näköinen. :D

 
Myönnettävä se on, että kitarassa ulkonäkö vaikuttaa myös valintaan. Oma suosikki on Epiphonelta Honeyburst (joka myös kotoa löytyy): http://www.coda-music.com/images/EPIALNICO-CLOSE.jpg Tuo Honeyburst väri on sitten sellainen, että on vaikea löytää netistä juuri oikean sävyinen kuva, mutta tuossa linkissä on aika hyvin värit kohdallaan mun tietsikan monitorilla.
 
EDIT: No tietysti oman avatar-kuvan versiokin on melko lailla oikean värinen :)
-iec
 
OliverLoser
18.12.2012 15:50:35
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

iec: Myönnettävä se on, että kitarassa ulkonäkö vaikuttaa myös valintaan. Oma suosikki on Epiphonelta Honeyburst (joka myös kotoa löytyy): http://www.coda-music.com/images/EPIALNICO-CLOSE.jpg Tuo Honeyburst väri on sitten sellainen, että on vaikea löytää netistä juuri oikean sävyinen kuva, mutta tuossa linkissä on aika hyvin värit kohdallaan mun tietsikan monitorilla.
 
EDIT: No tietysti oman avatar-kuvan versiokin on melko lailla oikean värinen :)
-iec

 
Kyllä se näin vain on. :) Tuo oma vehkeesi näyttää todella hyvältä! Tsekkasin että sinulla on tuo LP Standard? Onko siinä mikä radius? Onko tuntuma sellainen litteä, ei Fendermäinen? Osaatko verrata Gibsoniin?
 
Vladi
18.12.2012 15:59:59 (muokattu 18.12.2012 16:03:12)
Kotisivu       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

OliverLoser: Kyllä se näin vain on. :) Tuo oma vehkeesi näyttää todella hyvältä! Tsekkasin että sinulla on tuo LP Standard? Onko siinä mikä radius? Onko tuntuma sellainen litteä, ei Fendermäinen? Osaatko verrata Gibsoniin?
 
Laitetaas hieman termistöä kuntoon:
 
Gibson: Soittimet valmistetaan USA:ssa, tunnetuin malli on Les Paul Standard.
 
Epiphone: Aikoinaan Gibsonin ostama pulju, joka tekee nykyään halpisversioita Gibsonin kitaroista. Soittimien valmistusmaa on Kiina. Huomattavasti Gibsonin malleja halvempia, mutta monet yksilöt silti erittäin käypiä soittimia. Gibsoneista eroava lapamuotoilu.
 
Ei mulla muuta, jatkakaa. :)
 
Jos se vaappuu ja vaakkuu, se on ankka.
OliverLoser
18.12.2012 16:03:34
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Vladi: Laitetaas hieman termistöä kuntoon:
 
Gibson: Amerikassa valmistettu, tunnetuin malli on Les Paul Standard.
 
Epiphone: Aikoinaan Gibsonin ostama pulju, joka tekee nykyään halpisversioita Gibsonin kitaroista. Soittimien valmistusmaa on Kiina. Huomattavasti Gibsonin malleja halvempia, mutta monet yksilöt silti erittäin käypiä soittimia. Gibsoneista eroava lapamuotoilu.
 
Ei mulla muuta, jatkakaa. :)

 
Kiitoksia tarkennuksista. Oli kyllä kaikki tämä jo tiedossa. Kuten alkuun kerroin, minulla ei ole varaa Gibsoniin, mutta pidän sen tuntumasta (ja Les Paulin ulkonäöstä) niin kovasti että etsin kopiota jolla pääsisi mahdollisimman lähelle.
 
Olen jo saanut paljon uutta tietoa. Esim. tuon radius-asian. :)
 
Vladi
18.12.2012 16:07:53
Kotisivu       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

OliverLoser: Kiitoksia tarkennuksista. Oli kyllä kaikki tämä jo tiedossa. Kuten alkuun kerroin, minulla ei ole varaa Gibsoniin, mutta pidän sen tuntumasta (ja Les Paulin ulkonäöstä) niin kovasti että etsin kopiota jolla pääsisi mahdollisimman lähelle.
 
Olen jo saanut paljon uutta tietoa. Esim. tuon radius-asian. :)

 
Epiphonen Les Paul customit ainakin taitaa olla erittäin mainioita soittimia, varsinkin jos niistä vaihtaa mikit. Kannattaa kytätä Muusikoiden.netin toria, sieltä voi irrota moinen hyvinkin edukkaaseen hintaan. :)
 
Jos se vaappuu ja vaakkuu, se on ankka.
mpekkanen
18.12.2012 16:17:24
Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

OliverLoser: Olen soitellut ystäväni Gipson Les Paulia ja ihastunut sen kaulaan, tai nimenomaan otelautaan. Sen otelauta on mielestäni leveämpi ja litteämpi kuin esim. Fenderin Stratossa tai omassa Ibanez "Somethingissa".
 
Koska minulla ei ole varaa Gipsonin Les Pauliin, mutta olen siihen kuitenkin korviani myöten rakastunut, kaipaisin vinkkejä kopioon.
 
Jos unohdetaan mikit ym. elektroniikka, mitä kitaraa alan asiantuntijat suosittaisivat? Soittelen siis omaksi ilokseni (soittanut yli 15 vuotta), enkä keikkaile tai muutenkaan esiinny. En myöskään ole kitaroiden tekniikkaan perehtynyt lainkaan. Osaan arvostella kitaraa lähinnä sen tuntuman mukaan. Lähimaillani ei kuitenkaan valitettavasti ole nyt mitään paikkaa missä pääsisin keihäitä testaamaan, ja siksi ajattelin kysäistä alkuun näin foorumilla.
 
Epiphone tai ESP nyt lähinnä tulee itsellä mieleen. Hintaluokka siinä 200-400 euroa.
 
Kiitos etukäteen vastauksistanne!
 
EDIT: GiBson

 
käyppä katsomassa thomannin sivuja.sieltä saa tasakantisen les paul melody makerin kahdella p90 mikillä hintaan 444 euroa.ei kaikki gibsonit ole ihan tolkuttoman kalliita
 
mpekkanen
18.12.2012 16:22:43
Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

mpekkanen: käyppä katsomassa thomannin sivuja.sieltä saa tasakantisen les paul melody makerin kahdella p90 mikillä hintaan 444 euroa.ei kaikki gibsonit ole ihan tolkuttoman kalliita
 
lisään tähän vielä että toki paremman gibsonin saa jos siihen olisi varaa laittaa pari sataa enemmän.kannattaisiko säästää hieman ja hommata sitten kitara jolla voisi soitella seuraavat 15 vuotta
 
FastEddie
18.12.2012 16:51:05
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

OliverLoser: Olen soitellut ystäväni Gipson Les Paulia ja ihastunut sen kaulaan, tai nimenomaan otelautaan. Sen otelauta on mielestäni leveämpi ja litteämpi kuin esim. Fenderin Stratossa tai omassa Ibanez "Somethingissa".
 
Koska minulla ei ole varaa Gipsonin Les Pauliin, mutta olen siihen kuitenkin korviani myöten rakastunut, kaipaisin vinkkejä kopioon.
 
Epiphone tai ESP nyt lähinnä tulee itsellä mieleen. Hintaluokka siinä 200-400 euroa.
 
Kiitos etukäteen vastauksistanne!

 
Radiusta tässä tosiaan varmaankin haet, mutta todetaan nyt kuitenkin, että Gibsonin Les Pauleissa löytyy eri paksuuksisia kauloja mallista riippuen.
Löytyy hyvinkin ohutta ja toisaalta erittäin paksua. Soittotuntuma näissä on hyvinkin erilainen.
 
Käytetyn Gibson Les Paul Studion tai Studio Tributen omistajaksi pääsee noin viidellä kuudella sadalla. Aito on aina aito!
 
"Rehab is for quitters"
Gabe
18.12.2012 17:34:24 (muokattu 18.12.2012 17:34:39)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Edullinen Gibson tai Tokai käytettynä mullakin tulee mieleen. Saitkin muuten jo hyviä vinkkejä tohtorilta, vladilta ja muilta.
 
Toria vain kyttäämään! Pitäis budjetin tuossa 400-500e tuntumassa.
 
www.kitaramaailma.com
Gafa
18.12.2012 19:23:23
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Gabe: Edullinen Gibson tai Tokai käytettynä mullakin tulee mieleen. Saitkin muuten jo hyviä vinkkejä tohtorilta, vladilta ja muilta.
 
Toria vain kyttäämään! Pitäis budjetin tuossa 400-500e tuntumassa.

 
tuntuvat vaan noista studioistakin pyytämään aika suolaisia hintoja käytettynä.. ihan sama onks tokai vai gipson.
 
suosittelen kyl testausta ennen ostoa, on niissä kauloissa paljon eroja.
 
Gabe
18.12.2012 19:33:05 (muokattu 18.12.2012 19:33:25)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Gafa: tuntuvat vaan noista studioistakin pyytämään aika suolaisia hintoja käytettynä.. ihan sama onks tokai vai gipson.
 
suosittelen kyl testausta ennen ostoa, on niissä kauloissa paljon eroja.

 
Totta. Aina voi kuitenkin tinkiä. Testata kannattaa aina, varsinkin käytettyä ostaessa.
 
www.kitaramaailma.com
Lonesome
18.12.2012 20:07:58
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Gabe: Totta. Aina voi kuitenkin tinkiä. Testata kannattaa aina, varsinkin käytettyä ostaessa.
 
Ainakin Thomannilla on uusien mallien tullessa Gibsonit alessa. Jospa tuon saisi ainakin hetkeksi vaikuttamaan Torille. Vaan kuka sitä kalliilla ostettua halvalla myy...;)
 
T-kaupassa ne eniten alennetut ei kauaa listoilla vanhene. Esim. 70's Tribute Les Paulia on ollut tarjolla sekä oikea- että vasenkätisenä 549 €:n hintaan.
 
Jos kiiinnostuksen kohteena on juurikin 12" radius ja Gibsonin Fendereitä lyhyempi skaala, voi tutustumisen aloittaa myös vaikkapa Melody Makerilla tai SG:llä. Minun mielestäni.
 
"When I was stone blue, rock & roll sure helped me through" Lonesome Dave Peverett
Gafa
18.12.2012 20:13:30 (muokattu 18.12.2012 20:14:46)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Lonesome: Ainakin Thomannilla on uusien mallien tullessa Gibsonit alessa. Jospa tuon saisi ainakin hetkeksi vaikuttamaan Torille. Vaan kuka sitä kalliilla ostettua halvalla myy...;)
 
T-kaupassa ne eniten alennetut ei kauaa listoilla vanhene. Esim. 70's Tribute Les Paulia on ollut tarjolla sekä oikea- että vasenkätisenä 549 €:n hintaan.
 
Jos kiiinnostuksen kohteena on juurikin 12" radius ja Gibsonin Fendereitä lyhyempi skaala, voi tutustumisen aloittaa myös vaikkapa Melody Makerilla tai SG:llä. Minun mielestäni.

 
550,- uudesta ei must ole tosiaankaan paha, vaikka joutuis viedä tohtorille säädettäväks..
 
top soundissa tradionaalia 1450,- nurkkaan..
 
« edellinen sivu | seuraava sivu »
1 2

» Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (Vaatii kirjautumisen)

» Kirjaudu sisään

Keskustelualueet «
Haku tästä aiheesta / Haku «
Säännöt «

Copyright ©1999-2016, Muusikoiden Net ry. Kaikki oikeudet pidätetään.
Palaute | Käyttöehdot | Rekisteriseloste | Netiketti | Mediakortti